Ranskan perustuslaki (1958)

Wikipedia
Ohjattu sivulta Ranskan perustuslaki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ranskan perustuslaki vuodelta 1958, on 4. lokakuuta 1958 hyväksytty Ranskan historian viidennen tasavallan perustuslaki. Sen perusteella on järjestetty tasavallan erilaiset instituutiot ja toimivaltuudet. Perustuslaki pohjaa oikeutensa demokratiaan: kansan hallitus, kansan valtuudella ja kansaa varten.

Perustuslaki hyväksyttiin kansanäänestyksessä 28. syyskuuta 1958 suurella äänten enemmistöllä. Enemmistö oli hyvin laaja, jos sitä verrataan neljännen tasavallan perustaneeseen vuoden 1946 kansanäänestykseen[1]. Sittemmin perustuslakia on muutettu (vuoden 2009 alkuun mennessä) kaikkiaan kuusitoista kertaa, joka kansalliskokouksen ja senaatin yhteisistunnossa, jota kutsutaan nimellä Congrès, tai suoraan kansalta kysytyn kansanäänestyksen kautta.

Perustuslain johdanto viittaa muihin perustavaa laatua oleviin teksteihin: Ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistukseen, joka annettiin 26. elokuuta 1789, 27. lokakuuta 1946 hyväksytyn perustuslain esipuheeseen sekä vuoden 2004 ympäristöjulistukseen. Nämä tekstit kuten myös tasavallan lakien takaamat perusperiaatteet muodostavat yhdessä Perustuslakikokonaisuuden.

Ranskan Perustuslakineuvosto (Conseil constitutionnel français) tarkistaa pyydettäessä kaikkien lakien yhteensopivuuden perustuslain kanssa. Myös jokainen tuomari on velvollinen toteuttamaan perustuslain määräyksiä oikeudenkäytössään.

Lyhyesti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan perustuslaki (1958)

Vuoden 1958 perustuslaki luotiin koska Ranskan piti päästä Algerian sodasta ja sen erityinen piirre on paluu vahvaan toimeenpanovaltaan. Perustuslain kirjoittamiseen vaikutti erittäin voimakkaasti pääministeri Michel Debré, joka halusi Britannian mallin mukaista vahvaa pääministeriä. Myös kenraali Charles de Gaulle vaikutti voimakkaasti näkemyksillään asiaan, sillä hän halusi tehdä tasavallan presidentistä keskeisen vallankäyttäjän. Viidennen tasavallan perustuslakiin on vaikuttanut voimakkaasti de Gaullen Bayeux'ssa 6. kesäkuuta 1946 pitämä puhe.

Lähdeviitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vuoden 1958 äänestyksessä lakia kannatti 81,69% äänestäneistä ja äänestämättä jätti 19,37 % äänioikeutetuista[1]. Vuoden 1946 perustuslaki sai taakseen 53,24% äänestäneistä ja äänioikeuttaan ei käyttänyt 32,38% äänioikeutetuista[2].