Uskontokritiikki

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Osa artikkelisarjaa
Ateismi

Käsitteet
Ateismin määritelmä
Positiivinen ja negatiivinen ateismi
Humanismi
Naturalismi
Tieteellinen maailmankatsomus
Tiede ja uskonto
Agnostismi
Uskonnottomuus
Vapaa-ajattelu

Historia
Ateismin historia
Valistus

Kritiikit
Uskontokritiikki
Tieteilijöiden uskontokritiikki
Ateismin kritiikki

Yhteiskunta
Ateistien osuus väestöstä
Luettelo ateisteista
Ateistien syrjintä
Valtioateismi
Sekularismi
 n • k • m 
Uskontokritiikki
Uskontokritiikki
Tieteilijöiden uskontokritiikki
Marxilainen uskontokritiikki
Kritiikki uskontoja kohtaan
Islamin kritiikki
Kristinuskon kritiikki

Uskontokritiikki tarkoittaa uskonnon arvostelemista erilaisilla perusteilla. Esimerkiksi Suomen koululaitoksessa lukion elämänkatsomustiedon syventävän kurssin opetussuunnitelmaan kuuluu sosiologinen, moraalinen, antropologinen ja psykologinen uskontokritiikki.[1]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historiaa

 Tätä artikkelia tai sen osaa käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Suomessa 1800-luvun lopulla uskonnotonta materialismia filosofiassa edusti yksinään Wilhelm Bolin, Spinozan ajattelusta väitellyt Ludwig Feuerbachin ystävä, joka toimi Helsingin yliopiston kirjastonhoitajana. Bolin kuului Suomessa tuhkauslaitostoiminnan alkuunpanijoihin.[2] Naturalistinen kehitysoppi innoitti Suomessa jo 1880-luvulta lähtien muun muassa Hjalmar Neiglickia ja Edvard Westermarckia[3].

Työväenliike omaksui Suomessa marxilaisen uskontokritiikin ohjelman haasteena luterilaiselle valtionkirkolle. Myös saksalaisen Wilhelm Ostwaldin monismi, joka korvasi uskonnon tieteellisellä maailmankatsomuksella, sai kannatusta 1900-luvun alun sosiaalidemokraattisessa liikkeessä. Vaatimus valtion ja kirkon erottamisesta ei kuitenkaan toteutunut, minkä Jussi Pikkusaari on väitöskirjassaan[4] tulkinnut tappioksi sosiaalidemokraattien katsomuspolitiikalle[5].

Uskonnosta vapaata ajattelua, joka suhtautuu arvostelevasti kirkkoon ja sen yhteiskunnalliseen vaikutukseen ja pyrkii täydelliseen uskonnon ja ateismin vapauteen, on kutsuttu ateismin lisäksi vapaa-ajatteluksi[6]. Tätä ohjelmaa on Suomessa toteuttanut Vapaa-ajattelijain liitto. Liiton edesmenneen puheenjohtajan Kari Saaren mukaan vapaa-ajattelijoiksi kutsuttiin keskiajan lopulla ihmisiä, joiden ajattelu oli riippumatonta uskonnoista ja uskonnollisista yhteisöistä. Saari määrittelee vapaa-ajattelu käsitykseksi, jolle on tunnusomaista järkiperäisyys, tieteellisen ajattelun arvostaminen ja avoimuus uusille perustelluille näkemyksille. William Kingdon Cliffordin lausumaa lainaten vapaa-ajattelijoiden mielestä on aina ja kaikkialla väärin uskoa mihinkään riittämättömin perustein.[7][8]

[muokkaa] Sosiologinen uskontokritiikki

Karl Marx ja Friedrich Engels esittivät Ludwig Feuerbachin ajatusten innoittamina, että uskonnot ja jumalat ovat ihmisten keksintöjä, joita valtaapitävät käyttävät työväenluokan alistamisessa.[9]

Sosiologi Phil Zuckerman on kiinnittänyt huomiota uskonnollisuuden yhteisölliseen luonteeseen (esimerkiksi lapsuuden kasvuympäristö vaikuttaa siihen, mistä käsityksistä lapsi pitää kasvaessaan kiinni) sekä uskontojen ja muun yhteiskunnan vaikutusta toisiinsa. Hänen mukaansa lahkojen, kirkkojen ja kulttien välillä ei oikeastaan ole eroa: kaikilla kolmella on karismaattiset johtajat joita totellaan, niillä on pyhät kirjat ja omat sääntönsä.[10]

[muokkaa] Moraalinen uskontokritiikki

Mario Bunge on esittänyt uskontoa vastaan arvostelua paitsi tiedollisin myös moraalisin perustein: monet uskonnolliset näkemykset esimerkiksi hyveen palkitsemisesta ikuisessa elämässä edustavat Bungen mukaan itsekästä nautinnontavoittelua, uskonnot saavat aikaan sotia ja niin edelleen. Ruumiillisen kärsimyksen tuottaminen tai edes tappaminen eivät ole ikuiseen, ei-ruumiilliseen elämään uskovalle moraalisesti kauhistuttavimpia asioita.[11]

Richard Dawkins kertoo kirjassaan Jumalharha [12] tutkimuksesta, jossa israelilaiset lapset lukivat, kuinka Raamatun kertomuksessa israelilaiset Joosuan johdolla hyökkäsivät Jerikoon ja tappoivat kaikki kaupungin asukkaat. Yli 65 prosenttia hyväksyi kansanmurhan ja perusteli sitä uskonnollisilla syillä (Jumala käski tehdä niin, uhrit elivät juutalaisille luvatulla maalla ja niin edelleen). 26 % ei hyväksynyt murhaamista ja perusteli tätä muilla syillä: esimerkiksi eläimet, jotka tapettiin kaikkien ihmisten mukana, olisi pitänyt jättää sotasaaliiksi. Toinen oppilas totesi samaa omaisuudesta. Kolmas totesi että arabit ovat epäpuhtaita, joten epäpuhtaalle maalle meneminen tekee epäpuhtaaksi ja langettaa saman kirouksen israelilaisten päälle. Sama teksti esitettiin uudelleen, mutta nimet muutettiin kiinalaisiksi ja 3000 vuotta vanhaksi tapahtumaksi. Tällöin vain seitsemän prosenttia hyväksyi kansanmurhan, mutta jopa 75 ei hyväksynyt sitä.[13]

Rotuerottelua harjoittaneessa Etelä-Afrikan tasavallassa maan afrikaanerien pääuskonnon reformoidun kirkon piirissä kehitettiin 1900-luvun aikana rasistisia näkemyksiä, jotka myötävaikuttivat maan apartheid-järjestelmän syntymiseen[14].

Bradfordin yliopiston rauhantutkimuslaitoksen tutkijat selvittivät vuonna 2004 BBC:n toimeksiannosta sotien ja uskontojen välistä suhdetta ja tulivat tulokseen, että vaikka aseellisissa selkkauksissa on usein uskonnollisia vivahteita, niiden syyt ovat järjestelmällisesti muissa tekijöissä, kuten kansallisuudessa, valtataistelussa, kiistoissa luonnonvaroista, epätasa-arvossa tai sorrossa. Tutkijoiden mukaan valtaapitävät käyttävät usein uskonnollisia eroja välineenä vihan lietsonnassa ja tuen hakemiseen poliittisissa riidoissa.[15]. Vaikka joidenkin uskonnollisten liikkeiden piirissä on esiintynyt rasististisia näkemyksiä, ovat järjestäytyneet uskonnot myös usein aktiivisia syrjinnän ja rasismin vastaisessa toiminnassa. Etelä-Afrikan apartheidin vastaisen taistelun eturintamassa toimi Etelä-Afrikan kirkkojen neuvosto, jonka pääsihteeri arkkipiispa Desmond Tutu palkittiin työstään Nobelin rauhanpalkinnolla. 1980-luvun alkupuolella Maailman reformoitujen kirkkojen liitto julisti apartheidin harhaopiksi ja erotti Etelä-Afrikan reformoidut kirkot. Kirkkojen maailmanneuvosto on tuminnut rasismin järjestön alkuajoista alkaen ja sillä on ollut erityinen rasismin vastainen ohjelma vuodesta 1968 asti. [16].

[muokkaa] Uskonto ja naiset

Erityisesti suuria yksijumalisia uskontoja, juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia, on syytetty naisten asettamisesta toisen luokan kansalaisiksi. Esimerkiksi Raamatussa nainen kerrotaan luodun miehen kylkiluusta.[17] Uskontojen on katsottu historian aikana toimineet yhteistyössä taloudellisten ja poliittisten voimien kanssa ja lisänneen naisten kärsimystä muun muassa:[18]

  1. estämällä naisilta koulutuksen ja sulkemalla heidät päätöksenteon ulkopuolelle
  2. suvaitsemalla naisten hyväksikäytön, riiston ja heihiin kohdistuvan väkivallan
  3. suvaitsemalla raiskauksia, insestiä, naisten sukuelinten silpomista ja seksuaalisten vähemmistöjen sortoa
  4. jättämällä huomiotta naisten mielipiteet erityisesti heidän seksuaalisuuteensa ja lisääntymiseen liittyvissä kysymyksissä

Esimerkiksi eräät feministiset tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Maria Magdaleena leimattiin kristillisen kirkon piirissä jo 200-luvulla prostituoiduksi. Suomessa Hannele Koivunen syyttää väitöskirjaansa pohjautuvassa Madonna ja huora -teoksessaan kirkkoa siitä, että Magdalan Mariasta on tehty katuvan huoran peruskuva, jonka kautta miehet säätelevät naisen seksuaalisuutta. Naisen on oltava madonna tai huora.[19]

[muokkaa] Antropologinen uskontokritiikki

Richard Dawkins puhumassa vuonna 2006.
Richard Dawkins puhumassa vuonna 2006.

Biologi ja tietokirjailija Richard Dawkins on pohtinut syitä siihen suunnattomaan voimavarojen tuhlaukseen, jota ihmisen uskonnot evoluution näkökulmasta näyttävät hänen mukaansa edustavan. Dawkins esittää käsityksensä vain eräänä mahdollisena oletuksena.[20]

Dawkins kuvailee asiaa seuraavasti. Eläimiin on luonnonvalinnan seurauksena jäänyt pääasiassa niitä ominaisuuksia, joista niille on hyötyä olemassaolon taistelussa selviämisessä. Muutenkin eläimet yleensä säästävät voimavaroja. Ihmiset ovat rakentaneet uskontojen vaikutuksesta valtavan määrän kirkkoja, pyramideja ja muita rakennelmia, joista ei evoluution näkökulmasta ole mitään hyötyä. Miljoonat ihmiset ovat kuolleet uskonsodissa ja uskonnollisissa vainoissa. Uskontojen vaikutuksesta ihmiset ovat kieltäytyneet sukupuolisuhteista ja alistuneet luostareiden ja muiden uskonnollisten laitosten luonnottomalta tuntuvaan elämään.

Dawkins pohtii erilaisia uskonnoille ehdotettuja kehitysopillisia selityksiä ja toteaa ne toteennäyttämättömiksi. Hän sanoo, että uskonnoista ei ole edes plasebo- eli lumevaikutuksen aiheuttajiksi. Dawkins torjuu myös ajatuksen, että jonkinlainen ”jumalakeskus” ihmisen aivoissa selittäisi jotain. Jos sellainen olisi olemassa, miksi se olisi olemassa? Ihmisen lähisukulaisilla ei sellaista ole.

Dawkinsin mielestä tähän asti asetetut kysymykset ovat vääriä. Jotta ymmärrettäisiin oikeiden kysymysten luonne, Dawkins ottaa esimerkiksi sen ilmiön, että hyönteiset pyörivät tulen ympärillä ja lentävät kohti omaa kuolemaansa. Selitys tähän ilmiöön on, että menneinä aikoina ihmisten tekemiä tulia ei ole ollut hyönteisiä harhauttamassa. Hyönteiset ovat lentäneet yöllä johonkin suuntaan käyttäen suunnistusvälineinä kaukana olevia valoja kuten kuuta ja tähtiä. Saman suunnistusmenetelmän soveltaminen lähellä olevaan kohteeseen aiheuttaa sen, että hyönteinen lentää logaritmisen kierteen muotoista rataa, ja jos kohde on tuli, hyönteinen tuhoutuu. Hyönteisen tuhoon johtava käyttäytyminen on uusissa olosuhteissa ilmenevä sivuvaikutus sellaisesta käyttäytymisestä, joka on tavallisissa olosuhteissa aivan järkevää. Dawkinsin mielestä uskonnot ovat tällaisia haitallisia sivuvaikutuksia, joilla ei ole evoluution näkökulmasta mitään merkitystä.

Toisin kuin melkein kaikki muut eläimet, ihmiset välittävät kasaantuvaa kokemustietoa sukupolvelta toiselle. On ainakin lapsille (luultavasti myös aikuisille) eduksi, jos he tottelevat suuremmin kyselemättä kieltoa uida vedessä, jossa on krokotiileja. Luonnonvalinnan tuloksena ihmislapsen aivot ovat kehittyneet sellaisiksi, että ne oppivat kielen, ja ihmislapset luottavat aikuisten antamaan informaatioon. Eri alueilla eri ihmiset siirtävät jälkeläisilleen erilaisia kieliä ja erilaisia uskontoja. Dawkinsin mukaan uskonnoilla ei ole yksilöille tai yhteisöille mitään arvoa olemassaolon taistelun näkökulmasta vaan uskonnot ovat haitallisia sivuvaikutuksia aivan samaan tapaan kuin hyönteisten lentäminen tuleen.

Free Inquiryn numerossa 5/2004 muutamat kirjoittajat esittävät Dawkinsille vastaväitteitä. Vastaväittäjät ovat Dawkinsin kanssa pääasiassa samaa mieltä siitä, että uskonnot ovat evoluution kannalta merkityksettömiä sivuvaikutuksia, mutta he eivät ole Dawkinsin kanssa täysin samaa mieltä siitä, minkä ilmiön sivuvaikutuksia uskonnot ovat. Anthony C. Lunn sanoo, että ilmiö on hänen mielestään paljon monimutkaisempi kuin Dawkins olettaa. Eräänä omana selityksenään hän esittää, että ihmisellä on luonnollisen valinnan ansiosta kehittynyt kyky etsiä ilmiöiden syitä ja uskontojen näennäisselitykset ovat tämän ominaisuuden sivuvaikutuksia.

[muokkaa] Psykologinen uskontokritiikki

 Tätä artikkelia tai sen osaa käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Filosofi Bertrand Russell arvosteli uskon käsitettä. Russell kirjoitti sekä kristittyjen että kommunistien pitävän omaa uskoaan hyvänä. Hänen mukaansa usko on kuitenkin aina vahingollista, jos se on lujaa uskoa johonkin, josta ei ole todisteita. Russellin mukaan uskosta (engl. faith) puhutaan silloin, kun todisteita ei ole. Tällöin todisteet korvataan hänen mukaansa tunteella.[21]

Dosentti Marjaana Lindemanin johtaman tutkimuksen ”Taikauskon vetovoima” mukaan yliluonnollisia uskomuksia voidaan parhaiten selittää yksilön taipumuksella nojautua lapsuudenaikaisiin, eriytymättömiin käsityksiin todellisuudesta. Näissä käsityksissä sekoitetaan elottomien, elollisten ja mielellisten asioiden keskeiset ominaisuudet. Aikuisilla nämä sekaannukset voivat toimia tieteellisen tiedon rinnalla. Voidaan puhua joidenkin ihmisten yleisestä taipumuksesta uskoa yliluonnolliseen.[22] Tutkimukseen osallistui suuri määrä eri koulutustasojen opiskelijoita ympäri Suomea. Tutkimuksen mukaan yliopisto-opiskelijoilla on vain vähän yliluonnollisuususkoa, vähemmän kuin alemman asteen koulutuksen opiskelijoilla. Jos yliopisto-opiskelijoilla on yliluonnollisia uskomuksia, koulutustaso ei vähennä niitä.[22]. Lindeman kysyy: ”Löytyykö tieteen historiasta esimerkkiä, jossa taikausko olisi osoittautunut todeksi tai yliluonnollinen tieteelliseksi? Ei löydy.”[22].

[muokkaa] Vertauskuvallisen uskonnontulkinnan kritiikki

 Tätä artikkelia tai sen osaa käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäinen on kommentoinut Richard Dawkinsin aloittamaa keskustelua tieteen ja uskonnon suhteista. Usein kristilliset teologit torjuvat Dawkinsin, Daniel Dennettin, Sam Harrisin ja Christopher Hitchensin uskontokritiikin väittämällä, että kristinuskoon ei oikeasti kuulukaan tieteen kanssa ristiriidassa olevia todellisuutta koskevia käsityksiä. Pyysiäinen sanoo kristillisten teologien Vartija-lehdessä, että ateistinen uskontokritiikki nostaa kuitenkin esiin ongelmia, joita uskovaiset eivät ole käsitelleet riittävän vakavasti. Pyysiäisen mielestä kristinuskon puolustajat välttävät rehellistä keskustelua uskontojen totuusväitteistä.[23]

Jotkut teologit väittävät, että uskonnot eivät väitä mitään todellisuudesta. Uskonnolliset väitteet ovat heidän mukaansa pikemminkin jonkinlaisia sisäisiä kuvia ihmisten mielenliikkeistä. Pyysiäinen huomauttaa, että mikäli tämä pitäisi paikkansa, ei Galileoa olisi koskaan tuomittu arestiin, kehitysopin ja luomisuskon välillä ei olisi ristiriitaa ja uskovaiset eivät kiistäisi historiantutkijoiden kritiikkiä Raamattua kohtaan. Olisi outoa ajatella, että tietyt sisäiset kuvat ovat oikeaoppisia, kun taas toiset kirotaan harhaoppisina ja ja oikeina pidettyjen kuvien arvostelijoita tuomitaan vankilaan. Uskovaisten ehdoton enemmistö on aina ajatellut, että heidän uskonnolliset käsitteensä ja käsityksensä viittaavat todellisuuteen, vastaavat todellisuutta ja ovat tosia. Ateisteille nämä uskontojen väitteet ovat erehdyksiä, virheellisiä käsityksiä tai valheita. Teologien väitteet uskonnollisten oppien vertauskuvallisuudesta ovat seurausta tieteen edistymisestä, yritys pelastaa uskonto tieteen edessä. Tieteen edistyessä uskontoa muutetaan, koska on pakko.[23]

Pyysiäisen mielestä on perusteltua sanoa, että uskonnollisiin käsityksiin sisältyy todellisuutta koskevia käsityksiä, jotka ovat ristiriidassa tieteen kanssa. Hän toteaa, että olisi ihme, jos näin ei olisi. Uskonto on vanhempi kuin tiede ja ja tiede on edistynyt nimenomaan korjaamalla aiempia kansanomaisia käsityksiä. Uskonto on osa arkiajattelua, joka on ristiriidassa tieteen kanssa. On eri asia, että jotkut teologit yrittävät rakentaa uskontoa, joka ei olisi ristiriidassa tieteen kanssa.[23]

Homo sapiens -laji on kehittynyt ympäristössä, joka ei ole suosinut nimenomaan tieteellisen ajattelun kehitystä. Monien ihmisten on edelleen helpompi uskoa esimerkiksi ihmeisiin kuin suhtautua arvostelevasti omiin käsityksiinsä. Siksi ateistien sanoma puhuttelee toistaiseksi vain vähemmistöä. Nykyisin ihmisen ympäristö on kuitenkin erilainen. Kun tieteellinen tieto leviää hyvin laajalle ihmisten keskuuteen, siitä tulee eräänlainen normi: tietämättömien alkaa olla vaikeaa saada muiden luottamusta ja menestyä yhteisössä.[23]

[muokkaa] Uskontokritiikki kirjallisuudessa

Uskontokritiikkiä löytyy myös kaunokirjallisuudesta. Satiirin asein uskonnon arvosteluun ovat osallistuneet esimerkiksi kirjailijat Ambrose Bierce ja Mark Twain. Biercen Saatanan sanakirja[24] ilmestyi 1911, mutta Twainin Matkakirjeitä Maasta[25] vasta 1962.[26]

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ OPS 2003 Elämänkatsomustieto
  2. ↑ Niiniluoto, Ilkka: ”Ateismi”. Teoksessa Helenius, Timo, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 127. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
  3. ↑ Ilkka Niiniluoto: ”Ateismi”. Teoksessa Timo Helenius, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 127. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
    Mikko Salmela: Suomalaisen kulttuurifilosofian vuosisata. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Helsingissä: Otava, 1998. ISBN 951-1-15356-0.
  4. ↑ Jussi Pikkusaari: Vaikea vapaus: Sosialidemokratian häviö kirkolle Suomen kulttuuritaistelussa. Väitöskirja, Oulun yliopisto. Bibliotheca historica 32. Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1998. ISBN 951-710-085-X.
  5. ↑ Ilkka Niiniluoto: ”Ateismi”. Teoksessa Timo Helenius, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 127. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
  6. ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  7. ↑ Kari Saari: Vapaa-ajattelijan käsikirja, s. 4. Helsinki: Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab, 1993.
  8. ↑ William Kingdon Clifford: The Ethics of Belief 1877. (englanniksi)
  9. ↑ Universal Encyclopedia of Philosophy - Atheism, s. 21. Polish Thomas Aquinas Association, .
  10. ↑ Phil Zuckerman: Invitation to the Sociology of Religion. New York: Routledge, 2003. ISBN 0-415-94126-1.
  11. ↑ Bunge, Mario: Ethics: The good and the right, s. 199–201. Treatise on Basic Philosophy, vol. 8. Dordrecht: D. Reidel, 1989. ISBN 0-7923-0551-5.
  12. ↑ Richard Dawkins: Jumalharha. (Alkuteos: The God delusion, 2006.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2007. 978-952-5697-00-1.
  13. ↑ G. R. Tamarin: The Influence of Ethnic and Religious Prejudice on Moral Judgment. New Outlook, 1966, nro 9:1, s. 49–58.
    G. R. Tamarin: The Israeli Dilemma: Essays on a Warfare State. Rotterdam: Rotterdam University Press, 1973. ISBN 951-662-334-4.
    Selostusta tutkimuksesta on artikkelissa John Hartung: Love Thy Neighbor: The Evolution of In-Group Morality. Skeptic, 1995, nro Vol. 3, No. 4, 1995.
  14. ↑ Afrikaner Christianity: The Dutch Reformed Churches in South Africa Viitattu 25.6.2007. (englanniksi)
  15. ↑ Mike Wooldridge: Can religion be blamed for war? 24 February 2004. BBC News. Viitattu 25.6.2007. (englanniksi)
  16. ↑ WCC: Understanding Racism Today: A Dossier
  17. ↑ 1. Moos. 1:22
  18. ↑ The Roots of Sexism in Religion Viitattu 25.6.2007. (englanniksi)
    Chiang Mai: Religion and Women: An Agenda for Change February 29 - March 3, 2004. The Association for Women's Rights in Development (AWID). Viitattu 25.6.2007. (englanniksi)
  19. ↑ Hannele Koivunen: Madonna ja huora. Pohjautuu tekijän väitöskirjaan The woman who understood completely. 2. painos 2005. Helsinki: Otava, 1995. ISBN 951-1-13525-2.
  20. ↑ Dawkins, Richard: What Use Is Religion?. Free Inquiry, 2004, nro August/September 2004 – Volume 24, No. 5. (englanniksi)
  21. ↑ ” Christians hold that their faith does good, but other faiths do harm. At any rate, they hold this about the Communist faith. What I wish to maintain is that all faiths do harm. We may define 'faith' as a firm belief in something for which there is no evidence. When there is evidence, no one speaks of 'faith.' We do not speak of faith that two and two are four or that the earth is round. We only speak of faith when we wish to substitute emotion for evidence.” Suomeksi teoksessa Bertrand Russell: Etiikka ja politiikka. (Human Society in Ethics and Politics, 1954.) Suomentanut Kai Kaila. Porvoo: WSOY, 1955.
  22. ↑ 22,0 22,1 22,2 Usko yliluonnolliseen peräisin lapsuudesta 29.11.2006. Suomen Akatemian viestintä.
  23. ↑ 23,0 23,1 23,2 23,3 Pyysiäinen, Ilkka: Uskonto, totuus ja kulttuuri. Vartija, , nro 5–6/2007, s. 187–191.
  24. ↑ Ambrose Bierce: Laajennettu saatanan sanakirja. (Alkuteos: Devil’s Dictionary, 1911.) Suomentanut Asmo Koste. Helsinki: Nastamuumio, 2007. ISBN 978-952-5083-22-4.
  25. ↑ Mark Twain: Matkakirjeitä maasta. (Alkuteos: Letters from the earth, 1962.) 4. [i.e. 5.] painos (1. painos 1963). Suomentanut Kristiina Kivivuori. Kuvittanut R. Westrén-Doll. Valikoima Bernard DeVoton toimittamasta kokoelmasta. Helsinki: Gummerus, 2005. ISBN 951-20-7005-7.
  26. ↑ Ilkka Niiniluoto: ”Ateismi”. Teoksessa Timo Helenius, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 126. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Tunnettuja nykyisiä uskontokriitikoita

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Baggini, Julian: Ateismi: Lyhyt johdanto. (Atheism: A very short introduction, 2003.) Suomentaneet Erkki Hartikainen, Suvi Laukkanen ja Paula Vasama. Helsinki: Kustannus Oy Vapaa Ajattelija, 2005. ISBN 951-98702-1-0.
  • Harris, Sam: Uskon loppu: Uskonto, terrori ja järjen tulevaisuus. (The end of faith: Religion, terror, and the future of reason, 2004.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2007. ISBN 978-952-5202-99-1.
  • Hartikainen, Erkki: Tieteellinen maailmankatsomus. 2. täydennetty painos. Helsinki: Vapaa-ajattelijain liitto ry, 1980. Teoksen verkkoversio.
  • Helenius, Timo, Koistinen, Timo & Pihlström, Sami (toim.): Uskonnonfilosofia. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
  • Koivunen, Hannele: Madonna ja huora. Pohjautuu tekijän väitöskirjaan The woman who understood completely. 2. painos 2005. Helsinki: Otava, 1995. ISBN 951-1-13525-2.
  • Niiniluoto, Ilkka: Järki, arvot ja välineet: Kulttuurifilosofisia esseitä. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13060-9.
  • Panella, Carlo: Islamin musta kirja. (Il libro nero dei regimi islamici: 1914–2006 oppressione, fondamentalismo, terrore, 2006.) Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä. WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-33865-0.
  • Tuomela, Raimo: Tiede, toiminta ja todellisuus: Tieteellisen maailmankäsityksen filosofiset perusteet. Filosofian kirjasto 11. Helsinki: Gaudeamus, 1983. ISBN 951-662-334-4.
  • Westermarck, Edvard: Kristinusko ja moraali. (Christianity and morals, 1939.) Englannin kielestä suomentanut Väinö Meltti. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-07752-X.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskontokritiikki
Henkilökohtaiset työkalut