Neil Young

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee muusikkoa. Hänen samannimisestä albumistaan katso Neil Young (albumi). Samanimisestä englantilaisesta jalkapalloilijasta katso Neil Young (jalkapalloilija).
Neil Young
Neil Young
Syntynyt 12. marraskuuta 1945 (ikä 68)
Kotipaikka Toronto, Kanada
Aktiivisena 1963–
Tyylilajit rock, country rock, folk rock
Soittimet laulu, kitara, piano, huuliharppu, banjo
Yhtyeet The Mynah Birds, Buffalo Springfield, Crosby, Stills, Nash (and Young), Crazy Horse ja The Stills-Young Band

Neil Percival Young (s. 12. marraskuuta 1945 Toronto, Kanada) on kanadalaissyntyinen, Yhdysvalloissa asuva muusikko ja elokuvantekijä. Youngin tyyli on vuosien varrella vaihdellut folkista ja kantrista raskaaseen rockiin, rockabillyyn ja electronicaan. Young on päässyt Rock and Roll Hall of Fameen (vuonna 1995 soolouralta ja 1997 Buffalo Springfieldin jäsenenä) sekä Hollywood Walk of Fameen.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neil Young syntyi Torontossa. Hänen isänsä oli toimittaja-kirjailija Scott Young (1918–2005). Scott Young oli kotimaassaan Kanadassa laajalti tunnettu urheilutoimittaja ja kolumnisti. (Hän on tehnyt oman versionsa Neil Youngin kappaleesta ”My My, Hey Hey (Out Of The Blue))”. Neil Youngin äiti on Rassy Ragland Young. Varhaiset vuotensa Young vietti Omemeessa, Ontariossa, jota kuvaa hänen laulunsa ”Helpless”. Hän oli 12-vuotias, kun hänen vanhempansa erosivat.

Young kärsi jo lapsena diabeteksesta, epilepsiasta ja poliosta.[1] Epilepsiakohtauksista Young on sanonut ottaneensa ”tunnetta” sooloihinsa.

Neil Young tuli tunnetuksi vuonna 1966 perustetun Buffalo Springfieldin jäsenenä. Yhtyeen hajottua Young julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Neil Young tammikuussa 1969. Seuraava albumi, Everybody Knows This Is Nowhere, julkaistiin toukokuussa samana vuonna. Sillä soitti Youngin vakioyhtyeeksi vuosien varrella muodostunut Crazy Horse).

Läpimurto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvun alussa Young nousi kaupalliseen suosioon pianoballadeja ja särökitararockia sisältävällä albumilla After the Gold Rush ja country/folk-tyylisellä Harvestilla. Jälkimmäiseltä julkaistu single ”Heart of Gold” nousi listaykköseksi Yhdysvalloissa. Young oli hetken myös yhtye Crosby, Stills, Nash and Youngin (CSN&Y) jäsenenä. Yhtye julkaisi klassikkoalbumin Déjà Vu vuonna 1970.

Kantrista rockiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neil Young 1976

Läpi 1970-luvun Young julkaisi myöhemmin klassikoiksi nousseita albumeja. Vuonna 1973 levytetty (julkaistu 1975) Tonight’s the Night sai inspiraationsa kitaristi Danny Whittenin huumeiden yliannostusta seuranneesta kuolemasta. Vuoden 1974 On the Beach -albumin nimikappale nousi suosituksi. Vuoden 1975 Zumalla Young siirtyi kantrifolkista raskaampaan rockiin. Taustayhtyeen vakiokitaristiksi nousi Frank ”Poncho” Sampedro. Akustis-elektronista Rust Never Sleeps -kiertuetta seurasivat vuonna 1979 klassikkoalbumi Rust Never Sleeps (tunnetuimpana laulunaan ”Hey Hey, My My (Into The Black)”) ja livelevy Live Rust.

Kokeelliset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvulla Young levytti sarjan albumeja, joiden tyyli vaihtui joka levyllä. Vuoden 1982 kummallinen Trans oli elektronista musiikkia, jossa Young esitti laulunsa (muun muassa Transformer Man) vokooderin kautta. Neil Young teki myös elokuvan Human Highway vuonna 1982. Elokuva sai osakseen vähemmän mairittelevat arvostelut. Seuraavan vuoden Everybody’s Rockin’ sisältää rockabillya, ja vuoden 1985 Old Ways oli Youngin paluu kantrin pariin. Samana vuonna Young esiintyi Live Aid -konsertissa esittäen kappaleet ”Sugar Mountain”, ”The Needle And The Damage Done”, ”Helpless”, ”Nothing Is Perfect” ja ”Powderfinger”. Seuraavan vuoden Landing on Water ja 1987 julkaistu Life edustavat monien mielestä Youngin uran taiteellista aallonpohjaa. Young myönsikin myöhemmin levyttäneensä nämä ainoastaan täyttääkseensä sopimuksensa David Geffenin ja tämän johtaman Geffen Recordsin kanssa. Vuonna 1988 Young siirtyi Warnerille (ja takaisin Reprise Recordsille) ja julkaisi albumin This Note’s for You. Sen rockteollisuutta ja musiikin kaupallisuutta kritisoiva nimikappale oli aluksi MTV:n mustalla listalla mutta voitti kuitenkin seuraavana vuonna MTV Video Music Awardin vuoden parhaasta videosta. Samana vuonna myös CSN&Y teki comebackin levyllä American Dream.

Paluu kantrirock-juurille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neil Young 1996

Vuoden 1989 Freedom merkitsi Youngin paluuta vanhoille kantrin ja rockin akustisia ja sähköisiä puolia yhdisteleville juurilleen. Levyn tunnetuimmaksi kappaleeksi nousi ”Rockin’ in the Free World”. Vuonna 1990 grunge-musiikki nousi listoille ja monet sen johtotähdistä, etunenässä Nirvanan Kurt Cobain, ilmoittivat Neil Youngin suureksi esikuvakseen. Tämän ansiosta lehdistö antoi Youngille nimityksen ”grungen kummisetä”. Vuoden 1992 Harvest Moonin (eräänlainen jatko-osa Harvestille) nimilaulu nousi hitiksi ja seuraavan vuoden MTV Unplugged oli suurmenestys. Vuoden 1994 Sleeps with Angels (paluu yhteen Crazy Horsen kanssa) oli tummasävyisempi albumi. Sen nimikappale kertoi Kurt Cobainista, joka itsemurhaviestissään oli siteerannut ”Hey Hey, My My (Into the Black)” -kappaleen riviä ”It’s better to burn out than fade away”. Vuoden 1995 Mirror Ball tehtiin yhdessä Pearl Jamin kanssa. Vuonna 1996 julkaistiin albumi Broken Arrow ja vuonna 1999 CSN&Y yhdistyi jälleen uudelleen ja julkaisi albumin Looking Forward.

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2000 ilmestyi albumi Silver & Gold. Syyskuun 11. päivän terroritekojen jälkeen Young julkaisi singlen ”Let’s Roll”, joka julkaistiin myös Are You Passionate? albumilla vuonna 2002. Single oli omistettu erityisesti United Airlinesin lennon 93 uhrien muistolle. Hyväntekeväisyyskonserttissa America: A Tribute to Heroes hän esitti John Lennonin kappaleen ”Imagine”. Samana vuonna kansalaisjärjestö People for the American Way myönsi Youngille Spirit of Liberty -palkinnon. Palkintopuheessaan Young ilmaisi tukensa George W. Bushin hallinnolle ja kannattavansa terrorismia vastaan suunnattua Patriot Act -lakia. Vuonna 2003 julkaistu Greendale (myös elokuvana) oli poliittinen teemalevy, joka puolusti yksilönvapautta ja ns. vihreitä arvoja sekä kritisoi Yhdysvaltojen hallinnon ja tiedotusvälineiden rappiota. Vuonna 2006 ilmestynyt sodanvastainen Living with War oli vielä suorasanaisempi, ja kappaleissa muun muassa vaadittiin presidentin eroa.

Vuonna 2005 julkaistu albumi Prairie Wind sai rocklehdistössä paremman vastaanoton kuin yksikään Youngin albumi sitten Ragged Gloryn. Myös Living With War otettiin enimmäkseen myönteisesti vastaan.

Tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Youngin musiikkia leimaa hänen korkea nasaali lauluäänensä ja usein säröinen raskas kitarointi. Hän soittaa sähkökitaran lisäksi usein akustista kitaraa, pianoa, urkuja ja huuliharppua. Hänen tunnistettavaa soittotyyliään leimaavat usein pitkät, teknisesti vaatimattomat, mutta intensiiviset sähkökitarasoolot ja toisaalta vähäeleinen claw hammer -tyylisestä banjon soitosta vaikutteita ottanut akustinen kitaratyöskentely.

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neil Young on ohjannut neljä elokuvaa nimellä Bernard Shakey: Journey Through the Past (1973), Rust Never Sleeps (1979) Human Highway (1982) ja Greendale (2003).

Vuonna 1976 The Bandin jäähyväiskonsertissa The Last Waltz Young esiintyi The Bandin, Joni Mitchellin ja muiden kuuluisien rockmuusikoiden rinnalla. Martin Scorsese ohjasi konsertista elokuvan.

Jim Jarmusch on ohjannut Neil Youngista ja Crazy Horsesta kertovan elokuvan Year Of The Horse (1997). Young teki musiikin Jarmuschin vuonna 1995 ensi-iltansa saaneeseen elokuvaan Dead Man.

Jonathan Demme on ohjannut elokuvat The Complex Sessions (1994), Neil Young: Heart of Gold (2006) ja Neil Young Trunk Show (2009).

Neil Young ja Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neil Young käynyt useita kertoja esiintymässä Suomessa. Hector ja Kirka ovat levyttäneet muutaman Youngin kappaleen suomeksi. Suomalainen yhtye The Shafts levytti vuonna 2007 Neil Youngin kunniaksi kappaleen nimeltään ”Song For Neil Young”.

Konsertit Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neil Youngin ja Crazy Horsen piti esiintyä myös Provinssirockissa 1997 mutta konsertti jouduttiin perumaan sormivamman vuoksi.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Neil Youngin diskografia

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Neil Young.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ollila, Jouko: Neil Young: Rock-musiikin cowboy. Tampere: Pop-lehti, 2004. ISBN 952-99007-6-7.