Kurt Simberg
Kurt Eduard Simberg (30. tammikuuta 1913 Helsinki – 17. toukokuuta 1984 Helsinki) oli suomalainen palkittu arkkitehti. Simberg valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1939. Simberg suunnitteli pääasiassa teollisuus- ja liikerakennuksia, mutta myös asuinrakennuksia. Simberg toimi arkkitehtinä oman arkkitehtitoimistonsa Kurt Simberg & Co kautta. Kurt Simberg osallistui moniin arkkitehtuurikilpailuihin, joissa saavutti usein myös menestystä. Hänen tunnetuin suunnittelutyö on Svenska Handelshögskolan eli Hanken Runeberginkadun ja Arkadiankadun kulmassa.
Sisällysluettelo |
Kurt Simbergin yksityiselämä [muokkaa]
Kurt Simberg oli naimisissa arkkitehti Birgitta Gabriella (os. Geitlin) Simbergin kanssa. Heille syntyi kolme poikaa; Henrik -41, Erik -43 ja Martin -48 (Lähde: Suomen Rakennustaiteen museon tietokanta).
Kurt Simberg asui pitkään perheineen suunnittelemassaan as. oy Haahkatie 2-4 Ab:ssä Lauttasaaressa.
Kurt Simberg oli innokas purjehduksen ja laskettelun ystävä. Hän osallistui aktiivisesti Suomen Afasiayhdistyksen toimintaan. (Lähde: Arkkitehtiuutiset 10/84)
Kurt Simbergin ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFA [muokkaa]
Kurt Simberg liittyi Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn jäseneksi valmistuttuaan arkkitehdiksi vuonna 1939. Hän työskenteli SAFAn standardisoimislaitoksessa vuosina 1945-1946. Simberg osallistui aktiivisesti liiton toimintaan toimien mm. liiton hallituksen jäsenenä useaan otteeseen, viimeksi 1968-69, samoin luottamusvaliokunnan jäsenenä moneen kertaan. Useasti hän myös edusti liittoa pohjoismaisessa yhteistyössä. Hän kuului myös SAFAn rakennushallitukseen vuosina 1963-73. (Lähde: Arkkitehtiuutiset 10/84)
Luettelo Kurt Simberg & Co:n töistä [muokkaa]
- Asuinrakennus, Ehrensvärdintie 8, Helsinki, 1950
- Svenska Handelshögskolan Hanken, Runeberginkatu 10, Helsinki, 1951-1953
- Asuinrakennus, Haahkatie 2-4, Helsinki, 1953
- Helsingin Säästöpankki, Mannerheimintie 14, Helsinki, 1955-1961
- Sigrid Juséliuksen säätiön talo (Kuusisen talo), Aleksanterinkatu 48, Helsinki, 1957
- P.C. Rettig & Co:n tupakkatehdas, Turku, 1960
- Oy Wulff Ab:n talo, Mannerheimintie 4, Helsinki, 1960-1965
- Oy Mikumi Ab, Mannerheimintie 4, Helsinki, 1965
- Joensuun virastotalo, Koskikatu 1, 1965-1966
- Liiketalo, Ruoholahdenkatu 14, Helsinki, 1966
- Yleisradion toimitalo, Kesäkatu 2, Helsinki, 1967-1968
- Yleisradion radiotalo 1, Radiokatu 5, Helsinki
- Wärtsilän Tammisaaren Posliinitehdas
- Stockmannin talo Pitäjämäessä
- Oy Aga Ab:n pääkonttori Espoossa
- Rovaniemen virastotalo
Lähteet [muokkaa]
- Suomen Rakennustaiteen museo
- Korttelit.fi
- Martti Janhunen: Lauttasaaren rakentamisen vaiheita
- Arkkitehtiuutiset 10/84
- Suomen Rakennustaiteen museon tietokanta
Sivulta puuttuu