François Arago

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Arago vuonna 1839.

Dominique François Jean Arago (26. helmikuuta 1786 Estagel2. lokakuuta 1853 Pariisi)[1] oli ranskalainen fyysikko, matemaatikko, tähtitieteilijä ja poliitikko. Hän toimi hetken aikaa Ranskan pääministerinä touko–kesäkuussa 1848. Aragon tärkeimmät tieteelliset saavutukset liittyvät sähkömagnetismin ja valon interferenssin tutkimiseen.

Tiedemies[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arago kävi Pariisin École Polytechniqueta.[1] Vuonna 1805 hänet nimitettiin Pariisin observatorion yhteydessä toimineen pituusastetoimiston (Bureau des Longitudes) sihteeriksi. Hänet lähetettiin yhdessä Jean-Baptiste Biotin kanssa Formenteralle jatkamaan Jean Baptiste Joseph Delambrelta ja Pierre Méchainilta keskenjäänyttä työtä, Dunkerquen ja Barcelonan välisen meridiaanikaaren pituuden mittausta, jonka avulla saataisiin määritettyä metrin standardipituus. He kohtasivat työssä monia vaikeuksia. Sodan puhjettua Ranskan ja Espanjan välille Arago vangittiin Espanjassa vakoojaksi epäiltynä. Monien jännittävien vaiheiden jälkeen hän onnistui vuonna 1809 selviämään takaisin Ranskaan.[2] Vielä samana vuonna hänet nimitettiin Ranskan tiedeakatemian jäseneksi ja vain 23-vuotiaana École Polytechniquen analyyttisen geometrian professoriksi Gaspard Mongelta vapautuneelle oppituolille. Vuodesta 1830 hän toimi Pariisin observatorion johtajana ja Ranskan tiedeakatemian pysyvänä sihteerinä.[2][1] Arago perusti 1816 Annales de chimie et de physique -tiedejulkaisun yhdessä kemisti Joseph Louis Gay-Lussacin kanssa.[2]

Arago keksi ensimmäisenä niin sanotun rotaatiomagnetismin havaitessaan, että pyöritettäessä ei-magneettista johdinta se magnetoituu. Arago laajensi tässä tanskalaisen Hans Christian Ørstedin aiempaa työtä. Ensin Arago havaitsi vuonna 1820, että sähkövirran johtaminen spiraalin muotoiseen kuparisylinteriin antoi sille magneettiset ominaisuudet, jotka kuitenkin lakkasivat kun virran katkaisi. Vuonna 1824 hän havaitsi edelleen, että ei-magneettisen kuparisen levyn pyörittäminen sai sen yläpuolelle ripustetun magneettineulan pyörimään vastaavasti. Michael Faraday osoitti myöhemmin näiden ilmiöiden aiheutuvan sähkömagneettisesta induktiosta.[1] Britannian Royal Society palkitsi Aragon vuonna 1825 Copley-mitalilla siitä hyvästä, että hän oli löytänyt ”muiden kuin rautaa sisältävien aineiden magneettiset ominaisuudet”.[3]

Arago tuki Augustin Jean Fresnelin teoriaa, jonka mukaan valo on luonteeltaan aaltoliikettä eikä hiukkassäteilyä. Aaltoteorian mukaan valon nopeuden pitäisi hidastua sen siirtyessä harvemmasta tiheämpään väliaineeseen, kun taas hiukkasteorian mukaan sen pitäisi nopeutua. Teorioiden testaamiseksi Arago esitteli vuonna 1838 koejärjestelyn, jolla voitaisiin verrata valon etenemisnopeutta ilmassa ja toisaalta vedessä tai lasissa. Koejärjestely oli kuitenkin niin monimutkainen, ettei kukaan kyennyt toteuttamaan koetta ennen kuin vuonna 1850. Arago oli siinä vaiheessa jo menettänyt näkönsä, mutta käyttämällä paranneltua versiota hänen esittelemästään järjestelystä Hippolyte Fizeau ja Léon Foucault kykenivät tuolloin todistamaan, että valonnopeus todellakin hidastuu tiheämmässä väliaineessa.[1] Arago myös kehitti valon tutkimiseen käytetyt mittalaitteet polariskoopin ja fotometrin.[2]

Vuonna 1845 Arago ehdotti tähtitieteilijä Urbain Le Verrierille Uranus-planeetan kiertoradassa olevien poikkeamien tutkimista. Poikkeamien tutkiminen johti hieman myöhemmin Neptunuksen löytämiseen. Kun Le Verrierin ja brittiläisen John Couch Adamsin välille syntyi kiista siitä, kuka oli ensimmäisenä todistanut Neptunuksen olemassaolon, Arago asettui tukemaan Le Verrieriä.[1] Neptunuksen renkaisiin kuuluva Aragon rengas on nimetty Aragon mukaan.

Poliitikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arago valittiin vuonna 1831 Ranskan edustajainkamariin, jossa hän kuului vasemmistoon. Helmikuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1848 hänet kutsuttiin väliaikaisen hallituksen sota- ja meriministeriksi. Hän oli myös toimeenpanevan komission jäsen. Arago vastusti jyrkästi Louis-Napoleon Bonaparten tuloa presidentiksi.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f François Arago (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 9.3.2014.
  2. a b c d e Nordisk familjebok (1904), s. 1291–1292 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 9.3.2014.
  3. Copley Medal Royal Society. Viitattu 9.3.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]