Riffi
Wikipedia
Riffi tai riff on lyhyt yksittäisistä sävelistä tai soinnuista koostuva aihe, jota toistetaan musiikkikappaleessa. Riffejä käytetään paljon jazz-, blues-, funk- ja rock-musiikissa. Monet tunnetuimmista riffeistä on soitettu sähkökitaralla, mutta myös muilla soittimilla on soitettu kuuluisia riffejä.
Riffin merkitys vaihtelee eri musiikkityyleissä. Pop-musiikissa riffin merkitys on vähäisempi. Joissakin tyyleissä riffi taas antaa koko kappaleelle pohjan. Funkissa ja rapissa kappale saattaa perustua yhteen tai kahteen riffiin. Tästä hyviä esimerkkejä ovat koko funkin muotoutumisen kannalta tärkeät kappaleet, kuten James Brownin "Cold Sweat" ja Sly and the Family Stonen "Thank You (falettin' be mice elf)". Myös bluesissa soinnut noudattavat usein tuttua kaavaa, ja omaperäinen riffi antaa kappaleelle oman ilmeen. Tästä ovat esimerkkeinä Howlin' Wolfin kappaleet "Smokestack Lighting" ja "Ain't Superstitious". Jälkimmäinen on Willie Dixonin säveltämä.
Monet tunnetut rock- ja heavykappaleet, kuten Deep Purplen "Smoke on the Water", AC/DC:n "Back In Black", Black Sabbathin "Iron Man", Ozzy Osbournen "Crazy Train", Iron Maidenin "The Trooper", Metallican "One", Guns N' Rosesin "Sweet Child O' Mine" ja Nirvanan "Smells Like Teen Spirit", ovat riffinsä ansiosta nousseet klassikoiksi.
Metallimusiikin eri tyyleistä etenkin thrash metal perustuu vahvasti riffeihin. Jazz-musiikissa riffeillä on vähäisempi merkitys, mutta niitä käytetään varsinkin blueskaavaan perustuvissa sävellyksissä, kuten Miles Davisin Kind of Blue -levyn bluesmaisissa kappaleissa.
Riffit perustuvat melkein aina asteikkoihin, useimmiten melodiseen molliasteikkoon tai duuriasteikkoon.
Riffejä voi soittaa muullakin soittimella kuin vain kitaralla. Esimerkiksi Metallican "For Whom the Bell Tolls" ja Queenin "Another One Bites the Dust" sisältävät tunnetut bassokitarariffit. Myös kosketinsoittimilla voi soittaa riffejä. Nimekkäitä kosketinsoitinriffejä ovat muun muassa Europen "The Final Countdown", Van Halenin "Jump" ja The Whon "Baba O'Riley".