Asteroidivyöhyke

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Asteroidivyöhyke

Asteroidivyöhykkeellä tarkoitetaan yleensä Marsin ja Jupiterin ratojen välissä sijaitsevaa aluetta, jossa Aurinkoa kiertää suuri määrä pienehköjä taivaankappaleita, pikkuplaneettoja joita kutsutaan asteroideiksi. Asteroidi-nimityksellä on aikaisemmin viitattu kaikkiin pikkuplaneettoihin,[1] mutta nykyisin kaikki eivät pidä Aurinkokunnan ulkolaitojen pikkuplaneettoja asteroideina. Planeetan määritelmässäkin asteroidit ja TNO:t mainitaan erikseen.[2] Asteroidi-nimityksen voidaankin katsoa viittaavan Aurinkokunnan sisäosien pikkuplaneettoihin.[3][4][5][6] Niistä suurin osa on juuri asteroidivyöhykkeellä,[7] mutta koska on olemassa myös Maan lähelle tulevia asteroideja ja troijalaisia asteroideja, Marsin ja Jupiterin väliseen vyöhykkeeseen viitataan myös nimellä päävyöhyke. Asteroidivyöhykkeen kohteita kutsutaankin päävyöhykkeen asteroideiksi.[8][9] Suurin osa asteroideista on epäsäännöllisen muotoisia aurinkokunnan pienkappaleita.[10]

Ceres, Pallas, Vesta ja Hygiea ovat suurimmat päävyöhykkeen asteroidit. Niiden kaikkien läpimitta on yli 400 kilometriä, ja niissä on suuri osa päävyöhykkeen massasta. Cereksessä yksin on noin kolmannes vyöhykkeen massasta.[11][12] Asteroideista suurin, noin 950 kilometrin läpimittainen Ceres on myös niistä tällä hetkellä ainoa, joka luokitellaan kääpiöplaneetaksi sillä se on painovoimansa pyöreäksi muokkaama taivaankappale. Myös Vesta saattaa täyttää kääpiöplaneetan määritelmän.[13]

Sisällysluettelo

Löytyminen [muokkaa]

Cereksen löytäjä Giuseppe Piazzi

Jo Johannes Kepler oli vuonna 1596 huomannut Marsin ja Jupiterin välisen suuren aukon, jonne mahtuisi vielä yksi planeetta. Vuonna 1766 Johann Daniel Titius keksi kaavan planeettojen etäisyydelle Auringosta. Kaavan toi julkisuuteen Johann Elert Bode hieman tätä myöhemmin. Kaava tunnetaankin nykyään nimellä Titiuksen-Boden laki. Kun William Herschel sitten löysi vuonna 1781 planeetan Saturnuksen takaa, joka myöhemmin sai nimen Uranus, sen etäisyyden huomattiin sopivan Titiuksen-Boden lakiin.[14][15][16]

Uranuksen löydyttyä Marsin ja Jupiterin välisen planeetan olemassaoloon alettiin uskoa, ja 11. syyskuuta vuonna 1800 paroni Franz von Zachin ja Johann Schroeterin johtama eurooppalaisten tähtitieteilijöiden ryhmä jakoi ekliptikan alueisiin systemaattisen etsinnän käynnistämiseksi Marsin ja Jupiterin välisen planeetan löytämiseksi. He eivät kuitenkaan ehtineet edes kunnolla aloittaa, kun sisilialainen tähtitieteilijä Giuseppe Piazzi löysi heidän etsimänsä planeetan 1. tammikuuta vuonna 1801 (ja aivan vahingossa). Se sai nimen Ceres.

Kun Cerestä sen löytymisen jälkeen havainnoinut Heinrich Olbers sitten täysin odottamatta löysi Pallaksen 28. maaliskuuta vuonna 1802, sen keskietäisyyden havaittiin olevan suurin piirtein sama kuin Cerekselläkin. William Herschel ehdotti samana vuonna, että Cerestä ja Pallasta voisi sanoa asteroideiksi, eli tähdennäköisiksi, sillä toisin kuin muut planeetat, ne näyttivät ajan parhaillakin kaukoputkilla vain tähtimäisiltä valopisteiltä pienen kokonsa vuoksi. Herschelin mielestä Ceres ja Pallas eivät olleet kunnon planeettoja. Monet tähtitieteilijät eivät kuitenkaan hyväksyneet tätä, ja Cerestä ja Pallasta pidettiin edelleenkin planeettoina.

Sitten vuonna 1804 Karl Ludwig Harding löysi Junon ja Heinrich Olbers löysi Vestan vuonna 1807. Monen vuosikymmenen ajan tähtitieteelliset teokset kertoivat aurinkokunnassa olevan 11 planeettaa: Merkurius, Venus, Maa, Mars, Vesta, Juno, Ceres, Pallas, Jupiter, Saturnus, ja Uranus. Tilanne muuttui vasta vuonna 1845 kun K. L. Hencke löysi Astraean. Vuonna 1847 löydettiinkin jo kolme uutta asteroidia: Hebe, Iris ja Flora. Vuonna 1851 Marsin ja Jupiterin välillä kiertäviä taivaankappaleita tunnettiin jo 15.

Tällöin tähtitieteilijät päättivätkin, etteivät nämä pienet taivaankappaleet ole oikeita planeettoja. Sen sijaan nimitykset pikkuplaneetta ja asteroidi tulivat yleiseen käyttöön. Lisäksi niiden nimien eteen lisättiin löytöjärjestyksen mukainen numero. Cereksestä tuli 1 Ceres, Pallaksesta 2 Pallas, Junosta 3 Juno, Vestasta 4 Vesta, Astraeasta 5 Astraea ja niin edelleen.

Aluetta Marsin ja Jupiterin välillä ruvettiin kutsumaan asteroidivyöhykkeeksi. Sittemmin päävyöhykkeen asteroideja on löydetty tuhansia.[17][18][19][20][21]

Alkuperä [muokkaa]

P/2010 A2, kuvassa myös suurennos itse kappaleesta, josta törmäysaines irtoaa.

Aluksi ajateltiin, että asteroidivyöhyke oli syntynyt suuremman planeetan hajotessa palasiin. Tämän teorian keksi Heinrich Olbers aikana, jolloin asteroideja pidettiin vielä planeettoina, mutta niiden tiedettiin olevan pienehköjä.),[22][23]. Nykyisin kuitenkin uskotaan, että asteroidit ovat Jupiterin ja Marsin ratojen väliin jäänyttä materiaalia, joka ei koskaan päässyt muodostumaan planeetaksi Jupiterin gravitaatiovaikutuksen vuoksi.[24] Asteroidivyöhykkeellä on tiettävästi tapahtunut asteroidien pilkkoutumista ja yhdistymistä törmäysten seurauksena. Asteroidiryhmien olemassaolo todistaa törmäyksistä. Vuonna 2010 havaittiin kohde P/2010 A2, jonka uskotaan olevan kahden päävyöhykkeen asteroidin välinen törmäys. Myös 596 Scheilaan on havaittu törmänneen kappale.[25][26][27]

Päävyöhykkeen rakenteesta [muokkaa]

Päävyöhykkeen etäisyys Auringosta on noin 2 - 4 AU:ta, mutta asteroidit jakautuvat vyöhykkeelle epätasaisesti: tietyillä etäisyyksillä Auringosta asteroideja on suhteellisesti hyvin vähän. Jupiter on gravitaatovaikutuksellaan häirinnyt päävyöhykkeen asteroideja ja poistanut niitä vyöhykkeeltä Kirkwoodin aukkojen kohdalta. Aukkojen kohdalla asteroidivyöhykkeen pikkuplaneetta ja Jupiter ovat tietyissä rataresonansseissa. Merkittävimmät aukkojen resonanssit ovat: 2:1, 3:1, 5:3, ja 7:2 (3,3; 2,5; 3,7 ja 2,3 AU:n etäisyydellä Auringosta). Rataresonanssi tarkoittaa taivaankappaleiden kiertoaikojen suhdetta, esim. Kirkwoodin aukon 2:1 resonanssissa pikkuplaneetta kiertää Auringon kahdesti ajassa jossa Jupiter suorittaa vain yhden kierroksen.[28][29] Vaikka suurin osa Jupiter-resonansseista on epävakaita, niin Hilda-ryhmän kappaleet asteroidivyöhykkeen ulko-osissa (kuten 153 Hilda) ovat vakaassa 3:2 resonanssissa Jupiterin kanssa.[30][31] Päävyöhykkeen sisäreunan 4:1 Kirkwoodin aukon kohdalla sijaitsee Hungaria-ryhmä, jonka kappaleet ovat pysyneet radoillansa suuren inklinaationsa (radan kaltevuus) vuoksi, mutta ne eivät silti ole vakaita. Ryhmä on nimetty 434 Hungarian mukaan.[32]

Asteroidivyöhyke kuvaillaan yleensä elokuvissa tai kirjoissa niin tiheäksi, että sen läpäiseminen tuottaisi suurehkoja vaikeuksia avaruusalukselle. Todellisuudessa asteroidit ovat levittäytyneet niin suurelle alueelle, että mahdollisuus edes satunnaisen asteroidin läheltä sivuuttamiseen on hyvin epätodennäköistä. Monia avaruusluotaimia on lähetetty sen läpi, eikä niillä ole ollut mitään ongelmia. Päävyöhykkeen asteroidien etäisyys toisiinsa on yleensä noin miljoona kilometriä.[33][34]

Päävyöhykkeen asteroidien ratojen eksentrisyys (soikeus) on yleensä vähemmän kuin noin 0,33 ja inklinaatio (kaltevuus) on yleensä alle noin 20 astetta. Yhteensä päävyöhykkeen asteroideista tulisi halkaisijaltaan noin 1300 - 1500 km kokoinen kappale, joka olisi noin 4 % Kuun massasta.[35] Materiaa on ollut enemmänkin, mutta siitä suurin osa on jo pudonnut Aurinkoon tai poistunut aurinkokunnasta pääasiassa noin 4 miljardia vuotta sitten tapahtuneen jättiläisplaneettojen vaelluksen aikana.[36]


Vaaka-akselilla on radan isoakselin puolikas ja pystyakselilla asteroidien tiheys. Kirkwoodin aukkojen kohdalla tiheys on lähellä nollaa.
Asteroidivyöhykkeen asteroidien etäisyys Auringosta ja radan soikeus- kaavio. Päävyöhyke punaisella värillä.
Asteroidivyöhykkeen asteroidien etäisyys Auringosta ja radan kaltevuus -kaavio. Päävyöhyke punaisella värillä.

Asteroidiryhmät [muokkaa]

Pääartikkeli: Asteroidiryhmä
Asteroidiryhmät erottuvat selvästi puhtaiden rata-arvojen kaaviossa, jossa vaaka-akselina on asteroidin radan soikeus ja pystyakselina kaltevuus

Asteroideja voidaan ryhmitellä niinsanottuihin asteroidiryhmiin (engl. asteroid family); samassa ryhmässä asteroidien puhtaat rata-arvot (rataelementit) ovat lähellä toisiaan: muun muassa radan isoakselin puolikas, inklinaatio ja eksentrisyys. Ryhmien arvellaan muodostuneen isompien asteroidien törmäyksistä toisiinsa.[37][38] On myös olemassa asteroideja, joiden radat ovat samantyyppiset, mutta niiden alkuperä ei ole sama kappale vaan ne ovat syntyneet erikseen, esim. Hildat.[39] Noin puolet asteroideista kuuluu johonkin asteroidiryhmään. Hungaria- ja Phocaea-ryhmät erottuvat muusta päävyöhykkeestä suuren inklinaationsa vuoksi. Hungaria-ryhmä sijaisee epävakaan 4:1 Jupiter-rataresonanssin alueella päävyöhykkeen sisäosissa, mutta Hungaria-asteroidien suuri inklinaatio suojaa niitä. Hildojen tapaan nämä ryhmät eivät välttämättä ole törmäyksen tuotetta vaan niiden kappaleet vain kulkevat samantyyppisillä radoilla.[40][41]

Japanilainen astronomi Kiyotsugu Hirayama totesi ryhmien olemassaolon vuonna 1918 laskemalla asteroidien puhtaita rata-arvoja.[42][43] Hirayama määritteli ryhmistä viisi: Koronis, Eos, Themis ja myöhemmin Flora ja Maria.[44] Ryhmiä voidaan kutsua joskus Hirayama-ryhmiksisi, erityisesti Hirayaman löytämää viittä asteroidiryhmää. Nykyään ryhmiä tunnetaan enemmän. Lisäksi päävyöhykkeen asteroidien 9 Metis ja 113 Amalthea on havaittu olevan samaa alkuperää, eli niiden uskotaan olevan entisen asteroidiryhmän suurimmat jäsenet, jotka ovat siitä enää jäljellä. Suurin osa ryhmän massasta on jo hävinnyt.[45]

Päävyöhykkeen asteroidien ominaisuuksia [muokkaa]

Suurin osa päävyöhykkeen asteroideista on melko pieniä kappaleita. Vyöhykkeellä on vain 183 kappaletta, joiden läpi­mitta on noin 100 km tai enemmän.[46] Monet päävyöhykkeen asteroideista ovat löyhiä kivikasoja, joiden sisällä on tyhjää tilaa. Ne ovat myös epäsäännöllisen muotoisia eli aurinkokunnan pienkappaleita, sillä niiden painovoima ei riitä pyöreän muodon saavuttamiseen.[47] Suurimmat asteroidit Ceres, Pallas ja Vesta ovat varsinaisten planeettojen tavoin pieniä kappaleita kehittyneempiä taivaankappaleita, niissä on esim. tapahtunut aineiden erottumista. Ne ovatkin aurinkokunnan synnystä selvinneitä protoplaneettoja.[48]

Asteroidien koostumus [muokkaa]

Pääartikkeli: Asteroidiluokat

Asteroidin koostumusta voidaan selvittää tutkimalla sen lähettämän valon spektriä. Asteroideja luokitellaan muutamaan perustyyppiin: suurimmat luokat ovat suuruusjärjestyksessä hiilipitoiset, silikaattipitoiset ja metallipitoiset (=rautapitoiset).

Suurin osa rauta- ja silikaattipitoisista asteroideista kiertää alle 2,5 AU:n etäisyydellä auringosta ja hiilipitoiset asteroidit yli 2,5 AU:n etäisyydellä. Tällöin suurin osa päävyöhykkeen asteroideista on hiilipitoisia.[49] Joissain päävyöhykkeen asteroideissa, kuten 24 Themis, on myös jonkin verran vesijäätä.[50][51][52]

Päävyöhykkeen komeetat [muokkaa]

Pääartikkeli: Päävyöhykkeen komeetta

Päävyöhykkeen komeetat ovat komeettamaista aktiivisuutta osoittavia taivaankappaleita, jotka kiertävät Aurinkoa päävyöhykkeellä. Niiden radat muistuttavat muiden päävyöhykkeen kappaleiden ratoja, sillä niiden eksentrisyys ja inklinaatio ovat päävyöhykkeen asteroideille tyypillisiä. Päävyöhykkeen komeettoja ei tunneta vielä kovin monta. Päävyöhykkeen komeetat 7968 Elst-Pizarro (133P/Elst-Pizarro) ja 118401 LINEAR (176P/LINEAR) luokitellaan sekä pikkuplaneettoihin että komeettoihin.[53][54][55]

Asteroidien kuut [muokkaa]

Pääartikkeli: Pikkuplaneetan kuu (Kohta: päävyöhykkeen asteroidit)

Kaikki päävyöhykkeen asteroideista eivät kierrä Aurinkoa yksinään, vaan joillain niistä on myös oma kiertolaisensa eli oma kuu. Ensimmäinen löydetty päävyöhykkeen asteroidin kuu oli 243 Idan kuu Dactyl, jonka Galileo-luotaimen tutkijat löysivät vuonna 1994. Myöhemmin asteroidien kuita on löydetty lisää, esim. 22 Kalliopella on kuu nimeltä Linus. Joillain päävyöhykkeen asteroideista kuten 45 Eugenia, 87 Sylvia ja 93 Minerva on kaksi kuuta.[56][57][58]

Asteroidien nimet [muokkaa]

Koska asteroideja pidettiin aluksi planeettoina ja koska ensimmäisinä löytyneet asteroidit sijaitsivat juuri päävyöhykkeellä, niin ensimmäisinä löytyneiden päävyöhykkeen asteroidien nimet ovat samantyyppisiä kuin varsinaisilla planeetoilla. Esimerkiksi Ceres, Pallas, Juno, Vesta ja Hygiea ovat saaneet nimensä roomalaisen ja kreikkalaisen mytologian jumalattarilta. Kun asteroideista sitten tuli pikkuplaneettoja eikä niitä enää pidetty varsinaisina planeettoina, niin lopulta niille alettiin antaa myös ei-mytologisia nimiä. Ensimmäisen ei-mytologisen nimen sai vuonna 1852 löytynyt 20 Massalia, jonka nimi tulee Marseillen kaupungin kreikankielisen nimen mukaan. Nykyään päävyöhykkeen asteroideille voi antaa hyvin monenlaisia nimiä, ja asteroidivyöhykkeellä kiertääkin hyvin monentyyppisin nimin nimettyjä pikkuplaneettoja, kuten 216 Kleopatra, 2309 Mr. Spock, 9949 Brontosaurus ja 110393 Rammstein. 1930- ja 40-lukujen taite oli Suomessa asteroidietsinnän kulta-aikaa, ja tästä onkin muistona monta suomalaista asteroidin nimeä. Niitä ovat esim. 1454 Kalevala, 1512 Oulu ja 2828 Iku-Turso. Koska nykyään tunnetaan hyvin monia päävyöhykkeen asteroideja, on suuri osa niistä vielä nimeämättä, esim. (67890) 2000 WK61, (134339) 5628 T-3, (123456) 2000 WO137 ja (280002) 2001 UT157.[59][60][61][62]

Tutkimus [muokkaa]

Yksi Dawn luotaimen Vestasta ottamista kuvista

Joitain päävyöhykkeen kappaleita ollaan tutkittu avaruusluotaimilla. Ensimmäinen vyöhykkeen alueen läpi lentänyt luotain oli Pioneer 10 vuonna 1972. Ennen luotaimen lentoa vyöhykkeen ylityksen pelättiin olevan vaarallinen.[63][64] Pioneer 10 ei kuitenkaan vielä tutkinut päävyöhykkeen asteroideja, vaan sitä teki vasta Jupiteria tutkimaan lähetetty Galileo, joka ohitti 951 Gaspran vuonna 1991 ja 243 Idan ja sen Dactyl-kuun vuonna 1993.[65][66] Maan lähelle tulevaa asteroidia 433 Eros tutkimaan lähetetty NEAR Shoemaker luotain lensi myös päävyöhykkeen asteroidi 253 Mathilden ohi vuonna 1997.[67][68][69] Cassini-luotain ohitti 2685 Masurskyn vuonna 2000[70] ja Stardust ohitti 5535 Annefrankin vuonna 2002.[71] New Horizons-luotain ohitti 132524 APL:n vuonna 2006.[72][73] Rosetta-luotain ohitti 2867 Šteinsin vuonna 2008 ja 21 Lutetian vuonna 2010.[74][75] Päävyöhykkeen suuria protoplaneettoja Vestaa ja kääpiöplaneetta Cerestä tutkimaan lähetetty Dawn-luotain on ensimmäinen päävyöhykkeen asteroideja tutkiva kiertolaisluotain. Kaikki edelliset luotaimet ovat thehneet vain ohilentoja. Edelliset asteroideja kiertäneet luotaimet olivat tutkinnet Maan lähelle tulevia asteroideja. Vesta ja Ceres ovat erittäin paljon suurempia kuin aikaisemmin luotaimilla tutkitut asteroidit, sillä Vesta ja Ceres ovat kaksi massiivisinta asteroidia.[76][77][78] Luotain saapui Vestan kiertoradalle heinäkuussa 2011. Luotain saapuu Cereksen kiertoradalle helmikuussa 2015.[79] Cerekselle on suunniteltu myös laskeutujaluotainta, joka käyttäisi hyväkseen Dawn-luotaimen kääpiöplaneetasta keräämiä tietoja.[80]

Katso myös [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

  1. ↑ Hughes, David W.; Marsden, Brian G: Planet, asteroid, minor planet: A case study in astronomical nomenclature (englanniksi)
  2. ↑ IAU: RESOLUTION B5: Definition of a Planet in the Solar System (englanniksi)
  3. ↑ Neil deGrasse Tyson: The Pluto files : the rise and fall of America's favorite planet. New York : W.W. Norton, 2009. ISBN 0393065200. (englanniksi)
  4. ↑ Govert Schilling: The Hunt for Planet X: New Worlds and the Fate of Pluto. New York : Copernicus Books/Springer Science + Business Media, 2009. ISBN 0387778047. (englanniksi)
  5. ↑ Asteroid (englanniksi)
  6. ↑ Which are the dwarfs in the Solar System? (englanniksi)
  7. ↑ Distribution of Minor Planets: Semimajor axis (englanniksi)
  8. ↑ Nineplanets: Asteroids (englanniksi)
  9. ↑ James L. Hilton: Asteroid Masses and Densities (englanniksi)
  10. ↑ IAU: RESOLUTION B5: Definition of a Planet in the Solar System (englanniksi)
  11. ↑ Nineplanets: Asteroids (englanniksi)
  12. ↑ James L. Hilton: Asteroid Masses and Densities (englanniksi)
  13. ↑ The Planetary Society: Asteroid 1 Ceres (englanniksi)
  14. ↑ A Brief History of Asteroid Spotting (englanniksi)
  15. ↑ Hubble Images of Asteroids Help Astronomers Prepare for Spacecraft Visit (englanniksi)
  16. ↑ James L. Hilton: When did the asteroids become minor planets? (englanniksi)
  17. ↑ A Brief History of Asteroid Spotting (englanniksi)
  18. ↑ Hubble Images of Asteroids Help Astronomers Prepare for Spacecraft Visit (englanniksi)
  19. ↑ James L. Hilton: When did the asteroids become minor planets? (englanniksi)
  20. ↑ Lutz Schmadel: Dictionary of minor planet names + addendum. New York: Springer Online, 2008. ISBN 978-3-540-34361-5. (englanniksi)
  21. ↑ Neil deGrasse Tyson: The Pluto files : the rise and fall of America's favorite planet. New York : W.W. Norton, 2009. ISBN 0393065200. (englanniksi)
  22. ↑ A Brief History of Asteroid Spotting (englanniksi)
  23. ↑ Hubble Images of Asteroids Help Astronomers Prepare for Spacecraft Visit (englanniksi)
  24. ↑ Origin of the Asteroid Belt (englanniksi)
  25. ↑ Hubble Sees Suspected Asteroid Collision (englanniksi)
  26. ↑ Suspected Asteroid Collision Leaves Trailing Debris (englanniksi)
  27. ↑ Main-Belt Comets (englanniksi)
  28. ↑ Kirkwood Gaps (englanniksi)
  29. ↑ Nineplanets: Asteroids (englanniksi)
  30. ↑ HILDA ASTEROIDS AS POSSIBLE PROBES OF JOVIAN MIGRATION (englanniksi)
  31. ↑ The triangle formed by the Hilda asteroids (englanniksi)
  32. ↑ The Hungaria group of minor planets (englanniksi)
  33. ↑ Asteroids (englanniksi)
  34. ↑ Ask an astrophysicist – The Danger to Spacecraft Crossing the Asteroid Belt (englanniksi)
  35. ↑ Asteroids (englanniksi)
  36. ↑ Tähdet ja avaruus: Asteroidivyöhyke oli alkujaan tiheämpi
  37. ↑ Finding Asteroids In Space (englanniksi)
  38. ↑ 2. Asteroids and meteorites (englanniksi)
  39. ↑ HILDA ASTEROIDS AS POSSIBLE PROBES OF JOVIAN MIGRATION (englanniksi)
  40. ↑ The Hungria group of minor planets (englanniksi)
  41. ↑ 2. Asteroids and meteorites (englanniksi)
  42. ↑ Kiyotsugu Hirayama and His Families of Asteroids (englanniksi)
  43. ↑ Finding Asteroids In Space (englanniksi)
  44. ↑ Kiyotsugu Hirayama and His Families of Asteroids (englanniksi)
  45. ↑ 9 Metis and 113 Amalthea: A Genetic Asteroid Pair (englanniksi)
  46. ↑ JPL Small-Body Database Search Engine: Constraints: orbital class (MBA) and diameter >= 100 (km) (englanniksi)
  47. ↑ IAU: RESOLUTION B5: Definition of a Planet in the Solar System (englanniksi)
  48. ↑ Ceres,Vesta, and Pallas: Protoplanets, Not Asteroids (englanniksi)
  49. ↑ Finding Asteroids In Space (englanniksi)
  50. ↑ Ice confirmed on an asteroid (englanniksi)
  51. ↑ More Water ‘Out There:’ Ice Found on Asteroid (englanniksi)
  52. ↑ Water Ice Discovered on Asteroid for First Time (englanniksi)
  53. ↑ Main-Belt Comets (englanniksi)
  54. ↑ IAU Minor Planet Center: Dual-Status Objects (englanniksi)
  55. ↑ Main-Belt Comets May Have Been Source Of Earths Water] (englanniksi)
  56. ↑ Satellites and Companions of Minor Planets (englanniksi)
  57. ↑ Collisional and Dynamical History of Ida (englanniksi)
  58. ↑ S-Type Asteroids, Ordinary Chondrites, and Space Weathering: The Evidence from Galileo's Fly-bys of Gaspra and Ida (englanniksi)
  59. ↑ Numbered minor planets (englanniksi)
  60. ↑ Hubble Images of Asteroids Help Astronomers Prepare for Spacecraft Visit (englanniksi)
  61. ↑ James L. Hilton: When did the asteroids become minor planets? (englanniksi)
  62. ↑ Lutz Schmadel: Dictionary of minor planet names + addendum. New York: Springer Online, 2008. ISBN 978-3-540-34361-5. (englanniksi)
  63. ↑ NASA Glenn Pioneer Launch History (englanniksi)
  64. ↑ Pioneer 10 Full Mission Timeline (englanniksi)
  65. ↑ S-Type Asteroids, Ordinary Chondrites, and Space Weathering: The Evidence from Galileo's Fly-bys of Gaspra and Ida (englanniksi)
  66. ↑ Galileo's Encounter with 951 Gaspra: Overview (englanniksi)
  67. ↑ NEAR Shoemaker (englanniksi)
  68. ↑ Solar System Exploration: NEAR Shoemaker (englanniksi)
  69. ↑ JPL Small-Body Database Browser: 253 Mathilde (englanniksi)
  70. ↑ New Cassini Images of Asteroid Available (englanniksi)
  71. ↑ Mission Information: STARDUST (englanniksi)
  72. ↑ The New Horizons Distant Flyby of Asteroid 2002 JF56 (englanniksi)
  73. ↑ APL Rocks! Asteroid Named After JHU Applied Physics Lab (englanniksi)
  74. ↑ Rosetta triumphs at asteroid Lutetia (englanniksi)
  75. ↑ Rosetta spacecraft meets asteroid Steins (englanniksi)
  76. ↑ DAWN: MISSION (englanniksi)
  77. ↑ Dawn (englanniksi)
  78. ↑ [http://dawn.jpl.nasa.gov/mission/Dawn_overview.pdf Dawn:Amission in development for exploration of main belt asteroidsVesta and Ceres] (englanniksi)
  79. ↑ Dawn Mission Timeline (englanniksi)
  80. ↑ Kääpiöplaneetta Cerekselle suunnitellaan laskeutujaa

Aiheesta muualla [muokkaa]

Aurinkokunta
Planeetat ja kääpiöplaneetat
Aurinko Merkurius Venus Kuu Maa Phobos ja Deimos Mars Ceres Asteroidivyöhyke Jupiter Jupiterin kuut Saturnus Saturnuksen kuut Uranus Uranuksen kuut Neptunuksen kuut Neptunus Pluton kuut Pluto Haumean kuut Haumea Makemake Kuiperin vyöhyke Dysnomia Eris Hajanainen kiekko Oortin pilviSolar System XXX.png
Aurinko · Merkurius · Venus · Maa · Mars · Ceres · Jupiter · Saturnus · Uranus · Neptunus · Pluto · Haumea · Makemake · Eris
Kuut (Maan · Marsin · Jupiterin · Saturnuksen · Uranuksen · Neptunuksen · Pluton · Haumean · Eriksen · Pikkuplaneettojen)
Renkaat (Jupiterin · Saturnuksen · Rhean · Uranuksen · Neptunuksen)
Pienkappaleet · Pikkuplaneetat (Asteroidit (NEA:t · Asteroidivyöhyke · Troijalaiset)) · Damocloidit · Kentaurit
Transneptuniset kohteet · (Kuiperin vyöhyke · Hajanainen kiekko · Hillsin pilvi · Oortin pilvi) · Komeetat · Meteoroidit

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Asteroidivyöhyke&oldid=12793607