Tuija-Maija Niskanen
| Tuija-Maija Niskanen | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 10. heinäkuuta 1943 Savonlinna |
| Kuollut | 29. kesäkuuta 2019 (75 vuotta) 2019 Helsinki |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Ammatti | ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja |
| Ohjaaja | |
| Palkinnot | |
|
|
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Tuija-Maija Niskanen (10. heinäkuuta 1943 Savonlinna – 29. kesäkuuta 2019 Helsinki) oli suomalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja.[2] Hän aloitti ohjaajana Ylen Televisioteatterissa 1968, ja kahta teatterielokuvaa lukuun ottamatta hän ohjasi muut työnsä televisiolle.[3]
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Niskanen aloitti uransa Yleisradiossa tv-teatterin ohjaajana 1960-luvun loppupuolella ollessaan alle 25-vuotias. Tuolloin hän oli yksi ensimmäisiä naispuolisia ohjaajia. Hän teki töitä toisen nuoren naisohjaajan Eija-Elina Bergholmin kanssa joka oli syntynyt samana vuonna kun Niskanen. He tekivät myös ruotsinkielisiä tuotantoja ja sitä kautta tarjoutui mahdollisuus tehdä elokuva Vivica Bandlerin nuoruusmuistoista.[4]
Ruotsin tv-teatterin päällikkö Lars Löfgren tunsi Bandlerin joka oli kertunut hänelle nuoruusvuosistaan. Elokuvaan teki käsikirjoituksen Eija-Elina Bergholm ja Niskanen ohjasi sen 1980-luvun alussa Jäähyväiset (1982). Elokuva sivuaa viitteellisesti lesboutta. Loppuvaiheessa kun elokuvaa leikkattiin sitä olivat työstämässä Ingmar Bergman ja Jörn Donner. Lopullinen versio oli sellainen ettei Vivica Bandler ollut siihen tyytyväinen ja halusi nimensä pois lopputeksteistä koska hänen mukaansa tulos ei ollut käsikirjoituksen mukainen.[4][5]
Niskanen ohjasi myös elokuvan Suuri illusioni (1985) joka oli hänen toinen teatterielokuvansa jonka jälkeen hän teki töitä vain televisiossa. Se oli Mika Waltarin samannimisen esikoisromaanin filmatisointi joka sijoittui 1920-luvun Helsinkiin ja Pariisiin. Elokuvassa näytteli Stina Ekblad joka oli ollut mukana myös Jäähyväisissä ja Pekka Valkeejärvi. Käsikirjoittajana oli Anja Snellman.[4] Näiden kahden elokuvan jälkeen Niskanen jatkoi uraansa televisiossa. Hän ohjasi TV-versiot muun muassa Minna Canthin näytelmästä Anna Liisa (1988) ja Anja Snellman romaanista Ihon aika (2004).
Filmografiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Nukkekoti, (1968)
- Ajolähtö, (1969)
- Sen kunniaks, (1969)
- Olen unessa useasti, (1970)
- Malli, (1971)
- Lokki, (1971)
- Klyftan, (1972)
- Valitsen rohkeuden, (1977)
- Maa jota ei ole (Landet som icke är), (1977)
- Seth Mattsonin tarina, (1979)
- Jäähyväiset (Avskedet), (1982)
- Yksinäinen nainen, (1982)
- Kolme naista, (1983)
- Suuri illusioni, (1985)
- Anna-Liisa, (1988)
- Mitä pimeämpi yö, sen kirkkaammat tähdet, (1991)
- Sanat ja hiljaisuus, (1993)
- Astrid, (1995)
- Ihon aika, (1998)
- Enkeli tulessa, (2004)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Strömberg, Jari: Elokuvaohjaaja Tuija-Maija Niskanen on kuollut Yle Uutiset. 30.6.2019. Viitattu 22.3.2020.
- ↑ Petäjä, Jukka: Muistot – Tuija-Maija Niskanen 1943–2019 Helsingin Sanomat. 21.7.2019. Viitattu 22.3.2020.
- ↑ Petäjä, Jukka: Elokuvaohjaaja Tuija-Maija Niskanen on kuollut Helsingin Sanomat. 30.6.2019. Viitattu 30.6.2019.
- ↑ a b c Jutila, Niko: Tuija-Maija Niskanen, Suuren illusionin ja Jäähyväisten ohjaaja, on kuollut Elokuvauutiset.fi. 1.7.2019. Viitattu 22.3.2020.
- ↑ Hänninen, Harto: 29.1. Kino Suomi: Jäähyväiset Yle Teema. 13.8.2014. Viitattu 22.3.2020.
- ↑ Tuija-Maija Niskanen Elonetissä.
- ↑ Foster, Gwendolyn Audrey: Women Film Directors: An International Bio-critical Dictionary, s. 282–. Greenwood Publishing Group, 1995. ISBN 978-0-313-28972-9. Teoksen verkkoversio.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jäähyväiset ja katsojan valta nähdä Elonet. ”Essee joka on julkaistu alun perin vuonna 2000 ilmestyneessä Suomen kansallisfilmografian osassa 9.” Viitattu 22.3.2020.
| ||||||||||
| ||||||||||||||
