American Idol

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
American Idol
American Idolin logo
American Idolin logo
Tyyli Tosi-tv
Kestoaika Yleensä 1–2 tuntia
Tekijä Simon Fuller
Pääosissa Juontajat:
Ryan Seacrest (2002–)
Brian Dunkleman (2002)
Tuomarit:
Jennifer Lopez (2011–2012, 2014–)
Keith Urban (2013–)
Harry Connick, Jr. (2014–)
Randy Jackson (2002–2013)
Mariah Carey (2013)
Nicki Minaj (2013)
Paula Abdul (2002–2009)
Simon Cowell (2002–2010)
Kara DioGuardi (2009–2010)
Ellen DeGeneres (2010)
Steven Tyler (2011–2012)
Alkuperämaa Yhdysvallat
Verkko FOX
Esitetty 11. kesäkuuta 2002 – jatkuu edelleen
Jaksoja 25 (1. kausi)
38 (2. kausi)
40 (3. kausi)
42 (4. kausi)
41 (5. kausi)
41 (6. kausi)
42 (7. kausi)
40 (8. kausi)
43 (9. kausi)
39 (10. kausi)
(11. kausi)
Aiheesta muualla
IMDb

American Idol (aiemmalta nimeltään American Idol: The Search for a Superstar) on yhdysvaltalainen laulajien kykyjenetsintä- ja televisio-ohjelma, joka perustuu brittiläiseen formaattiin Pop Idol. Ohjelman kehitti Simon Fuller, joka muistetaan muun muassa Spice Girlsin ja S Club 7:n managerina.

Yhdysvalloissa ohjelmaa esitetään FOX-televisiokanavalla, ja se on yksi maan katsotuimmista ohjelmista. Kilpailussa olevat tuomarit seulovat kymmenien tuhansien joukosta mielestään lahjakkaimmat ja kiinnostavimmat laulajat. Ohjelmassa on kolme tai neljä tuomaria, vuonna 2014 Jennifer Lopez, Keith Urban ja Harry Connick, Jr.. Juontajana on toiminut alusta asti Ryan Seacrest.

Ohjelman alussa tuomarit valitsevat kilpailijoita jatkoon, mutta ohjelman edetessä valinta siirtyy katsojille, jotka valitsevat lopullisen voittajan. Vuonna 2014 käynnistyi ohjelman kolmastoista tuotantokausi. Ohjelmaa seuraa keskimäärin yli 30 miljoonaa katsojaa. Formaatin suomalaisversio on Idols.

Ohjelman tuomarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vierailevat tuomarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljännellä kaudella koelauluihin otettiin mukaan vierailevia tuomareita. Heitä olivat muun muassa Gene Simmons, LL Cool J, Kenny Loggins ja Brandy. Yhdeksännellä kaudella tuomaristossa nähtiin mm. Victoria Beckham, Katy Perry ja Avril Lavigne.

Juontajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjelmaa on juontanut alusta asti Ryan Seacrest. American Idolin ensimmäisellä tuotantokaudella hänen juontajaparinaan toimi Brian Dunkleman, joka kuitenkin lopetti ohjelman juontamisen siihen.

Eteneminen ohjelmassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koelaulut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunkin tuotantokauden alussa käydään koelaulut, joissa tuomarit ja mahdollinen vieraileva tuomari arvioivat tuhansia koelaulajia ympäri Yhdysvaltoja. Hollywoodiin pääsee keskimäärin 20-40 laulajaa paikkakuntaa kohden. Koelaulut pidetään yleensä suurissa kokoontumistiloissa, joihin kaikki halukkaat mahtuvat jonottamaan. Kauden aikana arvioidaan keskimäärin hieman alle 100 000 koelaulajaa ja kaikkina aikoina kokelaita on ollut lähes puoli miljoonaa. Kaikki eivät kuitenkaan pääse tuomareiden eteen, sillä alustava raati valitsee tuhansien kokelaiden keskuudesta vain osan laulutaidon tai yleisen mielenkiinnon perusteella ja vain näillä valituilla on mahdollisuus päästä televisioon. Sitten tuottajat valitsevat joukosta mielestään sopivat esiintyjät. Esiintyessään tuomareille he joutuvat laulamaan ilman säestystä. Koelauluja järjestetään joka kaudella noin seitsemässä osavaltiossa, joissa osallistujamäärä vaihtelee välillä 5 000 – 20 000. Hollywoodiin valitaan yhteensä noin 200 koelaulajaa.

Koelauluosuus on yksi suosituimpia osioita kilpailussa. Siinä keskitytään heikoimpiin esityksiin ja esittäjiin, jotka eivät ilmeisesti ole tietoisia heikosta potentiaalistaan. Alustava raati on valinnut nämä kilpailijat negatiivisessa mielessä, mikä tarkoittaa yleensä vähäistä tai olematonta laulutaitoa ja suurta uskoa omiin kykyihin. Heikot esitykset saavat usein kovaa kritiikkiä, erityisesti Simon Cowellilta. Kilpailijat eivät kuitenkaan yleensä usko häntä ja poistuvat paikalta vakuutellen muille paikalla oleville sekä tv-kameroille olevansa parempia laulajia. Yleensä tuomarit osoittavat negatiivisen mielipiteensä tukahduttamalla nauruaan. Joistakin huonoista laulajista on tullut jopa niin sanottuja "Amerikan legendoja", kuten kolmannen kauden koelaulaja William Hungista, joka huvitti tuomareita esittämällä Ricky Martinin kappaleen "She Bangs", mutta sai hylkäyksestä huolimatta myöhemmin levytyssopimuksen. Muita epäonnistuneita kokelaita, joita on muisteltu ohjelmassa myöhemmin, ovat olleet Paula Abdulia kovin sanoin kritisoinut Rhonetta Johnsson ja koelaulutilaisuudessa hämminkiä aiheuttanut Leroy Wells.

Kilpailijoiden tulee olla Yhdysvaltain kansalaisia, vapaita työskentelemään kokopäiväisesti sekä iältään 16–28-vuotiaita. Yläikäraja nostettiin nykyiseen 28 ikävuoteen neljännellä kaudella, koska kilpailuun haluttiin tuomarien silloisten kommenttien mukaan kypsyyttä ja monipuolisuutta. Alkuvuodesta 2003 50-vuotias professori Drew Cummings teki valituksen ikäsyrjinnästä tasa-arvoisten työmahdollisuuksien komissioon, koska häntä ei otettu jatkoon iän perusteella. Juttua ei kuitenkaan otettu käsittelyyn. Kilpailijoiden tulee tuoda mukanaan voimassa oleva todiste syntymäajasta ja kansalaisuudesta, kuten syntymätodistus, ajokortti tai passi ja alle 18-vuotiaiden mukana tulee olla vanhempi tai huoltaja. Kaikkien koelaulajien pitää käydä americanidol.com:ssa tulostamassa kaavake, joka heidän tulee täyttää, jotta he saavat esiintyä tuomareille. Väärää tietoa antaneet hylätään.

Kilpailuun ei hyväksytä levytyssopimuksen omaavia henkilöitä, ensimmäisen kauden top 30:een sijoittuneita, toisen ja kolmannen kauden top 32:een sijoittuneita, neljännen kauden 44 parhaan joukkoon sijoittuneita, FOXin kanssa millään tavalla tekemisissä olevia eikä kolmen vuoden sisällä rikostaustaa omaavia henkilöitä. Vaikka kyseinen henkilö olisikin hyväksyttävä kilpailija, hän ei silti välttämättä pääse laulamaan tai näyttäytymään tv:ssä, sillä ohjelma-aikaa on rajoitetusti kaupunkia kohden.

Hollywood-viikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hollywood-viikolla tarkoitetaan viisi päivää kestävää koelauluista seuraavaa osuutta, jossa noin 200 kilpailijaa laulaa erilaisissa koitoksissa. Ensimmäisenä ja toisena päivänä he laulavat yhden kappaleen 12 laulun listasta mikrofoniin taustamusiikin kanssa ja paikalla ovat puolet laulajista sekä vakituiset tuomarit. Loput kilpailijoista ovat retkellä Hollywoodissa, mutta osia vaihdetaan seuraavana päivänä. Seitsemän kilpailijan esiinnyttyä heidät laitetaan riviin lavalle ja jaetaan etu- ja takariviin, joista toinen rivi lähtee kotiin.

Seuraava päivä on ryhmäpäivä, joka on jokaisella kaudella tuottanut ongelmia, sillä kilpailijoiden tulee valmistella esitys 3–4 hengen ryhmissä yhteistyönä, mikä ei ole aina sujunut mutkattomasti. Useimmiten osa ryhmästä jatkaa ja osa putoaa, tosin koko ryhmä voidaan päästää jatkoon tai hylätä. Neljäntenä päivänä jokainen laulaa 95 kappaleen listasta valitsemansa laulun ilman säestystä ja tuomarit jakavat heidät kaikkien laulettua neljään huoneeseen. Kausilla 1–4 kaksi huonetta hylättiin ja kaksi päästettiin jatkoon, mutta viidennellä kaudella kolme huonetta jatkoi ja yksi hylättiin. Viidentenä päivänä tuomarit katsovat nauhoja ja pudottavat noin 48:sta jäljelle jääneestä kilpailijasta puolet ennen semifinaaleja. Jotkut pitävät American Idolin Hollywood-viikkoa yhtenä rankimmista, sillä monet ovat romahtaneet ja jotkut ovat lopettaneet kilpailunsa sen aikana.

Semifinaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hollywoodista selvinneet etenevät semifinaaleihin. Heitä oli ensimmäisellä kaudella 30, toisella ja kolmannella kaudella 32 ja neljännellä ja viidennellä kaudella 24. Ensimmäisellä kaudella 30 semifinalistia jaettiin kolmeen kymmenen kilpailijan ryhmään, joista jokaisesta kolme eniten ääniä saanutta pääsivät jatkoon. Kymmenes finalisti valittiin villi kortti -jaksossa, jossa viisi aiemmin pudotettua mutta tuomareiden mielestä uuden mahdollisuuden ansaitsevaa kilpailijaa pistettiin äänestykseen. Kausilla kaksi ja kolme 32 semifinalistia jaettiin neljään kahdeksan kilpailijan ryhmään, joista aina kaksi eniten ääniä saanutta pääsi finaaleihin. Lisäksi jokainen tuomari valitsi yhden pudotetun kilpailijan mukaan ja kahdestoista finalisti valittiin yleisöäänestyksellä villi kortti -jaksossa. Toisen kauden kakkonen Clay Aiken oli yleisön valinta. Kaudella neljä oli mukana 12 miestä ja naista. Tämän käytännön mukaan miehet ja naiset laulavat eri päivinä. Jokainen laulaa valitsemansa laulun ja saa kuulla tuomareiden mielipiteet suorituksesta. He eivät kuitenkaan voi enää tässä vaiheessa vaikuttaa kilpailun kulkuun muuten kuin kommenttiensa avulla. Mielipiteet vaihtelevat tiukasta kritiikistä ylistyksiin. Esimerkiksi viitoskaudella mukana ollut Stevie Scott sai Simon Cowellilta kritiikkiä hänen sanojensa mukaan tylsästä esityksestä. Saman kauden kolmosen Elliott Yaminin erästä semifinaaliesitystä pidettiin niin hyvänä, että Simon kehui Elliottin parhaaksi mieslaulajaksi koko kilpailun historiassa. Semifinaaleissa on orkesteri ja taustalaulajat säestämässä laulua. Musiikkivieraita käy satunnaisesti ohjelman semifinaaleissa. Esimerkiksi viitoskaudella semifinaaleihin tuli neljännen tuotantokauden voittaja Carrie Underwood ja seuraavassa semifinaalissa toiseksi samalla kaudella sijoittunut Bo Bice.

Esitysten jälkeen katsojilla on kaksi tuntia aikaa omalla aikavyöhykkeellään äänestää suosikkiaan soittamalla ilmaiseen puhelinnumeroon. Jokaista kilpailijaa voi äänestää niin monta kertaa kuin haluaa, kunhan se tehdään oikealla aikavyöhykkeellä, joka on yhteydessä puhelimen suuntanumeroon. Muussa tapauksessa ääni hylätään. Seuraavan päivän tuloslähetyksessä pudotetaan kaksi vähiten ääniä saanutta miestä ja naista, kunnes jäljellä on kuusi kummankin sukupuolen edustajaa eli Top 12.

Semifinalistien, ja joissakin tapauksissa myös muiden, taustat tutkitaan ja heidät voidaan hylätä esimerkiksi rikosrekisterin vuoksi. Useita finalisteja on hylätty heidän menneisyydestään löytyneiden asioiden vuoksi. Semifinalistit joutuvat myös huumetesteihin, jotta kilpailun imagolle haitallisilta huumeskandaaleilta vältyttäisiin.

Kilpailijat allekirjoittavat sopimuksen, joka antaa tuottajille luvan käyttää kaikkea heistä kuvattua materiaalia, vaikka se olisi kilpailijasta nöyryyttävää. He myös lupaavat hyväksyä kaikki heidän yksityiselämästään paljastetut asiat, olivat ne totta tai ei.[1]

Finaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Finalisti Chris Daughtry kuuntelee tuomareiden kommentteja esityksensä jälkeen viidennellä kaudella. Finaalilähetyksissä tuomarit eivät voi vaikuttaa kilpailun kulkuun muulla tavalla ja taustalla oleva yleisö voi halutessaan ilmaista mielipiteensä kritiikkiä kohtaan joko taputtamalla tai buuaamalla.

Finaaleissa ollaan viimeiset 11 viikkoa, jolloin jokainen laulaja laulaa isolla lavalla. Ensimmäisellä viikolla käytännöksi on muodostunut Stevie Wonderin laulujen esittäminen ja hän myös itse opastaa kilpailijoita joillakin kausilla. Monelle on ollut suuri asia saada tavata hänet ja viitoskaudella mukana ollut Elliott Yamin puhkesi kyyneliin heti hänet nähtyään. Useimmille viikolle on oma musiikkiteema, jonka edustaja yleensä opastaa heitä. Musiikkityylejä ja esittäjäteemoja on ollut useita, kuten Bee Geesin, Elvis Presleyn, Queenin ja Elton Johnin kappaleet. Jokainen laulaa yhden kappaleen, ja tuomarit arvioivat suorituksen esityksen jälkeen. Kaikkien esitettyä kappaleensa annetaan muutama tunti äänestysaikaa, jolloin suosikkiaan saa äänestää. Seuraavan päivän tuloslähetyksessä mainitaan kolme vähiten ääniä saanutta, joista kahden ilmoitetaan lopulta olevan turvassa ja yksi joutuu lähtemään. Ennen lähtöään pudotettu kilpailija saa laulaa vielä kerran esittämänsä kappaleen lavalla.

Myöhemmässä vaiheessa lauletaan kaksi kappaletta, koska esittäjiä on vähemmän ja aikaa enemmän. Tällöin molemmat suoritukset arvioidaan esitysten jälkeen. Kun enää kolme on jäljellä, laulaa jokainen kolme kappaletta, joista yksi on tuomarien valitsema, yksi omavalintainen ja yksi levytuottaja Clive Davisin valitsema. Toisella kaudella yksi kappale tosin valittiin arpomalla Clive Davisin valinnan sijaan. Kun jäljellä on enää kaksi kilpailijaa, järjestetään finaali noin 7&nbps;300 katsojan edessä, jolloin kumpikin finalisti laulaa ensimmäisenä päivänä kolme kappaletta. Tuomarit arvioivat kaikki esitykset käytännön mukaisesti. Seuraavana päivänä on pidennetty tuloslähetys, jossa tulosten lisäksi nähdään yllätysvieraita. Paikalla ovat kaikki 12 finalistia, jotka esiintyvät useita kertoja, muun muassa musiikkivieraiden kanssa ja yhdessä. Viidennellä kaudella juontaja Ryan Seacrect alkoi jakaa negatiivisia palkintoja esimerkiksi parhaille nais- ja miesesiintyjille ja parhaalle imitaattorille. Ryan Seacrest kertoo ohjelman lopuksi, kenestä tulee uusi American Idol ja voittajan selvittyä paperia alkaa sataa ja voittaja laulaa häntä varten tehdyn debyyttisinglen.

Alun perin ohjelman finaalit järjestettiin Hollywoodin Kodak-teatterissa, mutta kahdeksannesta tuotantokaudesta alkaen finaali on järjestetty Nokia-teatterissa Los Angelesin keskustassa.

Idolin jälkeinen mainonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Finaalista pudonneet kilpailijat esiintyvät pudotusta seuranneella viikolla lehtihaastatteluissa ja keskusteluohjelmissa kertomassa kokemuksistaan ohjelmassa. Voittaja ja toiseksi sijoittunut tekevät samat asiat kauden päätyttyä. Viimeisen jakson jälkeen julkaistaan finalistien kokoelma-albumi sekä voittajan ja toiseksi tulleen single. Kokoelman julkaisee RCA ja singlet julkaistaan sillä RCA:n osastolla, jolle kilpailija tekee sopimuksen. Kokoelmalla on yksi cover-kappale jokaiselta finalistilta, ja ne valitaan sillä perusteella mitä pidetään heidän parhaana esityksenään. Kyseisiä kappaleita ei julkaista radiosoittoon, mutta niitä voi ladata maksullisesti Internetistä.

Saman vuoden kesällä, yleensä heinäkuusta syyskuuhun, kymmenen finalistia kiertää manner-Yhdysvaltoja ja joskus osia Kanadasta yhteensä yli 40 kaupungissa. He esiintyvät yleensä loppuunmyydyillä ja tunnetuilla areenoilla.

Myöhään syksyllä tai alkutalvesta julkaistaan kilpailijoiden debyyttialbumeja Sony BMG:n alaisena.

Tuotantokaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
Ensimmäisen tuotantokauden finalistit (2002)
Kelly Clarkson Voittaja
Justin Guarini 4. syyskuuta
Nikki McKibbin 28. elokuuta
Tamyra Gray 21. elokuuta
RJ Helton 14. elokuuta
Christina Christian 7. elokuuta
Ryan Starr 31. heinäkuuta
A. J. Gil 24. heinäkuuta
Jim Verraros 17. heinäkuuta
EJay Day 17. heinäkuuta

Ensimmäinen tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kelly Clarkson vei voiton ensimmäisellä kaudella.

American Idol debytoi vähin äänin kesäohjelmana FOX-kanavalla vuonna 2002 sen jälkeen kun useat muut kanavat olivat hylänneet sen. Ohjelmaa juonsivat Ryan Seacrest ja Brian Dunkleman, joista Brian Dunkleman jätti American Idolin kyseisen tuotantokauden jälkeen. Koelaulut pidettiin New Yorkissa, Los Angelesissa, Chicagossa, Dallasissa, Miamissa, Atlantassa ja Seattlessa. Kausi alkoi 11. kesäkuuta 2002 ja suosio kasvoi vähitellen, kun keskustelu mielenkiintoisista kilpailijoista ja suorasanaisesta brittituomarista, Simon Cowellista, kiihtyi. Finaalia seurasikin lopulta arviolta 22 miljoonaa tv-katsojaa syyskuussa 2002. Finaalikaksikko Kodak-teatterissa oli Kelly Clarkson ja Justin Guarini, joista Kelly Clarkson vei voiton 58 prosentin äänimäärällään. Suosion vuoksi seuraava kausi aikaistettiin alkavaksi heti tammikuussa 2003, jolloin jaksoja tuli lisää, budjetti kasvoi ja mainosaika kallistui.

Kelly Clarkson teki sopimuksen American Idolin 19 Managementin kanssa yhteistyössä olevalle RCA-levy-yhtiölle. Heti finaalin jälkeen Kelly julkaisi kaksi singleä, joista tunnetumpi A Moment Like This debytoi Billboard-listalla sijalla 52, mutta teki historian suurimman nousun ja rikkoi Beatlesien ennätyksen mennessään kärkeen seuraavalla viikolla. Laulu oli jo levytetty valmiiksi, jotta voittajalle olisi saatu maksimaalinen mediahuomio ja se alkoi soida radioasemilla heti finaalia seuranneena päivänä. Kelly esiintyi monissa viihdeohjelmissa ja hänen videonsa alkoivat pyöriä MTV:n Total Request Live -ohjelmassa. Hän on julkaissut neljä albumia, Thankful, Breakaway, My December ja All I Ever Wanted joista Breakaway toi hänelle kaksi Grammy-palkintoa ja kansainvälistä suosiota.

Kolmanneksi sijoittui Nikki McKibbin ja neljänneksi Tamyra Gray. Amerikkalaiselle yleisölle oli yllätys, kun eräs suurimmista voittajasuosikeista, Tamyra Grey, jäi finaalin ulkopuolelle. Tämä oli ainut vuosi, jolloin toiseksi sijoittunut ei julkaissut singleä finaalin jälkeen.

Toinen tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen tuotantokauden finalistit (2003)
Ruben Studdard Voittaja
Clay Aiken 21. toukokuuta
Kimberley Locke 14. toukokuuta
Joshua Gracin 7. toukokuuta
Trenyce 30. huhtikuuta
Carmen Rasmusen 23. huhtikuuta
Kimberly Caldwell 16. huhtikuuta
Rickey Smith 9. huhtikuuta
Corey Clark 2. huhtikuuta (hylättiin)
Julia DeMato 26. maaliskuuta
Charles Grigsby 19. maaliskuuta
Vanessa Olivarez 12. maaliskuuta
Clay Aiken sijoittui sijalle kaksi toisella kaudella.

Kausi alkoi 19. tammikuuta 2003 ja koelaulut järjestettiin New Yorkissa, Los Angelesissa, Miamissa, Detroitissa, Atlantassa, Nashvillessä sekä Austinissa. Koelauluissa oli mukana muun muassa tuomariston negatiivisella tavalla hämmästyttänyt Keith Beukelaer. Finaalissa Kodak-teatterissa 20. toukokuuta 2003 olivat Ruben Studdard ja Clay Aiken. Toinen kausi oli ainoa kausi, jossa finaali oli miesten välinen ja se oli kaikista kausista tiukin, sillä yli 24 miljoonasta annetusta äänestä Aiken hävisi Studdardille noin 130 000 äänellä.[2] Voittaja Ruben Studdardin esikoisalbumi oli nimeltään Soulful.

Rubenin seuraava albumi julkaistiin 26. syyskuuta 2006. Kimberley Locke on myös saanut radiosoittoa American Idolin jälkeen debyyttialbumillaan One Love. Neljänneksi sijoittunut Joshua Gracin on nauttinut suurta suosiota kantri-artistina tehtyään sopimuksen Lyric Street Recordsin kanssa. Hänen ensimmäiseltä albumiltaan nousi kolme hittiä, muun muassa listaykkönen "Nothing to Lose".

Tällä tuotantokaudella hylättiin yksi kilpailija, Corey Clark. Hänet hylättiin ohjelmasta, koska hän ei ollut kertonut rikosrekisteristään. Lisäksi hän väitti, että hänellä olisi ollut suhde tuomari Paula Abdulin kanssa. Hän myös väitti saaneensa sen seurauksena erityiskohtelua ohjelmassa. Abdul todettiin myöhemmin syyttömäksi. Myös Frenchie Davis hylättiin ja poistettiin kilpailusta, kun Internetistä löytyi kuvia hänestä yläosattomissa. Hän ei tosin ehtinyt finaaleihin saakka.

Kolmas tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmannen tuotantokauden finalistit (2004)
Fantasia Barrino Voittaja
Diana DeGarmo 26. toukokuuta
Jasmine Trias 19. toukokuuta
LaToya London 12. toukokuuta
George Huff 5. toukokuuta
John Stevens 28. huhtikuuta
Jennifer Hudson 21. huhtikuuta
Jon Peter Lewis 14. huhtikuuta
Camile Velasco 7. huhtikuuta
Amy Adams 31. maaliskuuta
Matthew Rogers 24. maaliskuuta
Leah LaBelle 17. maaliskuuta
Diana DeGarmo sijoittui toiseksi kolmannella kaudella.

Kausi alkoi 19. tammikuuta 2004 ja koelaulut järjestettiin New Yorkissa, Los Angelesissa, San Franciscossa, Houstonissa, Atlantassa ja Honolulussa. Kyseisellä kaudella oli mukana "Amerikan legenda" William Hung, joka hämmästytti omaperäisellä tanssillaan koko tuomariston. Hänen osuutensa ohjelmassa huomioitiin kuitenkin Koch Entertainment Recordsin taholta, joka antoi hänelle 25 000 dollarin levytyssopimuksen.[3]

Kiistanalaisuutta ilmeni kilpailun oikeudenmukaisuudesta, kun Jasmine Trias sai kolmannen sijan Latoya Londonin sijasta Simon Cowellin negatiivisista kommenteista huolimatta. Jasmine julkaisi myöhemmin CD:n ja sai faneja Havaijilta, mistä hän oli itsekin kotoisin, sekä Filippiineiltä, Singaporesta, Guamilta ja muista Kaakkois-Aasian valtioista. Kolmas kausi näytettiin myös Australiassa Network Ten-kanavalla muutaman päivän viiveellä.

Kodak-teatterissa järjestetyssä finaalissa mukana olivat Fantasia Barrino ja Diana DeGarmo. Voittajaksi selviytyi Fantasia Barrino 51 prosentin äänimäärällä eli 1,3 miljoonalla äänellä. Kaikkiaan ääniä tuli 65 miljoonaa, mikä on suurin äänimäärä koko ohjelman historiassa.[4] Fantasia Barrinon esikoisalbumi oli nimeltään Free Yourself. Hän julkaisi ensimmäisen singlensä kesäkuussa 2004 RCA:lla. Se sisälsi kappaleet "I Believe", jonka osittain kirjoitti entinen Idol-kilpailija Tamyra Gray ja jonka Fantasia lauloi finaalissa, Aretha Franklinin hitti "Chain of Fools" ja hänen versionsa kappaleesta "Summertime". Single nousi ykköseksi Billboard Hot 100 -listalla, mikä oli ensimmäinen kerta, kun artisti ylti kyseiseen saavutukseen ensimmäisellä singlellään. Myyntilistalla single pysyi kärjessä 11 viikkoa, mikä oli pidempään kuin kenelläkään muulla Idol-kilpailijalla. "I Believe" oli vuoden myydyin single USA:ssa ja CRIA myönsi sille platinaa.

Fantasia on myös ottanut osaa kirjoitus- ja näyttelemisprojekteihin: hän on julkaissut muistelmansa Life is Not a Fairy Tale sekä osallistunut omaan elämäänsä perustuvan tv-elokuvan tekemiseen. Häntä myös harkittiin Effie Whiten rooliin elokuvaan Dreamgirls mutta roolin sai kanssakilpailija Jennifer Hudson.[5] Hän esiintyi myös Simpsoneissa nuorempana versiona itsestään sekä Luther Vandrossin tribuutti-CD:llä vuosi kilpailun jälkeen.

Neljäs tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljännen tuotantokauden finalistit (2005)
Carrie Underwood Voittaja
Bo Bice 25. toukokuuta
Vonzell Solomon 18. toukokuuta
Anthony Fedorov 11. toukokuuta
Scott Savol 4. toukokuuta
Constantine Maroulis 27. huhtikuuta
Anwar Robinson 20. huhtikuuta
Nadia Turner 13. huhtikuuta
Nikko Smith 6. huhtikuuta
Jessica Sierra 30. maaliskuuta
Mikalah Gordon 24. maaliskuuta
Lindsey Cardinale 16. maaliskuuta
Carrie Underwood voitti neljännen kauden.

Ryan Seacrest juonsi neljännelläkin kaudella ja samat tuomarit, Simon Cowell, Randy Jackson ja Paula Abdul, olivat mukana. Kausi alkoi 18. tammikuuta 2005 ja koelaulut järjestettiin Washingtonissa, St. Louisissa, Missourissa, New Orleansissa, Louisianassa, Las Vegasissa, Nevadassa, Clevelandissa, Ohiossa, Orlandossa, Floridassa sekä San Franciscossa, Kaliforniassa. Kilpailijoiden tuli olla 16–28-vuotiaita 4. elokuuta 2004 eli syntymäpäivän piti olla välillä 5. elokuuta, 1975 ja 4. elokuuta, 1988.[6] Tästä uudesta säännöstä hyötyneitä olivat muun muassa Constantine Maroulis (s. 17. syyskuuta) sekä Bo Bice (s. 1. marraskuuta), jota tuomarit sanoivat finaalilähetyksissä yhdeksi kilpailun kokeneimmista.

Tällä kaudella sääntöjä muokattiin myös kilpailun loppuosassa: valittiin 24 semifinalistia, joista 12 oli miespuolisia ja 12 vastaavasti naispuolisia, jotka kilpailivat omissa ryhmissään. Joka viikko kummastakin ryhmästä putosi kaksi kunnes jäljellä oli 12 finalistia.

Mario Vazquez, joka oli alun perin 12 finalistin joukossa, lähti kilpailusta 11. maaliskuuta, vain päiviä ennen finaalien alkua vedoten henkilökohtaisiin syihin. Edellisellä viikolla pudonnut Nikko Smith tuli hänen tilalleen.

Kodak-teatterissa pidettävässä finaalissa mukana olivat Carrie Underwood ja Bo Bice, joista voittajaksi selviytyi Carrie Underwood. Hän oli ensimmäinen voittaja Kelly Clarksonin jälkeen, joka ei ollut kertaakaan kolmen vähiten ääniä saaneen joukossa. Carrien ensimmäinen single "Inside Your Heaven" julkaistiin 14. kesäkuuta 2005 ja se nousi ykköseksi Billboard Hot 100 -listalla. Esikoisalbumi Some Hearts nousi listakakkoseksi marraskuussa 2005 ja myi triplaplatinaa.

Viides tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viidennen tuotantokauden finalistit (2006)
Taylor Hicks Voittaja
Katharine McPhee 24. toukokuuta
Elliott Yamin 17. toukokuuta
Chris Daughtry 10. toukokuuta
Paris Bennett 3. toukokuuta
Kellie Pickler 26. huhtikuuta
Ace Young 19. huhtikuuta
Bucky Covington 12. huhtikuuta
Mandisa 5. huhtikuuta
Lisa Tucker 29. maaliskuuta
Kevin Covais 22. maaliskuuta
Melissa McGhee 15. maaliskuuta
Taylor Hicks soittaa huuliharppua American Idol Live! -kiertueella.

Kausi alkoi 17. tammikuuta 2006 ja tuomareina toimivat edelleen Simon Cowell, Paula Abdul ja Randy Jackson. Koelaulut pidettiin Chicagossa, Denverissä, Greensborossa, San Franciscossa, Las Vegasissa, Austinissa ja Massachusettsissa. Memphisin koelaulut peruttiin Hurrikaani Katrinan vuoksi. Säännöt olivat samat kuin 4. kaudella: kilpailijoiden tuli olla 16–28-vuotiaita 15. elokuuta 2005 eli syntymäpäivien tuli sijoittua välille 16. elokuuta 1976 ja 15. elokuuta 1989. [7] [8]

Kodak-teatterin finaalissa 24. toukokuuta olivat Taylor Hicks ja Katharine McPhee, joista finaalin voitti Taylor Hicks. Hän oli toinen voittaja Alabaman Birminghamista ja neljäs finalisti, jolla on läheisiä suhteita kaupunkiin. Toiseksi viimeisessä finaalissa putosi Elliott Yamin yhdessä kilpailun tiukimmista pudotuksista – jokainen kilpailija sai yli 33 prosenttia äänistä. Kilpailun voittaneen Taylor Hickin esikoisalbumi oli nimeltään Do I Make You Proud.

Vaikka tällä kaudella oli vähemmän kiistanalaisuuksia edellisiin kausiin verrattuna, jonkin verran ongelmia ilmeni. Brittenumin kaksoset, jotka kävivät yhdessä koelauluissa Chicagossa, aiheuttivat pientä sekaannusta, kun Derrell ilmoitti lähtevänsä kilpailusta luultuaan veljensä lähteneen Simonin kommenttien takia. Huomattuaan virheensä Derrell anoi tuomareilta pääsyä takaisin, ja he antoivat veljeksille lopulta uuden mahdollisuuden. Brittenumit hylättiin kuitenkin tammikuussa 2006, koska heidät pidätettiin aiemmasta rikoksesta.

Kuudes tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuudennen tuotantokauden finalistit (2007)
Jordin Sparks Voittaja
Blake Lewis 23. toukokuuta
Melinda Doolittle 16. toukokuuta
LaKisha Jones 9. toukokuuta
Chris Richardson 2. toukokuuta
Phil Stacey 2. toukokuuta
Sanjaya Malakar 18. huhtikuuta
Haley Scarnato 11. huhtikuuta
Gina Glocksen 4. huhtikuuta
Chris Sligh 28. maaliskuuta
Stephanie Edwards 21. maaliskuuta
Brandon Rogers 14. maaliskuuta
Jordin Sparks kuudennen tuotantokauden Idols-kiertueella.

Kuudes tuotantokausi alkoi 16. tammikuuta 2007. Tuomareina toimivat edellisten tuotantokausien tavoin Simon Cowell, Paula Abdul ja Randy Jackson. Koelaulut järjestettiin seitsemässä kaupungissa ja ne esitettiin televisiossa Fox-kanavalla tammikuun 16. (Minneapolis), 17. (Seattle), 23. (Memphis), 24. (East Rutherford), 30. (Birmingham), 31. (Los Angeles), ja helmikuun 6. (San Antonio) päivä.

Vierailevina tuomareina koelauluissa nähtiin Olivia Newton-John, Carole Bayer Sager ja Jewel.

Kodak-teatterin finaalissa 23. toukokuuta olivat Jordin Sparks ja Blake Lewis. Voittajaksi selviytyi Sparks, joka keräsi finaalissa ennätykselliset 74 miljoonaa ääntä. Sparks on kilpailun nuorin voittaja, voittaessaan kisan 17-vuotiaana. Hän on myös ensimmäinen voittaja Etelä-Yhdysvaltojen ulkopuolelta.

3. huhtikuuta 2007 Ryan Seacrest kertoi, että ensimmäinen American Idol Songwriter -kilpailu alkaa. Kilpailussa oli tarkoitus kirjoittaa kappale, joka tulee voittajan ensimmäiseksi singleksi. 22. toukokuuta kaksi finalistia esitti voittajakappaleen "This Is My Now". Se julkaistiin kilpailun voittaja Jordin Sparksin ensimmäisenä singlenä.

Seitsemäs tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seitsemännen tuotantokauden finalistit (2008)
David Cook Voittaja
David Archuleta 21. toukokuuta
Syesha Mercado 14. toukokuuta
Jason Castro 7. toukokuuta
Brooke White 30. huhtikuuta
Carly Smithson 23. huhtikuuta
Christy Lee Cook 16. huhtikuuta
Michael Johns 9. huhtikuuta
Ramiele Malubay 2. huhtikuuta
Chikezie Eze 26. maaliskuuta
Amanda Overmyer 19. maaliskuuta
David Hernandez 12. maaliskuuta
7. tuotantokauden voittaja David Cook

Seitsemäs tuotantokausi alkoi Yhdysvalloissa 15. tammikuuta 2008. Kilpailun tuomarit ovat edelleen Randy Jackson, Paula Abdul ja Simon Cowell ja juontajana toimii yhä Ryan Seacrest. Koelaulut järjestettiin seitsemässä kaupungissa ympäri Amerikkaa kesällä 2007: kaupungit olivat San Diego, Dallas, Omaha, Atlanta, Charleston, Miami ja Philadelphia. Säännöt olivat lähes samat kuin aiempina vuosina: kilpailijoiden tulee olla 16–28-vuotiaita 28. heinäkuuta 2007 ja oikeutettuja työskentelemään Yhdysvalloissa. Hakijat, jotka ovat päässeet vähintään 40 parhaan joukkoon aiemmilla kausilla, eivät ole Yhdysvaltain kansalaisia tai vakituisia asukkaita tai omistavat voimassa olevan levytyssopimuksen tulee hylätä.

Seitsemännettä tuotantokautta kehuttiin siihen asti parhaimmaksi American Idolin kaudeksi, koska kilpailijat olivat hyvin erilaisia ja heidän taitavuustasonsa on korkeampi kuin aiemmilla kausilla. Simon Cowell on myös sanonut, että kyseisenä vuonna miehet ovat selvästi parempia kuin naiset. Kilpailun finaali käytiin 21. toukokuuta, ja voittajaksi kruunattiin David Cook.

Kahdeksas tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kahdeksannen tuotantokauden finalistit (2009)
Kris Allen Voittaja
Adam Lambert 20. toukokuuta
Danny Gokey 13. toukokuuta
Allison Iraheta 6. toukokuuta
Matt Giraud 29. huhtikuuta
Anoop Desai 22. huhtikuuta
Lil Rounds 22. huhtikuuta
Scott MacIntyre 8. huhtikuuta
Megan Joy 1. huhtikuuta
Michael Sarver 26. maaliskuuta
Alexis Grace 18. maaliskuuta
Jorge Núñez 11. maaliskuuta
Jasmine Murray 11. maaliskuuta
Kahdeksannen tuotantokauden finalisti ja ennakkosuosikki Adam Lambert.

Kahdeksas tuotantokausi käynnistyi Yhdysvalloissa 17. heinäkuuta 2009, kun ensimmäiset koelaulut järjestettiin San Franciscossa. Muut koelaulukaupungit olivat Louisville, Glendale, Salt Lake City, San Juan, Kansas City, Jacksonville ja East Rutherford (tässä järjestyksessä). Tämän kauden uutuuksia olivat muun muassa neljäs tuomari Kara DioGuardi, veto-oikeus yhden kilpailijan kohdalla (tämä käytettiin 15. huhtikuuta, kun tuomarit päättivät pelastaa vähiten ääniä saaneen Matt Giraudin), sekä kilpailijoiden väliset duetot (tämä puolestaan toteutettiin 6. toukokuuta, kun kilpailijoita oli jäljellä 4).

Kahdeksannen kauden mentoreina toimivat muun muassa Quentin Tarantino, Jamie Foxx ja Slash. Finaalissa esiintyivät muun muassa Cyndi Lauper (duetoi Allison Irahetan kanssa), Keith Urban (duetoi Kris Allenin kanssa) ja Kiss (duetoi Adam Lambertin kanssa). Finalistikaksikko esitti yhdessä Queenin kanssa kappaleen "We Are The Champions".

Kahdeksannen kauden finaali käytiin keskiviikkona 20. toukokuuta Nokia Theatressa Kris Allenin ja Adam Lambertin välillä. Tasaväkisen kilpailun voittajaksi selviytyi Allen.

Yhdeksäs tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdeksännen tuotantokauden finalistit (2010)
Lee DeWyze Voittaja
Crystal Bowersox 26. toukokuuta
Casey James 19. toukokuuta
Michael Lynche 12. toukokuuta
Aaron Kelly 5. toukokuuta
Siobhan Magnus 28. huhtikuuta
Tim Urban 21. huhtikuuta
Katie Stevens 14. huhtikuuta2
Andrew Garcia 14. huhtikuuta2
- 7. huhtikuuta1
Didi Benami 31. maaliskuuta
Paige Miles 24. maaliskuuta
Lacey Brown 17. maaliskuuta
1 7. huhtikuuta tuomarit käyttivät pelastusmahdollisuutensa Michael Lyncheen.
2 Huhtikuun 7:en päivän pelastuksen vuoksi 14. huhtikuuta tippui kaksi kilpailijaa.
Yhdeksännen tuotantokauden voittaja Lee DeWyze.

American Idolin yhdeksäs tuotantokausi alkoi Yhdysvalloissa 12. tammikuuta 2010. Koelaulut olivat alkaneet jo edellisen vuoden kesäkuussa, alle kuukausi edellisen kauden finaalilähetyksen jälkeen. Ellen DeGeneres liittyi tuomaripaneeliin, korvaten Paula Abdulin. DeGeneres esiintyi ensimmäisen kerran neljäntenä tuomarina Hollywood-viikolla.

Kaudelle sisältyi myös 24:n kilpailijan semifinaaliformaatti. Myös Idol Gives Back -hyväntekeväisyyskonsertti palasi kyseiselle kaudelle 21. huhtikuuta 2010. Koelauluissa vierailevina tuomareina toimivat mm. Victoria Beckham, Katy Perry, Avril Lavigne ja Kristin Chenoweth.

Yhdeksännen kauden mentoreina toimivat mm. Adam Lambert, Miley Cyrus, Usher, Alicia Keys, Shania Twain ja Jamie Foxx.

Yhdeksännen kauden finaali käytiin keskiviikkona 26. toukokuuta Nokia Theatressa Lee DeWyzen ja Crystal Bowersoxin välillä. Kilpailun voittajaksi selviytyi DeWyze. Kausi oli Simon Cowellin, Kara DioGuardin ja Ellen DeGeneresin viimeinen tuomarointikausi.

Kymmenes tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kymmenennen tuotantokauden finalistit (2011)
Scotty McCreery Voittaja
Lauren Alaina 25. toukokuuta
Haley Reinhart 19. toukokuuta
James Durbin 12. toukokuuta
Jacob Lusk 5. toukokuuta
Casey Abrams 28. huhtikuuta
Stefano Langone 21. huhtikuuta
Paul McDonald 14. huhtikuuta
Pia Toscano 7. huhtikuuta
Naima Adedapo 31. maaliskuuta
Thia Megia 31. maaliskuuta
- 24. maaliskuuta
Karen Rodriques 17. maaliskuuta
Ashton Jones 10. maaliskuuta
Kymmenennen tuotantokauden voittaja Scotty McCreery.

American Idolin kymmenes tuotantokausi alkoi Yhdysvalloissa 19. tammikuuta 2011. Tällä kaudella tuomaristossa olivat Randy Jackson, Jennifer Lopez ja Steven Tyler. Ryan Seacrest juonsi ohjelman myös tällä kaudella. Koelaulupaikkakunnat olivat East Rutherford, New Orleans, Milwaukee, Nashville, Austin, Los Angeles ja San Francisco. Jatkoon pääsi yhteensä 327 kokelasta, joka on American Idolin historian suurin määrä.

Uutuuksia tällä kaudella olivat ikärajan alentaminen 15 vuoteen. Yläikärajaa ei muutettu vaan se pysyi edelleen 28 vuodessa. Myös semifinaaliformaatti uudistettiin, sillä semifinaaleja oli vain yksi. Finalisteja valittiin 13 kappaletta.

Kolmannella finaaliviikolla tippumassa oli Casey Abrams, mutta tuomaristo pelasti hänet. Näin ollen seuraavalla viikolla tippui kaksi kilpailijaa. Kilpailun viimeinen finaali järjestettiin Nokia teatterissa 25. toukokuuta. Finalistikaksikko oli American Idolin historian nuorin. Scotty McCreery on kilpailun toiseksi nuorin voittaja; nuorin oli kuudennen kauden voittaja Jordin Sparks.

Yhdestoista tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailun voitti Phillip Phillips.

Tuotemainonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

American Idol on tunnettu sen sponsoreiden mainostamisesta ohjelman aikana. Koska se on Yhdysvaltojen katsotuin ohjelma, 30 sekunnin mainos maksaa noin 705 000 $.[9] Coca-Cola on pääsponsori USA:ssa, ja kaikki tuomarit, juontajat ja kilpailijat nähdään juomassa virvokkeita Coca-Cola-mukeista. Juontaja Ryan Seacrest ja kilpailijat myös kokoontuvat esitysten välissä Coca-Cola Red Room -tilaan, joka vastaa perinteistä lämpiötä. Britannian ITV-kanavalla näytetyissä lähetyksissä Coca-Cola-logo on sumennettu. Keskiviikon tuloslähetyksen jälkeen kilpailijat kokoontuvat punaiseen Coca-Cola-huoneeseen keskustelemaan seuraavan viikon teemasta, ja tämä materiaali näytetään seuraavan tiistain lähetyksen alussa. Cingular Wireless mahdollistaa äänestyksen ja yhtiön puhelimilla äänestävät maksavat vähemmän. Kellogg ja Pop-Tarts -yhtiöt ovat myös kaksi suurta sponsoria, varsinkin kauden päättävällä kiertueella. Ford saa myös mittavaa mainontaa: kilpailijat esiintyvät Ford-mainoksissa, jotka näytetään tuloslähetyksissä ja neljännen ja viidennen kauden finaalikaksikot voittivat Ford Mustangit. American Idolin logo myös muistuttaa Fordin logoa, sillä molemmissa on tekstiä kursiivissa sinisellä soikean muotoisella taustalla. Kilpailijat pukevat välillä päälleen Old Navyn vaatteita esityksiä varten ja stylisti Steven Cojocaru on vieraillut aikaisemmilla kausilla auttamassa kilpailijoita valitsemaan kyseisen vaateyrityksen vaatteista sopivimmat. Clairoln hiustuotteet sponsoroivat myös ohjelmaa ja kilpailijat saavat yleensä niiden avulla uuden hiustyylin toisen tai kolmannen Top 12 -jakson jälkeen.

Kiistanalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • American Idolia on syytetty voittajien uran täydellisestä hallinnasta. Entinen juontaja Brian Dunkleman sanoi ohjelman "omistavan" voittajat, sillä he tekevät levytyssopimuksia vain Idolin tuottajien levy-yhtiöiden kanssa ja antavat niihin liittyvien toimistojen ohjata uraansa.
  • Entinen kilpailija Corey Clark kertoi toimittajille huhtikuussa 2005 olleensa salasuhteessa tuomari Paula Abdulin kanssa, mikä johti ohjelman sisäiseen tutkintaan.[10] Abdul todettiin myöhemmin syyttömäksi.[11]
  • Fantasia Barrino lisäsi esikoisalbumilleen laulun "Baby Mama", joka kertoi yksinhuoltajuudesta. Se sai paljon kritiikkiä osakseen, sillä sen katsottiin edustavan huonoja perhe-arvoja.
  • Vuoden 2004 kaudesta alkaen American Idolin tuottajat ovat taistelleet palveluita kuten DialIdol.com, Worldsentiment.com ja VotefortheWorst.com vastaan. DialIdol ja Worldsentiment pyrkivät ennustamaan tuloksia muun muassa tutkimalla puhelinsignaaleja. VotefortheWorst taas kehottaa katsojia äänestämään kilpailijaa, jonka mahdollisuudet päästä jatkoon ovat sivun mukaan heikoimmat. Se otti kunnian muun muassa neljännen kauden kilpailijan Scott Savolin pääsystä viiden parhaan joukkoon.[12]
  • Edellä mainitut palvelut syntyivät fanien turhautumisesta siihen, että ohjelmassa harvoin kerrotaan, paljonko ääniä kilpailijat ovat saaneet. NBC:n mukaan lukujen paljastaminen voisi kuitenkin olla ohjelmalle kohtalokasta: jos katsojat tietäisivät jonkun kilpailijan olevan ylivoimaisesti johdossa, monet saattaisivat lopettaa ohjelman katsomisen ja äänestämisen kokonaan, kun he ymmärtävät ettei heidän suosikkinsa voi voittaa. Äänestysprosentit kuitenkin paljastetaan, jos siitä on ohjelmalle hyötyä. Esimerkiksi viidennellä kaudella kävi niin, että kaikki kolme kilpailijaa saivat yli 33 % äänistä, minkä vuoksi katsojien uskottiin äänestävän entistä aktiivisemmin seuraavalla viikolla.[13]
  • Entinen kausien 2 ja 5 kilpailija Daniel James 'DJ' Boyd pidätettiin epäiltynä seksuaalisesta kanssakäymisestä alaikäisten kanssa Utahin osavaltiossa. Epäilyjen mukaan hän olisi myös tarjonnut heille alkoholia ja kuvannut tapahtumia.[14]
  • American Idol ja sen kaltaiset ohjelmat ovat herättäneet runsasti kritiikkiä ammattimuusikoiden keskuudessa. Esimerkiksi Uriah Heepin laulaja Bernie Shaw on sanonut levyttävistä kilpailijoista, että "he vain menevät studioon ja käyttävät hienoja laitteita äänen parantimeksi"[15]

Yhdysvaltain katsojaluvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nämä ovat kausittaiset ja keskimääräiset American Idolin katsojaluvut, FOX-kanavalla.

Huom: Kaikilla yhdysvaltalaisilla kanavilla tv-kausi alkaa syyskuun lopulla ja päättyy toukokuun lopulla.

Kausi Ensiesitys Päätös TV-kausi Aika Sija Katsojia
(miljoonissa)
Päivämäärä Katsojia
(miljoonissa)
Päivämäärä Katsojia
(miljoonissa)
1[16] 11. kesäkuuta 2002 9,90 Esitykset: 3. syyskuuta 2002 18,69 2001–2002 Tiistai 21:00
(esitykset)
? 12,50
Kauden päätös: 4. syyskuuta 2002 22,77 Keskiviikko 21:30
(tulokset)
? 13,50
2[17] 21. tammikuuta 2003 26,50 Esitykset: 20. toukokuuta 2003 25,67 2002–2003 Tiistai 20:00
(esitykset)
#5 21,50
Kauden päätös: 21. toukokuuta 2003 34,24 Keskiviikko 20:30
(tulokset)
#3 21,90
3[18] 19. tammikuuta 2004 28,56 Esitykset: 25. toukokuuta 2004 25,13 2003–2004 Tiistai 20:00
(esitykset)
#2 25,73
Kauden päätös: 26. toukokuuta 2004 28,84 Keskiviikko 20:30
(tulokset)
#3 24,31
4[19] 18. tammikuuta 2005 33,58 Esitykset: 24. toukokuuta 2005 28,05 2004–2005 Tiistai 20:00
(esitykset)
#1 27,32
Kauden päätös: 25. toukokuuta 2005 30,27 Keskiviikko 21:00
(tulokset)
#3 26,07
5[20] 17. tammikuuta 2006 35,53 Esitykset: 23. toukokuuta 2006 31,78 2005–2006 Tiistai 20:00
(esitykset)
#1 31,17
Kauden päätös: 24. toukokuuta 2006 36,38 Keskiviikko 21:00
(tulokset)
#2 30,16
6[21][22][23] 16. tammikuuta 2007 37,44 Esitykset: 22. toukokuuta 2007 25,33 2007 Tiistai 20:00
(esitykset)
#2
Kauden päätös: 23. toukokuuta 2007 30,76 Keskiviikko 20:00
(tulokset)
#1
7[21][24][25] 15. tammikuuta 2008 33,48 Esitykset: 20. toukokuuta 2008 27,06 2008 Tiistai 20:00
(esitykset)
#1
Kauden päätös: 21. toukokuuta 2008 31,66 Keskiviikko 20:00
(tulokset)
#2
8[21][26][27] 13. tammikuuta 2009 30,45 Esitykset: 19. toukokuuta 2009 23,82 2009 Tiistai 20:00
(esitykset)
#2
Kauden päätös: 20. toukokuuta 2009 28,84 Keskiviikko 20:00
(tulokset)
#1
9[21][28][29] 12. tammikuuta 2010 29,95 Esitykset: 25. toukokuuta 2010 20,07 2010 Tiistai 20:00
(esitykset)
#1
Kauden päätös: 26. toukokuuta 2010 24,22 Keskiviikko 20:00
(tulokset)
#2
10[30] 19. tammikuuta 2011 26,23 Esitykset: 25. toukokuuta 2011 20.57 2011 Keskiviikko 20.00
(esitykset)
2#
Kauden pääts: 26. toukokuuta 2011 29.29 Torstai 20:00
(tulokset)
1#

Idol muualla maailmassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Idols (TV-formaatti)
  • American Idolia lähetetään yli 100 maahan Yhdysvaltojen ulkopuolella, joista monilla on myös oma Idol-ohjelmansa. Se ei kuitenkaan tule suorana vaan useiden päivien tai viikkojen viiveellä, Suomessa viive on 10–15 päivää. Kanadassa lähetys on kuitenkin suora.
  • American Idolissa äänestäminen rajoitetaan Yhdysvaltain kansalaisille ja myös osallistujien tulee olla maan kansalaisia tai siellä vakituisesti asuvia.
  • Joulukuussa 2003 järjestettiin kertaluontoinen World Idol -ohjelma, jossa eri maiden voittajista valittiin suosikki Euroviisu-tyylisellä äänestyksellä. 11 kilpailijasta voittajaksi selviytyi Norjan Kurt Nilsen ja Yhdysvaltain Kelly Clarkson sijoittui toiseksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleiset lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. American Idol Season 6 - Personal Release FOX. Viitattu 2.12.2006. (englanniksi)
  2. FOX correction: Ruben Studdard won 'American Idol' by about 130,000 votes, not by 1,335 or 13,000 22. toukokuuta, 2003. realitytvworld.com. Viitattu 2. joulukuuta, 2006. (englanniksi)
  3. William Hung gets $25,000 record iffer 20. helmikuuta, 2004. Reality Blurred. Viitattu 2. joulukuuta, 2006. (englanniksi)
  4. Fantasia Barrino bests Diana DeGarmo by 1.3 million votes to win 'American Idol 3' 27. toukokuuta, 2004. realitytvworld.com. Viitattu 2. joulukuuta, 2006. (englanniksi)
  5. Jennifer's 'Dream' role 15. marraskuuta, 2005. Daily News. Viitattu 2. joulukuuta, 2006. (englanniksi)
  6. 3. kauden säännöt, http://www.americanidol.com/archive/season3/showinfo/rules.htm (Sivusto poistettu)
  7. 4. kauden säännöt, http://www.americanidol.com/archive/season4/showinfo/rules_721.htm (Sivusto poistettu)
  8. 4. kauden säännöt, http://www.americanidol.com/archive/season4/showinfo/ai5_release.pdf (Sivusto poistettu)
  9. 30-second American Idol 5 commercial sells for a record-breaking $705,000 13. syyskuuta, 2005. Reality Blurred. Viitattu 2. joulukuuta, 2006. (englanniksi)
  10. "Ex-‘Idol’ contestant claims Abdul affair" 28. huhtikuuta, 2005 [1](englanniksi)
  11. Fox investigation clears Paula Abdul of Corey Clark's 'Idol' charges realitytvworld.com. Viitattu 16.10.2010. (englanniksi)
  12. The VoteForTheWorst.com Hall of Fame! votefortheworst. Viitattu 2. joulukuuta, 2006. (englanniksi)
  13. Lack of ‘Idol’ vote information frustrates fans 23. toukokuuta, 2006. Microsoft. Viitattu 2. joulukuuta, 2006. (englanniksi)
  14. Former 'American Idol' Contestant Charged With Child Pornography 13. heinäkuuta, 2006. BandPulse.Com. Viitattu 2. joulukuuta, 2006. (englanniksi)
  15. Uriah Heep & Deep Purple interview by Tomi Lindblom (2003) / Finland youtube.com. Viitattu 12.12.2010.
  16. "ABC's 'Dancing With The Stars' finale hits summer highs not seen since 'Idol'" [2](englanniksi)
  17. "Television networks face reality check" [3](englanniksi)
  18. "Viewership numbers of primetime programs during the 2003–04 television season" [4](englanniksi)
  19. "Viewership numbers of primetime programs during the 2004–05 television season" [5](englanniksi)
  20. "Viewership numbers of primetime programs during the 2005–06 television season" [6](englanniksi)
  21. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä ratings_rat_race ei löytynyt
  22. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä TV_by_the_numbers_MAY_27.2C_2010 ei löytynyt
  23. Zap2It.com: Ratings Wrapup: CBS and Fox Win, Again May 25, 2007. Zap2it.com. Viitattu August 25, 2010.
  24. Nielsen Ratings: Weekly Top 20, David vs. David Finale Scores Big for FOX Tvbythenumbers.com. Viitattu February 24, 2011.
  25. Nine of the top 20 shows in 2007–2008 were reality; Idol's performance show takes #1 May 28, 2008. Realityblurred.com. Viitattu August 25, 2010.
  26. Another American Idol Finale Shocker: Not the Lowest Rated! May 27, 2009. Tvbythenumbers.com. Viitattu February 24, 2011.
  27. American Idol, Dancing With The Stars Top Average Viewership For 2008-9 Season May 28, 2009. Tvbythenumbers.com. Viitattu February 24, 2011.
  28. TV Ratings Top 25: American Idol, Big Bang Theory, Two And A Half Men Top 18–49 Ratings Tvbythenumbers.com. Viitattu August 25, 2010.
  29. Final 2009–10 Broadcast Primetime Show Average Viewership June 16, 2010. Tvbythenumbers.com. Viitattu August 25, 2010.
  30. tvbythenumbers Jan 25, 2011 January 25, 2011. Tvbythenumbers.zap2it.com. Viitattu February 24, 2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]