Ami Hauhio
Aimo Robert ”Ami” Hauhio (14. kesäkuuta 1912 Viipuri – 16. joulukuuta 1955) oli suomalainen taiteilija, sarjakuvantekijä, kuvittaja, sanomalehti- ja pilapiirtäjä, kartanpiirtäjä ja kivipiirtäjä. Hän oli Viipurin Taiteilijaseuran ja Suomen Taidepiirtäjien Liiton jäsen (myös johtokunnassa). Suomen Taidepiirtäjien Liiton varapuheenjohtajana hän oli 1948 (lähde: Suomen kuvataiteilijat -matrikkeli). Nykyisin Hauhio muistetaan erityisesti yhtenä oman aikansa merkittävimmistä suomalaisista sarjakuvapiirtäjistä ja suomalaisen science fictionin edelläkävijänä.
[muokkaa] Hauhion sarjakuvaura
Sota-aikana Lukemista Kaikille -lehdessä seikkaili Hauhion piirtämä Ismo Lento, rajaseudun poika. Sen oikeudet omisti Tekijätoimisto ja tämä syndikoitu sarja ilmestyi ilmeisesti myös muissa lehdissä.
Suomalaisen science fiction -sarjakuvan klassikko Maan mies Marsissa ilmestyi ensi kerran Isku-lehdessä jatkosarjana vuosina 1940–1941. Sen olivat käsikirjoittaneet Olavi Kanerva ja Reino Helismaa. Maan mies Marsissa julkaistiin myös albumina vuonna 1947, mutta julkaisu ei sisältänyt kaikkia sivuja ja sarjakuvan kuvajakoa oli muutettu. Vuonna 2011 Zum Teufel! julkaisi Maan miehen Marsissa alkuperäisen kuvajaon mukaisessa albumimuodossa.
Hauhion sarjakuvia julkaistiin säännöllisesti Pellervo-lehdessä jatkosarjoina. Esimerkiksi 1947–1950 ilmeistyi science fiction -seikkailu Koltan perintö, joka oli jatkoa Valojuova-lehdessä vuosina 1944–1946 ilmestyneelle sarjakuvalle. Seinäjoen sarjakuvaseura julkaisi Koltan perinnön albumina vuonna 1984. Pellervossa ja Lasten Maailma -lehdessä julkaistiin myös Hauhion sarjakuvaversioita nuortenkirjallisuuden tunnetuimmista teoksista (esimerkiksi Aarresaari värillisenä Pellervossa, viimeinen osa 7/1961).
Seura-lehdessä ilmestyi vuonna 1950 jatkosarjana (n:ot 36–47) Hauhion piirtämä Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki -sarjakuva. Vuonna 1952 Olavi Kanervan päätoimittamassa Seikkailujen maailma -lehdessä ilmestyi myös Hauhion Lentävä lautanen -sarjakuva, jonka Kanerva oli kirjoittanut. Edellä mainittujen teosten ohella Hauhio piirsi monia muitakin seikkailu- tai huumorisarjakuvia.
Hauhion tyyliin vaikutti selvästi Flash Gordonin piirtäjä Alex Raymond.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- HAUHIO, AIMO Robert - Suomen kuvataiteilijat -verkkomatrikkeli
- KVAAK: Kotimaiset sarjakuvat ja tekijät, Ami Hauhio
- Järvi, Olavi: Parhaat pilapiirtäjämme, s. 49. Helsinki: Tammi, 1979. ISBN 951-30-4434-3.
Sivulta puuttuu