Marjatta Raita

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Marjatta Raita
Syntymäaika 17. helmikuuta 1944
Syntymäpaikka Pori
Kuolinaika 27. syyskuuta 2007 (63 vuotta)
Kuolinpaikka Helsinki
Merkittävät roolit Kreeta, Nummisuutarit
Kyllikki, Tulipunaruusu
Elisabeth, Uuno Turhapuro -elokuvat

Marjatta Raita (17. helmikuuta 1944 Pori27. syyskuuta 2007 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä. Hän oli yksi Helsingin kaupunginteatterin pitkäaikaisimmista näyttelijöistä. Valkokankaalla hänet tunnettiin parhaiten Spede Pasasen Uuno Turhapuro -elokuvien Elisabeth Turhapurona eli Uuno Turhapuron vaimona. Raita esiintyi myös useissa muissa elokuvissa, vaikka näyttelikin suurimmaksi osaksi teatterissa.

Marjatta Raidan vanhemmat olivat näyttelijät Eino ja Valli Raita.[1] Hän opiskeli teatterikoulussa vuosina 19621965.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teatteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1965 lähtien Raita nähtiin Helsingin kaupunginteatterissa lukuisissa näytelmissä, kuten Tulipunakukan Kyllikkinä, Nummisuutarien Kreetana ja Diivat-näytelmän rouva Florencena.[1] Hän näytteli myös Jouko Turkan kultakauden useissa ohjauksissa, esimerkiksi Murtovarkaus, Jeppe Niilonpoika ja Hypnoosi.[2] Hänen viimeiseksi työkseen kaupunginteatterissa jäi Bertolt Brechtin ja Kurt Weilin näytelmä Kerjäläisooppera.[1] Kokemuksensa näyttelijäntyöstä viulunsoitonkin taitanut Raita on summannut vaatimattomasti:lähde? "Mitä enemmän ikää karttuu, sitä enemmän varmuus häipyy pois. Oppii tiedostamaan, ettei osaakaan mitään."

Näyttelijyydestään Raita on todennut:lähde? "Selvä brändini, elokuva, on kyllä saanut arvostusta, mutta epäselvän teatteribrändini saama arvostus on vaihtelevaa."

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elisabeth Turhapuro oli Raidan ensimmäinen rooli valkokankaalla. Hän on ainoa, joka on esiintynyt jokaisessa 20 Uuno-elokuvassa.[3] Raita kuvaili roolihahmoaan kamalaksi, mutta sanoi sen myös olevan hauskin, mitä koskaan teki.[3] Uunoissa hän ei kuitenkaan päässyt käyttämään kunnolla kykyjään: Spede Pasasen mukaan naiset eivät saaneet olla hauskoja ja Raidasta itsestään tuntui, etteivät savolaissyntyisen Speden repliikit kunnolla istuneet hänen turkulaisperäiseen omaan puheeseensa.[4]

Turhapurojen lisäksi Raidan elokuvatöihin kuului muun muassa Tie naisen sydämeen (1996).

Muita rooleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Televisiossa Raita nähtiin esimerkiksi sarjoissa Muodollisesti pätevä (1999) ja Kylmäverisesti sinun (2002). Hänet nähtiin usein myös Spede Show'ssa. Raita esiintyi myös useissa Knalli ja sateenvarjo -kuunnelmasarjan jaksoissa.

Yhdistystoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttämötyönsä ohessa Marjatta Raita toimi Helsingin Kaupunginteatterin Näyttelijäyhdistyksen luottamusmiehenä vuodesta 1981 lähtien sekä Teatterisäätiön hallituksen jäsenenä näyttelijäyhdistyksen valitsemana neuvottelevana jäsenenä.[1] Hän kuului vuodesta 1996 lähtien Suomen Näyttelijäliiton hallitukseen.[1] Samana vuonna hänelle myönnettiin Suomen Näyttelijäliiton kultainen ansiomerkki.[1]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raita eli yli 20 vuotta avioliitossa näyttelijä Aarno Sulkasen kanssa. Pariskunta eli kolmetoista vuotta avoliitossa, kunnes päätyi naimisiin 1986. Heidän ensimmäinen liittonsa kesti pari vuotta. Avioeron jälkeen he löysivät jälleen toisensa ja menivät toistamiseen naimisiin vuonna 1996. Raidalla on kaksi lasta, poika ja tytär, avioliitosta näyttelijä Arto Tuomisen kanssa. Komediennen leimastaan huolimatta Raita korosti usein olevansa perusvakava ihminen ja tosikkoluonne.[5] Marjatta Raita kuoli syyskuussa 2007 nopeasti edenneeseen syöpään. Hänen viimeiseksi elokuvaroolikseen jäi Uuno Turhapuro -elokuvasarjan päätös Uuno Turhapuro – This Is My Life (2004).

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tuomas Marjamäki: Naurattajat. Suomalaisen komiikan tekijät 2007-1907. Edita, 2007.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Näyttelijä Marjatta Raita on kuollut. Ilta-Sanomat, 27.9.2007. Artikkelin verkkoversio.
  2. Helsingin Sanomat 28. syyskuuta 2007 sivu C11. Artikkelin verkkoversio
  3. a b Marjamäki 2007, s. 181.
  4. Marjamäki 2007, s. 182.
  5. Iltalehti 28. syyskuuta 2007 sivut 2 ja 3

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]