Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy
|
|
|
|---|---|
DVD:n kansikuva |
|
| Ohjaaja | Ere Kokkonen |
| Käsikirjoittaja | Spede Pasanen |
| Tuottaja | Spede Pasanen |
| Säveltäjä | Jaakko Salo |
| Kuvaaja | Martti Kakko Henrik Paersch |
| Leikkaaja | Risto Salo |
| Lavastaja | Kristine Elo |
| Pääosat | Vesa-Matti Loiri Marjatta Raita Tapio Hämäläinen Marita Nordberg |
|
|
|
| Valmistusmaa | |
| Tuotantoyhtiö | Amusement Film Oy |
| Ensi-ilta | 25. elokuuta 1978 |
| Kesto | 90 min |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Katsojat | 386 000 katsojaa |
| Edeltäjä | Häpy Endkö? Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon |
| Seuraaja | Uuno Turhapuron aviokriisi |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy on vuonna 1978 ensi-iltansa saanut viides Uuno Turhapuro -elokuvasarjan elokuva. Tämä oli samalla myös viimeinen mustavalkoisena kuvattu Speden elokuva.
Sisällysluettelo |
Juoni [muokkaa]
Uunolla on syntymäpäivä ja hänen kotinsa kalustetaan aivan uuteen uskoon. Herättyään Uuno luulee, että jääkaappi on ryöstetty ja hän kutsuu paikalle poliisin. Poliisin lähtiessä hälyttämään muita, Elisabeth kertoo Uunolle mikä on totuus.
Vuoristoneuvos Tuura on päättänyt, että Uunolle pitää hankkia työtä, mutta minkälaista? Pian Uuno saa kirjeen Amerikasta veljeltään Georgelta, joka ilmoittaa tulevansa Suomeen tekemään suuria sijoituksia. Pian George saapuu, mutta onko oikea George kyseessä? Appiukko polttaa pinnansa ja läimäyttää oikeaa Georgea, joka juuri saapuu Tuuran kesämökille ja väärä George saapuu toiselta puolelta Tuuran luokse. Sinne menivät Tuuran presidentin vaaliavustus-rahat. George päätti lähteä takaisin Chicagoon.
Muuta tietoa [muokkaa]
Elokuvan käsikirjoitus on rakennettu uudelleen lämmitettyjen Spede Show'n Uuno-sketsien pohjalta. Elokuvassa nähdään myös legendaarinen 13 minuuttia kestävä Rautakauppa-sketsi, jossa Loiri toimii äärimmäisen palveluhaluttomana myyjänä ja Kauko Helovirta asiakkaana.
Elokuvan valmistushetkellä Hannele Laurin sukunimi oli vielä Markkula, ja alkuteksteissä tämän takia lukee "Hanna Markkula".
Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy oli vuoden 1978 katsotuin elokuva 386 000 katsojalla.
Näyttelijät [muokkaa]
| Vesa-Matti Loiri | ... Uuno Turhapuro / George Turhapuro |
| Marjatta Raita | ... Elisabeth Turhapuro |
| Marita Nordberg | ... rouva Tuura |
| Tapio Hämäläinen | ... vuorineuvos Tuura |
| Spede Pasanen | ... Härski Hartikainen / jälkiäänitysääni, moottoripyörälähetti |
| Simo Salminen | ... Lörsson / Lörssonin isä, puoluesihteeri |
| Juhani Kumpulainen | ... puoluejohtaja Häppälä |
| Liisa Paatso | ... Unelma, Häppälän agentti |
| Kauko Helovirta | ... asiakas rautakaupassa |
| Aarno Sulkanen | ... rautakaupan johtaja |
| Olavi Ahonen | ... liikennepoliisi |
| Aapo Vilhunen | ... poliisi |
| Jukka Virtanen | ... poliisi Jukka Virtanen |
| Hannele Lauri | ... Tuuran sihteeri |
| Pertti Palo | ... ammattiinsoveltuvuustestitoimiston johtaja |
| Pekka Autiovuori | ... kukkakaupan lähetti |
| Esko Roine | ... teknikko |
| Seppo Laine | ... valokuvaaja |
| Rita Polster | ... naapurinrouva Mäkyläinen |
| Mirjam Himberg | ... naapurinrouva Rottinen |
| Harri Kaasinen | ... muuttomies |
| Mikael Sievers | ... muuttomies |
| Leo Lastumäki | ... studiota kysyvä näyttelijä |
| Marjut Ollila | ... televisiohaastattelija |
| Risto Mäkelä | ... pois leikattu rooli |
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
- Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy Elonetissä (suomeksi)
Viralliset Uuno Turhapuro -elokuvat:
Uuno Turhapuro • Professori Uuno D. G. Turhapuro • Lottovoittaja UKK Turhapuro • Häpy Endkö? Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon • Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy • Uuno Turhapuron aviokriisi • Uuno Turhapuro menettää muistinsa • muisti palailee pätkittäin • armeijan leivissä • Uuno Epsanjassa • Uuno Turhapuro muuttaa maalle • kaksoisagentti • Tupla-Uuno • Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla • Uuno Turhapuro herra Helsingin herra • Suomen tasavallan herra presidentti • Uuno Turhapuron poika • Johtaja Uuno Turhapuro – pisnismies • This Is My Life
Epäviralliset Uuno Turhapuro -elokuvat:
Sivulta puuttuu