Jean-de-Dieu Soult

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Marsalkka Soult.

Nicolas Jean-de-Dieu Soult, eli Jean-de-Dieu Soult, Dalmatian ensimmäinen herttua (29. maaliskuuta 176926. marraskuuta 1851) Napoleonin marsalkka, tunnettiin nimellä "Rautakäsi". Hän oli ranskalainen poliittinen vaikuttaja ja kenraali, joka nimitettiin keisarikunnan marsalkaksi 1804. Hän on yksi niistä kuudesta upseerista jotka ovat saaneet "Maréchal général des camps et armées du roi" eli Ranskan marsalkkakenraalin arvon. Hän myös toimi Ranskan pääministerinä kolme kertaa.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soult syntyi Saint-Arnans-la-Bastide (nykyisin Saint-Amans-Soult) nimisessä kylässä lähellä Casternin kaupunkia, Tarnin maakunnassa. Hänen isänsä (Jean Soult 1726-1779) oli maaseutunotaari, ja hänen äitinsä nimi oli Brigitte de Grenier. Isovanhemmat isän puolelta olivat isoisä Jean Soult (1698–1772) ja isoäiti Jeanne de Calvet. Isovanhemmat äidin puolelta olivat isoisä Pierre François de Grenier de Lapierre ja isoäiti Marie de Robert. Soult oli hyvin koulutettu, ja hän oli tarpeeksi älykäs ja potentiaalinen lakimieheksi. Isänsä kuoleman vuoksi hän joutui kuitenkin etsimään onneaan, ja hän värväytyi sotamieheksi Ranskan jalkaväkeen 1785.

Avioliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän meni naimisiin Jeanne Louise Elisabeth Bergin (1771–1852) kanssa 26. helmikuuta 1796, ja he saivat kolme lasta: Napoléon, Hortense ja Caroline.

Sotilasura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soultin pitkä koulutus takasi hänelle hyvät mahdollisuudet armeijassa, ja kuuden vuoden palveluksen jälkeen hänet ylennettiin kersantiksi. Heinäkuussa 1791 hänestä tuli Bas-Rhinin ensimmäisen vapaaehtoiskomppanian kouluttaja. Hän palveli komppaniassaan vuoteen 1792 asti. Vuonna 1794 hän oli adjutantti-kenraali (chef de brigaden arvolla). Flerusin taistelun (1794) jälkeen hän sai prikaatin kenraalin arvon palkkioksi.

Zürichin taistelu.

Seuraavan viiden vuoden ajan hän oli työllistetty Saksassa Jourdanin, Moreaunn, Klebérin ja Lefebvren komennossa. Hän tuotti taas kunniaa perheelleen osallistumalla Masséna suureen Sveitsin sotaretkeen ja erityisesti Zürichin toiseen taisteluun, jossa Masséna voitti venäläisen kenraali Alexander Korsakovin ja sveitsiläis-syntyisen itävaltalaisen paroni ja kenttämarsalkka Friedrich von Hotzen (joka kuolikin aikaisin päivällä taistelussa). Taisteluun osallistuivat myös kenraalit, myöhemmin marsalkat Mortier ja Oudinot. Hän kuitenkin monien onnistuneiden liikkeiden jälkeen jäi vangiksi 13. huhtikuuta 1800 Monte Grettoon.

Ranskan marsalkka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marengon taistelun voiton jälkeen hänet vapautettiin ja määrättiin komentamaan Napolin kuningaskunnan eteläosien joukkoja. Kun Napoleonista oli tullut elinikäinen konsuli, tuli Soultista vuonna 1802 yksi neljästä konsulikaartin kenraalista. Toukokuussa 1804 hänestä tehtiin yksi ensimmäisistä Ranskan marsalkoista. Hän mm. komensi eteneviä joukkoja Ulmin taistelussa (20. lokakuuta 1805) ja johti Austerlizin taistelussa (2. joulukuuta 1805) hyökkäystä liittoutuneiden keskustaan (minkä ansiosta taistelu voitettiin, joskin päätökset teki Napoleon). Soultilla oli suuri merkitys Grand Arméen suurissa taisteluissa, erityisesti Jenan taistelussa (14. lokakuuta 1806), mutta hän ei voinut osallistua Friedlandin taisteluun (14. kesäkuuta 1807), koska oli marssimassa Königsbergiin, Itä-Preussiin. Kun Tilsitin rauha oli solmittu (9. heinäkuuta 1807), Soult palasi Ranskaan, jossa Napoleon nimitti hänet Dalmatian herttuaksi (1808). Soult oli kuitenkin harmistunut nimityksestä, koska hän olisi halunnut Austerlizin herttuan arvon, mutta ei saanut sitä, koska sen oli ottanut itse Napoleon.

Espanjan sotaretki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nyt Soult komensi Grand Arméen toista armeijakuntaa, jonka Napoleon halusi valloittavan Pyreneiden niemimaan. Napoleonin toimesta syttyi Peninsulan sota (joka oli alkanut jo 1807 Napoleonin miehittäessä Portugalia, mutta Espanjassa sota syttyi vasta 1808). Ja voitetun Gamonalin taistelun jälkeen, Corunnan taistelussa (16. tammikuuta 1809) hän taisteli sir John Moorea vastaan, Moore sai taistelussa surmansa, ja hän hävisi taistelun, mutta Soultin joukot palasivat kiivaimman taistelun jälkeen vanhoille paikoilleen, jolloin brittiarmeija pääsi pakenemaan pois Espanjasta.

Seuraavien neljän vuoden ajaksi Soult jäi Espanjaan. Vielä vuonna 1809 hän marssi Portugaliin, ja Porton taistelun (28. maaliskuuta) jälkeen, jossa Soult voitti portugalilaisen kenraali Parreirasin, hän miehitti lähellä olevan Oporton kaupungin. Jonne hän kuitenkin jäi eristyksiin kenraali Silveiran hyvien taktiikoiden takia. Tällöin hän toivoi kovasti saavansa päästä Portugalin valtaistuimelle, ja hän uskoikin olevansa siihen oikeutettu ja paras ehdokas. Kykenemättä etenemään minnekään lopulta britit ajoivat Soultin pois Oportosta (britit olivat rantautuneet Portugaliin 22. huhtikuuta portugaliin), Porton toisen taistelun (12. toukokuuta 1809) jälkeen, missä hänet voitti Arthur Wellesley myöhemmin Wellingtonin herttua. Suuren tappion jälkeen Soult tekee tuskaisan, melkein katastrofaalisen vetäytymisen vuorten yli Beresfordin ja Silveiran armeijoiden painostuksesta.

Sitten Wellesley lähti pois Portugalista, yhdisti armeijansa espanjalaisen kenraali la Cuestan armijaan, ja lähti ranskalaisten perään. Ranskalaiset ovat kuitenkin saaneet lisäjoukkoja Napoleonin veljeltä Joseph Bonapartelta, jonka Napoleon oli nimittänyt Espanjan kuninkaaksi. Armeijat kohtasivat Talaverassa, ja aluksi taistelussa olivat Ranskan marsalkka Victor ja englantilais-espanjalainen armeija jota komensi Wellesley. Taistelun alussa vaikutti, että ranskaliset auttamatta häviäisivät taistelun, mutta kun Joseph I (Napoleonin veli) saapui lisäjoukkoineen, muuttui taistelu, mutta ei tarpeeksi, sillä Wellesley oli yhä niskan päällä, mutta sitten Soultin joukot ilmestyivät pohjoisesta, Wellesleyllä oli yhä paljon enemmän joukkoja, vaan ranskalaiset olivat taktisesti voittaneet taistelun. Joskin britit saivat strategisen voiton, sillä britit pääsivät vetäytymään kohti Portugalia, jossa olisi lisää brittiarmeijoita. Taktisesti taistelu oli loistava ranskalaisille koska briteillä oli sotilaita 55 634, Ranskalla 46 138.

Nyt ranskalaiset yhdistivät voimansa ja hyökkäsivät Soultin johdolla Portugaliin, jossa ranskalaiset saivat Oceanan taistelussa (19. marraskuuta 1809) suuren voiton. Vuonna 1810, Napoleonin ollessa valtansa huipulla, Soult saapui Andalusiaan, missä hän käänsi selkänsä Sevillelle, jotta voisi vallata Cádizin, mutta piiritys epäonnistui, ja taistelua pidetäänkin yleisesti erittäin epäonnistuneena. Vuonna 1811 hän marssitti joukkonsa Extremaduraaa vallatakseen Badajozin. Mutta apuun saapui englantilais-espanjalainen armeija, joka täpärästi voitti Soultin Albueran taistelussa (16. toukokuuta 1811), joka on tunnettu verisenä. Vuonna 1812 Wellesleyn suuren Salamancan taistelun jälkeen oli Soultin velvollisuus vetäytyä Andalusiaan, jossa hänen oli määrä lyödä Wellesley. Hän epäonnistui ja Wellesley pääsi karkuun, muita marsalkoita olisi tarvittu, mutta koska Soult oli riidoissa kaikkien marsalkoiden kanssa hän ei halunnut pyytää apua.

Soultin uusi yritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Soult sitten siirrettiin Saksaan 1813 IV armeijakunnan johtoon, hän siirsi ne välittömästi Etelä-Ranskaan ja sieltä Espanjaan korjatakseen vahingot, joita Wellesleyn suuri Vitorian taistelu oli aiheuttanut. Hän toteutti uutta taktiikkaa, vetäytyi jatkuvasti Wellingtonin tieltä, kunnes hän Toulousen taistelussa karkotti Wellesleym Ranskasta.

Napoleonin kukistumisen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soult ei yleisestikkään ollut Napoleonille uskollinen, sillä kun Napoleon ensimmäisen kerran (1814) karkotettiin Leipzigin taistelun jälkeen Elballe, oli Soult sanonut Ludwig XVII:lle olevansa rojalisti, mutta kun Napoleon palasi Ranskaan satapäiväisen keisarikunnan ajaksi, Soult tunnustautui Napoleonille "todelliseksi bonapartistiksi". Kun Napoleon toisen kerran karkotettiin (1815), tällä kertaa pysyvästi, karkotettiin Soultkin, vaan ei kovin pitkäksi aikaa, sillä Ludvig XVIII kutsui Soultin takaisin vuonna 1819. Vuonna 1830 hän ryhtyi Ludvig Filip I:n palvelukseen, ja hän toimi sotaministerinä vuodesta 1830 vuoteen 1834 sekä pääministerinä 1832–1834. Hän osallistui kuningatar Viktorian kruunajaisiin vuonna 1838, ja tilaisuudessa hänen vanha vihollisensa Wellesley tarttui tätä kädellä olkapäähän ja sanoi: "Viimeinkin sain sinut kiinni". Sitten hän toimi taas pääministerinä 1839–1840, ja taas vuosina 1840–1847 hän oli yhä pääministerinä sekä uudelleen sotaministerinä 1840–1844. Kun Ludvig Filip I syöstiin vallasta, tasavallan hyväksi hän julisti itsensä tasavallan kannattajaksi. Hän kuoli linnassaan Soultbergissä, lähellä synnyinkotiaan.

Soultin merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Napoleonin tunnettu Waterloon häviön osasyynä oli Soultin katastrofaalinen nimitys sotaministeriksi, koska Soult oli riidoissa kaikkien marsalkoiden kanssa, ei armeijajärjestelmä toiminut.