Marsin kuut
Marsilla on kaksi tunnettua kuuta, joiden nimet ovat Phobos ja Deimos. Asaph Hall löysi ne vuonna 1877. Kummatkin kuista ovat niin pieniä, ettei niiden painovoima muokkaa niitä pyöreiksi. Siksi ne ovatkin epäsäännöllisen muotoisia.
Sisällysluettelo |
Synty [muokkaa]
Erään perinteisen näkemyksen mukaan Marsin kuut olisivat siepattuja asteroideja[1][2][3], ajatus jota tukee kuiden asteroidimainen ulkomuoto. Kuiden pieni tiheys on samaa luokkaa kuin joidenkin asteroidien tiheys. Toisaalta myös Mars sijaitsee asteroidivyöhykkeen sisäpuolella. Pascal Rosenbattin esittämän teorian mukaan Marsin kuut syntyivät, kun Marsiin iskeytyi suuri taivaankappale[4]. Törmäys sinkosi Marsin kiertoradallekin suuren määrän ainetta, josta kasautui kaksi kuuta. Tällöin Marsin kuiden syntytapa muistuttaisi hieman Maan Kuun syntyä. Nykymittausten mukaan Marsin kuut eivät muistutakaan D-tyypin asteroideja[4] niin kuin on aiemmin ajateltu[5]
Taulukko [muokkaa]
| Nimi | Numero | Kuva | Keskihalkaisija (km) | Massa (kg) | Kiertoradan keskisäde (km) | Kiertoaika (h) | Löytöaika |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Phobos | I | 22,2 (27 × 21,6 × 18,8) | 1,0816 | 9 380 | 7,66 | 1877 | |
| Deimos | II | 12,6 (10 × 12 × 16) | 1,4815 | 23 460 | 30,35 | 1877 |
Lähteet [muokkaa]
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Astronomica, H. F. Ullmann 2008, s. 67
- ↑ http://www.ursa.fi/kosmos/m/marsin_kuut.html
- ↑ http://www.sarkanniemi.fi/akatemiat/tahtiakatemia/planets/mars.htm
- ↑ a b Tähdet ja avaruus 2010, numero 7, 25.10.2010, s. 40
- ↑ http://www.ursa.fi/blogit/ta/index.php?title=mro_kuvasi_marsin_kuita&more=1&c=1&tb=1&pb=1
| Aurinkokunta |
|---|
| Planeetat ja kääpiöplaneetat |
|
|
| Aurinko · Merkurius · Venus · Maa · Mars · Ceres · Jupiter · Saturnus · Uranus · Neptunus · Pluto · Haumea · Makemake · Eris
|
| Kuut (Maan · Marsin · Jupiterin · Saturnuksen · Uranuksen · Neptunuksen · Pluton · Haumean · Eriksen · Pikkuplaneettojen) |
| Renkaat (Jupiterin · Saturnuksen · Rhean · Uranuksen · Neptunuksen) |
| Pienkappaleet · Pikkuplaneetat (Asteroidit (NEA:t · Asteroidivyöhyke · Troijalaiset)) · Damocloidit · Kentaurit Transneptuniset kohteet · (Kuiperin vyöhyke · Hajanainen kiekko · Hillsin pilvi · Oortin pilvi) · Komeetat · Meteoroidit |