Neptunus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee planeettaa. Neptunus on myös roomalaisten meren jumala. Toisen maailmansodan operaatiosta, katso operaatio Neptunus.
Neptunus
Neptunus
Löytäminen
Löytäjät Urbain Le Verrier
John Couch Adams
Johann Galle
Löytöaika 23. syyskuuta 1846
Kiertoradan ominaisuudet
Keskietäisyys Auringosta 4 498 252 900 km
30,06896348 AU
Eksentrisyys 0,00858587
Kiertoaika Auringon ympäri 164a 288d 13h
Synodinen kiertoaika 367,5 d
Keskiratanopeus 5,4778 km/s
Inklinaatio 1,76917°
Kuiden lukumäärä 14
Fyysiset ominaisuudet
Päiväntasaajan halkaisija 49 572 km
Pinta-ala 7,65×109 km2
Massa 1,024×1026 kg
17,147 Maan massaa
Keskitiheys 1,64 g/cm3
Putoamiskiihtyvyys pinnalla 11,0 m/s2
Pyörähdysaika 16 h 6,5 m
Akselin kaltevuus 29,58°
Albedo 0,41
Pakonopeus 23,71 km/s
Pinnan lämpötila alin: 50 K
keski: 53 K
Kaasukehän ominaisuudet
Kaasunpaine 100–300 kPa
Koostumus
Vetyä
Heliumia
Metaania
Ammoniakkia
Etaania
Asetyleeniä
84 %
12 %
2 %
0,01 %
0,00025 %
0,00001 %

Neptunus (symboli: ♆) on aurinkokunnan kahdeksas ja uloin planeetta Auringosta laskettuna. Sen etäisyys Auringosta on noin 30 AU. Planeetan arvellaan koostuvan pääasiassa kivestä ja jäästä, joiden päällä on melko ohut vetykerros, jonka yläosa on kaasumainen. Neptunus tunnetaan sinisestä väristään ja suuresta tummasta pilkustaan. Neptunus on halkaisijaltaan neljänneksi ja massaltaan kolmanneksi suurin planeetta – hieman Uranusta pienempi mutta massiivisempi. Siten Neptunus on tihein jättiläisplaneetta.

Neptunus ei näy Maahan paljain silmin.[1] Teleskoopilla Neptunus näyttää sinertävältä, sillä sen ilmakehän metaani suodattaa punaisen värin.[2] Planeetalla on 14 tunnettua kuuta. Triton on kuista suurin ja parhaiten tunnettu. Neptunuksella on myös ohut rengasjärjestelmä. Neptunus säteilee noin kaksi kertaa sen auringosta saaman energian verran.[3]

Planeetta on saanut nimensä roomalaisen meren jumalan Neptunuksen mukaan ja sen symboli on Neptunuksen kolmikärki (Neptune symbol.svg). Planeetta löydettiin 23. syyskuuta 1846. Sitä on lähietäisyydeltä tutkinut vain yksi avaruusalus, luotain Voyager 2 25. elokuuta 1989.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Löytäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirrostensa perusteella ensimmäisen tunnetun havainnon Neptunuksesta teki Galileo Galilei 28. joulukuuta 1612 ja uudelleen 27. tammikuuta 1613. Molemmissa tapauksissa Galilei luuli Neptunusta virheellisesti tähdeksi, koska se vaikutti olevan erittäin lähellä Jupiteria konjunktion takia. Tämän takia hänelle ei ole annettu kunniaa Neptunuksen löytämisestä.[4]

Vuonna 1821 Uranuksen kiertoradassa havaittiin häiriöitä ja alettiin epäillä, että ne johtuisivat toisesta planeetasta Uranuksen takana.[5] Vuonna 1843 John Couch Adams laski tämän tuntemattoman planeetan kiertoradan. 1846 Urbain Le Verrier teki samanlaisia laskelmia tietämättä Adamsista. Samana vuonna Johann Gottfried Galle löysikin Neptunuksen vain asteen päässä paikasta, missä Le Verrier oli aiemmin laskenut sen olevan.[5]

Löydön jälkeen oli useita kansallismielisiä kiistoja siitä, että oliko Neptunuksen löytäjä ranskalainen vai britti. Myöhemmin saavutettiin konsensus siitä, että molemmat saivat kunnian löydöstä. Vuodesta 1966 amerikkalainen tähtitieteilijä Dennis Rawlins on kyseenalaistanut Adamsin osuutta löydöstä perustellen sen historiallisiin dokumentteihin Greenwichin tähtitornissa.[6] Hänen mukaansa "Adams ei ansaitse yhtä suurta tunnustusta planeetan löytämisestä kuin Le Verrier, sillä kunnian pitäisi kuulua henkilölle, joka sekä arvioi planeetan paikan että sai tähtitieteilijät etsimään sitä".[7]

Neptunus oli aurinkokunnan uloin tunnettu planeetta löytämisestään vuoteen 1930, jolloin Pluto löydettiin. Pluto kuitenkin menetti statuksensa planeettana vuonna 2006, ja Neptunuksesta tuli jälleen aurinkokunnan uloin planeetta.[8]

Tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neptunusta kohti on lähetetty avaruusluotain Voyager 2, joka ohitti planeetan 26. elokuuta 1989. Koska signaaleilta kestää 246 minuuttia saapua Maasta Neptunukseen, luotain käytti pääasiassa aiemmin sille annettuja komentoja Neptunuksen kohtaamisesta. Luotain lähestyi Neptunuksen kuu Nereidiä ennen kuin se kävi 4 400 km:n päässä Neptunuksen ilmakehästä 25. elokuuta. Tämän jälkeen luotain ohitti Neptunuksen suurimman kuun, Tritonin.[9] Luotain sai selville planeetalla olevan vaihtelevan ilmaston, löysi kuusi kuuta ja useampia renkaita[9].

Neptunus ei aina ole ollut kahdeksas planeetta Auringosta. Tutkimusten mukaan vastasyntynyt Neptunus oli lähempänä Aurinkoa kuin Uranus. 650 miljoonaa vuotta muodostumisensa jälkeen planeetat kuitenkin vaihtoivat paikkaa. Tutkimuksessa tutkittiin planeettojen protoplanetaarisen kaasu- ja pölykiekon tiheyttä sekä planeettojen liikkeitä ja kokoa. Tutkijat päättelivät, että Neptunus on vaihdellut paikkaa Uranuksen puolelta toiselle.[10]

Synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Aurinkokunnan synty
Mallinnus jättiläisplaneettojen vaikutuksesta Kuiperin vyöhykkeeseen

Kaasuplaneettojen kuten Uranuksen ja Neptunuksen muodostumista on vaikea mallintaa varmasti. Useimpien mallinnusten mukaan materian tiheys aurinkokunnan ulko-osissa oli liian matala Neptunuksen kokoisten kohteiden muodostumiseen tyypillisellä vetovoimaan perustuvalla tavalla, joten useita vaihtoehtoisia teorioita on kehitetty. Erään teorian mukaan jättiläisplaneetat syntyivät epävakauksista Auringon alkuperäisessä protoplanetaarisessa kiekossa, ja myöhemmin läheinen suuri tähti olisi aiheuttanut planeettojen ilmakehien katoamisen.[11]

Vaihtoehtoisen teorian mukaan jättiläisplaneetat syntyivät lähempänä Aurinkoa, missä materian tiheys oli korkeampi ja liikkuivat myöhemmin protoplanetaarisen kiekon katoamisen jälkeen nykyisille paikoilleen perustuen Nizzan malliin. Tämä on yleisesti hyväksytyin teoria.[12]

Neptunuksen varhaisista vaiheista ja sen kuujärjestelmän synnystä on esitetty useita teorioita. Erään niistä mukaan Neptunus nielaisi Maata suuremman planeetan varhaisissa vaiheissaan.[13]

Fyysiset ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maa ja Neptunus kokovertailussa

Koska Neptunus on kaukana Auringosta, on sen pintalämpötila vain −220 °C.[14] Neptunus on aurinkokuntamme kylmin planeetta.[15] Neptunuksen kaasukehässä on havaittu aurinkokuntamme korkein tuulennopeus, noin 2 000 km/h. Neptunus muistuttaa monin tavoin Uranusta, mutta on sitä tiheämpi eikä siellä pintalämpötilan takia ole pilvipeitteiden näkyvyyttä estävää utua.[15]

Heikkoja tummia renkaita[16] on havaittu Neptunuksen ympärillä – ne eivät kuitenkaan ole Saturnuksen renkaiden suuruusluokkaa. Renkaiden löytymisen aikoihin otaksuttiin, etteivät renkaat olisi täydellisiä, mutta Voyager 2 -luotaimen välittämä tieto kumosi nämä oletukset.[17]

Planeetalle sen sinisen värin antaa planeetan kaasukehän metaanipitoisuus. Jupiterin tapaisia vyöhykkeisiä tuulia ei näy Neptunuksessa, kaikki tuulet puhaltavat pääosin samaan suuntaan.[18]

Neptunuksen kiertoaika Auringon ympäri on yli 164 vuotta.[16] Heinäkuun 12. päivänä 2011 se tuli tehneeksi ensimmäisen täyden kierroksen sen jälkeen, kun se löydettiin.[19]

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaavakuva Neptunuksen rakenteesta.
1. Kaasukehän pilviset yläosat
2. Kaasukehän vety- metaani- ja heliumosat
3. Vedestä, ammoniakista ja metaanijäästä koostuva vaippa
4. Nikkelistä, raudasta ja silikaateista koostuva kivinen ydin

Neptunuksen sisäinen rakenne muistuttaa Uranusta. Sen ilmakehä käsittää noin 5–10 % sen massasta ja jatkuu mahdollisesti 10–20 % matkasta Neptunuksen ytimeen. Tällä alueella paine on noin 10 GPa. Ilmakehän alimmissa osissa on luultavasti suuria määriä metaania, ammoniakkia ja vettä.[20]

Planeetan vaipan lämpötilaksi on arvioitu 2 000–5 000 K.[21] Sen massa on noin 10–15 Maan massaa ja, kuten kaasukehän alaosatkin, sisältää huomattavia määriä metaania, ammoniakkia ja vettä. Kyseessä lienee kuuma, tiheä neste. Tätä nestettä kutsutaan joissakin tapauksissa vesi-ammoniakkimereksi.[22]

7 000 km:n syvyydessä olosuhteet voivat olla sopivat metaanin hajoamiselle timantinkaltaisiksi kristalleiksi, jotka sitten vajoavat kohti planeetan ydintä.[23] Planeetan vaipassa voi olla myös kerros ionisoitunutta vettä. [24]

Neptunuksen ydin koostunee raudasta, nikkelistä ja silikaateista. Ytimen massaksi on arvioitu 1,2 Maan massaa.[25]

Paine planeetan keskiosassa lienee 700 GPa, miljoonia kertoja suurempi kuin paine Maan pinnalla. Lämpötila saattaa olla jopa 5 400 K.[20]

Kaasukehä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pilviä Neptunuksen kaasukehässä

Neptunuksen kaasukehän ylimpien osien koostumuksen on arvioitu olevan 80 % vetyä ja 19 % heliumia[20] sekä pieniä määriä metaania.[20] Tämän metaanin aallonpituus on noin 600 nm, mikä saa Neptunuksen näyttämään siniseltä, sillä metaani imee itseensä punaista valoa ja sirottaa sinistä.[26]

Samasta syystä johtuu myös Uranuksen vaaleamman sininen väri. Tätä värieroavaisuutta on pyritty selittämään Neptunuksen kaasukehän mahdollisilla tuntemattomilla ainesosilla.[27]

Neptunuksen kaasukehän voi jakaa kahteen pääalueeseen: alempaan troposfääriin (jossa lämpötila laskee korkeuden mukaan) ja ylempään stratosfääriin (jossa lämpötila nousee korkeuden mukaan. Näiden kahden alueen rajalla, tropopaussissa, paineen on arvioitu olevan 10 kPa.[28]

Stratosfäärin yläpuolella on pienempi termosfääri, joka muuttuu korkeuden mukaan hiljalleen eksosfääriksi.[28]

Neptunuksen kaasukehässä on planeetan sisäisen lämmön takia nopeita virtauksia. Joissakin kohdissa on nähtävissä valkeita cirruspilviä, jotka liikkuvat planeetan pyörimissuuntaa vasten. Ekvaattorin alueella tämä liike on nopeinta. Metaanipilvet ovat 1 000 kPa:n paineessa noin 60 kilometriä ensimmäisten valkeiden cirruspilvien alla. Neptunuksen näkyvä pinta, läpinäkymättömät pilvet ovat huipultaan 3 000 kPa:n paineessa, jossa lämpötila on 120 K. Se on 80–150 km hajanaisten pilvien huipun alla. Näissä pilvissä on muun muassa vetysulfidia.[29]

Neptunuksen ekvaattori- ja napa-alueet ovat muita osia lämpimämpiä.[30] Neptunuksen kaasukehän lämpökäyrä on hieman Saturnuksen vastaavaa jyrkempi, muttei läheskään niin jyrkkä kuin Jupiterilla. Silti se on Uranuksen vastaavaa loivempi.[31]

Magneettikenttä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neptunuksen magneettikenttä on kallellaan pyörimisakseliin nähden 47°. Magneettikentän etäisyys planeetan ytimestä on noin 0,55 planeetan sädettä eli ~13 500 kilometriä. Magneettikentän voimakkuus pilvien yllä on 0,06–1,2 mikroteslaa. Kentän dipolimomentti on 25 kertaa maan vastaava ja voimakkuus 0,14 gaussia.[32] Kentän suunta on vastakkainen kuin maalla. Magnetopaussi eli magneettikentän raja on 25 planeetan säteen päässä Auringon suunnasta.[33]

Vaikkei olekaan täysin varmaa, yleisesti ajatellaan Uranuksen ja Neptunuksen tyyppisten planeettojen magneettikenttien syntyvän paineen takia ionisoituneen veden, ammoniakin ja metaanin virtauksissa syvällä planeetan ydintä ympäröivässä tiheässä, kuumassa vaipassa.[22] Metaani, vesi ja ammoniakki hajoavat hydroksidi-ioneiksi, hydroksyyli-ioneiksi, ammoniumioneiksi, hiileksi ja protoneiksi suurissa paineissa, ja käyttäytyvät nestemäisen suolan tavoin saaden metallisia ominaisuuksia.[34]

Kiertorata[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neptunuksen keskimääräinen etäisyys Auringosta on 30,01 AU. Sen kiertoaika Auringon ympäri on noin 164,4 vuotta.[16] 11. heinäkuuta 2011 Neptunus suoritti ensimmäisen kierroksensa Auringon ympäri sen löytämisestä vuonna 1846, vaikkei se näkynytkään silloin täysin samassa paikassa kuin sen löytöaikana johtuen Maan kiertämisestä Auringon ympäri. Täysin samaan paikkaan se palasi 12. heinäkuuta.[35]

Neptunuksen radan inklinaatio on 1,77 astetta. Koska planeetan radan eksentrisyys on 0,0086, Neptunuksen ja Auringon välinen etäisyys vaihtelee 101 miljoonaa kilometriä sen kiertoradan kaukaisimman ja Aurinkoa lähimmän pisteen välillä.[36]

Neptunuksen akselin kaltevuus on 29,6°,[16] mikä on samankaltainen kuin Maan (23°) ja Marsin (25°) vastaavat. Tästä johtuu, että Neptunuksella on samankaltaiset vuodenaikojen vaihtelut kuin Maassa. Pitkän kiertoajan takia Neptunuksen vuodenajat kestävät yli 40 Maan vuotta.[37]

Neptunuksen vuorokausi kestää noin 16,11 tuntia.[38]

Vaikutus muihin kohteisiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neptunuksen kiertoradalla on huomattava vaikutus sen takana olevaan alueeseen, Kuiperin vyöhykkeeseen. Kuiperin vyöhyke on suuri kylmien planetoidien alue (samankaltainen kuin asteroidivyöhyke mutta suurempi). Alue jatkuu Neptunuksen kiertoradalta noin 55 AU:n päähän Auringosta.[39]

Samalla tavalla kuin Jupiterin vetovoima vaikuttaa asteroidivyöhykkeeseen, Neptunuksen vetovoima vaikuttaa Kuiperin vyöhykkeeseen. Aurinkokunnan historiassa Neptunuksen vetovoima on sekoittanut tiettyjä Kuiperin vyöhykkeen alueita luoden siihen aukkoja, esimerkiksi 40-42 AU:n etäisyydellä Auringosta olevan alueen.[40]

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suuri tumma pilkku (ylempänä) ja Pieni tumma pilkku (alempana). Kuvan kontrastia on nostettu.

Yksi tärkeä ero Neptunuksen ja Uranuksen välillä on ilmaston aktiivisuus. Kun Voyger 2 ohitti Uranuksen vuonna 1986, ilmaston aktiivisuus oli erittäin vähäistä. Neptunuksen kaasukehästä puolestaan löytyi suuria, aktiivisia myrskyjä.[41]

Neptunuksen ilmastoa hallitsevat erittäin nopeat myrskyt, joissa tuulen nopeus on usein lähes 600 m/s, mikä vastaa lähestulkoon äänen nopeutta.[18] Useimmat Neptunuksen tuulista liikkuvat planeetan pyörimissuuntaa päinvastaisesti. Yksittäisiä pilviä tutkiessa on havaittu, että niiden liikkumisnopeudet vaihtelevat nopeudesta 20 m/s (itäiseen suuntaan) nopeuteen 325 m/s (läntiseen suuntaan).[42] Metaani- etaani- ja etyynipitoisuudet ovat 10–100 kertaa suurempia Neptunuksen ekvaattorin alueella kuin planeetan navoilla.[28]

Vuonna 2007 havaittiin, että Neptunuksen troposfäärin yläosat planeetan etelänavan alueella ovat noin 13 K (10 °C) lämpimämpiä kuin planeetan muut osat, joiden lämpötila on noin 70 K (-200 °C). Tämä tarkoittaa, että planeetan eteläosat ovat muita osia lämpimämpiä.[43]

Tämä lämpötila riittää metaanin, joka on planeetan muissa osissa jäätynyttä, höyrystymiseen ja pakenemiseen. Tämän vuoksi Neptunuksen etelänavalta vapautuu metaania avaruuteen.[44]

Myrskyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1989 Neptunuksesta havaittiin Suuri tumma pilkku, antisykloninen myrsky, jonka halkaisija oli 13 000 kilometriä. Havainnon teki Voyager 2 -luotain.[41] Myrsky muistutti tunnetumpaa Jupiterin Suurta punaista pilkkua. 5 vuotta myöhemmin myrskyä ei yrityksistä huolimatta löydetty uudelleen Hubble -avaruusteleskoopilla. Tämän sijaan uusi samankaltainen myrsky löytyi planeetan pohjoiselta pallonpuoliskolta.[45][46]

Voyager 2 löysi myös eteläisellä pallonpuoliskolla olevan erittäin nopean Pienen tumman pilkun. Se oli toiseksi suurin luotaimen löytämä myrsky.[47] Tämä myrsky on Suurta Tummaa pilkkua etelämpänä.[14]

Neptunuksen myrskyt ovat aurinkokunnan korkeimmalla ilmakehässä tapahtuvia myrskyjä.[1] Suurimmillaan myrskyjen nopeus voi olla jopa 550 m/s.[3]

Renkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Neptunuksen renkaat
Kaavakuva Neptunuksen renkaista

Neptunuksen säde on 24 786 km ja renkaat ovat 41 900–62 930 km:n päässä planeetan keskuksesta. Neptunuksen kolme suurinta rengasta ovat Adamsin rengas (63 000 km Neptunuksen ytimestä), Le Verrierin rengas (53 000 km) ja Gallen rengas (42 000 km). On olemassa myös kaksi himmeämpää rengasta, Le Verrierin renkaasta hieman erillään oleva Lassellin rengas sekä sen ulko-osien Aragon rengas.[48]

Renkaat ovat ohuet ja kapeat verrattuna esimerkiksi Saturnuksen renkaisiin.[3]

Maasta vuonna 2005 tehtyjen löytöjen perusteella Neptunuksen renkaat voivat olla epävakaammat kuin on aiemmin uskottu. Keckin tähtitornista vuosina 2002 ja 2003 otetuista kuvista ilmenee, että renkaat ovat pienentyneet huomattavasti verrattuna Voyager 2:n ottamiin kuviin.[49]

Renkaan nimi Säde (km)[50] Optinen syvyys[50] Huomioita
Gallen rengas (1989 N3R) 42 000 10^-4 Nimetty Johann Gallen mukaan
Le Verrierin rengas (1989 N2R) 53 200 10^-2 Nimetty Urbain Le Verrierin mukaan
Lassellin rengas (1989 N4R) 55 200 10^-4 Nimetty William Lassellin mukaan
Aragon rengas 57 200  ? Nimetty François Aragon mukaan
(Nimeämätön rengas) 61 953  ? Toistaiseksi nimeämätön
Adamsin rengas (1989 N1R) 62 933 0,01 - 0,1 Nimetty John Couch Adamsin mukaan

Kuut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Neptunuksen kuut
Triton
Neptunuksen kuiden suhteellinen massa.

Neptunuksella on 14 tunnettua kuuta.[5] Suurin niistä on noin 99,5 %[51] kaikkien Neptunuksen kuiden yhteismassasta käsittävä Triton, jonka löysi William Lassell vain 17 päivää Neptunuksen löytämisen jälkeen. Triton kiertää Neptunusta poikkeuksellisella, taannehtivalla radalla. Kuun arvellaan syntyneen Neptunuksen siepattua sen.[52][3] Muilla jättiläisplaneetoilla kiertää päiväntasaajan tasolla suuria kuita, mutta Triton on ainoa Neptunuksen suuri kuu. Tritonin sieppaustapahtuma on mahdollisesti sekoittanut Neptunuksen kuujärjestelmän ja tuhonnut muut Neptunuksen suuret kuut.[53] Triton on myös aurinkokunnan kylmin tunnettu kohde, jonka lämpötilaksi on arvioitu 38 K,[54] ja sen pinnalla on havaittu jopa harvinaista jäävulkanismia.[3]

Planeetan neljä sisintä kuuta kiertävät sitä renkaiden välissä pyöreillä radoilla. Epäsäännöllisen muotoinen Nereid löydettiin toisena Neptunuksen kuista vasta yli sata vuotta Tritonin jälkeen. Sen eksentrisyyden (0,7512) takia kuun suurin etäisyys planeetasta on seitsemän kertaa sen pienintä etäisyyttä suurempi yhden kierroksen aikana (pienin etäisyys 1 372 000 km, suurin etäisyys 9 655 000 km). Nereid ja sitä ulommat pikkukuut kiertävät planeettaa soikeilla radoilla. Myöhemmin Voyager 2 löysi 6 uutta, pienempää kuuta.[5] Yksi näistä kuista, Proteus, on erityinen koska se kykenee pysymään pallomaisessa muodossa omalla painovoimallaan, mikä on erikoista sen kokoisille kohteille.[55]

Neptunuksen uloimmalla kuulla, Nesolla, on suurempi kiertosäde ja kiertoaika kuin millään muulla tunnetulla kuulla. Siltä kuluu Neptunuksen kiertämiseen 25 vuotta etäisyydellä, joka on keskimäärin 125 kertaa Maan ja Kuun etäisyys.[56]

Nimi Numero[57] Keskihalkaisija (km)[57] Massa (kg)[57] Kiertoradan keskisäde (km)[57] Kiertoaika (päivää)[50] Löytövuosi[57]
Naiad III 66 19 × 1016 48 200 ~ 0,29 1989
Thalassa IV 82 37 × 1016 50 100 ~ 0,31 1989
Despina V 150 210 × 1016 52 500 ~ 0,33 1989
Galatea VI 176 ~ 370 × 1016 62 000 ~ 0,43 1989
Larissa VII 208 × 178 490 × 1016 73 500 ~ 0,55 1989
Proteus VIII 418 5 000 × 1016 117 600 ~ 1,12 1989
Triton I 2707 2 140 × 1019 354 800 ~ 5,87 1846
Nereid II 340 3 100 × 1016 5 513 400 ~ 360,13 1949
Halimede IX 48 9 × 1016 16 560 000 ~ 1879,08 2002
Sao XI 48 9 × 1016 22 422 000 ~ 2912,72 2002
Laomedeia XII 48 9 × 1016 23 571 000 ~ 3171,33 2002
Psamathe X 28 1,5 × 1016 46 695 000 ~ 9074,30 2003
Neso XIII 60 9 × 1016 48 387 000 ~ 9740,73 2002
S/2004 N 1 XIV ~ 19 0,1 - 0,9 × 1016 104,200 0,9362 2013

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Neptunus Encyclopaedia Britannica.
  2. Aurinkokuntamme: Neptunus Tampere: Tampereen yliopisto.
  3. a b c d e Korteniemi, Jarmo: NRPIF - Esittelyssä Neptunus 2001. Oulun yliopisto. Viitattu 4.2.2012.
  4. Hirschfeld, Alan: Parallax: The Race to Measure the Cosmos. New York: Henry Holt, 2001. ISBN 0-8050-7133-4. Wikibooks. (englanniksi)
  5. a b c d Astronetti: Neptunus
  6. Kollerstrom, Nick: Neptune's Discovery. The British Case for Co-Prediction 2001. University College London. (englanniksi)
  7. The Case of the Pilfered Planet – Did the British steal Neptune? Scientific American. (englanniksi)
  8. Kivipelto, Arja: Pluto on nyt plutoidi 12. kesäkuuta 2008. Helsingin Sanomat. Viitattu 10. heinäkuuta 2011.
  9. a b Magnetic Fields of Neptune (PDF) Science. (englanniksi)
  10. Uranus ja Neptunus vaihtoivat paikkaa 15.12.2007. Tiede.fi.
  11. Boss, Alan P.: Formation of gas and ice giant planets 30.9.2002. Earth and Planetary Science Letters. (englanniksi)
  12. Hansen, Kathryn: Orbital shuffle for early Solar System 7.7.2005. Geotimes. (englanniksi)
  13. Nummela, Sakari.: Nielaisiko Neptunus maapalloa suuremman planeetan? 23.03.2010. Tähdet ja avaruus.
  14. a b Liedon Verkkokoulu: Neptunus.
  15. a b Faktaa Neptunuksesta NASA.
  16. a b c d URSAn tietokanta: Neptunus URSA.
  17. Blue, Jennifer: Nomenclature Ring and Ring Gap Nomenclature 8.12.2004. Gazetteer of Planetary. (englanniksi)
  18. a b Suomi, V. E.; Limaye, S. S.; Johnson, D. R.: High Winds of Neptune: A possible mechanism 1991. Science. (englanniksi)
  19. Neptune Celebrates First Anniversary on July 12 2011 EarthSky. Viitattu 1.7.2011.
  20. a b c d Hubbard, W. B.: Neptune's Deep Chemistry 1997. Science. (englanniksi)
  21. Näkymä Aurinkokunnasta: Neptunus.
  22. a b Atreya, S.; Egeler, P.; Baines, K.: Water-ammonia ionic ocean on Uranus and Neptune? 2006. Science. (englanniksi)
  23. Kerr, Richard A.: Neptune May Crush Methane Into Diamonds 1999. Science. (englanniksi)
  24. Weird water lurking inside giant planets New Scientist. (englanniksi)
  25. Podolak, M.; Weizman, A.; Marley, M.: Comparative models of Uranus and Neptune 1995. Planetary and Space Science. (englanniksi)
  26. Crisp, D.; Hammel, H. B.: Hubble Space Telescope Observations of Neptune 14.6.1995. Hubble News Center. (englanniksi)
  27. NASA Solar System Exploration: Neptune Overview NASA. (englanniksi)
  28. a b c Lunine, Jonathan I.: The Atmospheres of Uranus and Neptune 1993. Lunar and Planetary Observatory, Arizonan yliopisto. (englanniksi)
  29. Raitala, Jouko: 76539A Planetologia II: "Pilvet joviaanisten planeettojen atmosfääreissä". (kurssimateriaali) 15.1.2002. Oulun yliopisto. Viitattu 29.6.2007.
  30. Oja, Heikki, Poutanen, Markku: Aurinkokuntamme, s. 115. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1990. ISSN 0357-7937.
  31. Prof. Bagenal, Fran: "Planetary Atmospheres ASTR3720, Class 17 - Giant Planets 1". (kuva, kurssimateriaali) 2005. University of Colorado at Boulder. Viitattu 29.6.2007. (englanniksi)
  32. Connerney, J.E.P.; Acuna, Mario H.; Ness, Norman F.: The magnetic field of Neptune 1991. (englanniksi)
  33. Ness, N. F.; Acuña, M. H.; Burlaga, L. F.; Connerney, J. E. P.; Lepping, R. P.; Neubauer, F. M.: Magnetic Fields at Neptune 1989. Science. (englanniksi)
  34. Karttunen, Hannu: Tähtitieteen perusteet, Neljäs laitos, s. 229, 230, 281-283, 285. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2010. ISBN 9789525329827.
  35. Neptunus palaa löytöpaikkaansa 11.7.2011. MTV3. Viitattu 11.7.2011.
  36. Yeomans, Donald K.: HORIZONS System 13.7.2006. NASA. (englanniksi)
  37. Villard, Ray; Devitt, Terry: Brighter Neptune Suggests A Planetary Change Of Seasons 15.3.2003. Hubble News Cente. (englanniksi)
  38. Neptunus: Faktaa ja tilastoja NASA. (englanniksi)
  39. Stern, S. Alan; Colwell, Joshua E.: Collisional Erosion in the Primordial Edgeworth-Kuiper Belt and the Generation of the 30–50 AU Kuiper Gap (490 (2): sivut 879-882) 1997. Astrophysical Journal. (englanniksi)
  40. Petit, Jean-Marc; Morbidelli, Alessandro; Valsecchi, Giovanni B: "Large Scattered Planetesimals and the Excitation of the Small Body Belts" (PDF) 1998. Viitattu 11.7.2011. (englanniksi)
  41. a b Lavoie, Sue: PIA02245: Neptune's blue-green atmosphere 16.2.2000. Photojournal. (englanniksi)
  42. Hammel, H. B.; Beebe, R. F.; De Jong, E. M.; Hansen, C. J.; Howell, C. D.; Ingersoll, A. P.; Johnson, T. V.; Limaye, S. S.; Magalhaes, J. A.; Pollack, J. B.; Sromovsky, L. A.; Suomi, V. E.; Swift, C. E.: Neptune's wind speeds obtained by tracking clouds in Voyager 2 images (245 (4924): 1367-1369) 1989. Science. (englanniksi)
  43. Neptunuksen metaani selittyi 23.09.2007. Tiede.fi.
  44. Orton, G. S., Encrenaz T., Leyrat C., Puetter, R. and Friedson, A. J.: Evidence for methane escape and strong seasonal and dynamical perturbations of Neptune's atmospheric temperatures (473: L5–L8) 2007. Astronomy and Astrophysics. (englanniksi)
  45. Hammel, H. B.; Lockwood, G. W.; Mills, J. R.; Barnet, C. D.: Hubble Space Telescope Imaging of Neptune's Cloud Structure in 1994 (268 (5218): 1740-1742) 1995. Science. (englanniksi)
  46. Yeomans, Donald K.: PIA01142: Neptune Scooter 8.1.1998. Photojournal. (englanniksi)
  47. Lavoie, Sue: Neptune's Dark Spot (D2) at High Resolution 29.1.1996. Photojournal. (englanniksi)
  48. Blue, Jennifer: Nomenclature Ring and Ring Gap Nomenclature 8.12.2004. Gazetteer of Planetary. (englanniksi)
  49. Neptune's rings are fading away New Scientist. (englanniksi)
  50. a b c The Planetary Rings Node: Tilastoja Neptunuksen renkaista ja kuista The Planetary Rings Node. Viitattu 6.2.2012. (englanniksi)
  51. NASAn JPL -tietokanta NASA. (englanniksi)
  52. Neptunus sieppasi Tritonin 12.5.2006. Tiede.fi.
  53. Agnor, Craig B.; Hamilton, Douglas P.: Neptune's capture of its moon Triton in a binary–planet gravitational encounter (441 (7090): Sivut 192-194) 13.7.2006. Nature. (englanniksi)
  54. Wilford, John N.: Triton May Be Coldest Spot in Solar System 29.8.1989. New York Times. (englanniksi)
  55. Brown, Michael.: The Dwarf Planets Kalifornian Teknologian Instituutti. (englanniksi)
  56. NASA Solar System Exploration: Neso NASA. Viitattu 6.2.2012. (englanniksi)
  57. a b c d e 13 Moons of Neptune Astronoo. Viitattu 6.2.2012. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ellis D. Miner ja Randii R. Wessen: Neptune: The Planet, Rings, and Satellites. , 2002. ISBN 0-8165-1525-5.
  • Dale P. Cruikshank: Neptune and Triton. , 1995. ISBN 0-8165-1525-5.
  • William Sheehan, Nicolas Kollerstrom ja Craig B. Waff: "The case of the pilfered planet - Did the British steal Neptune?. Scientific American, 2004.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Neptunus.
Aurinkokunta
Planeetat ja kääpiöplaneetat
Aurinko Merkurius Venus Kuu Maa Phobos ja Deimos Mars Ceres Asteroidivyöhyke Jupiter Jupiterin kuut Saturnus Saturnuksen kuut Uranus Uranuksen kuut Neptunuksen kuut Neptunus Pluton kuut Pluto Haumean kuut Haumea Makemake Kuiperin vyöhyke Dysnomia Eris Hajanainen kiekko Oortin pilviSolar System XXX.png
Aurinko · Merkurius · Venus · Maa · Mars · Ceres · Jupiter · Saturnus · Uranus · Neptunus · Pluto · Haumea · Makemake · Eris
Kuut (Maan · Marsin · Jupiterin · Saturnuksen · Uranuksen · Neptunuksen · Pluton · Haumean · Eriksen · Pikkuplaneettojen)
Renkaat (Jupiterin · Saturnuksen · Rhean · Chariklon · Uranuksen · Neptunuksen)
Pienkappaleet · Pikkuplaneetat (Asteroidit (NEA:t · Asteroidivyöhyke · Troijalaiset)) · Damocloidit · Kentaurit
Transneptuniset kohteet · (Kuiperin vyöhyke · Hajanainen kiekko · Hillsin pilvi · Oortin pilvi) · Komeetat · Meteoroidit