Jari Tervo
| Jari Tervo | |
|---|---|
Jari Tervo Turun Kirjamessuilla 2010. |
|
| Syntynyt | 2. helmikuuta 1959 (ikä 54) Rovaniemi |
| Ammatit | Kirjailija |
| Kansallisuus | |
| Ensiteokset | Tuulen keinutuoli (1980) |
| Tuotannon kieli | suomi |
|
|
|
Jari Kalevi Tervo (s. 2. helmikuuta 1959 Rovaniemi)[1] on suomalainen kirjailija, joka asuu Katajanokalla Helsingissä. Tervo aloitti runoilijana ja siirtyi proosaan, ja on käyttänyt suorasanaisten teostensa ympäristönä usein kotikaupunkiaan Rovaniemeä.
Tervo suoritti siviilipalveluksen vankeinhoidon koulutuskeskuksessa.[2] Hän opiskeli kirjallisuutta Helsingin yliopistossa ja valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi 1983. Ilta-Sanomien toimittajana hän työskenteli vuoteen 1995, jonka jälkeen hän ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Tämän jälkeen hän on kirjojensa lisäksi kirjoittanut kolumneja Ilta-Sanomiin. Julkisuudessa hän on vuodesta 1998 esiintynyt varsinkin Uutisvuoto-viihdeohjelman vakiojäsenenä.
Tervon proosa on perinteistä juonipohjaista proosaa, jota Tervo mielellään puolustaakin. Arkielämän huumori on Tervon keskeinen tyylipiirre.
Tervon kirjoista Poliisin poika ja Pyhiesi yhteyteen on toteutettu myös elokuvana.
Tervon vaimo Kati Tervo on julkaissut teokset Kesäpäiväkirja (2008)[3] ja Jääkaapin henki (2011)[4]
Tervon kirjat ovat menestyneet myös taloudellisesti erinomaisesti. Lisäksi Tervo on saanut suomalaisista kirjailijoista eniten kirjastoapurahoja vuosina 2004–2010. [5]
Sisällysluettelo |
Tuotanto [muokkaa]
Jari Tervo on kirjoittanut kaiken kaikkiaan 19 kaunokirjallista teosta, muutaman elokuvakäsikirjoituksen ja kuunnelmia. Aluksi hän kirjoitti runoja, mutta alkoi myöhemmin kirjoittaa romaaneja ja novelleja. Hän on kirjoittanut nopeaan tahtiin uusia kirjoja ja niitä on kertynyt 80-luvulla neljä, 90-luvulla kymmenen ja 2000-luvulla viisi.
Tervon ensimmäinen kirja on runokokoelma Tuulen keinutuoli vuodelta 1980. Vuonna 1989 Tervo kirjoitti ensimmäisen Julkkiskirjan yhdessä Jukka Kuikan kanssa.
1990-luvulla tulivat kuvioihin romaanit ja novellit. Vuonna 1990 Jari Tervo kirjoitti vielä runokokoelman Muistoja Pohjolasta. Vuonna 1992 hän kirjoitti ensimmäisen romaaninsa, Pohjan hovi. Sen tapahtumat sijoittuvat ensimmäistä kertaa Rovaniemelle. Tervo julkaisi 90-luvulla myös muun muassa kirjallisen cd-levyn Elävänä Bulevardilla (1995), Toisen julkkiskirjan Jukka Kuikan kanssa (1998), novellikokoelman Taksirengin rakkaus (1998) ja valikoiduista runoista kootun runokokoelman Intialainen lippalakki (1999). Poliisin poika -romaanista tehtiin TV-näytelmä (1998), kuten myös romaanista Pyhiesi yhteyteen, nimellä Rikos ja rakkaus (1999).
Vuonna 2000 julkaistu Kallellaan kertoo Jari Tervon ja hänen vaimonsa Katin ensimmäisestä vuodesta vanhempina. Vuonna 2000 Tervo kirjoitti myös käsikirjoituksen TV-sarjaan nimeltä Mahtihäät. Miljoona etunojapunnerusta -pienoisromaanille jatkoa oleva romaani Rautapää ilmestyi vuonna 2002. Vuonna 2003 Tervo julkaisi novellikokoelman nimeltä Siperian tango, joka on kasattu valituista novelleista.
Vuonna 2004 ilmestynyt, Suomen vaihtoehtoiseen historiaan sijoittunut romaani Myyrä oli Finlandia-ehdokkaana. Romaani on Suomen itsenäisyyden ajan poliittista historiaa käsittelevän trilogian ensimmäinen osa. Toinen ja kolmas osa ovat romaanit Ohrana (2006) ja Troikka (2008).
Mogadishu Avenue on Tervon käsikirjoittama kahdeksanosainen draamakomedia, jonka MTV3 esitti loppuvuonna 2006. Sarja kuvaa syntyperäisten suomalaisten ja maahanmuuttajien kohtaamisia helsinkiläisessä vuokratalossa.
Koljatti on Tervon vuonna 2009 ilmestynyt satiiri, joka kertoo nykysuomalaisesta poliittisesta arjesta. Päähenkilöä, pääministeri Pekka Lahnasta, ja puoluesihteeri Pörhöstä lukuun ottamatta kaikki henkilöt esiintyvät siinä oikeilla nimillään.[6]
Vuonna 2013 julkaistiin Kirjakauppaliiton kustantama kampanjateos Jarrusukka. Sitä on saatavilla vain kansainvälisenä Kirjan ja ruusun päivänä 23. huhtikuuta.[7]
Teokset [muokkaa]
Runokirjat [muokkaa]
- Tuulen keinutuoli. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1980. ISBN 951-0-10172-9.
- Sillankorvassa, illansuussa. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1983. ISBN 951-0-11604-1.
- Kaistan taivasta. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1988. ISBN 951-0-15404-0.
- Muistoja Pohjolasta. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1990. ISBN 951-0-16735-5.
- Intialainen lippalakki. Valitut runot 1978–90. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23490-7.
Romaanit [muokkaa]
- Pohjan hovi. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1992. ISBN 951-0-18161-7.
- Poliisin poika. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1993. ISBN 951-0-18834-4.
- Pyhiesi yhteyteen. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1995. ISBN 951-0-20492-7.
- Tuulikaappimaa. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1997. ISBN 951-0-22243-7.
- Minun sukuni tarina. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23675-6.
- Kallellaan. Isän päiväkirja. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24914-9.
- Suomemme heimo. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-26155-6.
- Rautapää. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-27279-5.
- Myyrä. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29394-6.
- Ohrana. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-32052-8.
- Troikka. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-34535-1.
- Koljatti. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35610-4.
- Layla. Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-38277-6.
- Jarrusukka. Kirjakauppaliitto, 2013.
Novellikokoelmat [muokkaa]
- Siat ja naudat. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19641-X.
- Taksirengin rakkaus. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22998-9.
- Siperian tango. Valitut novellit 1993–2003. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-28239-1.
Käsikirjoitukset [muokkaa]
- Mogadishu Avenue, 8-osainen tv-sarja, 2006
- Moska, 8-osainen tv-sarja, 2011[8]
Palkintoja [muokkaa]
- Kalevi Jäntin palkinto 1993
- Rovaniemen kaupungin taidepalkinto 1993
- Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinto 1994 ja 1999
- Uudet Kirjat -kerhon tunnustuspalkinto 1995
- Venla-palkinto television parhaasta viihdeohjelmasta 1998 ja 1999
- Varjo-Finlandia 1999
- Vuoden johtolanka 2000
- Kirjapöllö 2000
- Venla-palkinto parhaasta käsikirjoituksesta 2003 (Tuulikaappimaa)
- Yleisö-Venla 2005 (Uutisvuoto)
- WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinto 2005
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Kuka kukin on 2007, Otava 2006
- ↑ Kylänpää, Riitta: Jari Tervo. Suomen Kuvalehti, 2006, nro 31, s. 54. Artikkelin verkkoversio (PDF) Viitattu 4.10.2010.
- ↑ Jari Tervon Kati-vaimo: Ryyppyreissut vievät yöunet Ilta-Sanomat. 26.4.2008. Viitattu 4.10.2010.
- ↑ WSOY: Kati Tervon Jääkaapin henki tarjoaa herkullista tarinointia elämän makeudesta, suolaisuudesta ja tahmaisuudesta Kauppalehti. 13.4.2011. Viitattu 4.5.2011.
- ↑ Apurahoja jaetaan myös hyvin myyville kirjailijoille Helsingin Sanomat. 4.1.2011. Viitattu 4.1.2011.
- ↑ Vanhanen kehuu Jari Tervoa 4.9.2009. Yle Uutiset. Viitattu 4.10.2010.
- ↑ Kirjan ja ruusun päivä. Viitattu 23.4.2013.
- ↑ Moska on syksyn sana Kotikatsomossa Yle. Viitattu 9.10.2011.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Jari Tervo Kirjasampo.fi:ssä
- Jari Tervo Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
- WSOY kirjailijaesittely
- YLE/Elävä arkisto: Jari Tervo ja Arto Paasilinna baarissa
- YLE Elävä arkisto: Tuulikaappimaa
- Skriver våra moderna prosaister in sig i litteraturhistorien?! På spaning efter blivande klassiker. Lysmasken 5.12.2008.
- Jari Tervon haastattelu, Kirjastokaista-video
- Jari Olavi Hiltunen: Jari Tervo - parodisia henkilökuvia ja mustia lampaita. Vetus Et Nova 6.10.2012.
Sivulta puuttuu