Serge Gainsbourg

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Serge Gainsbourg
Gainsbourgb.jpg
Serge Gainsbourg
Syntynyt 2. huhtikuuta 1928
Kuollut 2. maaliskuuta 1991
Taiteilijanimet Gainsbarre
Kotipaikka Ranskan lippu Pariisi, Ranska
Aktiivisena 1957-1991
Tyylilajit chanson
jazz
reggae
rock
pop
Ammatit runoilija, laulaja-lauluntekijä, näyttelijä, ohjaaja
Soittimet piano
Levy-yhtiöt Universal Music Group
MusicBrainz

Serge Gainsbourg, oikealta nimeltään Lucien Ginsburg (2. huhtikuuta 19282. maaliskuuta 1991) oli ranskanjuutalainen runoilija, laulaja-lauluntekijä, näyttelijä ja ohjaaja. Häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä ranskalaisista muusikoista ja lauluntekijöistä.

Gainsbourgin vanhemmat olivat Venäjältä vallankumousta paenneita juutalaisia. 30 ikävuoteensa saakka hän toimi taidemaalarina ja elätti itsensä soittamalla pianoa ravintoloissa. Musiikillista suosiota hän alkoi saavuttaa 1960-luvun puolivälin tietämillä. Vuoden 1965 Euroviisuissa laulaja France Gall edusti voittoisasti Luxemburgia Gainsbourgin kappaleella "Poupée de cire, poupée de son". 1967 Euroviisuissa Minouche Barelli edusti Monacoa Gainsbourgin kappaleella "Boum Bada Boum" ja sijoittui viidenneksi.

1969 ilmestyi Gainsbourgin kansainvälisesti tunnetuin kappale "Je t'aime... moi non plus". Alun perin Gainsbourg äänitti kappaleen silloisen naisystävänsä Brigitte Bardot'n kanssa, mutta julkaistussa versiossa esiintyy Gainsbourgin myöhempi naisystävä Jane Birkin. Kappaleessa kuullaan naisen orgasmin ääniä, ja se joutui monissa maissa sensuurin kohteiksi.[1] Siitä tuli kuitenkin useissa maissa menestys, ja monissa maissa Gainsbourgin aiempi maine perustui siihen.

1970-luvun alussa Gainsbourgilta ilmestyi Jean-Claude Vannierin tuottama ja sovittama konseptialbumi Histoire de Melody Nelson. Albumilla esitetään Lolita-tyylinen tarina, jossa hän esiintyy yhdessä Jane Birkinin kanssa. Albumi ei saavuttanut suuria myyntilukuja, mutta se on toiminut merkittävänä vaikutteena monille muille yhtyeille ja artisteille kuten Air, David Holmes ja Beck. Se on kenties tunnetuin ranskankielinen konseptialbumi ja monet pitävät sitä jopa yhtenä kaikkien aikojen parhaista levyistä. Vuonna 1975 Gainsbourgilta ilmestyi mustaa huumoria sisältänyt, natseja käsitellyt albumi Rock Around the Bunker. Samoihin aikoihin ilmestyi myös hänen toinen merkittävä työnsä L'Homme à la Tête de Chou.

Vuonna 1978 Gainsbourg äänitti Jamaikalla yhdessä Robbie Shakespearen, Sly Dunbarin ja Rita Marleyn kanssa reggaelevyn "Aux Armes et cetera", jonka nimikappale oli reggae-versio Marseljeesista. Tämän johdosta hän sai tappouhkauksia oikeistolaisilta Algerian sodan veteraaneilta. Siitä tuli kuitenkin Gainsbourgin yksi parhaiten myydyistä levyistä. Myöhemmin hän äänitti vielä toisenkin reggaelevyn.

1980-luvulla Gainsbourg keskittyi esiintymään juovuksissa ja parta ajamatta erilaisissa televisio-ohjelmissa harjoittaen omanlaistaan sikailuun perustuvaa huumoriaan. Hän myös julkaisi albumit Love On The Beat sekä viimeisen studioalbuminsa You're Under Arrest, joka sisälsi hip hop -vaikutteita. 1990 Euroviisuissa Joëlle Ursull edusti Ranskaa Gainsbourgin kappaleella "White and Black Blues", joka sijoittui toiseksi. Hän myös levytti joitakin uusia kappaleita, kuten "Les Enfants de la Chance" sekä duettona tyttärensä Charlotten kanssa kohua herättäneen kappaleen "Lemon Incest".

Gainsbourg kärsi monista koko elämän jatkuneen runsaan alkoholinkäytön ja tupakoinnin aiheuttamista sairauksista, ja muun muassa hänen maksastaan poistettiin noin kaksi kolmasosaa jonkin aikaa ennen hänen kuolemaansa. Hän kuoli 62-vuotiaana sydänkohtaukseen, ja hänet on haudattu Pariisiin Montparnassen hautausmaalle.

Gainsbourg sävelsi elämänsä aikana musiikin yli 40 elokuvaan. Hän myös ohjasi neljä elokuvaa.

Sarjakuvataiteilija Joann Sfar on ohjannut Gainsbourgin elämästä elokuvan. [2] Gainbourg – tarina legendasta (Gainsbourg (Vie héroïque), 2010).

Pariisin Cité de la musiquessa oli vuonna 2009 Gainsbourgia käsittelevä näyttely, jossa oli esillä Gainsbourgia ja hänen tuotantoaan käsitteleviä kuvia, videoita, levynkansia ja muuta henkilökohtaista materiaalia.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Harri Römpötti, Piirtäjä loikkasi elokuvaan, Helsingin Sanomat, 16.9.2010 sivu C 1
  2. Seksitrubaduuri Gainsbourgin elämä, Suomenkuvalehti.fi

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]