Sehr Schnell

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sehr Schnell oli helsinkiläinen vuosina 19771980 toiminut punkyhtye. Alkuvuodesta 1978 ensimmäisen kerran studiossa käynyt yhtye ei urallaan levyttänyt kuin yksitoista kappaletta, mutta Pohjalla-kokoelman ja esiintymistensä vuoksi sitä pidetään yhtenä tärkeimmistä 1970-luvun suomalaisista punkyhtyeistä.[1]

Sisällysluettelo

Historia [muokkaa]

Sehr Schnell syntyi, kun Stressi Haapala ja Adi keksivät koulussa paperille kappaleiden nimiä. Ajatus bändistä syntyi, ja ensimmäinen esiintyminen oli Töölön yhteislyseon puurojuhlassa. Yhtyeeltä katkaistiin kuitenkin sähköt opettajien ystävällisellä avustuksella. Alkuperäiskokoonpanossa Haapala lauloi ja Adi soitti kitaraa, basistina oli Timo Westerlund ja rummuissa Mikko Haapala.

Vuonna 1978 Sehr Schnell pääsi levyttämään Love Recordsille. Alkuvuonna 1978 Lahden Microvoxin studioilla äänitettyjä kappaleita ei kuitenkaan koskaan julkaistu, vaan ensimmäinen single "Orja"/"Muukalainen" äänitettiin Loven studiolla Helsingissä. Sitä seurasi levytykset Pohjalla-kokoelmalla, Hilse-lp:llä sekä kaksi uutta singleä.

Pohjalla-kokoelman miksauksen aikoihin yhtyeeseen liittyi Räpylä, joka oli soittanut Trashissä. Trash oli yksi ensimmäisistä suomalaisista punkyhtyeistä (yhtye ei kuitenkaan koskaan levyttänyt). Singlen "Vaihda vapaalle"/"1979" jälkeen Haapala ja Westerlund jättivät yhtyeen. Kaksikko perusti uuden yhtyeen nimellä Mik Monto, joka julkaisi yhden singlen ("Häiriöitä"/"Koulussa", joista "Häiriöitä" oli vanha Sehr Schnellin keikoillaan soittama kappale). Sehr Schnellin uusi basisti ja rumpali tulivat Räpylän Trash-yhtyeestä. Tällä kokoonpanolla levytettiin sitten single "Neuroottiset pohkeet"/"Selittäjä". Singlen jälkeen Lepperi jätti yhtyeen. Uutena jäsenenä kokoonpanoon tuli kitaristi Rubberduck Jones, jonka myötä Räpylä siirtyi basistiksi.

Yhtyeen tyyli muuttui punkista progressiivisen rockin suuntaan ja kappaleista alkoi tulla pitkiä. Yhtyeeseen liittyi urkuri Juha Lipsanen. Sehr Schnell riitaantui Love Recordsin Atte Blomin kanssa, joka ei pitänyt yhtyeen tyylinmuutoksesta. Näin Sehr Schnell ei enää levyttänyt ja teki viimeiset keikkansa kesällä ja syksyllä 1980.[1]

Yhtyeen tuotanto julkaistiin maaliskuussa 2009 CD:nä. Mukana on myös Mik Monto -single sekä Sehr Schnellin konserttinauhoitus vuodelta 1978.[2]

Soittajat [muokkaa]

  • Kari "Stressi" Haapala (laulu) (ei ole gospel-muusikko Kari Haapala)
  • Kyösti "Adi" Remes (kitara)
  • Mikko "Max Hartmann" Haapala (rummut) (Stressin veli, kuollut 1990-luvun alussa)
  • Timo "Bass Fallos" Westerlund (basso)
  • Räpylä, Trash-yhtyeen yhtyeen kitaristi, aluksi kitara, myöhemmin basso
  • Mauno, Trash-yhtyeen rumpali
  • Lepperi, Trash-yhtyeen basisti
  • Rubberduck Jones, kitara
  • Juha Lipsanen, urut

Diskografia [muokkaa]

  • Orja / Muukalainen (Love Records, 1978)
  • Vaihda vapaalle / 1979 (Love Records, 1979)
  • Neuroottiset pohkeet / Selittäjä (Love Records, 1979)
  • "18.v.v.k" (18 vuotta, valmis kuolemaan), "Tekopyhä", "Juho vanha natsi ja "Värinää" Pohjalla-levyllä (Love Records, 1978)
  • "Mongoloidi" Hilselp:llä (Hilselevyt, 1979)

Viitteet [muokkaa]

  1. a b Mika Saastamoinen: Parasta Lapsille Suomipunk 1977–1984, s. 71-77. Johnny Kniga, 2007. ISBN 978-951-0-32379-3.
  2. http://www.lovemusic.fi/julkaisut/964

Lähteet [muokkaa]