Philippe Pétain

Philippe Pétain

Marsalkka Henri Philippe Benoni Omer Joseph Pétain (24. huhtikuuta 1856 – 23. heinäkuuta 1951), yleisesti tunnettu nimillä Philippe Pétain tai Marsalkka Pétain oli ranskalainen ensimmäisen maailmansodan kenraali ja sotasankari. Toisen maailmansodan aikana hän oli 1940–1942 Vichyn Ranskan valtionpäämies, mikä leimasi hänet maanpetturiksi ja johti kuolemantuomioon. Charles de Gaulle kuitenkin muutti tuomion elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi ja Pétain kuoli Île d'Yeun vankilasaarella 1951.

Pétain syntyi Cauchy-à-la-Tour'issa Pas-de-Calaisin departementissa Pohjois-Ranskassa. Hän liittyi armeijaan 1876 ja kävi St Cyrin sotilasakatemiaa ja École Supérieure de Guerre'a Pariisissa.

Pétain oli palkittu ensimmäisen maailmansodan veteraani ja juhlittu sankari. Hän komensi Ranskan joukkoja Verdunin taistelun alusta lähtien. Pétainista tuli ylipäällikkö epäonnistuneen Nivellen offensiivin ja sitä seuranneen armeijan kapinan jälkeen. Pétain rauhoitti kapinan kovin ottein, kapinoitsijoita tuomittiin kuolemaan. Mutta Pétain myös lupasi, ettei uutta hyökkäystä tehtäisi ennen panssarivaunuja ja amerikkalaisia joukkoja. Pétain siirtyi puolustuskannalle ja armeija kesti Saksan romahdukseen asti. Hänen puolustusta suosiva strategiansa johti Maginot-linjan rakentamiseen.

Pétainia rohkaistiin mukaan politiikkaan, mutta hänellä ei ollut kiinnostusta asettua ehdokkaaksi vuoden 1934 vaaleissa. Hänet nimitettiin kuitenkin sotaministeriksi hallitukseen ja seuraavana vuonna alivaltiosihteeriksi. Pétain kannatti myönnytyspolitiikkaa natsi-Saksaa kohtaan.

Vichyn Ranskan johdossa

Keväällä 1940 Saksan armeija valloitti Ranskan. Tappion jälkeen marsalkka Pétain nimitettiin pääministeriksi laajoin valtaoikeuksin, joiden perustuslaillisuus kiistettiin myöhemmin. Hän allekirjoitti 22. kesäkuuta antautumisen, joka luovutti Saksan joukoille vallan maan pohjois- ja länsiosissa, Pariisi mukaan luettuna, mutta loppuosa maasta jäi itsenäisen hallinnon alaisuuteen, jonka pääkaupungiksi tuli Vichyn pikkukaupunki.

Edustajainkokous ja senaatti (Assemblée nationale) kokoontuivat 10. heinäkuuta hätäistuntoon ja päättivät antaa kaiken vallan – perustuslaillisen, lainsäädäntä-, toimeenpano- ja tuomiovallan – marsalkka Pétainin haltuun. Tämä päätti kolmannen tasavallan perustuslain soveltamisen ja teki Pétainista diktaattorin. Hänen hallituksensa konservatiivit päättivät käyttää tilannetta hyväkseen, ja kolmannen tasavallan sekulaari järjestys korvattiin perinteisemmällä katolilaiseen kristinuskoon perustuvalla.

Pétain käytti valtaansa erottamalla tasavaltalaisia virkamiehiä sekä vangitsemalla vastustajiaan ja ulkomaisia pakolaisia. Hän järjesti Legion Française des Combattants'n, mikä tuli hänen hallintoaan.

Pétain, tai hänen kannattajansa Pierre Laval ja amiraali François Darlan, eivät vastustaneet Saksan vaatimuksia liittyä akselivaltojen puolelle. Pétain järjesti aseistetun miliisin, joka SS-eversti Joseph Darnandin alaisuudessa taisteli Ranskan vastarintaliikettä vastaan. Darnand otettiin myös hallitukseen järjestysministeriksi (Secrétaire d'Etat au Maintien de l'Ordre). Vichyn joukot Ranskan siirtomaissa määrättiin taistelemaan liittoutuneita vastaan.

11. marraskuuta 1942 Saksan joukot valtasivat Vichyn Ranskan miehittämättömät alueet liittoutuneiden noustua maihin Pohjois-Afrikassa (Operaatio Torch). Vaikka Vichyn hallitus oli vielä virallisesti olemassa, Pétain ei ollut kuin sen keulakuva ja Saksa lakkasi pitämästä Vichyn Ranskaa "itsenäisenä". 7. syyskuuta 1944 liittoutuneiden noustua maihin Pétain ja muut hallituksen jäsenet siirtyivät Sigmaringeniin Etelä-Saksaan pakolaishallituksena. Pétain erosi pian johtajan paikalta. Hänen seuraajakseen nimitettiin 1.10.1944 diplomaatti Fernand de Brion.

Huhtikuussa 1945 Pétain palautettiin Ranskaan, jossa häntä syytettiin yhteistoiminnasta saksalaisten kanssa, havaittiin syylliseksi ja tuomittiin kuolemaan. Charles de Gaulle muunsi tuomion elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi 17. elokuuta 1945 hänen korkean ikänsä vuoksi. Pétain kuoli Île d'Yeun saaren vankilassa Bretagnen rannikon edustalla 1951.