Michel Debré

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Michel Debré (15. tammikuuta 1912 Pariisi – 12. elokuuta 1966 Montlouis-sur-Loire) oli ranskalainen poliitikko, ensimmäinen Ranskan viidennen tasavallan pääministeri. moninkertainen ministeri sekä keskeinen tasavallan perustuslain kirjoittaja. Hän oli myös Ranskan akatemian jäsen.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Elämäkerta

[muokkaa] Tausta

Michel Debré syntyi nykyaikaisen pediatrian perustajaksi mainitun professori Robert Debrén perheeseen. Michel on eittämättä vaikutusvaltaisin jäsenen perheessä, joka on antanut Ranskalle useita merkittäviä henkilöitä.

Michel Debrén puoliso on Anne-Marie Lemaresquier, ja heillä on neljä poikaa:

  • Vincent Debré, s. 1939, yritysjohtaja.
  • François Debré, s. 1942, toimittaja.
  • Bernard Debré, s. 1944, urologi ja poliitikko, Pariisista valittu kansanedustaja.
  • Jean-Louis Debré, s. 1844, poliitikko, aiemmin kansalliskokouksen puhemies ja nykyisin perustuslakineuvoston puheenjohtaja.

Debré opiskeli Pariisissa Lycée Montaignessa ja myöhemmin Lycée Louis-le-Grandissa. Hän suoritti korkeakouluopintonsa École libre des sciences politiquessa ja hän suoritti tohtorin tutkinnon Pariisin yliopistossa. Lisäksi hän suoritti asepalveeeluksensa Saumurin École nationale d'équitationissa. Hän pääsi vassta 22-vuotiaana Valtioneuvoston virkamieheksi.

[muokkaa] Toinen maailmansota

Ratsuväen upseerina Debré mobilisoitiin vuonna 1939, ja hän joutui sotavangiksi Artenayssa kesäkuussa 1940 mutta onnistui pakenemaan saman vuoden syyskuussa. Tämän jälkeen hän palasi virkaansa Valtioneuvostoon ja toimi kenraali Maxime Veygandin puolesta. Huhti– lokakuussa 1941 hän työskenteli Marokossa, ja palattuaan Ranskaan hän vannoi uskollisuudenvalan marsalkka Philippe Pétain'ille ja otti uudelleen haltuunsa virkansa Valtioneuvostossa. Vuonna 1942 Vichyn hallituksen oikeusministeri Joseph Barthélémy nimitti hänet Valtioneuvostossa entistä korkeampaan virkaan. Kun saksalaisen ottivat haltuunsa marraskuussa 1942 myös Vapaan Ranskan alueen, Debrén marsalkkamielisyys katosi ja helmikuussa 1943 hän liittyi vastarintaliikkeeseen.

Ranskan vapautuksen jälkeen hän toimi tasavallan edustajana Angersissa. Hän oli aikanaan laatinut Charles de Gaullen pyynnöstä listan prefekteistä, jotka tulisi vapauttamisen yhteydessä korvata. Vuonna 1945 kenraali de Gaulle valtuutti hänet toimimaan väliaikaisessa hallituksessa tehtävänään hallinnon uudistaminen. Tässä yhteydessä hän perusti hallintokoulun eli École nationale d'administration (ENA), jonka ajatuksen Jean Zay oli esittänyt jo ennen toista maailmansotaa.

[muokkaa] Neljäs tasavalta

Ranskan neljännen tasavallan aikana Michel Debré kuului eri puolueisiin, jopa Parti radicla-socialiste-puolueeseen, johon hän liittyi kenraali de Gaullen suosituksesta. Hän oli senaattorina 1948–1958, ja hän perusti Le Courrier de la colère-sanomalehden, jossa hän avoimesti puolusti ranskalasta Algeriaa ja vaati de Gaullen paluuta valtaan.

[muokkaa] Viides tasavalta

Debréstä tuli oikeusministeri vuonna 1958 kenraali de Gaullen muodostamaan hallitukseen. Hänellä oli keskeinen rooli viidennen tasavallan peruslain luomisessa. Kun perustuslaki oli hyväksytty, hän sai vasta perustetun tasavallan ensimmäisen pääministerin tehtävät, joita hän hoiti 1959–1962. Kun Evianin sopimus Algerian itsenäisyydestä oli solmittu, kenraali de Gaulle korvasi Debrén ministeriön Georges Pompidoun ministeriöllä.

Vuoden 1963 ennenaikaisesti järjestetyissä kansalliskokouksen vaaleissa Debré ei tullut valituksi. Näin hän siirtyi yllättäen puolustamaan Ranskan läsnäoloa Réunionin saarella ja tuli sieltä valituksi seuraavana vuonna edustuslaitokseen. Hänellä oli ohjelmassa alueen säilyttäminen Ranskan yhteydessä.

Hänellä oli kutenkin emämaassa jäsenyyksiä useissa hallituksissa, ja hän valitutti itsensä kansalliskokoukseen Elsassin edustajana vuonna 1968. Valery Giscard d'Estaingin saapuminen teki kuitenkin hänestä tarpeettoman. Hän oli ehdolla presidentinvaaleissa vuonna 1981 mutta sai vain 1,66 prosenttia annetuista ensimmäisen kierroksen äänistä.

Michel Debré valittiin 24. maaliskuuta 1988 jäseneksi Ranskan akatemiaan. Hänen vastaanottamisensa akatemiaan tapahtui 19. tammikuuta 1989. Akateemikkona hän seurasi tuolilla numero 1 ruhtinas Louis de Broglieta, joka oli kuollut maaliskuussa 1987.

[muokkaa] Poliittinen ura

[muokkaa] Vaaleilla saadut

[muokkaa] Hallitustehtävät

[muokkaa] Teokset

  • La Mort de l'État républicain, Gallimard, Pariisi, 1947
  • Ces princes qui nous gouvernent, Plon, Pariisi, 1957
  • Une certaine idée de la France, keskustelu Alain Duhamelin kanssa, Fayard]], Pariisi, 1972
  • Une politique pour la Réunion, Plon, Pariisi, 1974
  • Le Pouvoir politique, yhdessä Jean-Louis Debrén kanssa, Seghers, Pariisi, 1976
  • Le Gaullisme, yhdessä Jean-Louis Debrén kanssa, Plon, Pariisi, 1977, ISBN 2-259-00330-3
  • Français, choisissons l'espoir, Albin Michel, Pariisi, 1979, ISBN 2-226-00777-6
  • Lettre ouverte aux Français sur la reconquête de la France, Albin Michel, Pariisi, 1980, ISBN 2-226-01075-0
  • Peut-on lutter contre le chômage ?, Fayard, Pariisi, 1982, ISBN 2-213-01190-7
  • Trois républiques pour une France. Mémoires, yhteistyösä Odile Rudelle, Albin Michel, Pariisi, 1984–1994, 5 nidettä
    1. Combattre, 1984, ISBN 2-226-02066-7
    2. Agir (1946–1958), 1988, ISBN 2-226-03342-4
    3. Gouverner (1958–1962), 1988, ISBN 2-226-03457-9
    4. Gouverner autrement (1962–1970), 1993, ISBN 2-226-06207-6
    5. Combattre toujours (1969–1993), 1994, ISBN 2-226-07536-4
  • Entretiens avec le général de Gaulle (1961–1969), Albin Michel, Pariisi, 1993, ISBN 2-226-06660-8
  • Entretiens avec Georges Pompidou (1971–1974), Albin Michel, Pariisi, 1996, ISBN 2-226-08487-8

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

Edeltäjä:
Louis de Broglie		 Ranskan akatemian jäsen
Tuoli 1
1988–1996		 Seuraaja:
François Furet
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Michel_Debr%C3%A9
Henkilökohtaiset työkalut