Kokoelmalevy
Wikipedia
Kokoelmalevy on albumi, jonka kappaleet on koottu levylle eri lähteistä. Yleensä kokoelmalevyt sisältävät yhden artistin tai yhtyeen suosituimpia kappaleita. Suosituimpia kappaleita sisältävistä kokoelmalevyistä käytetään usein nimityksiä Greatest Hits, The Very Best Of ja Best of. Kokoelmalevy voi olla myös useamman artistin tai yhtyeen kappaleista koostettu tai harvinaisten kappaleiden kokoelma.
Kokoelmalevyjen kappaleet on useimmiten otettu yhtyeen tai artistin aikaisemmilta levyiltä ja ne eivät pääsääntöisesti sisällä uutta (ennenjulkaisematonta) materiaalia, joskin viime aikoina on yleistynyt tapa laittaa kokoelmalevylle muutama uutuuskappalekin. Tällä tavoin levy-yhtiöt toivovat voivansa lisätä kokoelma-albumin myyntiä myös niiden keskuudessa, joilla jo on yhtyeen aikaisempaa tuotantoa. Suhtautuminen kokoelma-albumeita kohtaan ei ole aina myönteistä ja joitakin yhtyeitä on moitittu liian monien kokoelmien julkaisemista.
Maailmanlaajuisesti myydyimpänä kokoelmalevynä pidetään Eaglesin albumia Their Greatest Hits (1971–1975). [1] Suomen myydyin kokoelmalevy on Eppu Normaalin Repullinen hittejä, joka on samalla Suomen kaikkien aikojen toiseksi eniten myyty levy. Queenin Greatest Hits II -kokoelma on puolestaan Suomen myydyin ulkomainen albumi. [2]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Record Breakers and Trivia : Albums (englanniksi), 2007, everyHit.com. Luettu 3. heinäkuuta 2007.
- ↑ ÄKT: Tilastot & listat . Luettu 3. heinäkuuta 2007.

