Sabbat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sabbat
Sabbat
Sabbat vuonna 2005 brooklynissä
Sabbat vuonna 2005 brooklynissä
Tiedot
Toiminnassa: 1983
Tyylilaji: black metal, thrash metal
Kotipaikka: Kuwana, Japani
Laulukieli: japani
englanti
suomi
Jäsenet
Gezol laulu, basso
Zorugelion rummut, laulu (1990−)
Entiset jäsenet
Ozny kitara (19831986)
Elizaveat kitara (19831991)
Temis Osmond kitara, laulu, Syntetisaattori (19912005)
Valvin rummut (19831985)
Samm rummut (19851990)
Levy-yhtiöt
Iron Pegasus Records  

Sabbat on japanilainen black metal -yhtye. Se on perustettu vuonna 1983 ja kuuluu näin ensimmäisen aallon black metal -yhtyeisiin.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EVIL[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen historia alkoi vuonna 1983, kun yhtye nimeltä EVIL perustettiin, silloin yhtyeen jäsenistöön kuului Gezol, Ozny, Elizaveat, Valvin sekä Toshiya. Oznyä lukuun ottamatta muut jäsenet olivat soittaneet yhdessä jo vuodesta 1981 asti yhtyeissä kuten Abumurashi, Hot Rod tai Black Beast. Kyseisien yhtyeiden kanssa jäsenet soittivat lähinnä covereita NWOBHM-yhtyeistä, kuten Iron Maiden tai Demon, mutta EVILin kanssa tähtäimet oli asetettu hieman korkealle. Yhtye alkoi tehdä omaa materiaalia ja sen ensimmäinen keikka soitettiin elokuussa 1983.

Alkuvuonna 1984 Toshya jätti yhtyeen ja Gezol alkoi huolehtia laulusta. Kesän aikana jäljelle jäänyt nelikko päätti asettaa yhtyeen ensimmäiselle sijalle ja vaihtoivat yhtyeen nimeksi Sabbat. Syksyllä Sabbat toi kovan, raa'an sekä nopeatempoisen metallinsa Venomin covereilla maustettuna yleisön eteen kotikylässään Kuwanassa ja sen ympäristössä.

Sabbat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuussa vuonna 1985 Sabbat pääsi studioon nauhoittamaan kaksi kappaletta ensimmäiselle 7" singlelleen. Single julkaistiin Gezolin oman levy-yhtiön, Evil Recordsin, kautta ja sitä painettiin 300 kappaletta. Kesäkuussa Sabbat koki ensimmäisen soittajavaihdoksen, kun Gezolin veli, Samm (myös Gerona tunnettu) tuli Valvinin tilalle rumpujen taakse.

Vuonna 1986 yhtye oli kiireinen soittaessaan keikkoja läpi Japanin, mikä johti esiintymiseen Under the Castle -festivaaleilla 3. elokuuta. Se myös televisioitiin. Kaikki näytti menneen hyvin, mutta vain 2 viikkoa myöhemmin yhtye löysi itsensä keskeltä kriisiä. Sabbatilla oli keikkoja kahdelle yölle Tokiossa, mutta ensimmäisen esiintymisen jälkeen Ozny hakkasi erään esiintymisen aikana keskisormeaan näyttäneen ihmisen kuoliaaksi. Yhtye soitti toisen keikkansa triona ilman Oznyä. Kaksi viikkoa myöhemmin hän soitti yhden keikan Sabbatin kanssa, mutta sen jälkeen oli selvää, että hän oli ulkona yhtyeestä, joka jatkoa triona.

Kesäkuussa 1987 Sabbat päätyi jälleen studioon nauhoittaakseen toisen 7":n, nimeltään Born By Evil Blood. Jälleen levy julkaistiin Evil Recordsin kautta ja tulevaisuus näytti kirkkaalta elokuuhun asti. Perhepiireissä tapahtuneen kuoleman takia Gezol ja Samm päättivät lopettaa livesoitannan. Hyvästi-konsertti soitettiin Nagoyassa 13. syyskuuta 43 ihmiselle.

Päätös lopettaa livesoitannat ei ollut Sabbatin loppu, päinvastoin oikeastaan. Lokakuussa yhtye meni studioon jälleen ja alkuvuonna 1988 Evil Records julkaisi kolmannen 7", joka kantoi nimeäDesecration ja vuotta myöhemmin The Devil's Sperm Is Cold... -niminen 7" näki päivänvalon.

Näiden 7" singlejen ja EP:iden kautta Sabbat alkoi saada julkisuutta myös Japanin ulkopuolella ja alkuvuonna 1989 Gezol tahtoi palata parrasvaloihin. Epäonnekseen Elizaveat ei ollut niin innostunut ideasta ja Samm oli jo liittynyt yhtyeeseen Sacrifice. Kaikesta huolimatta Sabbat esiintyi toukokuussa yhden illan kokoonpanolla, johon kuuluivat Gezol, Barraveat, Zorugelion sekä Possessed Hammer. Gezol onnistui myöhemmin puhumaan Elizaveatin ympäri ja sai hänet soittamaan livenä Sabbatin kanssa ainakin yhden kerran. Virallinen jälleennäkemiskeikka oli 10. lokakuuta seuraavalla jäsenystöllä: Gezol, Elizaveat sekä Zorugelion.

Zorugelion oli nyt virallisesti yhtyeen jäsen täydentämällä entistä yhtyetoveria, Sammia, pysyvästi rumpujen takana. Onnettomuudeksi Elizaveatin hyväksyminen oli vain yhdelle keikalle, joten haasteeksi Sabbatin livesoitannalle kehkeytyi uuden kitaristin löytäminen.

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden soittajan löytäminen Elizaveatin tilalle oli kaukana helposta, eikä Sabbat esiintynyt kertaakaan vuonna 1990, mutta viides 7" Evil Recordsin kautta julkaistiin. The Seven Deadly Sins -nimellä kutsuttu EP sisälsi kolme kappaletta, jotka oli nauhoitettu vielä Sammin ollessa rumpujen takana. Kuitenkin vastahakoisesti Elizaveat hyväksyi Sabbatin auttamisen studiossa siihen saakka, kunnes uusi kitaristi oli löydetty. Tämä teki mahdolliseksi Sabbatille nauhoittaa demonauhan, nimeltään Sabbatical Demon, joka oli Zorugelionin ensimmäinen studionauhoitus yhtyeen kanssa ja myös Sabbatin ainoa virallinen demo.

Yhtäkkiä melkein vuosi oli kulunut sitten viime keikan ja ei ollut näkynyt yhtään merkkiä sopivasta kitaristista. Oikeastaan kaksi esiintymistä, jotka soitettiin vuonna 1989 olivat ainoat Sabbatin esiintymiset, joita oli soitettu kolmeen vuoteen. Ilman uutta kitaristia ei tulisi olemaankaan uusia keikkoja. Ilman keikkoja ainoa järkevä ratkaisu olisi ollut mennä studioon, minkä Sabbat tekikin lokakuussa 1990. Elizaveatin tehdessä kitaraosuudet kolmikko alkoi nauhoittaa Sabbatin debyyttialbumia, Envenomia. Nauhoitukset oli saatu melkein valmiiksi, kunnes yhtye löysi herran nimeltään Temis Osmond. Pian oli selvä, että hän oli kitaristi, jota yhtye oli etsinyt jo pitkään.

Temis Osmond soitti muutamat soolot Envenomilla, ja vaikka albumin crediiteissä hänet mainittiin vain erikoisvieraana, hän oli yhtyeen täysi jäsen Elizaveatin tilalle, kun Evil Records julkaisi CD:n vuonna 1991. Pitkien kokoonpano-ongelmien jälkeen Sabbat oli yhtäkkiä kaikkein halutuimmassa tilanteessa. Tuore debyyttialbumi ja uusi kokoonpano Gezol, Temis Osmond sekä Zorugelion enemmän kuin tahtoivat aloittaa yhtyeen maailmanvalloituksen.

Syyskuussa 1991 Sabbat lensi Eurooppaan esitelläkseen yhtyeen ja hankkiakseen yhteyksiä. Keikka oli suunniteltu Saksaan, mutta siitä ei ikinä tullut totta. Oli myös suunnitelmia australialaisen levy-yhtiön, Lethal Recordsin kanssa julkaista Envenom Euroopassa, mutta mitään ei tapahtunut.

Alkuvuonna 1992 oli aika lyöttäytyä studioon taas ja nauhoittaa toinen kokopitkä albumi, jolla Temis Osmond teki kaikki kitarat ensimmäistä kertaa. Temis Osmond ei vain tehnyt kaikkia kitaroita, vaan hän myös jakoi päävokaalit Gezolin kanssa, myös Zorugelion lauloi oman osansa. Evil Records julkaisi Evoke-CD:n kesällä 1992.

Yhtyeen pystyssä pitäminen oli erittäin tärkeää, joten yhtään lepopäivää ei tarjoutunut yhtyeelle. Joulukuussa yhtye meni jälleen studioon nauhoittaakseen kolmannen kokopitkänsä. Japanin johtavin underground metalli aikakauslehti F.E.T.U. julkaisi sen tammikuussa 1993 kolmannessatoista numerossaan, joka oli keskittynyt Sabbatiin. 33 sivua 36:sta oli täynnä Sabbatin haastatteluja, kuvia ja muuta tietoa. Kolmas levy, Disembody, julkaistiin Evil Recordsin kautta alkuvuonna 1993, mutta jo syksyllä yhtye oli jälleen studiossa.

Vuosi 1994 oli 10. vuosipäivä yhtyeelle, joten erikoisvuosipäiväalbumi sisältäen uudelleennauhoitettuja kappaleita vanhoilta nauhoituksilta nauhoitettiin syksyllä 1993. Tämä vuosialbumi ei kuitenkaan ollut Sabbatin seuraava julkaisu, sillä alkuvuonna 1994 yhtye nauhoitti neljännen albuminsa Fetishismin, jonka julkaisi Evil Records. Lähes heti Fetishismin jälkeen julkaistiin vuosialbumi nimeltään Black Up Your Soul..., jossa Elizaveat oli erikoisvieraana. Eivätkä kymmenenvuotisjuhlat olisi mitään ilman erikoiskonserttia, joka pidettiin 6. kesäkuuta. Esityksen aikana yhtyeessä soittivat erikoisvieraat Samm ja Ozny.

Juhlien huipuksi kaikki Sabbatin julkaistu julkaistiin nyt ensimmäistä kertaa Japanin ulkopuolelta. Syksyllä yhdysvaltalainen Holycaust Records julkaisi Sabbatical Devilucifer -nimeä kantaneen MCD:n, joka sisälsi vanhoja ennenjulkaisemattomia demonauhoituksia. Lisäksi ensimmäinen versio Sabbatin verkkosivuista luotiin vuonna 1994.

Tauolle ei ollut aikaa vuonna 1995, jolloin Evil Records julkaisi Live At Blokula -nimeä kantaneen live-CD:n, joka sisälsi valittuja livenauhoituksia lukuisista esiintymisistä ja vain hetken sen jälkeen julkaistiin vuosilevy ... For Satan And Sacrifice. Se sisälsi uudelleennauhoitettuja versioita vanhoista kappaleista ja sisälsi myös erikoisvieraat Elizaveatin sekä Oznyn.

Vuonna 1995 Sabbat viimeinkin sai julkaistua nauhoituksen Euroopan markkinoilla, kun italialainen levy-yhtiö Entropy Records julkaisi debyyttilevy Envenomin. Kova työ alkoi tuottaa tulosta, kun kaikkein jääräpäisimmätkin metallistit ympäri maailmaa tunsivat Sabbatin.

Vuonna 1996 alkoi Holycaust Recordsin julkaisemalla vanhan Bloody Countess -nauhan LP:llä. Ajan kuluksi yhtye oli jälleen nauhoittanut uuden studioalbumin, järjestyksessä viidennen, joka julkaistiin jälleen Evil Recordsin kautta nimellä The Dwelling. Levy sisälsi vain yhden kappaleen, jonka kesto olikin sitten 59 minuuttia ja 50 sekuntia. Evil Records julkaisi uuden levyn CD:llä niin pian, kun Live-LP Live 666 - Japanese Harmageddon, joka sisälsi kymmenenvuotiskeikan, julkaistiin. LP oli ensimmäinen julkaisu Harmageddon-sarjaa, joka teki Sabbatin kuuluksi ympäri maailmaa seuraavina vuosina, muttei ollut ainoa ässä, joka Gezolilla oli hihassaan.

Loppuvuonna 1996 Sabbat soitti Primitive Art Productionin Headbangers Against Disco 7" EP:llä kappaleella ”Baby Disco Is Fuck”, joka oikeastaan oli vain toinen julkaisematon vanha kappale nimeltään ”Panic In The Head” 1980-luvulta uudella sanoituksella.

Maaliskuussa 1997 Sabbat soitti ensimmäistä kertaa livenä Japanin ulkopuolella, ensimmäisellä Euroopan kiertueellaan, joka käsitti Ranskan, Alankomaat, Saksan sekä Ruotsin. Lisäyksenä Harmageddon-sarja jatkui kahdella 7" livetaltioinnilla European Harmageddon, joka julkaistiin saksalaisen Merciless Recordsin kautta, sekä Scandinavian Harmageddon, joka julkaistiin ruotsalaisen Primitive Art Productionsin kautta.

Vuonna 1998 Harmageddon sarja jatkui East European Harmageddonilla, joka tuli tšekkiläisen View Beyond Recordsin kautta, Holycaust Recordsin kautta julkaistulla American Harmageddon, Evil Recordsin kautta tulleella Asian Harmageddonilla sekä tansanialaisen Mganga Recordsin kautta tulleella African Harmageddonilla, kaikki 7" livetaltiointeja.

Vuonna 1999 yhtyeen pitkäaikaisesta unelmasta tuli totta, kun saksalainen levy-yhtiö Iron Pegasus Records alkoi uudelleenjulkaista yhtyeen vanhoja tuotoksia vinyylilevyinä. Ensin tuli Envenom, jota seurasi Evoke. Pian ilmestyi Sabbatical Rites -LP, joka oli kokoelma kappaleita (jotkut uudelleennauhoitettuja), joita tavallisesti oli vain ensimmäisillä 7" singleillä ja EP:illä. Näiden lisäksi Iron Pegasus Records julkaisi myös Sabbatin kuudennen studioalbumin Karisman CD:llä, joka esitti Sabbatin vahvempana kuin koskaan ennen.

Harmageddon-sarja jatkui vuonna 1999, kun australialainen Way Of Life Records julkaisi Oceanic Harmageddonin. Lisäksi brasilialainen Mega Therion Records ja kolumbialaisen Sylphorium Records julkaisivat South American Harmageddonin. Lisäksi View Beyond Records julkaisi 7" levyn nimeltään Sabbatical Demonslaught.

Vuonna 1999 uusi japanilainen levy-yhtiö Heavy Metal Super Star aloitti toimintansa. Yhtiön ensimmäinen julkaisu oli ensimmäinen ja huomattavin Sabbatin julkaisu, tiukasti rajattujen äänitteiden tekeminen maailman kovimmille Sabbatin faneille. Ensimmäinen julkaisu oli Live Curse CD-formaatissa, mutta seuraavasta julkaisusta, Live Kindergartenista, lähtien Heavy Metal Super Starin julkaisut olivat vain vinyyleitä, yleensä rajattu vain noin 100 kopioon.

2000 -luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ei ollut Y2K-ongelmia Sabbatin maailmassa, Harmageddon-sarja jatkoi uudelle vuosituhannelle ilman huilia, sarjaan liittyi seuraavat levyt: Sabbatical Magicurse - Baltic Harmageddon, julkaisija latvialainen Sadistic Sodomizer Records, Sabbatical Magicrucifixion - Iberian harmageddon julkaisija portugalilainen Hibernia Productions ja Sabbatical Magicrypt - French Harmageddon, julkaisija ranskalainen End All Life Productions. Lisäksi brasilialainen levy-yhtiö, Satanic Assault Productions julkaisi Russian Harmageddon -kuvalevyn live-LP:nä.

Seitsemäs yhtyeen studiolevyn Satanasword julkaisi CD:nä Iron Pegasus Records ja edellinen albumi Karisma sai vinyylijulkaisun kuvalevy LP:nä Charisma. Ero Karisman ja Charisman välillä oli, että jälkimmäisen sanoitukset ovat englanninkieliset alkuperäisien japaninkielisten sijaan.

Syksyllä 2000 oli toisen Euroopan kiertueen vuoro, tällä kertaa Suomen ja Ruotsin läpi.

Myös Heavy Metal Super Star jatkoi työtään julkaisemalla Live Panica 10"EP:n sekä Live Revenge LP:n vuonna 2000 sekä Live Meltdown kuvalevy LP:n myös Live Nuts LP, Live Festa LP, Antarctic Harmageddon LP sekä Live Torture - Unleashed In The West LP:t vuonna 2001.

Kaiken kaikkiaan kuusi 7" nauhoitusta Sabbatilta julkaistiin vuonna 2001. Dietsland Harmageddon Hollantilainen Berzerker Records ja japanilainen Infernal Thrash Records julkaisivat Minami-Kyushu Harmageddonin, Harmageddon-sarjaa sekä 4 split-levyä yhtyeiden kuten Unpuren, Gorgonin, Unholy Graven ja Terror Squadin kanssa.

Iron Pegasus jatkoi vinyyliuudelleenjulkaisujen julkaisua. Sekä Disembody että Satanasword julkaistiin kuvalevy-LP:inä. Evil Records julkaisi ensimmäisen virallisen Sabbat-videon nimeltä Sabbatical Videonslaught. Se sisälsi molemmat vuoden 2000 aikana Suomessa soitetut keikat. Ensimmäinen esiintyminen oli Turusta ja toinen Kuopiosta.

Verrattuna edellisiin vuosiin vuosi 2002 näytti oikealta sabbatical vuodelta yhtyeelle. Ainoa studiojulkaisu oli Live Recordings Attackin kautta julkaistu Brazilian Demonslaught 7". Vuoden kohokohta oli esiintyminen saksalaisilla Wacken Open Air -festivaaleilla 3. elokuuta. Festivaali, jota kansoittaa yli 30 000 metallistia ympäri maailmaa oli jotain, jota yhtye ei ikinä unohda. Syyskuussa Heavy Metal Super Starin vuoden julkaisut olivat Live Guanafight sekä Live Lovefire LP:t.

Heavy Metal Super Starin toiminta jatkui heti tammikuussa 2003, kun se julkaisi Live Izumoden - Temisosmonslaught 7", joka oli nauhoitettu Temis Osmondin hääseremoniassa. Myös pitkään odotettu Svart Eld - Demonslaught Sverige viimeinkin julkaistiin Monster Nationin toimseta kevään aikana. Ikään kuin se ei olisi ollut tarpeeksi, kolme levy-yhtiötä (Heavy Metal Super Star Records, Infernal Thrash Records ja Ososo Records) julkaisivat lisäksi Live Wacko -nimeä kantavan laatikon. Laatikko sisälsi kolme 7" singleä, kolme CD-R:ää, t-paidan, hihamerkin sekä keräilijöiden Sabbat-nuken sekä muita tavaroita. Sillä välin yhtye pystyi visusti studiossa nauhoittamassa kahdeksatta albumiaan.

Karmagmassacre, kahdeksas studiolevy, julkaistiin kesäkuussa 2003. Iron Pegasus julkaisi sen kuten tavallista. Tällä kertaa myös RIP records julkaisi kyseisen teoksen Yhdysvalloissa. Puolen vuoden jälkeen Iron Pegasus ensimmäistä kertaa julkaisi uudelleen 2-LP setissä Fetishismin-albumi oli myös neljäs vinyyliversio Karmagmassacresta. Sillä välin kolme 7" oli julkaistu melkein peräjälkeen Sabbatin kotimaassa Japanissa: Ososos Records julkaisi Tribute to FETU - Naniwa Harmageddonin, Infernal Thrash Records Zorugelionslaughtin ja Evil Dead Records Naniwa Tepoddonslaughtin. Viimeinen vuonna 2003 ilmestynyt Sabbat-julkaisu oli Live Hamagurism LP, jonka Heavy Metal Super Star Records julkaisi.

Vuosi 2004 oli Sabbatin 20. vuosi. Levy-yhtiöt juhlistivat vuotta kolmois-6"-paketilla nimeltään Sabbatical Satanichrist Slaughter. Split-albumi Abigailin kanssa nimettiin Kamikaze Splitting Roariksi ja sen julkaisi From Beyond Productions. Tätä seurasi Assaulter Productionsin julkaisema Hamaguri Resurrection 7".

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kitaristit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ozny (1983-1986)
  • Elizaveat (1983-1991)
  • Temis Osmond (1991-2005) (myös laulu ja syntetisaattori)

Rumpalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Valvin (1983-1985)
  • Samm (myös Gero) (1985-1990)

Vierailevia muusikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Shige (1985 vain vuoden 1985 rehearsal), rummut
  • Possessed Hammer (1989, vain yksi keikka), laulu
  • Barraveat (1989 vain yksi keikka): kitara
  • Shaxul (2000, Sabbatical Magicrypt), vieraileva laulaja
  • Yohta Takahashi (2000, Sabbatical Magicrypt), taustalaulu

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Demot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sabbatical demon (1990)
  • Bloody countess (1991)

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EP:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sabbat (1985)
  • Born by Evil Blood (1987)
  • Desecration (1989
  • The devil's sperm is cold (1989)
  • The Seven Deadly Sins (1990)
  • Sabbatical Devilucifer (1994)
  • Sabbatical Demonslaught (1999)
  • Brazilian Demonslaught (2001)
  • Elizaveatonslaught (2003)
  • Gezonslaught (2003)
  • Live Izumoden - Temisosmonslaught (2003)
  • Naniwa Tepoddonslaught (2003)
  • Svart Eld - Demonslaught Sverige (2003)
  • Valvinonslaught (2003)
  • Zorugelionslaught (2003)
  • Gezonslaught (2004)
  • Hamaguri Resurrection (2004)
  • Temis Osmonslaught (2004)
  • Satanas Francisconslaught (2005)
  • Icelandic & Greenlandic Demonslaught (2006)
  • Hamaguri Hihoukan (2007)
  • Feel Finnish Fire (2008)
  • Sabbatical Milanonslaught (2008)
  • Malaysian Demonslaught (2010)

Harmageddon-sarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harmageddon sarjan LP:istä suurin osa on Live-soitantoja.

  • Live 666 - Japanese harmageddon (1996)
  • European harmageddon (1997)
  • Scandinavian harmageddon (1997)
  • African harmageddon (1998)
  • American harmagedon (1998)
  • Asian harmageddon (1998)
  • East European harmageddon (1998)
  • Oceanic Harmageddon - Live 666 Single Edition (1999)
  • South American harmageddon (1999)
  • Sabbatical Magicurse - Baltic Harmageddon (1999)
  • Sabbatical Magicrucifixion - Iberian Harmageddon (2000)
  • Sabbatical Magicrypt - French Harmageddon (2000)
  • Russian Harmageddon (2000)
  • Dietsland Harmageddon - Sabbatical Magicrest (2001)
  • Minami-Kyushu Harmageddon - Sabbatical Magichaos (2001)
  • Antarctic Harmageddon (2001)
  • Tribute to FETU - Naniwa Harmageddon (2003)
  • Sabbatical Satanichrist Slaughter - Bay Area Harmageddon (2004) (kokoelma)

Kokopitkät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Splitit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Headbangers Against Disco Vol. 1 (1996)
  • Sabbatical Splitombstone (2000)
  • The Bulldozer Armageddon Volume 1 (2000)
  • Gorgon / Sabbat (2001)
  • Terror Squad/Sabbat (2001)
  • Unholy Grave/Sabbat (2001)
  • Kamikaze Splitting Roar (2003
  • Sabbat/Forever Winter (2005)
  • Sabbatical Desasterminator (2005)
  • Sabbat / Asbestos (2005)
  • Sabbatical Gorgonslaught (2005)
  • Sabbatical SiameseChristBeheading (2006)
  • Bloodlust Regime 1942 – The Syonan – To Massacre (2006)
  • Sabbatical Goat Semen (2006)
  • Asian Tyrants / Evil Dream

Livet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Videot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Live Aaaarrrrgggghhhh!!!! (2001)
  • Live Evillusion (2003)
  • The Curse of Hamagrism - Hamaguri Mythology (2003)

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]