Compiègnen aselepo (1940)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Allekirjoitustilaisuus rautatievaunussa. Oikealla Saksan edustaja, sotamarsalkka Wilhelm Keitel, keskellä vasemmalla Ranskan valtuuskunnan johtaja, kenraali Charles Huntziger.

Compiègnen aselepo oli toisen maailmansodan aikana natsi-Saksan ja Ranskan välinen aselepo, joka päätti taistelun Ranskasta. Se allekirjoitettiin 22. kesäkuuta 1940 ja astui voimaan 25. kesäkuuta. Taistelun hävinnyt Ranska joutui taipumaan hyvin ankariin aselepoehtoihin, kuten koko Pohjois-Ranskan luovuttamiseen Saksan miehityshallinnon alle. Saksan johtaja Adolf Hitlerin tahdosta aselepo allekirjoitettiin samassa paikassa ja samassa junavaunussa kuin ensimmäisen maailmansodan päättänyt Compiègnen aselepo oli marraskuussa 1918 allekirjoitettu. Hitler halusi näin nöyryyttää Ranskaa ja kostaa Saksan aiempaan tappioon liittyneen häpeän.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksan armeija oli hyökännyt Ranskaan 12. toukokuuta ja kuukaudessa Ranskan sotilaallinen asema oli käynyt mahdottomaksi. Saksalaiset olivat vallanneet Pariisin 14. kesäkuuta ja jatkoivat yhä etenemistään. Ranskan pääministeri Paul Reynaud erosi 16. kesäkuuta ja iäkäs marsalkka Philippe Pétain muodosti uuden hallituksen, joka pyysi välittömästi aselepoa Saksalta. Tieto välitettiin Hitlerille seuraavana yönä.[1] Seuraavana päivänä Pétain ilmoitti ranskalaisille radiopuheessaan, että taistelu oli hävitty.[2]

Allekirjoitustilaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hitler vaati, että aselepo allekirjoitettaisiin samassa junavaunussa ja samalla paikalla, jossa marsalkka Ferdinand Foch oli marraskuussa 1918 sanellut saksalaisille aselepoehdot. Näin hän saisi häpäistyä Ranskan ja kostettua Saksan aiemmin kokeman häpeän.[2] Ranskalaiset olivat muuttaneet aselevon solmimispaikan – Rethondesin metsäaukion lähellä Compiègnea – isänmaalliseksi muistomerkiksi, ja pystyttäneet sinne Fochin patsaan sekä Elsass-Lothringenin vapauttamisen muistomerkin. Saadakseen junavaunun allekirjoitusseremoniaa varten täsmälleen alkuperäiselle paikalleen saksalaiset joutuivat hajottamaan sen ympärille vuonna 1927 tehdyn suojarakennuksen ja siirtämään sitä jonkin matkaa. Ranskan johdolle ei ilmoitettu etukäteen, missä aselepo solmittaisiin, vaan illalla 20. kesäkuuta rintamalinjan Toursissa ylittänyt Ranskan valtuuskunta ohjattiin sinne.[3]

Kenraali Huntziger allekirjoittaa aseleposopimuksen.

Ranskan aselepovaltuuskuntaa johti kenraali Charles Huntziger, ja muut jäsenet olivat diplomaatti Léon Noël, vara-amiraali Maurice R. LeLuc, kenraaliluutnantti Georges Parisot ja ilmavoimien kenraali Jean Bergeret.[4] Ranskan ylipäällikkö Maxime Weygand, joka oli itse lukenut Fochin laatimat aselepoehdot vuonna 1918 saksalaisille, jäi päämajaansa Bordeaux’hon.[3] Saksan johdosta paikalla olivat Hitlerin ohella marsalkat Wilhelm Keitel ja Herman Göring, amiraali Erich Raeder, kenraalit Walther von Brauchitsch ja Alfred Jodl sekä ministerit Rudolf Hess ja Joachim von Ribbentrop.[5]

Hitler otti Ranskan valtuuskunnan vastaan Fochin junavaunussa iltapäivällä 21. kesäkuuta.[3] Tilaisuudesta on säilynyt CBS:n radioreportterina toimineen William Shirerin tunnettu silminnäkijäkuvaus. Hänen mukaansa Hitler istui ranskalaisten saapuessa junavaunussa samalla paikalla kuin Foch oli istunut vuonna 1918, ja kuunteli kahdentoista minuutin ajan, kun Keitel luki etukäteen kirjoitettuja aselepoehtoja ääneen. Sen jälkeen Hitler ja muut korkea-arvoiset saksalaiset Keitelia lukuunottamatta poistuivat vaunusta, kun ranskalaiset alkoivat tutustua yksityiskohtaisempiin ehtoihin.[2] Aseleposopimuksen allekirjoittivat lopulta ainoastaan Huntziger ja Keitel.[4]

Allekirjoitus tapahtui 22. kesäkuuta klo 18.50 Saksan aikaa. Sopimuksessa määrättiin, että se tulisi voimaan kuuden tunnin kuluttua siitä, kun Italian ja Ranskan välille olisi saatu syntymään aselepo ja Italian hallitus olisi tiedottanut tästä Saksalle.[4] Italian ja Ranskan välinen aselepo allekirjoitettiin 24. kesäkuuta. Molemmat aselevot astuivat voimaan 25. kesäkuuta.[1]

Aselevon ehdot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan jako: Saksan miehittämä vyöhyke punaisella, Vichyn hallituksen valtaan jäänyt ”vapaa vyöhyke” violetilla. Elsass-Lothringen liitettiin kokonaan Saksaan. Italian miehittämät alueet tummanvihreällä ja niitä ympäröinyt demilitarisoitu vyöhyke vaaleanvihreällä.

Aselepoehtojen mukaisesti Ranska jaettiin kahteen vyöhykkeeseen. Saksan miehityshallinnon alaisuuteen alistettu alue käsitti kolme viidesosaa Ranskasta, mukaanlukien maan koko pohjoisosan, sen koko Atlantin rannikon sekä Saksan- ja Belgian-vastaiset rajat. Ranskan hallitus säilytti suvereniteettinsa lopussa osassa maata.[1] Poikkeuksena tästä olivat lentokentät, jotka oli annettava kaikkialla maassa Saksan tai Italian valvontaan. Ranskan oli maksettava saksalaisen miehitysarmeijan ylläpitokulut.[4]

Ranska määrättiin neutraloimaan ja demobilisoimaan kaikki asevoimansa lukuunottamatta sisäisen järjestyksen ylläpitoon tarvittavia joukkoja. Sotalaivat oli kutsuttava takaisin kotisatamiinsa eivätkä mitkään muutkaan alukset saisi lähteä satamista ilman saksalaisten lupaa.[4] Ranska ei joutunut kuitenkaan luovuttamaan aluksia tai lentokoneita Saksalle.[1] Sopimuksessa jopa erikseen mainittiin, että Saksa ei aikonut käyttää Ranskan laivaston aluksia omaan sodankäyntiinsä, lukuunottamatta välttämätöntä rannikoiden vartiointia sekä miinanraivausta. Ranskan oli palautettava Saksaan kaikki saksalaiset sotavangit sekä sitouduttava luovuttamaan kaikki muutkin Saksan viranomaisten nimeämät Saksan kansalaiset. Sen sijaan ranskalaiset sotavangit Saksassa ilmoitettiin pidettäviksi vankeudessa rauhan tuloon saakka.[4]

Italian kanssa solmittu aselepo velvoitti Ranskan luovuttamaan kapean kaistaleen Ranskan Italian-vastaiselta rajalta Italian miehitettäväksi.[1]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pariisin jäätyä Saksan miehitysvyöhykkeelle Pétainin hallitus asettui 1. heinäkuuta Vichyn kaupunkiin, ja se tultiin sen mukaan tuntemaan Vichyn hallituksena. Britit eivät luottaneet Ranskan laivaston säilymiseen puolueettomana, ja ryhtyivät upottamaan Pohjois-Afrikan satamissa olleita Ranskan sotalaivoja, mikäli ne eivät suostuneet siirtymään heidän puolelleen. Vichyn hallitus katkaisi 4. heinäkuuta diplomaattisuhteensa Britannian kanssa ja kumosi pian sen jälkeen Ranskan kolmannen tasavallan perustuslain, keskittäen vallan Pétainille. Kenraali Charles de Gaulle perusti Lontoossa kilpailevan Vapaan Ranskan hallituksen. Saatuaan Ranskan haltuunsa Hitler saattoi kääntää huomionsa Britanniaan. Seurasi taistelu Britanniasta.[1]

Vain muutamaa päivää toisen Compiègnen aselevon allekirjoittamisen jälkeen saksalaiset hävittivät kaikki paikalla olleet muistomerkit Fochin patsasta lukuunottamatta, joka jostain syystä jätettiin koskemattomaksi. Kuuluisa junavaunu vietiin Berliiniin, jossa se oli näytteillä vuoteen 1943 asti. Sen jälkeen se siirrettiin pommituksilta turvaan Thüringeniin, jossa SS-joukot tuhosivat sen hieman ennen sodan päättymistä huhtikuussa 1945. Muistoaukio rakennettiin uudelleen sodan jälkeen.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f World War II (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 11.5.2014.
  2. a b c France Surrenders, 1940 (englanniksi) EyeWitness to History 2007. Viitattu 11.5.2014.
  3. a b c d Richard Doody: In the forest of Compiegne (englanniksi) World at War. Viitattu 11.5.2014.
  4. a b c d e f Franco-German Armistice: June 25, 1940 (englanniksi) The Avalon Project. Yale Law School. Viitattu 11.5.2014.
  5. Délégations française et allemande lors de la signature de l'Armistice de 1940 (ranskaksi) Musée de l' Armistice. Viitattu 11.5.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]