Algerian sota

Wikipedia

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Algerian itsenäisyyssota
Barrikaadi Algerissa
Päivämäärä: 1. marraskuuta 1954 – 19. maaliskuuta 1962 Paikka: Algeria Lopputulos: Algeria itsenäistyi
Taistelijat
Ranska	FLN MNA
Vahvuudet
400 000	40 000

Algerian sota oli Ranskan Algeriassa vuosina 1954 - 1962 käymä dekolonisaatioon liittyvä siirtomaasota.

Sisällysluettelo 1 Sodan yleiskuva 2 Sodan syyt 3 Sodan vaiheet 4 Aiheesta muualla 5 Lähteet

[muokkaa] Sodan yleiskuva

Algeria oli tullut Ranskan siirtomaaksi 1830-luvulla, mutta 1920- ja 1930-luvuilla maassa oli alkanut muodostua itsenäisyyttä tavoitteleva kansallismielinen liike. Maan suuren enemmistön eli islamilaisen arabi- ja berberiväestön keskuudessa Ranskan siirtomaavallalla oli sekä kannattajansa että vastustajansa. Maassa asui kantaväestön ohella yli miljoona eurooppalaisperäistä ihmistä, joista suurimman ryhmän muodostivat nimellä pied-noirs ("mustajalat") kutsutut algerianranskalaiset. Näiden keskuudessa Ranskan valtaa kannatettiin vakaasti. Ensimmäinen raju selkkaus Ranskan ja algerialaisten muslimien välillä oli Setifin verilöyly toukokuussa 1945: armeijan tukahduttaessa ranskalaisvastaisia mellakoita tuhansia muslimeja sai surmansa. Algerianranskalaisia kuolonuhreja oli toista sataa.

Ranska oli joutunut luopumaan Indokiinan siirtomaistaan vähän ennen Algerian sodan puhkeamista vuonna 1954. Algeriassa Ranskan keskeisin vastustaja oli Kansallisen vapautuksen rintama (FLN), jonka sotilaallinen siipi käynnisti sissisodan. Sota sai alkunsa FLN:n iskuista ranskalaisia vastaan marraskuussa 1954. Ranska vastasi iskuihin laajoilla sotilastoimilla. Samoihin aikoihin ranskalaisvastainen toiminta käynnistyi myös kahdessa muussa Pohjois-Afrikan siirtomaassa, Ranskan Marokossa ja Tunisiassa. Ranska ei pitänyt näitä alueita kovin tärkeinä, ja ne saivat itsenäisyytensä jo vuonna 1956. Algerianranskalaisten suuren lukumäärän takia Ranskan hallitus ei kuitenkaan katsonut Algerian itsenäisyyttä mahdolliseksi.

Sodasta tuli verinen: Ranskalaisia sotilaita kaatui taisteluissa 12 000, muista syistä sai surmansa 6000. Terrori-iskuissa sai surmansa 3000 eurooppalaisperäistä henkilöä. Ranskan armeijan ja poliisin arvellaan surmanneen 141 000 algerialaista, 12 000 sai surmansa FLN:n sisäisissä vainoissa ja 5000 surmattiin FLN:n ja kilpailevien algerialaisryhmien välisissä kamppailuissa. FLN:n arvellaan myös surmanneen noin 70 000 algerialaista siviiliä, joita pidettiin Ranskan kannattajina tai kätyreinä. Noin 2 miljoonaa maaseudun algerialaista joutui jättämään kotinsa sodan seurauksena. Algerialaisilla oli pitkät sotilasperinteet Ranskan armeijassa palvelemisessa, ja Algerian sodan aikana enimmillään jopa 150 000 harkeiksi kutsuttua muslimia kantoi ranskalaista asepukua. Harkeja oli enemmän kuin FLN:n aktiivisia taistelijoita.

Sota aiheutti Ranskassa kuohuntaa. Sitä vastustettiin jyrkästi varsinkin ranskalaisen vasemmiston piirissä. Ajan henki oli siirtomaavallan vastainen, ja Ranskan turvallisuusviranomaisten ja armeijan raakuudet järjestelmällisine kidutuksineen ja joukkomurhineenkin herättivät tyrmistystä. Ranskalaisten sotilashenkilöiden vallankaappausyritys Algiersissa (nykyinen Alger) toukokuussa 1958 aiheutti sisäpoliittisen kriisin, jonka seurauksena kenraali Charles de Gaulle palasi valtaan. Ranskan armeija pääsi sodassa niskan päälle vuosina 1958-1959, mutta poliittinen tahto verisen ja oikeutukseltaan kiistellyn sodan jatkamiseen alkoi ehtyä. Presidentti de Gaulle katsoi lopulta Algerian itsenäistymisen olevan vääjäämätöntä. Ranska solmi vuonna 1962 Evianin rauhansopimuksen FLN:n kanssa. Evianin rauhansopimusta vastustanut ranskalaisten sotilashenkilöiden salainen järjestö Organisation de l'armée secrète (OAS) suoritti terrori-iskuja sekä Algeriassa että de Gaullen hallintoa vastaan Ranskassa.

Rauhansopimuksen astuttua voimaan Algeriassa järjestettiin kansanäänestys, jonka lopputuloksen mukaisesti maasta tuli itsenäinen valtio vielä saman vuoden kuluessa. Sodan päätyttyä lähes 90 % eurooppalaisperäisistä algerialaisista muutti pois maasta (yhteensä noin 900 000 henkeä). Harkit ja muut Ranskaa kannattaneet algerialaiset muslimit joutuivat kotimaassaan vainon kohteeksi: 91 000 pakeni Ranskaan ja ainakin 50 000:n arvellaan tulleen surmatuiksi.

[muokkaa] Sodan syyt

Ranska oli toisessa maailmansodassa joutunut Saksan miehittämäksi. Miehityksestä vapautumiseen se oli tarvinnut vahvaa liittoutuneiden apua, mutta myös sen omien siirtomaiden asukkailla oli ollut roolinsa niin suorassa taistelussa Saksaa ja sen liittolaisia vastaan kuin myös aineellisen ja muun avun antamisessa. On arvioitu, että esimerkiksi lähes 70 000 algerialaista osallistui taistelijoina Ranskan vapauttamiseen.

Siirtomaiden valistuneimmat asukkaat olivat saaneet vaikutteita yleisestä kansainvälisestä poliittisesta tilanteesta, jossa vähitellen pääsivät esiin kansojen vapautta korostavat periaatteet. Lisäksi kotiin palanneet sotaan Euroopassa osallistuneet sotilaat olivat päteviä organisoimaan taisteluita ja tiukkaa sotilaallista vastarintaa.

Ensimmäiset vaikeutensa Ranska kohtasikin Kaakkois-Aasiassa, jossa sen siirtomaat olivat sodan aikana olleet japanilaisten miehittämiä. Sikäläisten liikkeiden esikuva kiihdytti vastaavaa kehitystä myös muualla.

[muokkaa] Sodan vaiheet

Tämä artikkeli tai osio loppuu kesken ja tarvitsee laajennusta.

Sota alkoi 1. marraskuuta 1954, FLN:n käynnistämillä iskuilla Algerian sotilas- ja siviilikohteita vastaan. Ranskan pääministeri Pierre-Mendes Francis totesi kansalliskokouksessa 12. marraskuuta pitämässään puheessa "ranskalaisten pysyvän vielä pitkään Algeriassa". Elokuussa 1955 tapahtui Philippevillen verilöyly, jossa FLN ja sen kannattajat tappoivat 123 ihmistä - joukossa 71 ranskalaista, joista osa oli vanhoja naisia ja lapsia. Taistellessaan FLN:n sissijoukkoja vastaan ranskalaiset käyttivät ensimmäistä kertaa historiassa helikoptereita sodankäyntiin. Myöhemmin yhdysvaltalaiset joukot käyttivät samaa helikopteritaktiikkaa Vietnamin sodassa. Lokakuussa 1956 Ranskan ilmavoimat pakottivat marokkolaisen DC-3-lentokoneen, joka oli matkalla Tunisiaan, laskeutumaan Algiersiin. Lentokoneessa matkustivat mukana Ahmed Ben Bella, Mohammed Boudiaf, Mohammed Kehider ja Hocine Ait Ahmed.

Algerian sota kiihtyi algerianranskalaisten hyökätessä Algiersissa Ranskan valtion rakennuksiin 13. toukokuuta 1958. Samalla perustettiin järjestö, jonka johdossa toimi Jacques Massu. Ranskan joukkojen komentaja Raul Salan ilmoitti armeijan ottaneen vastuun Ranskan Algerian tulevaisuudesta. Kriisin seurauksena Charles de Gaulle ilmoitti lehdistötilaisuudessa 19. toukokuuta olevansa valmis kansakunnan palvelukseen. De Gaullesta tuli Ranskan pääministeri 1. kesäkuuta 1958. Hän matkusti Algeriaan tapaamaan algerianranskalaisia 4. kesäkuuta 1958. Algeriassa alkoi 24. tammikuuta 1960 "barrikadiviikko", jonka yhteydessä algerianranskalaiset joukot saartoivat siirtomaan pääkaupungin Algiersin saartoon. Ranskalainen sotilas, sittemmin äärioikeistolaisena poliitikkona maailmanmaineeseen noussut Jean-Marie Le Pen lausui, että barrikadeja pitäisi laajentaa Pariisiin^[1]. Predidentiksi noussut de Gaulle vetosi 29.tammikuuta 1960 televisiossa armeijan uskollisuuteen ja vaati Algeria-politiikkansa hyväksymistä todeten toteamalla: "Algerialaisilla tulee olla vapaus valita kohtalonsa".

22. huhtikuuta 1961 Algeriassa tapahtui upseerien vallankaappaus. Maurice Challen, Raoul Salanin ja Yves Saint-Marcin upseerijuntta otti vallan. Kenraali Michel Fourquet, Algeriassa olevien ilmavoimien komentaja, kuitenkin kieltäytyi Challen komennosta. Presidentti de Gaulle puhui radiossa ja TV:ssä 23. huhtikuuta. Kapina saatiin loppumaan. ^[2]. OAS jatkoi kapinointia tapahtuman jälkeen.

Huhtikuussa 1961 pääministeri Michel Debré aloitti salaiset neuvottelut FLN:n kanssa. Sota saatiin loppumaan vuonna 1962.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Algerian sota vv. 1954-62.

[muokkaa] Lähteet