Al Atkins

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Alan John (Al) Atkins (11. lokakuuta 1947 West Bromwich, Birmingham) on englantilainen laulaja, joka kenties parhaiten muistetaan Judas Priestin alkuperäisenä laulajana.

Atkins aloitti uransa blues-yhtyeissä 1960-luvun puolivälissä kunnes perusti Judas Priest-yhtyeen paikallisten muusikoiden kanssa vuonna 1968. Nimen hän otti Bob Dylanin kappaleesta "The Ballad Of Frankie Lee And Judas Priest". Vuonna 1970 yhtye hajosi sisäisiin erimielisyyksiin. Samana vuonna Atkins tutustui kitaristi K.K. Downingiin ja basisti Ian Hilliin jotka olivat perustamassa omaa yhtyettä. Atkins tuli mukaan laulajaksi toi yhtyeelle nimen vanhalta bändiltään. Tätä voidaan pitää nykyisen Judas Priestin varsinaisena syntymishetkenä.

Yhtye keikkaili ahkerasti vaihdellen rumpalia ja Black Sabbath -kitaristi Tony Iommin manageritoimisto hoiteli yhtyeen asioita, mutta levytyssopimusta ei alkanut kuulua. Vuonna 1973 yhtyeen taloudellinen tulo oli heikkoa ja perheellinen Atkins erosi yhtyeestä vaihtaen musiikin päivätyöhön. Atkins perusti myöhemmin Lion-yhtyeen ja on sen hajottua tehnyt muutaman sooloalbumin.

Monet Atkinsin Priest-aikaiset sävellykset tulivat päätymään yhtyeen kahdelle ensimmäiselle albumille Rob Halfordin tulkitsemana. Vuonna 1998 Atkins julkaisi Victim Of Changes-nimisen sooloalbumin jolla hän tulkitsee vanhoja Priest-sävellyksiään Judas Priestin jäsenten avustuksella.

[muokkaa] Soolodiskografia

  • Judgement Day  (1990)
  • Dreams of Avalon  (1992)
  • Heavy Thoughts  (1994)
  • Victim of Changes  (1998)
  • Demon Deceiver  (2006)

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä