Hollywood Walk of Fame
Hollywood Walk of Fame on Hollywoodissa, Los Angelesissa sijaitseva kävelykatu, joka kulkee pitkin Hollywood Boulevardia ja Vine Streetiä. Kadulla on yli 2 000 viisisakaraista tähteä, joista jokainen on omistettu jollekin julkisuuden henkilölle hänen työstään viihdeteollisuuden hyväksi. Palkitut saavat nimensä tähteen saavutuksista elokuva-, teatteri-, radio-, televisio- tai musiikkialalla. Joillain palkituilla on monia tähtiä saavutuksista useilla mainituista aloista. Ainoa jokaisella viidellä alalla palkittu on Gene Autry.
Sisällysluettelo |
Historia [muokkaa]
Walk of Fame rakennettiin vuonna 1958, ja 1978 Los Angelesin kaupunki nimitti sen kulttuuri- ja historiakohteeksi. Ensimmäinen tähti nimettiin Joanne Woodwardin kunniaksi 9. helmikuuta 1960. Alkuperäisellä Walk of Famella oli 2 500 tyhjää tähteä, joista 1 558 oli nimetty ensimmäisen kuudentoista kuukauden aikana.lähde? Siitä lähtien tähtiä on myönnetty hitaammin, noin kaksi kuukaudessa. 1994 yli 2 000 alkuperäistä tähteä oli nimetty, ja tähtiä lisättiin edelleen. Uusista nimistä päättää Hollywoodin kauppakamari. Apollo 11:n astronauteille on myönnetty tähtien sijaan täysikuuta muistuttavia muistolaattoja. Tähtien sijainnit eivät välttämättä ole lopullisia, vaan niitä on toisinaan jouduttu siirtämään esimerkiksi rakennustöiden takia.
Tähtiä on myönnetty myös kuvitteellisille hahmoille kuten kolmelle koiralle, Lassielle sekä mykkäelokuva-aikakauden Strongheartille ja Rin Tin Tinille[1] sekä joillekin piirroshahmoille: Mikki Hiiri (Mickey Mouse), Aku Ankka (Donald Duck), Väiski Vemmelsääri (Bugs Bunny), Nakke Nakuttaja (Woody Woodpecker), Nalle Puh (Winnie the Pooh), Helinä-keiju (Tinkerbell Fairy) ja Simpsonit (The Simpsons) sekä yhdelle nukkehahmolle: Kermit. Tähti on myönnetty myös Godzillalle.[2]
Katso myös [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ 100 Icons of Century Variety100.com. Viitattu 24.8.2009. (englanniksi)
- ↑ Walk of Fame Directory Hollywood Chamber of Commerce. Viitattu 18.12.2008. (englanniksi)
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Viralliset kotisivut
- Hollywood Walk of Fame at Seeing-Stars.com
- Hollywood Boulevard's Price of Fame, a December 2003 article from the FOX News website
- Scientists' Walk of Fame - a prank by Caltech students on May 4, 2005
Sivulta puuttuu