Mott the Hoople

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mott the Hoople
(19691974, 2009)
Mott the Hoople esiintymässä vuonna 2009.
Mott the Hoople esiintymässä vuonna 2009.
Tiedot
Tyylilaji: glam rock
hard rock
rock and roll
Kotipaikka: Englannin lippu Herefordshire, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli: englanti
Sivusto: www.mottthehoople.com
Jäsenet
Kts. Jäsenet  
Levy-yhtiöt
Island Records  
CBS Records  
Columbia Records  

Mott the Hoople oli vuosina 19691974 vaikuttanut brittiläinen rockyhtye, joka yhdistetään useimmiten glam rock -tyyliin. Mott the Hooplen tunnetuin kappale on "All the Young Dudes", jonka sävelsi yhtyeen fanina tunnettu David Bowie. Mott the Hooplen esikuviin lukeutui myös Bob Dylan, jonka vaikutus erottuu monissa yhtyeen hitaissa kappaleissa. Yhtye otti nimensä vuonna 1967 ilmestyneestä romaanista, jonka kirjoitti amerikkalainen Willard Manus (s. 28.9.1930).

Mott the Hoople hajosi vuonna 1974, mutta lokakuussa 2009 yhtye teki lyhyen paluun neljän konsertin muodossa Lontoon Hammersmith Apollossa.

Alkuajat: 1969–1971[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen alkuperäinen nimi oli Silence[1] ja alkuperäiskokoonpanoon kuuluivat Mick Ralphs, Verden Allen ja Pete "Overend" Watts. Ralphs kävi Lontoossa esittelemässä yhtyeen demonauhoituksia eri levy-yhtiöille, jolloin Island Recordsin Guy Stevens innostui asiasta. Hän antoi yhtyeelle nimeksi Mott the Hoople ja hankki laulusolistiksi Ian Hunterin.[1]

Yhtye julkaisi vuonna 1969 debyyttialbuminsa Mott the Hoople, joka herätti jonkin verran huomiota Bob Dylan-tyylisillä kappaleillaan, joista vastasi pääasiassa Hunter. Lisäksi albumin avaava The Kinks-cover "You Really Got Me" on noussut klassikoksi. Seuraava albumi, vuonna 1970 julkaistu Mad Shadows ja erityisesti Mick Ralphsin kirjoittamat kappaleet, siirsivät yhtyettä lähemmäs hard rockia. Seuraavat albumit, vuonna 1970 julkaistut Wildlife ja Brain Capers jatkoivat samoilla linjoilla. Levytyssopimus Island Recordsin kanssa loppui ja yhtye hajosi järjestyhäiriöihin päättyneen Lontoon Royal Albert Hallissa järjestetyn konsertin jälkeen.[1]

Nousu menestykseen: 1972–1974[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittimuusikko David Bowie, joka oli juuri saavuttanut kaupallisen läpimurtonsa, osoittautui yhtyeelle pelastavaksi enkeliksi. Hän uskoi edelleen yhtyeen kykyihin ja kirjoitti sen käyttöön kappaleen "All the Young Dudes". Kappaleesta tuli Mott the Hooplen ensimmäinen ja suurin hitti sen noustessa Britannian singelistan sijalle 3 elokuussa 1972.[2] Bowie myös tuotti yhtyeen All the Young Dudes -albumin, joka oli korkeimmillaan Britannian albumilistan sijalla 21. Samalla levy-yhtiöksi oli vaihtunut CBS Records ja Mott the Hooplen tyyli oli siirtynyt lähemmäksi glam rockia. Albumin julkaisun jälkeen kosketinsoittaja Verden Allen erosi yhtyeestä.

Mott the Hooplen piti alun perin tulla Ruisrock -71 päätösyhtyeeksi, mutta tämä peruuntuilähde?. Yhtye esiintyi Helsingin Kulttuuritalolla ja Turun konserttitalolla toukokuussa 1972[3] ja erityisesti kappale Darkness darkness herätti ihastusta.

Vuonna 1973 julkaistiin albumi Mott, josta muodostui yhtyeen kaupallisesti menestynein levy (UK #7). Se sisälsi hitit "All the Way from Memphis" ja "Honaloochie Boogie", mutta menestyksestä huolimatta kitaristi Mick Ralphs jätti Mott the Hooplen siirtyäkseen Bad Company -yhtyeeseen. Tilalle liittyi kaksi uutta muusikkoa, kitaristi Ariel Bender ja kosketinsoittaja Morgan Fisher.

Mott the Hooplen viimeiseksi studioalbumiksi jäi vuonna 1974 julkaistu The Hoople, jolle sisältyivät hitit "The Golden Age of Rock 'n' Roll" sekä "Roll Away the Stone". Vuoden lopulla yhtye suunnitteli uutta kiertuetta, mutta Ariel Bender erosi yhtyeestä ja Ian Hunter päätti hajottaa yhtyeen lopullisesti.[1] Tilanteen pelasti kuitenkin hetkeksi kitaristi Mick Ronson, joka oli noussut kuuluisuuteen paria vuotta aikaisemmin soittaen David Bowien kuuluisassa taustayhtyeessä The Spiders From Mars. Hän ilmaisi halunsa liittyä Mott the Hoopleen ja sen tehtyään alkoi yhtye suunnitella suurta Englannin kiertuetta.[4] Se jouduttiin kuitenkin perumaan Ian Hunterin jouduttua sairaalaan liikarasituksen vuoksi.[4] Samaan aikaan oli liikkeelllä huhuja, jonka mukaan sekä Hunter että Ronson olivat aikeissa erota yhtyeestä. Näin tapahtuikin ja molemmat siirtyivät soolourilleen hieman kireän ilmapiirin vallitessa.[4] Vuoden lopulla julkaistiin vielä menestystä saavuttanut konserttitaltiointi Live.

Yhtye jatkoi vielä toimintaansa lyhentäen nimensä muotoon Mott. Se palkkasi uudeksi laulusolistiksi Nigel Benjaminin ja kitaristiksi Ray Majorin.[4] Mott julkaisi kaksi albumia; Drive On (1975) ja Shouting and Pointing (1976). Albumit eivät saavuttaneet menestystä. Benjamin erosi Mottista, joka samalla hajosi.

Reunion: 2009[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2009 solisti Ian Hunter ilmoitti yhtyeen tekevän kaksi reunion-konserttia Hammersmith Apollossa 2. ja 3. lokakuuta.[5] Konsertit myytiin loppuun ja yhtyeelle lisättiin kaksi ylimääräistä keikkapäivää.

Diskografia ja listasijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Live  (1974) – listalla 32 / US listalla 23.

Kokoelma-albumeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Nyman, Jake: Rocktieto 2, s. 253. Pirkkala: Lehtijussi Oy:n kirjapaino, 1979. ISBN 951-639-000-5.
  2. UK Top 40 Hit Database everyHit.com. Viitattu 5. helmikuuta 2009. (englanniksi)
  3. Mikael Huhtamäki: Live In Finland - Kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa 1955-1979. Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-8730-3.
  4. a b c d Nyman, Jake: Rocktieto 2, s. 254. Pirkkala: Lehtijussi Oy:n kirjapaino, 1979. ISBN 951-639-000-5.
  5. Mott The Hoople to play two anniversary shows nme.com. Viitattu 5. helmikuuta 2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]