Tenavat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kansikuva Suomessa julkaistusta kokoelmasta Tenavat 52: Onnen vuosikymmenet 1950–2000 (Egmont 2000). Kuvassa sarjan päähenkilöt, Jaska Jokunen ja Ressu.

Tenavat (engl. Peanuts) oli strippimuodossa ilmestynyt sanomalehtisarjakuva, jota kirjoitti ja piirsi yhdysvaltalainen sarjakuvapiirtäjä Charles M. Schulz. Tenavat ilmestyi 2. lokakuuta 195013. helmikuuta 2000 ja se oli vuosien ajan maailman luetuin sanomalehtisarjakuva. Parhaimmillaan sarjaa julkaistiin yli 2 600 sanomalehdessä, sillä oli 355 miljoonaa lukijaa 75 maassa, ja sitä käännettiin 40 eri kielelle. Schulz teki kaikki 17 897 strippiä yksin ilman avustajia.

Tenavien on sanottu mullistaneen sanomalehtisarjakuvan ja lukuisat sarjakuvantekijät ovat julistaneet sen esikuvakseen. Schulz piirsi sarjaa hyvin pelkistetyllä piirrostyylillä ja se ilmestyi alkujaan tavanomaista pienemmässä koossa, joka kuitenkin myöhemmin muodostui alan standardiksi. Tenavien henkilöt ovat lapsia, jotka ilmaisevat usein aikuisten tunteita. Sarjaa on luonnehdittu pohdiskelevaksi, ja varsinkin sen psykologista ja filosofista tasoa on arvostettu. Sarjan merkittävä teema on epävarmuuden tunteen kuvaus, joka tulee esiin varsinkin sen päähenkilössä Jaska Jokusessa. Myös mielikuvituksellinen ja inhimillisenä kuvattu Ressu-koira on muodostunut hyvin suosituksi hahmoksi.

Tenavista on tehty yli 40 televisio-animaatiota, neljä pitkää animaatioelokuvaa ja Broadway-musikaali, jotka ovat kaikki olleet suosittuja varsinkin sarjan kotimaassa Yhdysvalloissa. Tenavat oli myös valtaisa kaupallinen menestys. Se sai oheistuotteiden ja hahmojen mainoskäytön myötä ympärilleen miljardiluokan liiketoiminnan, joka on herättänyt ristiriitaisia tunteita. Tenavia julkaisi vuoteen 2010 saakka United Feature Syndicate -sarjakuvasyndikaatti. Nykyisin sarjan oikeudet omistaa Penuts Worldwide -niminen yhteisyritys, jonka pääomistaja on Iconix Brand Group.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjan synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Charles M. Schulz piirtämässä Tenavien päähenkilöä Jaska Jokusta vuonna 1956.

Tenavien edeltäjänä oli Li’l Folks (”Pikkuväki”) -niminen sarja, jota Charles M. Schulz piirsi kotikaupungissaan Saint Paulissa ilmestyneeseen Saint Paul Pioneer Press -lehteen vuosina 1947–1950. Kyseessä ei ollut varsinainen strippisarja, vaan jokainen Li’l Folksin numero sisälsi neljä erillistä yhden kuvan vitsiä. Sarjan hahmot olivat kaikki lapsia.[1] Schulzilla ei oman kertomansa mukaan ollut alun perin mitään erityistä kiinnostusta tehdä sarjakuvaa nimenomaan lapsista. Kokeiltuaan erilaisia ideoita hän päätyi lapsiin, koska ”ne kävivät kaupaksi”.[2] Li’l Folks sisälsi jo Tenavien lähtökohdan: lapset puhumassa tunteista ja asioista, jotka normaalisti kuuluvat aikuisten eikä lasten maailmaan. Useat Tenavien varhaiset hahmot ja vitsit saivat alkunsa jo Li’l Folksissa. Sarjassa muun muassa esiintyi Charlie Brown -niminen hahmo ja Ressua muistuttanut koira.[1][3] Varhaisissa Li’l Folks -stripeissä lapset näyttivät vielä suhteellisen realistisilta, mutta vuoteen 1949 mennessä ne muuttuivat suuripäisiksi karikatyyreiksi ennakoiden varhaisten Tenavat-strippien visuaalista ilmettä.[4]

Schulz lopetti Li’l Folksin piirtämisen syksyllä 1949, koska Saint Paul Pioneer Pressin päätoimittajalla ei ollut kiinnostusta sarjan kehittämiseen. Vuoden 1950 alussa Schulz tarjosi newyorkilaiselle United Feature -syndikaatille uutta sarjaa, joka olisi muodostunut kahdesta allekkaisesta stripistä. Syndikaatti kiinnostui, ja ehdotti että ylempi strippi kertoisi lapsista ja alempi teineistä. Lopulta kuitenkin sovittiin, että Schulz ryhtyisi piirtämään yhtä neliruutuista strippiä, joka jatkaisi Li’l Folksin lapsiaihetta muutaman vakiohahmon voimin.[5]

Sanomalehdet pyrkivät noihin aikoihin supistamaan sarjakuville varattua palstatilaa. United Featuresin johdossa keksittiin, että pienistä lapsihahmoista kertova vitsisarja voitaisiin räätälöidä tuotteeksi, joka vastaisi lehtien toiveita.[6] Sarja ilmestyisikin tavallista pienikokoisempana, vain kolmen palstan levyisenä neljän sijasta. Sitä markkinoitaisiin lehdille ”tilansäästöstrippinä”, joka kiinnittäisi lukijoiden huomion, mutta veisi vähän palstatilaa. Tenavat-strippi muodostui neljästä neliönmuotoisesta ruudusta, joten ne voitiin painaa sanomalehden sivulle kolmessa eri muodossa: vaakasuorassa, pystysuorassa tai kahdella rivillä neliönmuotoisessa tilassa. Schulz sopeutui tähän pelkistämällä piirrostyylinsä mahdollisimman niukaksi, sillä hän arveli ruutuihin jäävän tyhjän tilan kiinnittävän lukijoiden huomion täyteen ahdetuilla sarjakuvasivuilla. Schulz arveli myöhemmin, että tämä alkujaan tilanpuutteen sanelema ratkaisu oli keskeistä hänen tunnusomaisen piirrostyylinsä kehittymiselle.[7]

Sarjan nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tenavien aloittaessa tarkoituksena oli alun perin säilyttää Schulzin edellisen sarjan nimi muutettuna muotoon Li’l Folk. Hieman ennen sarjan julkistamista kuitenkin ilmeni, että sarjakuvapiirtäjä Tack Knightin 1930-luvulla piirtämän Little Folks -sarjan nimi oli rekisteröity tavaramerkki, ja Knight kielsi käyttämästä nimeä joka muistuttaisi liian läheisesti sitä. Koska Schulz oli tässä vaiheessa jo valinnut sarjansa päähahmolle nimen, hän ehdotti koko stripin nimeämistä sen mukaan ”Charlie Browniksi” tai ”Good ol’ Charlie Browniksi”. Syndikaatti kuitenkin valitsi nimen Peanuts (kirjaimellisesti ”maapähkinät”, tarkoittaa myös jotain pientä tai mitätöntä). Nimen keksi tiettävästi syndikaatin tuotantojohtaja William Anderson. Hänen innoittajanaan toimi suosittu television lastenohjelma The Howdy Doody Show, jossa studion lapsiyleisö istui vaatimattomassa aitiossa (”peanut gallery”) ja sarjassa hahmona esiintynyt intiaanipäällikkö viittasi heihin sanalla ”peanuts”. Anderson ja United Featuresin johto uskoivat sen olevan yleinen puhekielinen nimitys pikkulapsille, vaikka näin ei ollut. Schulz myöntyi vastentahtoisesti ehdotettuun nimeen. Hänelle myös lupailtiin, että nimi voitaisiin ehkä myöhemmin vaihtaa.[8]

Vielä vuosikymmeniä myöhemmin antamassaan haastattelussa Schulz sanoi sen olevan ”huonoin nimi mitä millään sarjakuvastripillä on ollut” ja pitävänsä loukkaavana sitä, että hänen elämäntyönsä oli saanut tällaisen vähättelevän nimen. Erityisesti häntä turhauttivat valitukset ja kyselyt lukijoilta, jotka eivät ymmärtäneet mihin tai kehen sarjan nimi viittasi. Schulz vältteli sarjan nimen käyttöä puhuessaan työstään ja sanoi mieluummin piirtävänsä "Jaska Jokusta ja Ressua".[9][8] Tenavat-kokoelmakirjojen ja -animaatioiden nimissä (muutamaa ensimmäistä kirjaa lukuunottamatta) ei koskaan käytetty itse sarjan nimeä, vaan aina jonkin sen hahmon nimeä, useimmiten Jaska Jokusen. Sunnuntaistrippien otsikkoruudussa oli 1960-luvulta alkaen aina sarjan nimen alapuolella yhtä suuri alaotsikko ”mukana vanha kunnon Jaska Jokunen” (with Good Ol' Charlie Brown).

Sarjan alkuvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tenavat alkoi ilmestyä 2. lokakuuta 1950, aluksi seitsemässä sanomalehdessä, jotka olivat Minneapolis Tribune, Chicago Tribune, Washington Post, The Denver Post, Seattle Times sekä Pennsylvaniassa ilmestyneet Evening Chronicle ja Globe-Times.[10] Sarjassa oli aluksi neljä hahmoa, Jaska Jokunen (Charlie Brown), Kielo (Patty), Pave (Shermy) ja Ressu (Snoopy). Kahden seuraavan vuoden aikana Schulz kuitenkin esitteli neljä uutta hahmoa, Lipen (Violet), Amadeuksen (Schroeder), Tellun (Lucy) ja Epun (Linus).[11] Aluksi sarja ilmestyi kuutena päivänä viikossa. Sunnuntaistripit alkoivat ilmestyä 6. tammikuuta 1952 alkaen.[12] Tenavat ei noussut heti menestykseen, vaan kasvatti suosiotaan hitaasti. Vuoden kuluttua alkamisestaan sarja oli päässyt 36:een lehteen. Syndikaatti asetti vähimmäistavoitteeksi sata lehteä. Tämä raja saavutettiin lopulta kesäkuussa 1955.[13] Syndikaatti markkinoi alkuvaiheessa Tenavia ostamalla mainostilaa sarjaa julkaisemattomista lehdistä ja kannustamalla mainoksissa lehden tilaajia pyytämään toimitusta ottamaan sarjan julkaistavakseen.[12]

Samoihin aikoihin Tenavien kanssa syksyllä 1950 ilmestymisensä aloittaneet Masi ja Ville Vallaton lisäsivät suosiotaan aluksi paljon nopeammin. Ville Vallattoman piirtäjä Hank Ketcham sai National Cartoonists Societyn myöntämän Reuben-palkinnon vuonna 1952 ja Masin piirtäjä Mort Walker vuonna 1953. Schulz palkittiin vasta 1956. Saatuaan Reubenin uudelleen vuonna 1965 hänestä tuli ensimmäinen, joka on saanut sen kahdesti.[14] Tenavien suosio alkoi yhtä kaikki parin alkuvuoden jälkeen nopeasti kasvaa Yhdysvalloissa ja siitä tuli 1950-luvun puolivälissä suosittu varsinkin opiskelijoiden keskuudessa. Vuoden 1958 lopussa sarja ilmestyi jo neljässäsadassa lehdessä Yhdysvalloissa ja Kanadassa.[15]

Sarjan varhaisvuosina Schulzin piirrostyyli oli hyvin selkeä ja puhdaslinjainen, viivat olivat paksuja ja lyhyitä ja hahmot pönäköitä. Esimerkiksi Jaska Jokusen kuuluisa pyöreä pää on varhaisimmissa stripeissä hivenen amerikkalaisen jalkapallon muotoinen. Schulz itse kuvasi tyyliään ”hammastikkukoulukunnaksi”, siis aivan kuin hän olisi piirtänyt hammastikulla.lähde? Myös sarjan sisältö oli alkuvaiheessa varsin erilaista kuin myöhemmin. Hahmojen persoonallisuudet ja sarjan yleinen tyyli asettuivat vähitellen kohdilleen 1950-luvun aikana. Irtovitsien rinnalle alkoi ilmaantua yhä enemmän toistuvia aiheita sekä useiden päivien ja jopa viikkojen mittaisia jatkotarinoita.

Schulz piirsi sarjaa aina mustavalkoisena, mutta sunnuntaistripit julkaistiin värillisinä. Schulz valitsi värit syndikaatin lähettämistä värikartoista. Hän pyrki piirtämään stripit kuudesta kahdeksaan viikkoa ennen niiden julkaisua.[16] Nykyään myös arkipäivästrippejä julkaistaan uudelleen väritettyinä monissa lehdissä.

Huippuvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tenavat kohosi vähitellen ilmiömäisen suosituksi sarjakuvaksi. Se esiintyi Time-lehden kansikuvassa 9. huhtikuuta 1965 ja Life-lehden kannessa 17. maaliskuuta 1967.[17] Merkittävä muutos sarjassa 1960-luvun aikana oli Ressun kohoaminen yhä näkyvämpään ja hallitsevampaan rooliin samalla kun hahmo kehittyi kokoajan ihmismäisemmäksi.[18] Vuonna 1969 Apollo 10 -kuulennolla komentomoduuli nimettiin Charlie Browniksi ja kuumoduuli Snoopyksi Schulzin hahmojen mukaan, minkä ohella NASA käytti Ressua astronauttien turvallisuusohjelman virallisena maskottina.[17][19] Vuosien 1968 ja 1972 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa joukko äänestäjiä äänesti Ressua write-in-ehdokkaana. Kalifornian osavaltio sääti tämän jälkeen lain, joka kielsi äänestämästä fiktiivistä hahmoa.[20] Lukijat kiintyivät muutenkin hyvin voimakkaasti Tenavien hahmoihin. Kun Schulz vuonna 1966 piirsi muutaman viikon jatkotarinan, jossa Eppu ja Tellu näyttivät muuttavan pois, hän sai läjittäin tunteenomaisia lukijakirjeitä, joissa ihmiset anelivat häntä palauttamaan hahmot sarjaan.[21]

Lisätäkseen omaa sananvaltaansa Tenavien lisensoimista koskeneissa asioissa Schulz perusti vuonna 1971 Charles M. Schulz Creative Development Corporationin[22] (nyk. Charles M. Schulz Creative Associates). Vuodesta 1974 alkaen Schulz kävi United Featuresin kanssa nihkeitä neuvotteluja saadakseen itselleen yksinoikeuden Tenavien sisältöön ja viimeisen sanan kaikkien lisenssien hyväkymiseen. Syndikaatti taipui vuonna 1980 Schulzin ehtoihin. Tällöin sovittiin myös, että Schulzin kuollessa tai jäädessä eläkkeelle ketään toista ei palkattaisi piirtämään Tenavia hänen jälkeensä.[23]

Tenavien arkipäivästripit ilmestyivät lähes neljän vuosikymmenen ajan alkuperäisessä neliruutuisessa formaatissa. Vuonna 1975 stripille varattu tila kapeni hivenen, jolloin tekstauksen kokoa kasvatettiin.lähde? Vuonna 1988 Schulz hylkäsi neliruutuisen muodon. Sen jälkeen stripit olivat pääsääntöisesti kolmiruutuisia, mutta 1990-luvulla Schulz käytti ruutujakoa aiempaan nähden varsin joustavasti ja teki myös usein yksiruutuisia strippejä.lähde? Vuodesta 1992 alkaen Schulz piirsi toisinaan myös strippejä, joissa repliikkien sijasta oli vain selittävä kuvateksti.[24]

Tenavia julkaisevien lehtien määrä nousi tuhanteen vuonna 1969 ja kahteen tuhanteen vuonna 1983.[25] Schulzin kuollessa vuonna 2000 sarja ilmestyi noin 2 600:ssa lehdessä 75 maassa 21 eri kielellä.[16] Tenavat oli vuosikymmenien ajan sekä Yhdysvaltain että maailman laajalevikkisin sanomalehtisarjakuva, ja se noteerattiin Guinnessin ennätyskirjassa. Se säilytti johtoasemansa, vaikka saikin 1980-luvulla haastajia uusista sarjoista kuten Karvinen sekä Lassi ja Leevi. Karvinen onnistui 1990-luvun alkuun mennessä melkein kirimään Tenavat kiinni suosiossa[26].

Schulz teki sarjakuvaansa viisikymmentä vuotta yksin, eikä käyttänyt apulaisia edes tekstauksessa tai ruutujen kehysten piirtämisessä.lähde? Schulzin saatua vuonna 1980 sydänkohtauksen ja käytyä vaikeassa ohitusleikkauksessa hän alkoi kärsiä työkätensä vapinasta.[27] Tämän seurauksena hänen suora viivansa alkoi vähitellen muuttua vapisevaksi. Muutos näkyi 1990-luvulla entistä selkeämmin Tenavien piirrosjäljessä.lähde? Tenavat-strippejä ilmestyi kaikkiaan 17 897, joista 15 391 arkipäivästrippejä ja 2506 sunnuntaistrippejä.[16] Schulz piti ainoan tauon sarjan piirtämisestä marras–joulukuussa 1997, ja se kesti viisi viikkoa, minä aikana lehdet julkaisivat vanhoja strippejä uusintoina.[28]

Loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Schulz joutui lopettamaan sarjan piirtämisen, kun hänellä marraskuussa 1999 todettiin pitkälle kehittynyt syöpä. Selviämisennuste oli huono ja syöpähoito vei häneltä voimat työskentelyyn. Schulz julkisti tiedon eläkkeellejäämisestään 14. joulukuuta. Schulzin ennen sairaskohtausta piirtämät Tenavien arkipäivästripit loppuivat 1. tammikuuta 2000 ja sunnuntaistripit 6. helmikuuta. Niiden jälkeen julkaistiin vielä niin sanottu jäähyväisstrippi, josta oli kaksi eri versiota, maanantaina 3. tammikuuta ilmestynyt arkipäiväversio ja 13. helmikuuta kaikkein viimeisimpänä Tenavat-strippinä ilmestynyt sunnuntaiversio. Se sisälsi Schulzin jäähyväisviestin lukijoilleen sekä joukon aiemmista stripeistä poimittuja kuvia, jotka Schulzin alainen Paige Braddock yhdisteli Schulzin antamien ohjeiden mukaisesti, koska hän itse ei enää kyennyt piirtämään. Schulz kuoli sattumalta tämän viimeisen stripin julkaisua edeltäneenä yönä, joten se ilmestyi samaan aikaan hänen kuolinuutisensa kanssa.[29]

Jäähyväistripissä ilmestynyt Schulzin viesti lukijoille kuuluu seuraavasti: ”Rakkaat ystävät, minulla on ollut onni piirtää Jaska Jokusta ja hänen ystäviään lähes 50 vuotta. Se on ollut lapsuuteni unelmien täyttymys. Valitettavasti en enää pysty pitämään päivittäisen sarjakuvan vaatimaa aikataulua. Perheeni ei halua kenenkään toisen jatkavan Tenavia, ja sen vuoksi ilmoitan nyt eläkkeellejäämisestäni. Olen ollut vuosien varrella kiitollinen julkaisijoittemme uskollisuudesta ja sarjakuvan ihailijoitten ilmaisemasta rakkaudesta. Jaska Jokunen, Ressu, Eppu, Tellu... kuinka voisinkaan koskaan unohtaa heidät.” (suom. Juhani Tolvanen). Viimeisen ruudun oikeassa alakulmassa Ressu istuu miettiväisenä kirjoituskoneensa ääressä.

Schulzin kuoltua monet lehdet ovat jatkaneet vanhojen Tenavat-strippien julkaisemista uusintoina. Syndikaatti on tarjonnut lehdille julkaistavaksi strippejä 1960-luvun alusta eteenpäin, mutta ei sarjan alkuvuosilta.

Muiden kuin Schulzin piirtämänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Schulz piirsi varsinaiset Tenavien sanomalehtistripit kokonaan itse, on olemassa myös muiden piirtämiä luvallisia Tenavat-sarjakuvia. Vuosina 1957–1964 Dell Comicsin julkaisemissa sarjakuvalehdissä Peanuts, Nancy, Tip Top ja Fritzi Ritz ilmestyi strippimuotoa pidempiä Tenavat-tarinoita. Niitä alettiin tilata, kun kustantaja kyllästyi vuodesta 1952 jatkuneeseen sanomalehtistrippien kierrättämiseen lehdissään. Koska Schulzilla ei riittänyt työaikaa näiden tarinoiden piirtämiseen, hän turvautui vanhojen työtovereidensa apuun, joihin oli tutustunut työskennellessään Art Instruction -piirustuskoulussa. Jim Sasseville, Dale Hale ja Tony Pocrnich -nimiset piirtäjät toimivat peräjälkeen Schulzin ”haamupiirtäjinä”, ja heidän tekemänsä tarinat julkaistiin Schulzin nimissä. Kaikki kansikuvat sekä muutamat tarinoista olivat Schulzin itsensä piirtämiä. Yksitellen kaikki mainituista lehdistä kuitenkin lakkautettiin, joten erillisten Tenavat-sarjakuvien julkaisu stripin ulkopuolella päättyi 1964.[30][12]

Kiistellessään syndikaattinsa kanssa Tenavien oikeuksista Schulz uhkasi vuonna 1977 jättää sopimuksensa uusimatta, jos hänen ehtoihinsa ei suostuttaisi. Tällöin syndikaatti tilasi salaa sarjakuvapiirtäjä Al Plastinolta Tenavat-strippejä usean kuukauden ajalle, jotta Plastino voisi tarvittaessa korvata Schulzin mikäli tämä toteuttaisi uhkauksensa. Kiista kuitenkin sovittiin, eikä Schulzille kerrottu mitään Plastinon piirtämistä stripeistä. Niiden olemassaolo paljastui julkisuuteen vasta vuosia myöhemmin.[23]

Ennen kuolemaansa Schulz vielä hyväksyi tarkoin valitut taiteilijat, jotka saavat valvonnan alaisena tuottaa rajoitetusti kuvia lisenssituotteita varten.

Hahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tenavien päähahmoja esittäviä patsaita Hongkongin Snoopy’s World -leikkipuistossa. Vasemmalta oikealle Piparminttu-Pipsa, Tellu, Maisa, Kaustinen, Ressu, Jaska Jokunen, Salli ja Eppu.

Tenavissa oli useita hahmoja, joista päähenkilöksi on yleensä katsottu Jaska Jokunen. Ressu oli kuitenkin melko hallitsevassa roolissa 1960-luvun jälkipuoliskolta alkaen. Esimerkiksi ruotsiksi koko sarjan nimi on sama kuin Ressun (Snobben). Schulz lisäsi hahmojen määrää vähitellen vuosien kuluessa. Toisaalta alkuvuosien keskeisistä hahmoista Lippe, Kielo ja Pave jäivät melko persoonattomina vähitellen syrjään ja katosivat lopulta käytännössä kokonaan sarjasta. Ressu oli pitkään sarjan ainoa eläinhahmo, mutta 1960-luvun lopulla Schulz keksi Ressun ystäväksi Kaustinen (Woodstock) -nimisen linnun sekä myöhemmin joukon Ressun veljiä.

Tenavissa ei koskaan näytetty aikuisia eikä yleensä edes aikuisten puhekuplia silloin kun nämä keskustelivat lasten kanssa. Poikkeuksen muodostavat kolme vuonna 1954 ilmestynyttä sunnuntaistrippiä, jotka olivat Schulzin mukaan epäonnistunut kokeilu.[16][31][32] Tenavat-animaatioissa kuvan ulkopuolelle rajatut aikuiset puhuvat instrumentaalisella ”kvaa kvaa” -äänellä, jota ainoastaan tarinoiden hahmot ymmärtävät. Joissakin suomenkielisissä jälkiäänityksissä on kuitenkin käytetty aikuistenkin osalta tunnistettavaa puhetta.

Tenavien hahmot asuvat samassa naapurustossa. Hahmojen välillä on paljon yksipuolisia rakkaussuhteita.

Vakiohahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jaska Jokunen (Charlie Brown), sarjan päähenkilö, huono-onninen antisankari
  • Ressu (Snoopy), Jaska Jokusen koira (beagle)
  • Tellu (Lucy van Pelt), ”Tellervo”, kärttyinen tyttö, Jaska Jokusen pääasiallinen kiusaaja ja nöyryyttäjä (useimmissa suomennoksissa Tellun perhe on ilman sukunimeä; pari suomentajaa on käyttänyt sukunimeä Peltonen)
  • Eppu (Linus van Pelt), Tellun pohdiskeleva pikkuveli, joka saa turvaa rievustaan ja odottaa Halloweenin aikaan Suurta kurpitsaa (sukunimestä katso Tellua)
  • Toisto (Rerun van Pelt), Tellun ja Epun pikkuveli, nähdään yleensä äitinsä pyörän tarakalla, sarjan loppuvuosina merkittävämmässä roolissa (sukunimestä katso Tellua; varhaisimmissa käännöksissä etuniminä Veikko ja Vili)
  • Salli (Sally Brown), Jaska Jokusen pikkusisko[33]
  • Amadeus (Schroeder), lelupianopianisti, palvoo Beethovenia, inhoaa ihailijaansa Tellua
  • Piparminttu-Pipsa (Peppermint Patty), rempseä poikatyttö, oikea nimi Ritva Reichardt (Patricia Reichardt), asuu eri kaupunginosassa ja käy eri koulua kuin Jaska Jokunen ja kumppanit
  • Maisa (Marcie), Pipsan luokkatoveri ja paras ystävä
  • Pieni punatukkainen tyttö, Jaskan ihastus, jolle tämä ei kuitenkaan ujouttaan uskalla edes puhua. Ei koskaan nähdä, paitsi parissa piirroselokuvassa, joissa myös on saanut nimen Helena (Heather).
  • Kaustinen (Woodstock), Ressun pieni keltainen lintuystävä
  • Rapa-Ripa (Pig-Pen), yltä päältä likainen poika, jota paksu pölypilvi seuraa yleensä kaikkialle
  • Sami (Franklin), Pipsan luokkatoveri; hiljainen afroamerikkalainen, joka Epun tapaan lainaa mielellään Raamattua
  • Lippe (Violet), hieman ylimielinen tyttö, Tellun jälkeen seuraavaksi ilkein Jaska Jokusen kiusaajista, joskus ilkeämpikin – kuitenkin Tellua hillitympi (varhainen hahmo, esiintyi 1970-luvulta alkaen enää hyvin satunnaisesti)
  • Kielo (Patty), varhainen hahmo, jolla ei koskaan ollut selvää dominoivaa luonteenpiirrettä; Lipen paras ystävä, kuitenkin useimmiten Jaska Jokuselle ystävällisempi kuin esimerkiksi Tellu tai Lippe (katosi vakiohahmojen joukosta jo hieman Lippeä aiemmin)
  • Pave (Shermy), varhainen hahmo, jolla oli vain niukasti persoonallisuutta (poistui sarjasta kokonaan 1960-luvun lopussa)
  • Kutri (Frieda), 1960-luvulla esiintynyt tyttö, joka on äärimmäisen ylpeä luonnonkiharasta tukastaan ja voi hyvin harvoin olla puhumatta siitä; arvostelee aina Ressua tämän laiskuudesta, mutta on ystävällinen muille (katosi sarjasta 1970-luvun alkupuolella)
  • Remppu (Spike), Ressun veli, asuu Neulalassa (Needles) aavikolla jättikaktuksen kanssa
  • 5 (suomennoksissa käytännössä nimetön), melko hiljainen poika, ei juuri persoonallisuutta, esiintyi sivuhahmona 1960-luvulta 1980-luvun alkuun
  • Tepa (Roy), Jaska Jokusen ystävä kesäleireillä, sen jälkeen nähtiin lähinnä Piparminttu-Pipsan ystävänä (poistui sarjasta 1970-luvulla)

Tenavissa myös elottomat esineet saattoivat ajatella (kuten Sallin koulu) tai liikkua omatoimisesti (kuten Epun riepu eräässä tarinassa[34]).

Hahmojen esikuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Schulz nimesi suuren osan Tenavien hahmoista tuntemiensa ihmisten mukaan. Charlie Brown oli eräs hänen työtovereistaan Art Instructionissa, samoin Epulle nimensä antanut Linus Maurer ja Kutrin esikuva Frieda Rich. Epun ja Tellun sukunimi van Pelt tuli pariskunnalta, joihin Schulz tutustui asuessaan 1950-luvun alussa vuoden ajan Colorado Springsissä Coloradossa.[35] Pave sai nimensä Schulzin lapsuuden ystävältä Sherman ”Shermy” Plepleriltä.[36] Amadeuksen nimi tuli eräältä toiselta vanhalta tutulta, jonka sukunimi oli Schroeder (Schulz ei muistanut enää hänen etunimeään). Schulz nimesi monia satunnaisiakin sivuhahmoja tuntemiensa ihmisten mukaan.[31]

Joissain tapauksissa hahmot perustuivat todellisiin henkilöihin enemmän kuin vain nimensä osalta. Alkuperäisiin hahmoihin kuulunut Kielo (Patty) ja myöhemmin sarjaan ilmaantunut Piparminttu-Pipsa (Peppermint-Patty) saivat molemmat sekä nimensä että innoitusta Schulzin serkulta Patty Swansonilta. Piparminttu-Pipsan on sanottu muistuttaneen näistä hahmoista enemmän tosielämän esikuvaansa.[37] Pienen punatukkaisen tytön esikuvaksi mainitaan Donna Mae Johnson, jota Schulz oli kosinut vuonna 1950, mutta joka oli valinnut toisen miehen hänen sijastaan. Schulz itse vahvisti tämän käsityksen vuonna 1990 ilmestyneessä auktorisoidussa elämäkerrassa.[38]

Ressun esikuvana oli mahdollisesti Schulzin perheen 1930-luvulla omistama sekarotuinen Spike-koira.[39] Nimensä Spike antoi puolestaan Ressun veljelle (suom. Remppu), jonka Schulz lisäsi sarjaan 1970-luvulla.

Schulz vakuutti julkisuudessa, että hän lainasi todellisilta ihmisiltä vain nimen, mutta hahmot perustuivat hänen omaan luonteeseensa.[12] Myös omia lapsiaan ja perhettään hän käytti hahmojensa esikuvina oman kertomansa mukaan vain hyvin harvoin. Schulzin erään luonnehdinnan mukaan Jaska Jokunen edusti hänen taipumustaan toisaalta lepsuuteen ja toisaalta päättäväisyyteen, Tellu hänen sarkasmiaan, Eppu hänen ”outoja pikku ajatuksiaan”, Amadeus hänen perfektionismiaan ja omistautumistaan omalle taiteelleen ja Ressu hänen omanarvontuntoaan. Lippe edusti hänen ”pahimpia puoliaan”.[40]

Asuinpaikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tenavista ei selkeästi ilmene, missä päin Yhdysvaltoja sarjan hahmot asuvat. Schulzin mukaan olisi ollut virhe sijoittaa heidät mihinkään tiettyyn paikkaan.[41] Muutamat stripit sisältävät kuitenkin mainintoja tunnistettavista paikoista. Yhdessä vuonna 1957 ilmestyneessä stripissä Tellu esittelee saamaansa palkintoa ”Hennepinin piirikunnan vuoden kiukkupussi” (Outstanding Fussbudget of Hennepin County). Hennepinin piirikunta on Schulzin tuolloista kotikaupunkia Minneapolisia ympäröivä piirikunta Minnesotan osavaltiossa. Vuonna 1963 ilmestyneessä tarinassa 5-niminen poika kertoo, että hänen isänsä on muuttanut perheen sukunimeksi 95472 postinumeron mukaan. Yhdysvaltain ZIP-koodi-järjestelmässä kyseinen postinumeroalue vastaa Kaliforniassa sijaitsevaa Sebastopolin kaupunkia, johon Schulz oli tuolloin muuttanut.[31]

Sarjassa toistuvia teemoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tenavat muistetaan lukuisista toistuvista vitseistään, jotka liittyivät usein hahmojen eksentrisiin persoonallisuuksiin ja esiintyivät loputtomina muunnelmina. Näitä olivat muun muassa Jaska Jokusen vaikeudet leijanlennätyksessä ja hänen baseball-joukkueensa katastrofaalisen huono menestys, Ressun mielikuvitusseikkailut erilaisten alter egojen hahmossa, Epun riippuvuus turvarievustaan ja hänen uskonsa halloween-yönä ilmestyvään ”Suureen kurpitsaan”, Tellun psykiatrin koju sekä Amadeuksen fanaattinen Beethovenin ihailu.[42] Kuuluisin toistuva vitsi lienee ns. jalkapallovitsi, josta Schulz piirsi uuden version aina kerran vuodessa syksyllä. Siinä Tellu pyytää Jaska Jokusta potkaisemaan jalkapalloa, mutta kiskaisee sen viime hetkellä pois.[43]

Schulz piirsi oman kertomansa mukaan Tenavia nimenomaan aikuisille. Hän sanoi ärsyyntyvänsä aina, kun joku piti sarjaa lapsille kohdistettuna.[44]

Yksi Tenavissa toistuneista teemoista olivat sukupuolien päälaelleen käännetyt suhteet. Sarjassa tytöt olivat dominoivia ja usein ilkeitä, pojat heikkoja uhreja. Schulzin mukaan stereotypioiden kääntäminen päinvastaisiksi teki ilkeydestä hauskaa. ”Jos sarjakuvassa pikkupoika on ilkeä pikkutytölle, niin siinä ei ole mitään hauskaa – – mutta jos pikkutyttö on ilkeä pikkupojalle, niin siinä on jotain hauskaa.[45]

Tenavista muistetaan myös useita hokemiksi muodostuneita toistuvia lausahduksia, joista tunnetuimmat lienevät päivittely ”Good grief!” (”Hyvä tavaton!”), sadattelu ”Rats!” (”Pahus!”), huokausta kuvaava ”sigh”, haukkumasana ”blockhead” (”pölkkypää”) ja kauhunhuuto ”AAUGH”.

Oman lukunsa muodostaa Tenaviin usein yhdistettävä naivistinen elämänviisaus ”Onni on lämmin koirapentu” (Happines is a warm puppy). Lausahdus esiintyi alun perin yhdessä, 25. huhtikuuta 1960 ilmestyneessä Tenavat-stripissä. Noudattaen hänelle tarjottua ehdotusta Schulz julkaisi vuonna 1962 samannimisen, myyntimenestykseksi kohonneen kuvakirjan, joka siirsi Tenavien hahmot uuteen formaattiin ja teki kyseisestä lauseesta sarjan tavaramerkin. Lause muodostui ajan kuluessa lukuisten viittausten ja parodioiden kohteeksi. Schulz piirsi itsekin useita strippejä, joissa pilkattiin alkuperäisen ”Onni on lämmin koiranpentu” -stripin mutkatonta imelyyttä. Happiness is a Warm Puppy -kirjaa seurasi joukko samantyylisiä julkaisuja. Monet Tenavien fanit katsoivat tämän hahmojen ”söpöyden” hyödyntämisen heikentävän sarjan todellisia ansioita, jotka piilivät pikemminkin sen terävyydessä ja häijyydessä.[46]

Yhteiskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tenavat sisälsi monesti humoristisia viittauksia ajankohtaisiin ilmiöihin ja poliittisia kiistoja herättäneisiin aiheisiin, mutta Schulz vältteli aina avointa kannanottoa ja puolen valitsemista, niin sarjassaan kuin sen ulkopuolellakin.[47] Oman kertomansa mukaan hän ei halunnut loukata ihmisiä.[48] Schulz otti kuitenkin epäsuorasti kantaa joihinkin tärkeäksi kokemiinsa kysymyksiin sarjansa hahmojen kautta. Esimerkiksi tummaihoisen Samin ilmestyminen sarjaan vuonna 1968 tulkittiin kannanotoksi rotukysymykseen.[17] 1970-luvulta alkaen Schulz otti usein kantaa naisurheilun puolesta, muun muassa Piparminttu-Pipsan hahmon kautta. Tenavien yhteiskunnallisuus on merkille pantavaa, varsinkin jos sitä verrataan muihin 1950-luvulla ilmestyneisiin sarjakuviin.

Toisen maailmansodan kokeneena Schulz halusi pitää sodan ja veteraanien muistoa yllä. Vuodesta 1969 alkaen hän piirsi vuosittain kansallisena veteraanipäivänä 11. marraskuuta stripin, jossa Ressu kertoo juhlivansa veteraanipäivää yhdessä sota-ajan sarjakuvapiirtäjäkuuluisuuden Bill Mauldinin kanssa. Vuodesta 1993 alkaen Schulz piirsi myös joka vuosi Normandian maihinnousun päivänä 6. kesäkuuta niin sanotun D-Day-muistostripin, joissa kehotettiin lakonisesti lukijoita ”muistamaan”.[49]

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Otsikko Viikkosanomissa 24/1966.

Tenavat sisälsi myös usein viittauksia Raamatun kertomuksiin ja sananlaskuihin. Robert L. Short kirjoitti monta kirjaa, joissa hän kertoi Tenavista löytyneistä teologisista viesteistä. Lisäksi hän käytti niitä kuvituksena, kun hän luennoi evankeliumista. Schulz antoi tukensa hänen tulkinnoilleen, mutta ei lähtenyt kuitenkaan mukaan ”saarnaamiseen”.

Vaikka oli itse jopa ollut opettajana raamattutunneilla, Schulz piti itseään sekulaarina humanistina. Hän on myös kertonut inhoavansa sitä, kuinka esimerkiksi Ville Vallaton rukoilee sarjakuvassaan ja keskustelee Jumalan kanssa vekkuleista kepposistaan. Tällaiset sarjakuvat ovat hänen mielestään hyvin pinnallisia.[50] Tenavien hahmoista varsinkin Eppu lainasi usein suoraan Raamatusta. Joitakin vitsejä ei voi ymmärtää ilman, että tuntee sananlaskuja. Tenavia Suomessa julkaisseessa Viikkosanomissa oli heti tuoreeltaan juttu ”Tenavien evankeliumi” (Viikkosanomat 24/1966, Maunu Sinnemäki), joka on oikeastaan otsikkokuvaa myöten suoraa lainausta Shortin kirjasta. Shortin kirja Tenavat totuuden tiellä (The Gospel According to Peanuts) julkaistiin myös Suomessa (Päivä, 1967).

Näkemyksiä sarjan sisällöstä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Robert Harveyn mukaan Tenavien kaavana ensimmäisistä stripeistä alkaen oli se, että lapset joko reagoivat arkisiin tilanteisiin käyttämällä aikuisten kieltä – tekemällä esimerkiksi psykologisia, sosiologisia tai filosofisia huomioita – tai vastaavat aikuisten maailman ongelmiin lapsellisilla reaktioilla. Hahmot puhuttelevat lukijoita, koska ne käsittelevät aikuisuuteen kuuluvia asioita ja tunteita, mutta säilyttävät samalla lasten viattomuuden. Schulz katsoi tuoneensa jotain aivan uutta sarjakuvaan ottaessaan vitsien lähtökohdaksi ”vähäiset sattumukset” (slight incidents), mahdollisimman arkipäiväiset tapahtumat. Vaikka samantapaista huumoria oli ollut jo aiemmin muissakin sarjoissa, Schulz kehitti hahmonsa niin pitkälle, että huumori syntyi enemmän hahmojen persoonallisuuksista kuin itse tilanteista.[51]

Monien mielestä Tenavat oli 1950-luvulla sanomalehtisarjakuvana edellä aikaansa. Schulzin elämäkerran kirjoittaneen David Michaelisin mukaan se oli mullistava sarjakuva, koska se käsitteli sellaisia psykologisia ilmiöitä kuin vieraantumista, epävarmuutta ja alemmuudentunnetta, jotka eivät olleet tyypillisiä teemoja 1950-luvun amerikkalaisessa sanomalehtisarjakuvassa. Varsinkin epävarmuudesta kärsivää Jaska Jokusta pidettiin 1950-luvulla uudenlaisena sarjakuvahahmona, jolla oli aidompi ja puhuttelevampi persoonallisuus kuin yhdelläkään aiemmin nähdyllä. Tenavat kykeni ilmaisemaan hahmojen tunteita tehokkaasti hyvin minimalistisin keinoin, muutamalla sanalla ja tussiviivalla. Sarja myös käsitteli ”oikeaa tuskaa ja menetystä” ”sydämellisen lempeästi”. Yksi sarjan ensimmäisiä teemoja sen alkuvaiheessa oli lasten keskinäinen julmuus. Tenavien sisältö perustuu runsaaseen toistoon, jossa hahmojen huvittavat ongelmat toistuvat yhä uudelleen.[52]

Michaelisin mukaan 1950-luvun amerikkalaiset opiskelijat ja nuoret älyköt kiinnostuivat Jaska Jokusen sisäistä ahdistusta ja epävarmuutta kuvaavista repliikeistä, joiden tulkittiin olevan eksistentiaalisia lausuntoja ihmisen osasta maailmassa. Sekä Jaska Jokusta että Schulzia itseään kutsuttiin ”nuorimmaksi eksistentialistiksi”. Jotkut yhdistivät Tenavat myös beat-sukupolven henkiseen maailmaan.[52] Sittemmin sarjasta tuli valtavirtaa. Yhdysvaltain kansallisen yhteisön sirpaloituessa Vietnamin sotaan ja kulttuurin murrokseen liittyneiden kiistojen seurauksena 1960-luvun lopulta alkaen Tenavat muodosti yhteisen nimittäjän ja monille henkisen pakopaikan.[53][54]

Monet olivat sitä mieltä, että Tenavat muuttui vuosien varrella laimeammaksi ja lapsellisemmaksi pyrkiessään miellyttämään yhä laajempaa yleisöä.[55] Schulz myönsi itsekin vanhoilla päivillään antamissaan haastatteluissa, että sarjasta oli tullut selvästi aiempaa pehmeämpi. Hän selitti tämän sillä, että iän karttuessa näkökulma asioihin muuttui toisenlaiseksi.[56] Lassin ja Leevin piirtäjä Bill Watterson totesi 1980-luvulla, että Tenavat ei sinällään ollut huonontunut, mutta se oli menettänyt aiemman edelläkävijän asemansa, kun kaikki muutkin piirtäjät olivat oppineet jäljittelemään samoja ideoita.[57] Kriittisemmän tulkinnan esitti vuonna 2000 journalisti Christopher Caldwell, jonka mukaan Tenavat taantui 1970-luvun alun jälkeen loistavasta sarjakuvasta täysin mielenkiinnottomaksi ”kolmannen luokan stripiksi”, koska Ressu sai liikaa tilaa sarjassa ja syrjäytti puhuttelevammat ihmishahmot.[58]

Tenavien menestyksen kaava osoittautui yksinkertaisuudessaan helposti kopioitavaksi, joten sarja sai paljon jäljitteljiöitä. Juuri tämän seurauksena Tenavien vaikutus sanomalehtisarjakuvan kehitykseen muodostui suuremmaksi kuin monien muiden nerokkaiden ja arvostettujen sarjojen, sillä Tenavien viitoittamaa tietä oli muiden sarjakuvantekijöiden helppo seurata.[59] Varsinkin sarjan pelkistetty piirrostyyli innoitti monia piirtäjiä kokeilemaan yhä yksinkertaisempaa ja yksinkertaisempaa tyyliä.

Sarjan kaupallinen käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tenavien noustua menestykseen Schulz alkoi 1950-luvun puolivälistä alkaen saada runsaasti tarjouksia yrityksiltä, jotka halusivat käyttää sarjan hahmoja mainonassaan tai valmistaa oheistuotteita. Oman kertomansa Schulz oli halukas suostumaan tarjouksiin, koska hänellä oli kasvava perhe elätettävänä eikä hän voinut aluksi tietää kuinka kauan menestys jatkuisi. Ensimmäisen kerran Schulz piirsi hahmojaan mainoskäyttöön kuvittaessaan vuonna 1955 Kodakin Brownie-kameran mainosesitteen Brownie Book of Picture-Taking.[60] Ensimmäiset sarjan hahmoja esittävät nuket tulivat myyntiin 1958. Kansas Cityssä toimiva Hallmark aloitti Tenavat-onnittelukorttien painamisen 1960.[61][16] Mitä erilaisimpien oheistuotteiden määrä alkoi kasvaa varsinkin 1960-luvun alusta alkaen, sillä Schulz suostui helposti hänelle tarjottuihin ideoihin.[62]

Marraskuussa 1959 Schulz teki Ford Motor Companyn kanssa mainossopimuksen, jonka mukaan Ford saisi määräajaksi yksinoikeuden Tenavat-hahmojen käyttöön uuden Ford Falcon -automallin mainonnassa kaikissa tiedotusvälineissä, mukaan lukien televisiomainokset. Schulz piirsi lehtimainokset itse. Schulzin mukaan Ford-sopimus oli ensimmäinen kerta, kun hän pääsi käsiksi todella ”isoihin rahoihin” (”a lot of money”). Sopimuksen mukaan Ford maksoi hahmojen käytöstä aluksi 75 000 dollaria vuodelta 1959 ja sen jälkeen vuosittain kasvavan summan, joka saavuttaisi 100 000 dollaria vuonna 1963. Kun rahat jaettiin Schulzin ja syndikaatin kesken, Schulz sai viideltä sopimusvuodelta yhteensä 216 750 dollaria. Tämän mainoskampanjan yhteydessä Tenavien hahmot myös animoitiin ensimmäisen kerran tv-mainoksia varten, ja animaatioiden ohjaajaksi palkattiin Bill Melendez. Ford-mainoskampanja nostatti ensimmäisen kerran laajempaa kritiikkiä Tenavien kaupallistamisesta. Jotkut sarjakuvapiirtäjäkollegat syyttivät Schulzia ahneudesta. Samaan aikaan jotkut Tenaviin ihastuneet älyköt valittivat, että sarjan hahmojen käyttäminen kaupallisessa mainonnassa murensi niiden viattomuuteen perustuneen uskottavuuden. Schulz ei nähnyt ongelmaa, sillä hänen mielestään Ford oli kunniallinen ja arvostettu tuotemerkki.[63]

Schulzin mielestä sanomalehtisarjakuvia oli turhaa syyttää kaupallistumisesta, sillä ne palvelivat jo lähtökohtaisesti kaupallista tarkoitusta eli lehtien myynnin lisäämistä.[64] Hän myös sanoi olevansa vastuussa Tenavien oheistuoteteollisuuden luomista työpaikosta.[65] Schulz noudatti lisenssisopimuksissa periaatetta, jonka mukaan voitot jaettiin tasan kolmeen osaan hänen itsensä, sarjakuvasyndikaatin ja lisenssin hankkijan välillä. Jos mukana oli neljäs osapuoli, voitot jaettiin tasan neljään osaan.[66]

Tenavien oheistuotteita myytiin vuonna 1967 yhteensä 20 miljoonan dollarin, vuonna 1969 yhteensä 50 miljoonan dollarin ja vuonna 1971 jo 150 miljoonan dollarin arvosta.[67] Vuonna 1989 summa oli jo miljardi dollaria. Tenavat jäi oheistuotebisneksessä lopulta toiseksi enää vain Disneylle.[68] Vuonna 2010 oheistuotteiden kokonaismyynnin ilmoitetiin olevan yli 2 miljardia dollaria vuodessa.[69] Schulzin kuoleman aikoihin erilaisia Tenavat-tuotteita oli myynnissä noin 20 000.[70]

MetLife-vakuutusyhtiön mainosilmalaiva, jonka kyljessä on Ressun kuva.

1980-luvun puolivälistä alkaen näkyvin Tenavia mainonnassaan käyttänyt yritys Yhdysvalloissa on ollut MetLife-vakuutusyhtiö. Yhtiöllä on kolme Ressun kuvalla varustettua mainoszeppeliiniä.[16] MetLife maksaa hahmojen käyttöoikeudesta arvioiden mukaan 12 miljoonaa dollaria vuosittain, ja on siten lisenssinhaltijoiden tuottoisin asiakas. Postikortteja painattava Hallmark maksaa lisenssistään edelleen noin viisi miljoona dollaria vuodessa ja televisiokanava ABC animaatioiden esitysoikeuksista saman verran.[71]

Kuudenkymmenen vuoden jälkeen United Features Syndicate ja E.W. Scripps Co. myivät omistamansa enemmistön Tenavien julkaisuoikeuksista 175 miljoonan dollarin hinnalla kesäkuussa 2010. Ostajina olivat Iconix Brand Group ja Schulzin perikunnan hallitsema Charles M. Schulz Creative Associates, jotka muodostivat Tenavien oikeuksia hallitsevan yhteisyrityksen Peanuts Worldwide LLC. Iconix omistaa siitä 80 % ja perikunta 20 %.[71][72] Iconix on sen jälkeen ottanut strategiakseen lisätä huomattavasti brändin tuottoa nykyisestä 80 miljoonasta dollarista vuodessa. Tenavat muodostaa nykyiselläänkin muotibrändeihin erikoistuneen Iconixin suurimman yksittäisen tulonlähteen.[71]

Joko Ressu tai Jaska Jokunen on ollut edustettuna New Yorkin tunnetun Macyn kiitospäivän paraatin jättiläisilmapallojen joukossa joka vuosi vuodesta 1968 alkaen.[17]

Animaatiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen kerran Tenavien hahmot animoitiin Ford Falcon -tv-mainoksiin 1960-luvun alussa sekä Fordin sponsoroimaan Tennessee Ernie Ford Show -talkshow’hun vuodesta 1959 alkaen[16]. Vuoden 1963 lopulla tuottaja Lee Mendelson teki Charles M. Schulzista kertovan dokumentin työnimellä A Boy Named Charlie Brown ja halusi liittää siihen lyhyen pätkän animaatiota. Animaation toteuttajaksi kutsuttiin aiemmista Ford-mainoksista vastannut Bill Meléndez, ja jazz-säveltäjä Vince Guaraldi sävelsi taustamusiikin. Yhteistyö dokumentin tiimoilta johti siihen, että vuonna 1965 Mendelson tarjoutui tuottamaan Coca-Cola Companyn sponsoroiman joulu-tv-show'n A Charlie Brown Christmas (Jaska Jokusen joulu), jonka Schulz käsikirjoitti, Meléndez ohjasi ja Guaraldi sävelsi. Schulzin vaatimuksesta ohjelmassa ei käytetty taustanaurua ja siihen liitettiin uskonnollinen kohtaus, jossa Eppu siteeraa Luukkaan evankeliumia. Nähtyään valmiin ohjelman CBS:n johto oli siihen tyytymätön, mutta päätti kaikesta huolimatta esittää sen. Jaska Jokusen joulu muodostui kuitenkin jo ensiesityksensä yhteydessä katsoja- ja arvostelumenestykseksi. Se voitti Peabody-palkinnon ja parhaan lastenohjelman Primetime Emmy -palkinnon.[73]

Tämän jälkeen Mendelson alkoi tuottaa lisää Tenavat-animaatiota lähes liukuhihnalta. Suosituimmiksi ovat Yhdysvalloissa muodostuneet niin sanotut juhlapäiväspesiaalit, jotka esitetään televisiossa säännöllisesti vuosittain tiettyinä juhlapäivinä, ja jotka keräävät aina suuret katsojamäärät. Jaska Jokusen joulu on Yhdysvalloissa kaikkien aikojen pitkäikäisin vuosittain uusittava animaatio-ohjelma.

Tenavat-tv-animaatioita on tähän päivään mennessä tehty kaikkiaan 45. Niiden ohella on tehty neljä pitkää animaatioelokuvaa teatterilevitykseen: Eläköön, Jaska Jokunen! (A Boy Named Charlie Brown, 1969), Ressu lähtee maailmalle (Snoopy, Come Home, 1972), Kisa on kova, Jaska Jokunen (Race for Your Life, Charlie Brown, 1977) ja Hyvää matkaa Jaska Jokunen (Bon Voyage, Charlie Brown (and Don't Come Back!!), 1980). Lisäksi vuosina 1983–1985 tehtiin kahden kauden ajan tv-sarjaa The Charlie Brown and Snoopy Show, jonka jaksot muodostuivat sarjakuvastrippeihin perustuneista lyhyistä sketseistä, ja vuonna 1988 tehtiin Yhdysvaltain historiasta kertonut opetuspainotteinen kahdeksanosainen minisarja This Is America, Charlie Brown. Lee Mendelson tuotti kaikki Tenavat-animaatiot aina vuonna 2006 valmistuneeseen He's a Bully Charlie Browniin asti.[16] Bill Meléndez ohjasi pääosan animaatioista ja näytteli Ressun ja Kaustisen ääntelyt kaikkissa niistä vuonna 2008 tapahtuneeseen kuolemaansa asti. Schulz on kreditoitu elinaikanaan tehtyjen animaatioiden käsikirjoittajaksi.

Animaatioiden myötä Vince Guaraldin jazz-musiikki alettiin yleisesti yhdistää Tenaviin. Erityisesti ”Linus and Lucy” -niminen pianokappale tunnetaan yleisesti Tenavien tunnusmusiikkina. Charles M. Schulz itse ei pitänyt jazzista lainkaan, vaan arvosti enemmän klassista musiikkia.[74] Guaraldi sävelsi musiikin kaikkiaan 15 Tenavat-animaatioon ennen vuonna 1976 tapahtunutta kuolemaansa. Sen jälkeen animaatioiden säveltäjinä toimivat pääasiassa Ed Bogas ja Judy Munsen, kunnes Guaraldin musiikkia alettiin käyttää uudestaan vuodesta 1992 alkaen viimeisimmissä animaatioissa. Toistaiseksi viimeisin animaatio on 2011 valmistunut Happiness Is a Warm Blanket, Charlie Brown, jonka musiikin sävelsi Mark Mothersbaugh.[16]

Lokakuussa 2012 Blue Sky Studiosin ja 20th Century Foxin kerrottiin tuottavan Tenavista viidennen pitkän animaatioelokuvan. Hankkeen takana on Charles M. Schulzin poika Craig Schulz oman poikansa kanssa.[75] The Peanuts Movie saa ensi-iltansa marraskuussa 2015.

Muita Tenavien innoittamia teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Clark Gesner sävelsi ja sanoitti Tenavien pohjalta vuonna 1966 You’re A Good Man, Charlie Brown -nimisen musikaalin, joka on muodostunut hyvin suosituksi. Se sai ensi-iltansa Off-Broadwaylla 1967 ja lopulta myös varsinaisella Broadwaylla 1971. Schulz itse piti musikaalista suuresti ja kannusti Gesneriä sen tekemisessä.[76] Siitä tehtiin uusi Broadway-versio vuonna 1999. You’re A Good Man, Charlie Brown on ollut vuosikymmenestä toiseen Yhdysvalloissa varsinkin harrastajateatterien suosiossa.

The Royal Guardsmen -niminen floridalainen rock-yhtye levytti vuonna 1966 hitiksi muodostuneen humoristisen kappaleen ”Snoopy vs. the Red Baron”, joka kertoi Ressun kuvitteellisista ilmataisteluista ensimmäisen maailmansodan lentäjäsankarina punaista paronia vastaan. Mauri ”Moog” Konttinen levytti myöhemmin saman laulun suomeksi nimellä ”Ressu ja Punainen Paroni”.

Yhdysvaltalainen säveltäjä Ellen Taaffe Zwilich sävelsi vuonna 1996 kuusiosaisen kamariorkesterisarjan Peanuts® gallery.

Suosionsa vuoksi Tenavat muodostui vuosien varrella lukemattomien parodioiden kohteeksi. Muun muassa sarjakuvalehti MAD kunnostautui julkaisemalla kymmeniä Tenavat-parodioita.[77] Schulz sanoi itse arvostavansa MAD:in piirtäjien taitoja.[78] Hän myös piirsi vuonna 1973 yhden Tenavat-stripin, jossa esiintyi MAD:in maskotin Alfred E. Neumanin pää.[77]

Bibliografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen Tenavat-strippejä sisältäneen kokoelman (Peanuts) julkaisi Rinehart-kustantamo vuonna 1952.[12] Yhdysvalloissa suosituiksi tulivat myöhemmin varsinkin Fawcett-kustantamon 1960-luvun alusta alkaen julkaisemat pokkarimuotoiset kokoelmat. Erilaisia Tenavat-kirjoja on sittemmin julkaistu hyvin runsaasti.

Suomessa on julkaistu vuoteen 2007 mennessä yli 130 Tenavat-kirjaa.[79]

Yhdysvalloissa Fantagraphics-sarjakuvakustantamo on vuodesta 2004 julkaissut kirjasarjaa The Complete Peanuts, joka valmistuessaan tulee sisältämään kaikki Tenavat-sanomalehtistripit alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä. Kirjasarjasta ilmestyi suomeksi nimellä Täydelliset Tenavat vain kaksi ensimmäistä osaa, jotka käsittivät vuodet 1950–1954. Fantagraphics julkaisee lisäksi Peanuts Every Sunday -nimistä sarjaa, joka tulee sisältämään kaikki sunnuntaistripit värillisinä. Sitä ei ole julkaistu suomeksi lainkaan.

The Complete Peanuts[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Täydelliset Tenavat: 1950–1952. (The Complete Peanuts: 1950 to 1952, 2004.) Suom. Juhani Tolvanen. Tampere: Egmont, 2007. ISBN 978-952-469-737-8.
  • Täydelliset Tenavat: 1953–1954. (The Complete Peanuts: 1953 to 1954, 2004.) Suom. Juhani Tolvanen. Tampere: Egmont, 2008. ISBN 978-952-469-912-9.
  • The Complete Peanuts: 1955 to 1956. Seattle: Fantagraphics, 2005. ISBN 1-56097-647-0.
  • The Complete Peanuts: 1957 to 1958. Seattle: Fantagraphics, 2005. ISBN 1-56097-670-5.
  • The Complete Peanuts: 1959 to 1960. Seattle: Fantagraphics, 2006. ISBN 1-56097-671-3.
  • The Complete Peanuts: 1961 to 1962. Seattle: Fantagraphics, 2006. ISBN 1-56097-672-1.
  • The Complete Peanuts: 1963 to 1964. Seattle: Fantagraphics, 2007. ISBN 1-56097-723-X.
  • The Complete Peanuts: 1965 to 1966. Seattle: Fantagraphics, 2007. ISBN 1-56097-724-8.
  • The Complete Peanuts: 1967 to 1968. Seattle: Fantagraphics, 2008. ISBN 1-56097-826-0.
  • The Complete Peanuts: 1969 to 1970. Seattle: Fantagraphics, 2008. ISBN 1-56097-827-9.
  • The Complete Peanuts: 1971 to 1972. Seattle: Fantagraphics, 2009. ISBN 1-60699-145-0.
  • The Complete Peanuts: 1973 to 1974. Seattle: Fantagraphics, 2009. ISBN 1-60699-286-4.
  • The Complete Peanuts: 1975 to 1976. Seattle: Fantagraphics, 2010. ISBN 1-60699-345-3.
  • The Complete Peanuts: 1977 to 1978. Seattle: Fantagraphics, 2010. ISBN 1-60699-375-5.
  • The Complete Peanuts: 1979 to 1980. Seattle: Fantagraphics, 2011. ISBN 1-60699-438-7.
  • The Complete Peanuts: 1981 to 1982. Seattle: Fantagraphics, 2011. ISBN 1-60699-471-9.
  • The Complete Peanuts: 1983 to 1984. Seattle: Fantagraphics, 2012. ISBN 1-60699-523-5.
  • The Complete Peanuts: 1985 to 1986. Seattle: Fantagraphics, 2012. ISBN 1-60699-572-3.
  • The Complete Peanuts: 1987 to 1988. Seattle: Fantagraphics, 2012. ISBN 1-60699-634-7.
  • The Complete Peanuts: 1989 to 1990. Seattle: Fantagraphics, 2013. ISBN 1-60699-680-0.
  • The Complete Peanuts: 1991 to 1992. Seattle: Fantagraphics, 2013. ISBN 1-60699-726-2.
  • The Complete Peanuts: 1993 to 1994. Seattle: Fantagraphics, 2014. ISBN 1-60699-773-4.
  • The Complete Peanuts: 1995 to 1996. Seattle: Fantagraphics, 2015.
  • The Complete Peanuts: 1997 to 1998. Seattle: Fantagraphics, 2015.
  • The Complete Peanuts: 1999 to 2000. Seattle: Fantagraphics, 2016.

Sanoma Oy:n ja Helsinki Median sarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Älä jännitä, Jaska Jokunen 1968
  2. Päivä paistaa, Jaska Jokunen 1969
  3. Ressu ja punainen paroni 1969
  4. Olet söpö, Jaska Jokunen 1969
  5. Jaska Jokusen joulu 1969
  6. Ressu eduskuntaan 1970
  7. Se on rakkautta, Jaska Jokunen 1970
  8. Eläköön Jaska Jokunen 1970
  9. Pelit seis, Jaska Jokunen 1970
  10. Kyllä sinä pärjäät, Jaska Jokunen 1971
  11. Varo laakapalloa, Jaska Jokunen. Suom. Pekka Kapari. Helsinki: Sanoma, 1971 (3. painos 1992, ISBN 951-875-399-7).
  12. Ressu ja hänen kaksitasonsa 1971
  13. Kesä on mennyt, Jaska Jokunen 1971
  14. Yrittänyttä ei laiteta, Jaska Jokunen 1971
  15. Hyvä tavaton, Jaska Jokunen 1972
  16. Siinä sitä ollaan, Jaska Jokunen 1973
  17. Ressu kirjoittaa kirjan "Oli synkkä ja myrskyinen yö" 1973
  18. Koeta kestää, Jaska Jokunen 1974
  19. Huipulla tuulee, Jaska Jokunen 1974
  20. Onni suosii rohkeaa, Jaska Jokunen 1976
  21. Varo koiraa, Jaska Jokunen 1976
  22. Pelko pois, Jaska Jokunen 1977
  23. Kaikki ajallaan, Jaska Jokunen. (Arkisarjoja vuodelta 1975.) Suom. Jyrki Jahnukainen. Helsinki: Sanoma, 1978 (2. painos 1986). ISBN 951-9134-20-4.
  24. Lyö lennosta, Ressu 1979
  25. Elämä on ihanaa, Ressu 1980
  26. Suu suppuun, Kaustinen 1981
  27. Rima korkealle, Ressu. (Arkisarjoja vuosilta 1980 ja 1981.) Suom. Juhani Tolvanen. Helsinki: Sanoma, 1982 (2. painos 1988). ISBN 951-875-399-7.
  28. Suku on rakkain, Ressu 1983
  29. Puhti pellolle, Tellu 1984
  30. Tenavat juhlatuulella. (Arkisarjoja vuosilta 1982–1984.) Suom. Juhani Tolvanen ja Kalervo Pulkkinen. Helsinki: Sanoma, 1985. ISBN 951-875-399-7.
  31. Vauhtia pyttyyn 1986
  32. Pakko kertoa 1986
  33. Kyllä se siitä 1988
  34. Pallo tallella 1989
  35. Sen kunniaksi 1990
  36. Ota ja rutista 1991
  37. Lännen nopein riepu 1992
  38. Kuka pelkää sadetta 1993
  39. Pupu pääsee pakoon 1994
  40. Maailma on sinun 1995
  41. Kuin silloin ennen 1996
  42. Lepopäivän ratoksi 1996
  43. Pallokin on pyöreä 1997
  44. Kesä lyhyt, talvi pitkä. (Summers Fly, Winters Walk, 1977.) Suom. Viia Viitanen. Helsinki: Helsinki Media, 1997. ISBN 951-32-0198-8.
  45. Jaskasta on moneksi 1997
  46. Luovaa työtä 1997
  47. Sano linnunsiemen 1998
  48. Pehmeä lasku 1998
  49. Kaikki peliin! 1999
  50. Juhla-Tenavat 1999
  51. Sankareita kaikki 2000
  52. Onnen vuosikymmenet 1950-2000
  53. Liput liehumaan 2001
  54. Talvi tulee, Jaska Jokunen 2001
  55. Ressun herkkuhetki 2002
  56. Tauko paikalla, Piparminttu-Pipsa 2002
  57. Pokeri pitää, Ressu 2003
  58. Pettämätön pelisilmä 2003
  59. Palikat paikoilleen, Toisto 2004
  60. Hymy herkässä 2004
  61. Ressu - Kelpo filosofi 2010

Muita albumeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ressu ja Punainen paroni. Suom. Juhani Tolvanen. Helsinki: Otava, 2003. ISBN 951-1-18658-2.
  • Tykkään sinusta: Ystävyyttä ja rakkautta Tenavien tapaan. (A Peanuts valentine, 2003.) Suom. Pasi Janhunen. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 951-1-20866-7.
  • Ressu ja flirttailun taito. Suom. Juhani Korolainen. Helsinki Jyväskylä: Minerva, 2007. ISBN 978-952-492-034-6.
  • Tenavat: Ystävien kesken: Juhlitaan Tenavia 60 vuotta. Suom. Juhani Tolvanen. Helsingissä: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-24557-5.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Robert C. Harvey: The Art of the Funnies: An Aesthetic History. University Press of Mississippi 1994. ISBN 0-87805-674-2
  • Chip Kidd (toim.): Peanuts: The Art of Charles M. Schulz. Pantheon Books, New York 2001. ISBN 0-375-71463-4
  • David Michaelis: Schulz and Peanuts: A Biography, pehmeäkantinen laitos. Harper Perennial, New York 2008 (alkuperäinen kovakantinen laitos 2007). ISBN 978-0-06-093799-7
  • Täydelliset Tenavat 1950–1952. Egmont 2007. ISBN 978-952-469-737-8 (alkuteos The Complete Peanuts 1950–1952)
    • David Michaelis: Charles M. Schulzin elämä ja teot, emt. s. 291–303.
    • Rick Marschall & Gary Groth: Charles M. Schulzin haastattelu (tehty 1987, julkaistu ensimmäisen kerran 1992), emt. s. 304–337.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kidd (toim.) 2001, Li’l Folksia koskevat sivut.
  2. Michaelis 2008, s. 170
  3. Charles M. Schulz: Li'l Beginnings (englanniksi) Fivecentsplease.org. Viitattu 8.12.2014.
  4. Michaelis 2008, s. 186.
  5. Michaelis 2008, s. 198–199, 201, 205.
  6. Harvey 1994, s. 212.
  7. Michaelis 2008, s. 208–211.
  8. a b Michaelis 2008, 218–221.
  9. Marschall, s. 317–319.
  10. Michaelis 2008, s. 220.
  11. Meet the Gang (englanniksi) Fivecentsplease.com. Viitattu 14.12.2014.
  12. a b c d e 1950 (englanniksi) Charles M. Schulz -museo. Viitattu 14.12.2014.
  13. Michaelis 2008, s. 243, 277.
  14. Michaelis 2008, s. 270, 273, 285, 299.
  15. Michaelis 2008, s. 267–269, 277.
  16. a b c d e f g h i Frequently Asked Questions (englanniksi) Charles M. Schulz -museo. Viitattu 14.12.2014.
  17. a b c d 1960 (englanniksi) Charles M. Schulz -museo. Viitattu 14.12.2014.
  18. Michaelis 2008, s. 387-397, 406.
  19. Michaelis 2008, s. 377, 400.
  20. Michaelis 2008, s. 397.
  21. Michaelis 2008, s. 381.
  22. Michaelis 2008, s. 444.
  23. a b Michaelis 2008, s. 530–531.
  24. Michaelis 2008, s. 554.
  25. Michaelis 2008, s. 441, 531.
  26. Harvey 1994, s. 231.
  27. Michaelis 2008, s. 520–521.
  28. Michaelis 2008, 552–553
  29. Michaelis 2008, s. 553, 555–556, 559, 564–566
  30. Derrick Bang: Jim Sasseville: The Ghost in the (Peanuts) Machine (englanniksi) Fivecentsplease.org. Viitattu 14.12.2014.
  31. a b c Peanuts FAQ (koonnut Derrick Bang) (englanniksi) Fivecentsplease.org. Viitattu 12.12.2014.
  32. Michaelis 2007.
  33. Varhaisimmissa suomennoksissa Jaana Jokunen (Sanoma Oy:n sarja 1.–4.)
  34. Linus' security blanket Peanuts Wiki. Viitattu 28.5.2012. en
  35. Michaelis 2008, s. 181, 187–189, 252–253.
  36. Michaelis 2008, s. 33–34.
  37. Michaelis 2008, ens. kuvaliite ja s. 223.
  38. Michaelson 2008, s. 202–203, 214–215.
  39. Michaelis 2008, s. 90–92.
  40. Michaelis 2008, s. 256–258.
  41. Marschall 2007.
  42. Harvey 1994, s. 216.
  43. Football (englanniksi) Charles M. Schulz -museo. Viitattu 14.12.2014.
  44. Marschall 2007, s. 304-305, 324.
  45. Kidd (toim.) 2001.
  46. Michaelis 2008, s. 336, 338, 341-344, 398
  47. Michaelis 2007, s. 298-299.
  48. Marschall 2007, s. 334.
  49. July, 1945 (englanniksi) Charles M. Schulz -museo. Viitattu 14.12.2014.
  50. http://www.metroactive.com/papers/sonoma/12.30.99/schulz2-9952.html
  51. Harvey 1994, s. 216–219.
  52. a b Michaelis 2007, s. 291-
  53. Michaelis 2007, s. 299.
  54. Michaelis 2008, s. 387, 398.
  55. Michaelis 2008, s. 386-387.
  56. Marschall 2007.
  57. Michaelis 2008, s. 544.
  58. Christopher Caldwell: Against Snoopy (englanniksi) New York Press 4.1.2000. Viitattu 14.14.2014.
  59. Harvey 1994, s. 214–215.
  60. Michaelis 2008, s. 279-280
  61. Michaelis 2008, s. 319.
  62. Michaelis 2008, s. 337, 339-340.
  63. Michaelis 2008, s. 320-326.
  64. Michaelis 2008, s. 355.
  65. Michaelis 2008, s. 471.
  66. Michaelis 2008, s. 377-378.
  67. Michaelis 2008, s. 387.
  68. Michaelis 2008, s. 524.
  69. Iconix to buy Peanuts comic strip in $175 mn deal Reuters 27.4.2010. Viitattu 14.12.2014.
  70. Sarah Boxer: Charles M. Schulz, `Peanuts' Creator, Dies at 77 (englanniksi) New York Times 14.2.2000. Viitattu 14.12.2014.
  71. a b c You're An Old Brand, Charlie Brown: The $80M Business Of Peanuts Needs a Turnaround Forbed 30.10.2013. Viitattu 14.12.2014.
  72. Iconix Brand Group Closes Acquisition of Peanuts Prnewswire 3.6.2010. Viitattu 14.12.2014.
  73. Michaelson 2008, s. 346-350, 357-360.
  74. Michaelis 2008, s. 348.
  75. Jaska Jokunen ja muut tenavat valtaavat valkokankaan City.fi 11.10.2012. Viitattu 13.10.2012.
  76. Michaelis 2008, s. 411–413.
  77. a b A 'Peanut' For Your Thoughts - Charles Schulz and Mad (englanniksi) Doug Gilford's Mad Cover Site. Viitattu 14.12.2014.
  78. Marschall 2007, s. 314.
  79. http://sarjakuvat.eurocomics.info/tenavat.html

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]