Fingrid

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Fingrid Oyj
Yritysmuoto Julkinen osakeyhtiö
Perustettu 1996
Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen
Kotipaikka Helsinki, Suomi
Toiminta-alue Suomi
Toimiala Energia
Tuotteet sähkönsiirto, verkonhallinta
Liikevaihto 438,5 milj. € (2011)
Liikevoitto 56,6 milj. € (2011)
Henkilökuntaa 269 (30.9.2012)
Kotisivu www.fingrid.fi

Fingrid Oyj ylläpitää ja kehittää Suomen sähköverkon kantaverkkoa. Fingridin maanlaajuisen kantaverkon kautta kulkee noin 75% kaikesta Suomessa käytetystä sähköstä.[1] Fingridin vastuulla ovat kantaverkon käytön suunnittelu ja valvonta sekä verkon ylläpito ja kehittäminen.

Kantaverkko palvelee sähkön tuottajia ja sähkön kuluttajia mahdollistaen näiden osapuolien keskinäisen kaupan koko valtakunnan tasolla sekä myös valtakunnan rajat ylittävän kaupan. Verkkoyhtiö ei tee sähkökauppaa, vaan huolehtii sähkön siirrosta tuottajilta jakeluverkko- ja teollisuusyrityksille. Näitä kantaverkkoon liittyneitä asiakkaita on yli sata.[2]

Kantaverkkoon kuuluu noin 14 000 kilometriä voimajohtoja ja 106 sähköasemaa. Fingridin verkko on rakennettu rengasverkoksi niin, että minkään yksittäisen johdon vioittuminen ei keskeytä sähkönsiirtoa. Voimalaitosten ja verkon häiriöiden varalle yhtiöllä on hallinnassaan nopeasti käynnistettävää varavoimalaitoskapasiteettia Suomen suurimman ydinvoimalaitosyksikön verran.

Fingrid investoi kantaverkkoon seuraavan kymmenen vuoden aikana yhteensä noin 1,6 miljardia euroa, mikä merkitsee vuosittain noin 100-200 miljoonan investointeja. Tavoitteena on rakentaa yli 2 700 kilometriä voimajohtoja ja noin 30 uutta sähköasemaa. Koko maan kattava investointi-ohjelma pohjautuu Suomen pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiaan.

Uusien voimajohtojen rakentaminen edellyttää aina valtioneuvoston lupaa, mitä edeltää viranomaisten ja maanomistajien kuuleminen. Voimajohtoalueen käyttökorvaus korvataan maanomistajille lunastuslain mukaisesti. Fingrid ei itse päätä korvauksista, vaan niistä päättää puolueeton lunastustoimikunta [3]

Vuoden 2013 lopussa Fingridin omistus on jakaantunut seuraavasti: Suomen valtio 41,6 % (55,4% äänistä), Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 19,9 %, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma 12,2 %, Huoltovarmuuskeskus 11,6% ja muut institutionaaliset sijoittajat n. 15 %[4].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sähkömarkkinalaki tuli voimaan 1995 ja se edellytti, että sähkön myynnin ja siirron liiketoimet tuli erottaa toisistaan. Niinpä perustettiin Suomen Kantaverkko Oyj. Yhtiön perustivat vuonna 1996 Imatran Voima Oy, Pohjolan Voima Oy ja Suomen valtio. Suomen Kantaverkko Oy osti IVO Voimansiirto Oy:ltä ja Teollisuuden Voimansiirto Oy:ltä näiden yhtiöiden omistamat 400:n, 220:n ja tärkeimmät 110 kilovoltin sähkönsiirtoverkot, jotka yhdessä muodostavat Suomen kantaverkon. Myöhemmin osakkaiksi tulivat vakuutusyhtiöt Pohjola, Sampo ja Tapiola-ryhmä. Yhtiön nimi muutettiin Fingrid Oyj:ksi vuonna 1999. Vuonna 2011 voimaan tullut EU:n kolmas lakipaketti edellytti, että tuottajat eivät saaneet omistaa siirtoyhtiöitä. Fortum ja Pohjolan voima joutuivat luopumaan omistuksesta ja suurimmaksi omistajaksi tuli Suomen valtio.

Siirtoyhteydet muihin maihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 2004-2006 on Suomen ja Venäjän mediassa ollut keskustelua uuden sähkön siirtokaapelin rakentamisesta Suomen ja Venäjän välille. Kaapelin kapasiteetiksi on suunniteltu noin 1000 MW:a ja Suomeen siirrettävä sähkö tuotettaisiin pääasiassa Venäjän ydinvoimalla. Fingrid on vastustanut hanketta voimakkaasti vedoten kalliisiin, arviolta noin kahden miljardin euron, kustannuksiin kantaverkkoon. Suuret suomalaiset sähköä käyttävät teollisuusyritykset, kuten Outokumpu ja Stora Enso puolestaan ovat kannattaneet hanketta arvioiden sen laskevan Suomessa tarjottavan sähkön hintaa.

Fingrid ja Ruotsin kantaverkosta vastaava Svenska Kraftnät toteuttavat maiden välille uuden merikaapeliyhteyden, joka on nykyisen Fenno-Skanin laajennus. Teholtaan 800 megawatin tasasähköyhteys valmistui vuonna 2011. Investointikustannukset ovat noin 300 miljoonaa euroa. Fenno-Skan 2 on vastaus sähkömarkkinoiden tarpeisiin. Yhteys lisää Suomen ja Ruotsin välistä sähkönsiirtomahdollisuutta ja liittää maiden sähkömarkkinat entistä kiinteämmin toisiinsa. Investointi vähentää sähkömarkkinoiden jakautumisesta johtuvia maiden välisiä tilapäisiä sähkön hintaeroja ja pienentää markkinaosapuolten suojauskustannuksia. Yhteyden avulla pienennetään myös pohjoismaisten sähkönsiirtoverkkojen häviöitä ja reservien hankintakustannuksia sekä parannetaan käyttövarmuutta.[5]


Itämeren alueen kantaverkko-organisaatiot saivat vuoden 2009 alussa valmiiksi yhteisen sähköverkkoselvityksen, jossa tutkittiin Baltian maiden liittämistä pohjoismaisiin ja Manner-Euroopan sähkömarkkinoihin. Selvityksen tuloksena nousi esille tarve rakentaa uusi sähkön siirtoyhteys, EstLink 2, Suomen ja Viron välille. Fingrid ja Viron kantaverkkoyhtiö Elering OÜ ovat käynnistäneet projektin toisen kaapeliyhteyden rakentamisesta. Sitovat päätökset hankkeesta tehdään myöhemmin, mutta valmistelut kaapeliyhteyden nopeasta toteuttamisesta on jo käynnistetty.[5]

EstLink 2 tasasähköyhteys Suomen ja Viron välille tulee olemaan siirtokapasiteetiltaan 650 megawattia kasvattaen maiden välistä siirtokapasiteettiä 1000 megawattiin. Yhteyden kokonaispituus on noin 165 km, josta noin 14 km on avojohtoa Suomessa, noin 140 km Suomenlahden pohjaan upotettavaa merikaapelia ja noin 11 km maakaapelia Virossa. EstLink 2 yhteys on suunniteltu valmistuvan aikaisintaan vuoden 2014 alussa.[5]

Tuulivoima[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fingrid on selvittänyt tuulivoiman lisäämisen vaikutuksia Suomen kantaverkkoon. Selvityksen mukaan 2000 MW maantieteellisesti hajautettua tuulivoimaa voidaan liittää Suomen voimajärjestelmään vuoteen 2020 mennessä. Liittäminen vaatii kuitenkin lisäinvestointeja.[6]

Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen ei kannata Suomeen Saksan mallin mukaista tukijärjestelmää, jossa kaikille tuulivoimaloille koosta riippumatta taataan liittymä kantaverkkoon. Ruusunen pitää järjestelmää huonona, koska myös tuulivoimayhtiöt saavat suuret voimalansa ja esimerkiksi merellä olevat tuulivoimapuistonsa kantaverkkoon ilmaiseksi. Tuulivoimaloiden liittymien rakentamisen maksaa kokonaisuudessaan kantaverkon omistajayhtiö, joka joutuu hoitamaan myös sähkön myynnin tuulivoimayhtiön puolesta. Ruusunen toivoi Suomeen rajoitetumpaa tukimallia.[7]

Uusiutuvien energiamuotojen syöttötariffijärjestelmää kaavailtiin alunperin Fingridin hoidettavaksi, mutta perustuslakivaliokunnan lausunnon jälkeen sen sitä hoitaa Energiamarkkinavirasto.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Fingrid verkkohankkeet. Viitattu 13.1.2014.
  2. Fingrid asiakastoiminta. Viitattu 13.1.2014.
  3. Näin etenee voimajohtohanke. YVA esite. Fingrid. PDF, sivu 13. Viitattu 13.1.2014.
  4. Osakkeet ja osakkeenomistajat Fingrid. Viitattu 13.1.2014.
  5. http://www.fingrid.fi/portal/suomeksi/uutiset/lehdistotiedotteet/?bid=491
  6. Arola, Heikki: Fingrid torjuu Saksan tuulivoiman tukimallin. Helsingin Sanomat, 10.9.2008, s. B6. www-arkisto (maksullinen) Viitattu 7.10.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]