Yleisradio

Wikipedia

Ohjattu sivulta Yle
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo Yleisradio Oy:stä. Yleisradiotoiminnasta on erillinen artikkeli.
Yleisradio Oy


Yritysmuoto osakeyhtiö
Perustettu 1926
Toimitusjohtaja Mikael Jungner
Kotipaikka Helsinki, Suomi
Toimiala viestintä
Liikevaihto Nousua 385,4 milj. € (2007)[1]
Liikevoitto Nousua –6,4 milj. € (2007)[1]
Henkilökuntaa Laskua 3 755 (2007)[1]
Omistaja Suomen valtio (99,9 %)
Kotisivu yle.fi

Yleisradio Oy eli Yle (myös YLE) on Suomen eduskunnan alaisuudessa toimiva valtakunnallinen julkisen palvelun yleisradiotoimintaa harjoittava viestintäyhtiö. 99,99 % Ylestä on valtion omistuksessa, muita osakkeenomistajia ovat muun muassa Yleisradion eläkesäätiö ja eräät media-alan yritykset. Ylen rahoitus koostuu tv-maksutuotoista.

Ylen suurimmat toimipisteet sijaitsevat Helsingin Pasilassa ja Tampereen Tohlopissa. Pienempiä tuotantoyksiköitä yhtiöllä on ympäri maata. Ylellä on kahdeksan radiokanavaa, joista yhden yhteydessä 21 maakunta- ja alueradiota, neljä televisiokanavaa, teksti-tv ja yle.fi-sivusto. Ylen nykyinen toimitusjohtaja on oikeustieteen lisensiaatti Mikael Jungner.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

Ylen Pasilan toimipiste, Iso Paja. Taustalla Pasilan linkkitorni.
KOP-kolmiossa toimii YLE:n Turun seudun toimitus.
Ylen televisiolähetysten valvomo.

O.Y. Suomen Yleisradio - A.B. Finlands Rundradio -yhtiön perustava kokous pidettiin Helsingissä 29. toukokuuta 1926. Samana vuonna 9. syyskuuta yhtiö lähetti ensimmäisen radio-ohjelmansa. Tätä päivää pidetään Ylen syntymäpäivänä, vaikka vasta vuonna 1928 Ylen lähetyksiä pystyi kuuntelemaan koko maassa. Tämän jälkeen maanlaajuista verkkoa kehitettiin ja tultaessa 1930-luvulle Yleä pystyi kuuntelemaan jo 100 000 suomalaista kotia. Vuonna 1934 Ylen toiminta siirtyi Suomen valtiolle. Uuden yhtiön nimeksi tuli ensin Oy Suomen Yleisradio Ab ja vuodesta 1944 Oy Yleisradio Ab.

Sodan aikana Yleisradio jatkoi toimintaansa ja keskittyi erityisesti kotirintaman mielialan ylläpitoon. Sen teki lähetyksiä myös rintamilta ja avusti maanpuolustusta mm. mahdollistamalla ohjeiden lähettämisen kaukopartioille suositun lastenohjelman, Markus-sedän lastentunnin, terveisiin kätkettynä. Talvisodan aikana Lahden yleisradioasema kärsi vaurioita pommituksissa. Sodan jälkeen Yleisradio kielsi useiden neuvostovastaisina pidettyjen levyjen soittamisen.

24. toukokuuta 1955 Teknillisen korkeakoulun Radioinsinööriseuran Televisiokerho toteutti ensimmäisen langattoman suomalaisen TV-lähetyksen TKK:n sähkölaboratoriosta Helsingin Albertinkadulta. Lähetystä vastaanotettiin eri puolille pääkaupunkiseutua sijoitetuilla 13 vastaanottimella.[2][3] TV-lähetysten alkaessa Ylen ulkopuolella Yle oli juuri laittanut pystyyn ultralyhyiden aaltojen (ULA) radiotoiminnan Suomessa, jolloin yhtiön rahoitus ja kiinnostus oli keskittynyt vain radioon. Ylen silloinen pääjohtaja Einar Sundström ei ollut kiinnostunut kehittämään Ylen TV-toimintaa, vaan piti sitä insinöörien harrasteena.[4]

Vuonna 1957 Yle kuitenkin aloitti ensimmäiset testilähetykset ja vakinaiset televisiolähetykset alkoivat jo 1. tammikuuta 1958 nimellä Suomen Televisio.[5] Vuonna 1959 rakennettiin linkkiyhteys Ruotsiin, jota kautta saatiin yhteydet myös Eurovisioon.[6] Vuonna 1961 rakennettiin linkkiyhteys Porkkalanniemelle, jolloin saatiin yhteys Intervisioon.

60-luvun alussa ULA-verkko peitti koko maan Lappia lukuun ottamatta, mutta vuonna 1965 myös Lapissa alkoi toimia rinnakkainen ULA-verkko. Television suosio maassa kasvoi nopeasti ja vuonna 1964 Yle osti ja sulautti itseensä TES-TV:n sekä Tamperelaisen Tamvision. Sulautumisen jälkeen Kanavat olivat Yleisohjelma ja Rinnakkaisohjelma, myöhemmin Ykkösverkko ja Kakkosverkko. Vuodesta 1969 alkaen kaikki Ylen tv-ohjelmat lähetettiin kokonaan värillisinä. Vuosikymmentä leimasi myös politisoituminen. Jo aiemmin Yleisradio oli kieltänyt tiettyjen äänilevyjen soittoa, mutta 1950-luvulla levy joutui soittokieltoon lähinnä teknisistä syistä kuten epäpuhtaan äänen vuoksi. 1960-luvulla tilanne muuttui, ja levyjä joutui soittokieltoon myös moraalisista ja poliittisista syistä. Syitä saattoivat olla mm. kaksimielisyydet, uskonnollisten tunteiden loukkaaminen, päihteiden ihannointi, vammaisten pilkkaaminen ja kansallislaulujen väärinkäyttö. Vuosikymmenen puolivälissä joutuivat soittokieltoon mm. useat Irwin Goodmanin ja Juha "Watt" Vainion levyt. Speden ja Simon Keltainen jäänsärkijä oli soittokiellossa jäänmurtajalakkojen aikana kohdan "Värssy Wällärille, pojat!" ansiosta. Soittorajoituksista luovuttiin vuonna 1972, ja nykyisin vastuu levyjen soittamisesta on päälliköillä ja toimittajilla.[7]

Ylellä oli laillinen monopoli radiokanavissa vuoteen 1985 asti, jolloin paikallisradiokanavat sallittiinlähde?. Monopoli purettiin vasta vuonna 1995, jolloin muut maanlaajuiset radioasemat sallittiinlähde?.

Ulkomaille suunnatut lähetykset ovat oma erityistoimintonsa. Lähetykset lyhyillä aalloilla muualle Eurooppaan ja toisiin maanosiin alkoivat pienellä teholla 1938 ja laajemmin uuden lähettimen valmistuttua Poriin 1948. Sotavuosina lähetettiin suomen ja ruotsin ohella etenkin venäjäksi, mutta huippuaikana jatkosodan aikana viidellä muullakin kielellä. Sodan jälkeen jäivät käyttöön kotimaisten ohella englanti ja ranska. Lyhytaaltolähetysten asema Yleisradiossa vaihteli ja etenkin vuodet 1958–1967 olivat alennustilan aikaa. Toiminta alkoi elpyä 70-luvun alussa ja vuonna 1987 aloitti uusi valtion tuella rakennettu ulkomaanlähetysasema Porissa. Tätä ennen ohjelmistoon oli palautettu englannin oheen ranska ja saksa. Venäjä aloitettiin uudelleen syksyllä 1990. Kotimaankielinen ulkomaanlähetystoiminta laajeni 1990-luvulla. Yleisradio markkinoi sitä aktiivisesti edullisena tapana saada uutisia Suomesta. Vuonna 2002 Yleisradio päätti lopettaa vieraskieliset lähetykset venäjää lukuun ottamatta. Koko lyhytaaltotoiminta lopetettiin vuoden 2006 päättyessä. Ulkomaanlähetyksistä käytettiin 1970-luvulta nimitystä Radio Finland, joka sittemmin rekisteriöitiin yhtiön aputoiminimeksi. Helsingissä aloitti 1978 Radio Finlandin vieraskielisiä ohjelmia välittänyt ULA-taajuus. Vuonna 1991 sillä alettiin releoida myös ulkomaisten yleisradioyhtiöiden ohjelmia eri kielillä. Aseman nimeksi tuli YLE Capital FM ja vuonna 2005 nimeksi muutettiin YLE Mondo.

Vuonna 1993 Radio Finlandin puitteissa aloitettiin radion jakelu satelliittiteitse, aluksi yhteistyössä Deutsche Wellen kanssa. Vuoteen 1997 mennessä satelliittijakelu kattoi koko maapallon Etelä-Amerikkaa ja joitakin Atlantin ja Tyynenmeren osia lukuun ottamatta.

Vuonna 1994 voimaan astuneen lain mukaan yhtiön nimi muutettiin Yleisradio Oy:ksi, ruotsiksi Rundradion Ab. Digitalisoitumisen myötä YLE perusti useita uusia tv-ja radiokanavia. Suomen ensimmäinen digitaalinen radiokanava YLE Peili aloitti toimintansa vuonna 1998. Seuraavana vuonna aloittivat digitaaliset radiokanavat YLEn Klassinen ja YLE Aino. Kanavauudistuksen jälkeen vuonna 2003 radiokanavat ovat YLE Radio 1, YLEX, YLE Radio Suomi ja YleQ. Vuonna 2006 YleQ lakkautettiin ja sen tilalle tuli YLE Radio Peili. Yleisradion nykyiset digitaaliset televisiokanavat ovat 4.8.2008 alkaen YLE TV1, YLE TV2, YLE FST5 ja YLE Teema. YLE TV1+ -kanavalla lähetettiin YLE TV1:n ohjelma vanhalla tekstitystekniikalla eli kuvaan poltetulla tekstityksellä, mutta nämä lähetykset lopetettiin 4.8.2008. 1. elokuuta 2005 alkoi myös Ylen tv-kanavien satelliittijakelu yhteistyössä Canal Digitalin ja Viasatin kanssa. Ulkomaille suunnattu television satelliittijakelu koostekanava TV Finland oli alkanut Eurooppaan 1998. Entiset televisiokanavat 4.8.2008 alkaen ovat YLE TV1+, YLE24 ja YLE Extra.

Ulkomaanlähetysten keski- ja lyhytaaltojakelu päättyi vuonna 2007 Helsingin keskiaaltolähetintä lukuun ottamatta.[8][9]

[muokkaa] Yhtiö

Yleisradio Oy tarjoaa digitaalisesti maanpäällisessä verkossa sekä alueellisia että valtakunnallisia julkisen palvelun televisio- ja radiokanavia. Maanpäällisen verkon omistaa Ylen entinen tytäryhtiö Digita Oy, joka siirtyi maaliskuussa 2005 kokonaan ranskalaisen TDF:n omistukseen.

[muokkaa] Ylen kanavat

[muokkaa] Radio


Maakuntaradiot: (kuuluvat YLE Radio Suomen taajuudella päiväaikaan)

Etelä-Karjalan Radio Pohjanmaan Radio (Etelä-Pohjanmaalla ja rannikon Pohjanmaalla) Radio Savo (Pohjois-Savossa)
Etelä-Savon Radio Pohjois-Karjalan Radio Satakunnan Radio
Kainuun Radio Radio Häme (Kanta-Hämeessä) Tampereen Radio (Pirkanmaalla)
Kymenlaakson Radio Radio Itä-Uusimaa Turun Radio (Varsinais-Suomessa)
Lahden Radio (Päijät-Hämeessä) Radio Keski-Pohjanmaa Ylen Aikainen (pääkaupunkiseudulla ja Keski-Uudellamaalla)
Lapin Radio Radio Keski-Suomi Ylen Läntinen (Länsi-Uudellamaalla)
Oulu Radio (Pohjois-Pohjanmaalla) Radio Perämeri (Lounais-Lapissa) Saamen Radio (Ylä-Lapin saamelaisalueella)

[muokkaa] Televisio (myös entiset kanavat)

[muokkaa] Nykyiset kanavat

[muokkaa] Entiset kanavat

[muokkaa] Kritiikkiä

Kalle Isokallio on kritisoinut Yleä, koska hänen mielestä Yle käyttää liian suuren osan budjetistaan ruotsinkieliseen ohjelmistoon.[10] Vuonna 2006 Yle FST5 onnistui saamaan katsojien kokonaiskatseluajasta vain 0,2 %.[11]

Slovenian vaalit hävinnyt pääministeri teki Yleisradiosta tutkintapyynnön valtakunnansyyttäjälle. Yleisradion MOT-ohjelmassa annettiin kantajan mukaan kevein perustein ymmärtää, että Slovenian pääministeri olisi saanut lahjuksia Patria AMV -kaupoissa.[12]

[muokkaa] Tunnukset

Yle on käyttänyt muutamaa eri tunnusta televisiossa, esimerkiksi ohjelmien ja ohjelmalähetysten jälkeen. Tunnuksia näytetään kaikilla Yleisradion televisiokanavilla.

Vuosina 1958–1992 oli televisiossa käytössä tunnus, jossa neljä joutsenta liikkuivat hiljaa toisiinsa kohden. Kun joutsenet olivat lähellä toisiaan, keskelle tuli alkuunsa teksti ”Suomen Televisio”, sittemmin teksti ”Yleisradio” (tai ruotsiksi ”Rundradion” ennen ruotsinkielistä televisio-ohjelmaa tai sen jälkeen) ja verkko, jossa tunnus esitettiin. Tunnusta ei pidä sekoittaa aikaisempiin TV-ohjelma 1:n ja TV-ohjelma 2:n tunnuksiin, koska esim. 1980-luvulla kyseiset kanavat näyttivät eri tunnusta kuin mitä Yleisradion tunnus oli. TV-ohjelma 1:n ja TV-ohjelma 2:n omia tunnuksia näytettiin kyseisillä kanavilla ennen MTV:n ohjelmia ja niiden jälkeen. Aluksi se oli mustavalkoinen ja vuoden 1970 lopulta värillinen.

Yhtiön varsinaisena liikemerkkinä ennen vuotta 1992 oli sinisellä pohjalla valkoinen ympyrä, jonka sisässä oli kaksi kuusta, radiomasto ja radioaaltoja kuvaava aaltoviiva sekä suuraakkosin teksti ”radio”. Videotallenteissa käytettiin tunnusta, jonka alussa tämä liikemerkki näkyi animoituna. Hetken päästä liikemerkki aaltoviivaa lukuun ottamatta hävisi kuvasta. Aaltoviiva muodosti kuvion, jossa oli kolme vinoa viivaa sekä spiraali. Kuvion alapuolelle ilmestyi teksti ”Tallennepalvelu” (tai ruotsiksi ”Kassettjänst”). Tunnuksen aikana soi muunneltu versio Yleisradion väliaikamerkistä.

Vuonna 1992 Yleisradio otti käyttöön tunnuksen, jossa valkoisella pohjalla ilmeistyi joka kulmasta eri värisiä renkaita. Kun renkaat olivat täyttäneet koko kuvaruudun, kuvio hajosi isoksi väriskaalaksi, jonka jälkeen ilmassa leijailevat värit pyyhkiytyivät pois, jonka jälkeen valkoisella pohjalla paljastui erityinen kuvio, jonka voi tulkita monella tavalla. Kuvion ilmestymisen jälkeen kuvion alle ilmestyi teksti ”YLE”. Tunnuksen aikana soi tunnusmusiikki. Samaa tunnusta käytettiin myös Yleisradion tuottamien videotallenteiden alussa. Tunnuksen aikana kuului musiikkia.

Yleisradion tunnuslogo 1990-luvulla.

Ainakin vuonna 1999 Ylellä oli tunnus, jossa näytetään samoja renkaita, mutta eri taustassa. Tunnuksessa on lampi, iso lumpeenlehti ja iso joutsen lumpeenlehden päällä, ja renkaat näkyvät veteen tulleena heijastuksena. Lopulta kuvassa lukee YLE. Ylen täyttäessä 75 vuotta 2001 tunnus vaihtui nykyiseen, jossa mustalla pohjalla lukee hopeisin kirjaimin teksti "YLE". Tunnuksessa kirjaimisto kirkastui hetkeksi, minkä aikana soi tunnusääni. Ohjelmien jälkeen näytetyissä tunnuksissa esitettiin myös yleensä ohjelman tuotantovuosi.

[muokkaa] Toimitusjohtajat (pääjohtaja-nimikkeellä 1944–94)

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Viitteet

  1. ↑ 1,0 1,1 1,2 Yleisradion tilinpäätös 2007 28. maaliskuuta 2008. Yleisradio Oy.
  2. ↑ Television historiaa
  3. ↑ Tekniikan tiedotuslehti 3/2005
  4. ↑ [1]
  5. ↑ Ylen historia
  6. ↑ Digita
  7. ↑ Kielletyt levyt. Ylen Elävä arkisto. Viitattu 26.9.2007
  8. ↑ KIRJALLINEN KYSYMYS 915/2006 vp - YLEn Radio Finlandin lakkauttaminen http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_915_2006_p.shtml
  9. ↑ YLE decided to close SW http://www.ulkomaanmedia.net/engl1.shtml
  10. ↑ Isokallio, Kalle: Iltalehti - Skäms ni inte? Viitattu 3.9.2007
  11. ↑ Finnpanel - Televisiovuosi 2006 s. 21. Viitattu 6.9.2007
  12. ↑ http://wap.iltasanomat.fi/news/?foo=bar&d=1007&category=kotimaa&id=1599301

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yleisradio.

[muokkaa] Radiolähetykset Internetissä

[muokkaa] Kirjallisuus

  • Yleisradion historia, 1. osa 1926–1949 Eino Lyytinen:"Perustamisesta talvisotaa", Timo Vihavainen:"Sodan ja vaaran vuodet" Yleisradio OY, WSOY Painolaitokset 1996.
  • Paavo Kähkölä, Pertti Hemanus (toim.): Revon haamusta taivaskanaviin [Helsinki]: Hanki ja jää, 1989
  • Zilliacus, Ville: Kaksikielinen Yleisradiomme. [Helsinki]: Yleisradio, 1988
  • Velander, Paavo: Kidekoneesta väritelevisioon. Helsinki: Kirjayhtymä, 1986
  • Yleisradio: Ohjelmatoiminnan säännöstö [Helsinki]: Yle, 1992
  • Aula, Maria Kaisa: Poliitikkojen ja toimittajien suhteet murroksessa? : tutkimus Yleisradion politiikan toimittajien ammatti-identiteetistä 1980-luvulla. Helsinki: Yleisradio, 1991
  • Kiuru, Sakari: Puhetta tuulta vastaan : Yleisradion ohjelmapolitiikan pohdintaa suurten muutosten vuosina [Helsinki]: Yleisradio, 1990
  • Paukku, Eero: Yleisradio, julkinen palvelu ja sananvapaus. Helsinki: Liikenne- ja viestintäministeriö/Edita, 2004
  • Yle 50: ääniä ja kuvia : ljud och bild. Helsinki: Yleisradio, 1976
  • Hellman, Heikki: Uustelevision aika?: yleisradiotoiminnan edellytykset television rakennemuutoksessa. [Helsinki] : Hanki ja jää, 1988
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Yleisradio
Henkilökohtaiset työkalut