Philippe Pétain

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Philippe Pétain

Marsalkka Henri Philippe Benoni Omer Joseph Pétain (24. huhtikuuta 185623. heinäkuuta 1951), yleisesti tunnettu nimillä Philippe Pétain tai Marsalkka Pétain oli ranskalainen ensimmäisen maailmansodan kenraali ja sotasankari. Toisen maailmansodan aikana hän oli 1940–1942 Vichyn Ranskan valtionpäämies, mikä leimasi hänet maanpetturiksi ja johti kuolemantuomioon. Charles de Gaulle kuitenkin muutti tuomion elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi ja Pétain kuoli Île d'Yeun vankilasaarella 1951.

Pétain syntyi Cauchy-à-la-Tour'issa Pas-de-Calaisin departementissa Pohjois-Ranskassa. Hän liittyi armeijaan 1876 ja kävi St Cyrin sotilasakatemiaa ja École Supérieure de Guerre'a Pariisissa.

Pétain oli palkittu ensimmäisen maailmansodan veteraani ja juhlittu sankari. Hän komensi Ranskan joukkoja Verdunin taistelun alusta lähtien ja oli erinomainen puolustustaktiikan tuntija. Verdunin kriittisessä tilanteessa hän pyrki tekemään uudistuksia, kuten kaluston ja reservijoukkojen lisääminen ja tykistön tulivoiman parantaminen. Nämä kasvattivat hän suosiotaan joukkojen keskuudessa. niinpä Pétainista tuli Ranskan joukkojen ylipäällikkö epäonnistuneen Nivellen offensiivin ja sitä seuranneen armeijan kapinan jälkeen. Pétain rauhoitti kapinan kovin ottein, tuomitsemalla kapinanjohtajia kuolemaan. Mutta Pétain myös lupasi, ettei epätoivoisia hyökkäysyrityksiä tehtäisi ennen kuin saataisiin panssarivaunuja ja amerikkalaisia joukkoja. Pétain siirtyi puolustuskannalle ja armeija kesti Saksan romahdukseen asti. Hänen puolustusta suosiva strategiansa johti sodan jälkeen Maginot-linjan rakentamiseen.)[1]

Pétainia rohkaistiin mukaan politiikkaan, mutta hänellä ei ollut kiinnostusta asettua ehdokkaaksi vuoden 1934 vaaleissa. Hänet nimitettiin kuitenkin sotaministeriksi hallitukseen ja seuraavana vuonna alivaltiosihteeriksi. Pétain kannatti myönnytyspolitiikkaa natsi-Saksaa kohtaan.

Vichyn Ranskan johdossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 1940 Saksan armeija valloitti Ranskan. Tappion jälkeen marsalkka Pétain nimitettiin pääministeriksi laajoin valtaoikeuksin, joiden perustuslaillisuus kiistettiin myöhemmin. Hän hyväksyi 22. kesäkuuta allekirjoitetun antautumista vastanneen aseleposopimuksen. Sen mukaan Ranska joutui luovuttamaan Saksan joukoille vallan maan pohjois- ja länsiosissa, Pariisi mukaan luettuna, mutta loppuosa maasta jäi itsenäisen hallinnon alaisuuteen, jonka pääkaupungiksi tuli Vichyn pikkukaupunki.

Edustajainkokous ja senaatti (Assemblée nationale) kokoontuivat 10. heinäkuuta hätäistuntoon ja päättivät antaa kaiken vallan – perustuslaillisen, lainsäädäntä-, toimeenpano- ja tuomiovallan – marsalkka Pétainin haltuun. Tämä teki Pétainista diktaattorin.[1] Uuden hallituksen konservatiivit päättivät käyttää tilannetta hyväkseen, ja kolmannen tasavallan uskonnottomuusperiaate korvattiin perinteisemmällä katolilaiseen kristinuskoon perustuvalla.

Pétain käytti valtaansa erottamalla tasavaltalaisia virkamiehiä sekä vangitsemalla vastustajiaan ja ulkomaisia pakolaisia. Hän järjesti Legion Française des Combattants'n, mikä tuki hänen hallintoaan.

Pétain, tai hänen kannattajansa Pierre Laval ja amiraali François Darlan, eivät vastustaneet Saksan vaatimuksia liittyä akselivaltojen puolelle. Pétain järjesti aseistetun miliisin, joka SS-eversti Joseph Darnandin alaisuudessa taisteli Ranskan vastarintaliikettä vastaan. Darnand otettiin myös hallitukseen järjestysministeriksi (Secrétaire d'Etat au Maintien de l'Ordre). Vichyn joukot Ranskan siirtomaissa määrättiin taistelemaan liittoutuneita vastaan.

Saksan joukot valtasivat 11. marraskuuta 1942 Vichyn Ranskan alueet liittoutuneiden noustua maihin Pohjois-Afrikassa (Operaatio Torch). Vaikka Vichyn hallitus oli vielä virallisesti olemassa, Pétain ei ollut kuin sen keulakuva ja Saksa lakkasi pitämästä Vichyn Ranskaa "itsenäisenä". Pétain ja muut hallituksen jäsenet pakenivat Ranskasta liittoutuneiden lähestyessä 7. syyskuuta 1944 ja siirtyivät Sigmaringeniin Etelä-Saksaan pakolaishallituksena. Pétain erosi pian johtajan paikalta. Hänen seuraajakseen nimitettiin 1.10.1944 diplomaatti Fernand de Brion.

Huhtikuussa 1945 Pétain palautettiin Ranskaan, jossa häntä syytettiin yhteistoiminnasta saksalaisten kanssa, havaittiin syylliseksi ja tuomittiin kuolemaan. Charles de Gaulle muunsi tuomion elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi 17. elokuuta 1945 hänen korkean ikänsä vuoksi. Pétain kuoli Île d'Yeun saaren vankilassa Bretagnen rannikon edustalla 1951.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Westwell, Ian: Ensimmäinen maailmansota. Tärkeimmät sotatapahtumat päivä päivältä, s. 86. Alkuteos World War I, Day by Day. Suom. Ahola, Veikko ym. Gummerus kustannus, 2004. ISBN 978-951-20-6624-7.