STT

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Oy Suomen Tietotoimisto – Finska Notisbyrån Ab (STT) on suomalainen uutistoimisto. STT:n uutisia julkaisevien lehtien yhteenlaskettu levikki on yli 2,5 miljoonaa. Lisäksi STT tarjoaa erilaisia sähköisiä palveluita yritys- ja yhteisöviestintään.

Useimmat suomalaiset kohtaavat päivittäin ainakin jossakin muodossa STT:n uutisia. Tietotoimiston aineistoa julkaisevat tai hyödyntävät Helsingin Sanomat, maakuntalehdet, useimmat paikallisradiot sekä molemmat kaupalliset televisiokanavat. Merkittävin poikkeus on Yleisradio, joka luopui STT:n asiakkuudesta vuoden 2007 alusta.

STT:n palveluksessa on noin 110 toimittajaa. STT:n keskustoimitus sijaitsee Helsingin Malminkadulla. Uutistoimistolla on kahdeksan aluetoimitusta Suomessa ja oma edustus Brysselissä, Pietarissa, Tallinnassa, Tukholmassa ja Washingtonissa.

Suomen Tietotoimiston omistavat lähes 50 media-alan yritystä. Suurimmat omistajat ovat Alma Media, Sanoma News ja Turun Sanomat. Yleisradio on myös yksi STT:n omistajista.

Läheinen yhteistyö valtion keskushallinnon ja eri viranomaisten kanssa on tuonut kansalliselle tietotoimistolle eräänlaisen puolivirallisen viestimen aseman.

STT:n päätoimittaja ja toimitusjohtaja on Mika Pettersson.

[muokkaa] Historiaa

STT perustettiin vuonna 1887 Suomen Sähkösanomatoimisto -nimisenä, ja vuonna 1915 se fuusioitui Sanomalehtien Tietotoimiston kanssa ja sai nykyisen nimensä.

STT:n uutiset kuuluivat säännöllisiin radiolähetyksiin 77 vuoden ajan vuodesta 1926 vuoden 2003 loppuun.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä