Corpse paint

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Behemoth-yhtyeen basisti Orion esiintymässä kasvoillaan corpse paint-maalaus.

Corpse paint (suora käännös suom. ruumismaali) on varsinkin black metal -yhtyeiden käyttämä, yleensä mustavalkoinen kasvomaalaus. Yksinkertaisimmassa kasvomaalauksessa huulet ja silmänympärykset ovat mustat ja loppuosa kasvoista on valkoinen, joskus pingviinimaskin piirteitä. Vain muutamat yhtyeet, muun muassa Gorgoroth ja Ragnarok käyttävät muita värejä tehokeinona, yleisimmin punaista väriä antaakseen vaikutelman kasvoilla olevasta verestä.

Corpse paintin historia alkaa jo 1960- ja 1970-luvuilta. Joidenkin artistien kasvomaalaukset, kuten Kissin kabukimainen meikki ja Alice Cooperin musta silmämeikki muistuttavat jonkin verran nykyaikaista corpse paintiä. Psykedeelistä rokkia soittanut Arthur Brown käytti myös corpse paintia muistuttavia kasvomaalauksia 60-luvulla. 1980-luvulla punk-yhtye The Misfits ja vampyyrikulttuuriin mieltynyt The Damned -laulaja Dave Vanian lanseerasivat omat versionsa corpse paintistä, mutta ensimmäiset varsinaiset black metal -aiheiset kasvomaalaukset nähtiin sveitsiläisen Hellhammer-yhtyeen jäsenillä ja tanskalaisen Mercyful Faten King Diamondilla. Myös brasilialainen Sarcofago käytti maalausta jo 80-luvulla.

Muita tunnettuja corpse paintissa näyttäytyviä yhtyeitä ovat muun muassa Immortal, Dimmu Borgir, Mayhem, Celtic Frost ja Darkthrone.