Ipanat
Ipanat (engl. Rugrats) on yhdysvaltalainen Emmy-palkittu animaatiosarja, jonka tuotti Klasky Csupo. Sarjaa esitettiin ensi kerran Yhdysvalloissa Nickelodeonilla vuosina 1991–1994, jonka jälkeen siitä tuotettiin lisää jaksoja menestyksen myötä. Uudet jaksot esitettiin vuosina 1997–2004. Suomessa sarjaa esitti YLE TV1. Sarja kertoi siitä, kuinka vauvat ja lapset näkivät ja kokivat ympärillään tapahtuvat asiat.
Ipanoista tuotettiin myös kaksi elokuvaa, Ipanat (1998) ja Ipanat Pariisissa (2000). Sarjan loputtua siitä tuotettiin myös spin-off sarja All Grown Up, jossa kaikki hahmot ovat noin 9 vuotta vanhempia.
Sisällysluettelo |
Juoni [muokkaa]
Sarjassa keskityttiin erityisesti päähahmon Tommin sekä hänen ystäviensä Jaskan, Vilin, Lillin, Kitin ja veljensä Niilon seikkailuihin. He kykenevät kommunikoimaan toistensa kanssa vauvojen kielellä, jota aikuiset eivät ymmärrä. Vauvat pääosin ymmärtävät aikuisten puhetta, mutta käsittävät esimerkiksi vertauskuvallista puhetta väärin. Mukana ovat myös kolmevuotiaat Annika ja Susa, jotka kykenevät kommunikoimaan sekä aikuisten että vauvojen kanssa. Annika käyttää usein etuaan hyväksi manipuloidessaan jompiakumpia eikä siksi aina tule toimeen kiltimmän Susan kanssa.
Hahmoja [muokkaa]
- Annukka, iso tyttö, joka suhtautuu nuorempiinsa ylimielisesti
- Didi, Tommin äiti
- Jaska, pelokas poika
- Osku, Tommin isä, harrastaa tekniikkaa
- Tommi, päähenkilö, vilkas ja rohkea poika
- vaari, Tommin isoisä, ei pidä nykyajan tekniikasta, kertoo sotajuttuja
- Vili ja Lilli, kaksoset, jotka ovat aika samannäköiset vaikka ovatkin eri sukupuolta keskenään.
Äänirooleissa [muokkaa]
| Elizabeth Daily | ... Tommi |
| Christine Cavanaugh | ... Jaska (kaudet 1–10) |
| Nancy Cartwright | ... Jaska (kaudet 11–12) |
| Cheryl Chase | ... Annika |
| Kath Soucie | ... Vili ja Lilli, Betty |
| Tara Strong | ... Niilo |
| Dionne Quan | ... Kiti |
| Cree Summer | ... Susa |
| Jack Riley | ... Osku |
| Melanie Chartoff | ... Didi |
| David Doyle | ... vaari (kaudet 1–6) |
| Joe Alaskey | ... vaari (kaudet 7–12) |
| Grey DeLisle | ... Fifi |
| Michael Bell | ... Drew Pickles, Chaz Finster, Boris Kerpacketer |
| Tress MacNeille | ... Charlotte |
Vastaanotto ja arvostelu [muokkaa]
Wizard Magazine listasi vuonna 2008 Ipanat sijalle 34 laatimassaan kautta aikain sadan parhaan animaatiosarjan listalla.[1] Se listattiin tammikuussa 2009 IGN-sivuston laatiman sadan parhaan animaatiosarjan listalle sijalle 92.[2]
Lähteet [muokkaa]
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Wizard Magazine's Top 100 cartoons list 24.5.2008. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
- ↑ TOP 100 Animated Series IGN Tammikuu 2009 Viitattu 30.6.2009 (englanniksi)
Sivulta puuttuu