Sarcófago

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sarcófago
Sarcófago
Tiedot
Toiminnassa: 1985–2000
Tyylisuunta: metallimusiikki
Tyylilaji: black metal
thrash metal
death metal
Kotipaikka: Brasilia
Laulukieli: englanti
Jäsenet
Wagner Lamounier laulu, kitara
Gerald Minelli basso
Levy-yhtiöt
Cogumelo Records  

Sarcófago (portugalista suom. sarkofagi) oli vuosina 1985–2000 toiminut, Brasilian Belo Horizontesta kotoisin ollut extreme metal -yhtye. Yhtyeen ensimmäiset julkaisut olivat black metalia, mutta myöhemmillä albumeilla oli vaikutteita myös thrash ja death metalista. Päävaikuttajat yhtyeen musiikkiin olivat Venom, Slayer, Celtic Frost, Mercyful Fate ja Bathory.

Sarcófago oli yksi brasilialaisen thrash metal -skenen merkittävimpiä ja pitkäaikaisimpia vaikuttajia. Yhtyeen on katsottu vaikuttaneen merkittävästi koko extreme metalin kehitykseen, mutta erityisen merkittävä vaikutus sillä oli black metalin toiseen aaltoon. Musiikillisen vaikutuksen lisäksi Sarcófago oli yksi ensimmäisiä corpse paintia käyttäneitä yhtyeitä. Metalstorm.ee:n artikkeli metallimusiikkivaatetuksesta nimeää Sarcófagon corpse paintin ensimmäiseksi "oikeaksi" corpse paintiksi.[1]

Yhtyeen Nights in Hell -bootlegillä[2] on kaksi Terveet Kädet -coveria livenä esitettyinä.[3]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

[muokkaa] Alkuvuodet

Laulaja-kitaristi Wagner Lamounier perusti Sarcófagon vuonna 1985, pian sen jälkeen kun hänet oli erotettu death metal -yhtye Sepulturasta.[4] Kahden ensimmäisen vuoden ajan kokoonpano vaihteli mutta pian kokoonpanoksi vakiintui nelihenkinen ryhmä: Wagner "Antichrist" Lamounier lauloi, Gerald "Incubus" Minelli soitti bassoa, "Butcher" oli kitarassa ja "D. D. Crazy" soitti rumpuja.[5] Vuoden 1987 loppuun mennessä Sarcófago oli levyttänyt neljä demoa, joista varsinkin kolme – Satanic Lust, Black Vomit ja Christ's Death – levisivät nauhanvaihdon[6] kautta tuoden yhtyeelle pienen mutta uskollisen fanipohjan. Kesällä 1987 paikallinen levy-yhtiö Cogumelo Records julkaisi yhtyeen ensimmäisen pitkäsoiton I.N.R.I.:n[4] joka ilmeisesti tosin jo aiemmin oli ilmestynyt omakustanteena.[7] Jo edellisenä vuonna Cogumelo Records oli julkaissut Sarcófagolta kaksi kappaletta Warfare Noise I -splitillä.[5] Aikakauden muista metalliyhtyeistä poiketen Sarcófagon musiikki oli varsin punk-vaikutteista.[4]

I.N.R.I.:n menestys oli olosuhteisiin nähden hyvä ja se myi viidessä kuukaudessa noin 2000 kappaletta. Albumi sai muutenkin melko hyvän vastaanoton, joskin yhtye myönsi monien kritisoineen albumia liian runsaasta efektien käytöstä. Eräs kovaäänisimmistä kritisoijista oli Sepultura, jonka kritiikkiin Sarcófago vastasi samalla mitalla. Huhuttiin myös, että Sarcófago olisi soittanut jokaisen soittimen raidat erikseen sillä varsinkin rumpujen tempo I.N.R.I.:llä ennennäkemättömän nopea. Yhtye kuitenkin kiisti huhut.[8] I.N.R.I.:n jälkeen yhtyeen kokoonpano supistui trioksi: rumpali D. D. Crazy erosi perustaakseen oman yhtyeensä Sextrashin ja hänen tilalleen tuli Manoel "Joker". Lisäksi kitaristi Butcher erosi joten Lamounier ryhtyi laulamisen lisäksi soittamaan kitaraa. Vuonna 1989 Sarcófago, joka oli noussut yhdeksi merkittävimmistä underground black/death metal -yhtyeistä, teki lyhyen kiertueen jonka jälkeen yhtye palasi studioon levyttämään toisen albuminsa, Rottingin.[9] Rottingin kansi, jossa kuolemaa symboloiva luuranko suutelee Jeesusta, samoin kuin albumin sisältämä lyhyt uskonnonvastainen manifesti,[10] herättivät pahennusta. Albumia pidettiin riitaa haastavana ja Yhdysvalloissa sen kansi sensuroitiin.[9]

[muokkaa] Tyylillinen muutos: death/thrash

Musiikkinäytteet

"Midnight Queen"

Midnight Queen on yksi The Laws of Scourgen pisimmistä ja monimutkaisimmista kappaleista, ja All Music Guide nimeää sen yhdeksi albumin huippuhetkistä.[11]

Äänitiedostojen kuunteluohjeet


Sarcófagon kaksi ensimmäistä albumia olivat tuoneet sille julkisuutta ja Rotting oli saanut laajahkoa levitystä myös Brasilian ulkopuolella. Yhtye suunnitteli laajaa kiertuetta ja jotkin metallilehdet arvelivat sen pystyvän nousemaan Sepulturan rinnalle brasilialaisen metallin lipunkantajiin. Vaikka yhtye lopulta jäikin Sepulturan varjoon, sillä oli Amerikoissa ja Euroopassa omat kannattajansa. Kiertuetta ei kuitenkaan tullut, ja yhtyeen kokoonpano hajosi. Seuranneessa uudessa kokoonpanossa oli edelleen mukana Lamounier ja Minelli, joiden lisäksi mukaan tuli uusi rumpali Lucio Olliver sekä kakkoskitaristi Fábio Jhasko. Uudella miehityksellä Sarcófago julkaisi vuonna 1991 uuden albumin The Laws of Scourgen.[4] Uusi pitkäsoitto hylkäsi punk- ja black metal -vaikutteet ja edusti tyylillisesti teknistä death ja thrash metalia, muodostuen käännekohdaksi yhtyeen uralla.[9] Sarcófagon jäsenet myös luopuivat taiteilijanimien käytöstä esiintyen jatkossa omilla nimillään. The Laws of Scourgella sävellykset olivat kokeellisempia, monimutkaisempia ja tuotanto oli huomattavasti parempi kuin aiemmilla levyillä. All Music Guide nimeää The Laws of Scourgen Sarcófagon parhaaksi albumiksi.[11] Myös sanoitukset vaihtuivat saatanallisista teemoista arkisempia edesottamuksia käsitteleviksi. Yhtye itse kommentoi tyylillistä muutostaan näin:

»Alussa, kun tärkeimmät vaikuttajamme olivat Venom ja Hellhammer, olimme jotain 16 vuotta vanhoja ja ajattelimme että oli rankkaa [tehdä satanistista musiikkia]. Ja sitten aloimme aikuistua, ja yritimme tehdä jotain enemmän todellisuutta vastaavaa ja vähemmän teini-ikäisen fantasiaa... Mutta säilytämme silti uskonnon vastaisuutemme.»
(Wagner Lamounier[12])

Myös useimmat vanhat, brutaalimpaan Sarcófagoon tottuneet fanit ottivat The Laws of Scourgen hyvin vastaan.[12] Kuitenkin osa vanhoista, äärimmäistä black metalia soittanutta Sarcófagoa eniten arvostaneista faneista ei pitänyt uudesta suunnasta vaan tuomitsi uuden suuntauksen kaupallisena.[11] Wagner Lamounier itsekin myönsi myöhemmin, ettei albumi ollut niin omaperäinen ja hyvä kuin se olisi voinut olla.[13] Suosionsa huipulla ollut yhtye ei kuitenkaan moisia miettinyt, vaan aloitti pian uuden levynsä julkaisun jälkeen jo aiemmin kaavailemansa laajemman kiertueen. Kiertue kattoi Etelä-Amerikan ja Euroopan ja siitä tuli lopulta yhtyeen laajin kiertue.[4] Kiertueella sattui myös kiusallinen tapaus, kun Wagner Lamounier myöhästyi raskaasti ryypättyään Perun lennolta: Perun keikalla kitaristi Fábio Jhasko myös lauloi.[14] Samoihin aikoihin Sarcófago teki ainoan musiikkivideonsa "Screeches from the Silence" -kappaleesta.

Vuosi The Laws of Scourgen jälkeen yhtye julkaisi hyvin samaa linjaa jatkaneen EP:n nimeltä Crush, Kill, Destroy. Sarcófagon jäsenet itse sanoivat myöhemmin EP:n olleen tekosyy rahan tekemiselle. Ulkomainen levy-yhtiö oli pyytänyt Sarcófagoa tekemään kaksi uutta raitaa bonuskappaleiksi heidän albuminsa CD-versiolle.[14] Brasiliassa CD:t eivät vielä olleet yleistyneet, joten kappaleet julkaistiin EP:llä yhdessä kahden The Laws of Scourgen remasteroidun kappaleen kanssa.[9]

[muokkaa] Duo-Sarcófago

Lucio Olliveri ja Fábio Jhasko jättivät Sarcófagon vuonna 1993. Tämän jälkeen yhtye kyllästyi jatkuviin rumpalin vaihdoksiin ja ryhtyi käyttämään rumpukonetta.[4] Koneen ohjelmoi Eugenio "Dead Zone" joka oli aloittanut kosketinsoittajana The Laws of Scourgen aikoihin.[2] Wagner Lamounier ja Gerald Minelli, jotka olivat pysyneet yhtyeessä kaikkien miehistönvaihdosten jälkeen jatkoivat yhtyeen toimintaa duona. Kritisoidakseen 1990-luvun alussa suosioon nousseita rock-yhtyeitä, kuten Nirvanaa ja Pearl Jamia, he ajoivat hiuksensa pois. Eräässä haastattelussa he perustelivat tätä sillä, että Sarcófagon oli tarkoitus olla oudon näköinen ja muotia vastaan.[14] Vuosia myöhemmin yhtye teki aiheesta myös kappaleen "Shave Your Head", jossa yhtye julisti että "pitkät hiukset eivät enää ole rohkeiden ihmisten merkki, vaan siitä on tullut muotia ja se on menettänyt vihaisuutensa".[15] Muutenkin Sarcófago pyrki koko historiansa ajan korostamaan epäkaupallisuuttaan: yhtye pyrki aina tekemään äärimmäistä musiikkia ja eräässä haastattelussa Lamounier väitti, että

»Jos joku meidän levyistämme nousee suureksi hitiksi, seuraava levymme tulee olemaan täysin erilainen...»
(Wagner Lamounier[14])

Duo-Sarcófagon ensimmäinen julkaisu oli vuonna 1994 julkaistu Hate. Hatella yhtye palasi varhaisten aikojensa brutaaliin tyyliin, tehden all music guiden arvostelijan Eduardo Rivadavian mukaan kaikkien aikojen raskaimman death metal -albumin.[4] Sanoitukset kuitenkin säilyttivät, ainakin osittain, myöhempien aikojen aikuisemmat teemat.[9] Haten jälkeen yhtye ei järjestänyt albumille kiertuetta, ja vältti julkisuudessa esiintymistä, antaen vain muutamia haastatteluja.[13] Itse asiassa Sarcófago ei Haten julkaisun jälkeen soittanut livenä kuin harvoin; vuoden 1996 jälkeen he eivät esiintyneet enää ollenkaan. Yhtyeen jäsenten mukaan heillä ei koskaan ollut ollut siihen suurta mielenkiintoa, ja toimiessaan kahdestaan heillä ei enää ollut mitään motiivia konsertoimiseen.[16] Vuonna 1995 Cogumelo Records julkaisi Sarcófagon kymmenvuotista uraa juhlistaakseen kokoelman Decade of Decay.[9] Seuraavana vuonna yhtye julkaisi uuden albumin The Worst, jonka nimi (huonoin) oli vastaus niille, jotka olivat brasilialaisen musiikkilehden Rock Brigaden vuosittaisessa äänestyksessä äänestäneet Sarcófagoa maailman huonoimmaksi yhtyeeksi. Vaikka monet olivat äänestäneet yhtyettä myös parhaaksi, Lamounier vitsaili yhtyeen olevan mieluummin maailman huonoin.[16]

Musiikkinäytteet

"F.O.M.B.M. (Fuck Off Melodic Black Metal)"

Crust -EP:n "F.O.M.B.M. (Fuck Off Melodic Black Metal)" -kappale on Sarcófagon fanien keskuudessa yksi yhtyeen suosituimpia kappaleita.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet


The Worstin jälkeen Sarcófago piti hiljaiseloa vuosikaudet, kunnes teki paluun vuonna 2000 julkaistulla Crust -EP:llään. Neljä kappaletta sisältäneen EP:n kappaleista "F.O.M.B.M. (Fuck Off Melodic Black Metal)" (suom. melodinen black metal, painu vittuun) on sittemmin saanut mainetta joissain piireissä sisältämänsä sanoman vuoksi. Omat black metal -juurensa lähes kymmenen vuotta aiemmin hylännyt Sarcófago oli osoittanut sanoman lähinnä moderneille yhtyeille, joiden katsoi pilaavan black metalin alkuperäisen hengen.[9] Crustin julkaisun jälkeen Gerald Minelli kertoi yhtyeen aikovan juhlistaa 15-vuotista uraansa vuoden 2001 alussa julkaistavalla uudella albumilla sekä mahdollisella kiertueella.[17] Aikeet eivät kuitenkaan toteutuneet, vaan Sarcófago hajosi vielä vuoden 2000 aikana. Nykyään Wagner Lamounier on Belo Horizonten yliopistossa taloustieteen professori.[2] Vuonna 2007 järjestetyssä Warfare Noise Festival -tapahtumassa, jossa juhlittiin Warfare Noise I:n (Cogumelo Recordsin ensimmäisen julkaisun) 20-vuotispäivää, esiintyi Sarcófagon kappaleita esittänyt tribuuttiyhtye. Yksi yhtyeessä soittaneista oli basisti Minelli.

[muokkaa] Diskografia

[muokkaa] Demot

[muokkaa] Splitit

[muokkaa] Albumit

[muokkaa] EP:t

[muokkaa] Kokoelmat

[muokkaa] Musiikkivideot

[muokkaa] Bootlegit

  • Sore Catechesis - Live at HMC
  • Blasphemies - Live in Buenos Aires
  • Satanic Black Vomit Lust
  • Nights in Hell (2001)
  • Lust for Death (2004)

[muokkaa] Tribuuttialbumit

[muokkaa] Jäsenet

Yhtyeen viimeiseksi jäänyt kokoonpano oli:

Lisäksi yhtyeen loppuaikoina siinä vaikutti sessiomuusikko Eugenio "Dead Zone" joka aloitti kosketinsoittajana The Laws of Scrougen aikoihin. Myöhemmin hän myös ohjelmoi rumpukoneen.[2]

[muokkaa] Varhaisemmat jäsenet

  • Juninho "Pussy Fucker" – basso (1985-1986)
  • Armando "Leprous" Sampaio – rummut (1986)
  • Zeber "Butcher" – kitara (1985-1987)
  • Eduardo "D.D. Crazy" – rummut (1985-1987)
  • Manoel "Joker" – rummut (1989-1991)
  • Fábio Jhasko – kitara (1990-1993)
  • Lucio Olliver – rummut (1991-1993)

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ nimimerkki FrostOfTheBlack: On the Role of Clothing Styles In The Development of Metal - Part I Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  2. ↑ 2,0 2,1 2,2 2,3 Sarcófago Encyclopaedia Metallum Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  3. ↑ Sarcofago – Nights in Hell Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  4. ↑ 4,0 4,1 4,2 4,3 4,4 4,5 4,6 Eduardo Rivadavia: Sarcófago > Biography all music guide Viitattu Viitattu = 5.8.2008. (englanniksi)
  5. ↑ 5,0 5,1 Bands :: Sarcófago Cogumelo Recordsin kotisivut[1] Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  6. ↑ Ennen helpompien levityskeinojen yleistymistä omakustanneyhtyeet levittivät itse tekemiään C-kasetteja musiikistaan vaihtamalla ja myymällä niitä toisten vastaavien kanssa. Monet näistä nauhoista ovat nykyään keräilyharvinaisuuksia
  7. ↑ Sarcófago - INRI Encyclopaedia Metallum Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  8. ↑ "Sepultura? They are morons!" (Sarcófagon haastattelu) Metal #44. 1988. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  9. ↑ 9,0 9,1 9,2 9,3 9,4 9,5 9,6 Discography :: Sarcófago Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  10. ↑ André L. Cagni & Marco A. Fonseca: Love it or hate it Rock Brigade #47. 1990. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  11. ↑ 11,0 11,1 11,2 Eduardo Rivadavia: Laws of Scourge – Sarcofago – Review all music guide Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  12. ↑ 12,0 12,1 Fernando Souza Filho: Each day dirtier and more aggressive Rock Brigade #67. helmikuu 1992. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  13. ↑ 13,0 13,1 Karen Gimenez: Four men who became a duo Rock Brigade #102. tammikuu 1995. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  14. ↑ 14,0 14,1 14,2 14,3 Cezar Nemitz: The torment continues... Dynamite #13. 1994. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  15. ↑ Long hairs is not more, a mark of the braves. It became just a fashion, and had lost it's anger. (Sarcófago: The Worst -albumi, "Shave Your Head" -kappale)[2]
  16. ↑ 16,0 16,1 Ricardo Franzin: The "worst" band in the world reveals all Rock Brigade #130. toukokuu 1997. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
  17. ↑ Wan Syamsul: Interview Deadhead 'zine. 2000. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)

[muokkaa] Aiheesta muualla

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Sarc%C3%B3fago
Henkilökohtaiset työkalut