Simon Cowell

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Simon Cowell
Simon Cowell.jpg
Syntynyt 7. lokakuuta 1959 (ikä 54)
Barnet, Lontoo, Englanti
Ammatti televisiotuottaja

Simon Philip Cowell (s. 7. lokakuuta 1959 Barnet, Lontoo, Englanti) on televisiotuottaja, musiikkialan A&R-johtaja ja tunnettu televisioesiintyjä. Hänet tunnetaan parhaiten ”ilkeänä tuomarina” televisio-ohjelmista Pop Idol, American Idol, Britain’s Got Talent ja The X Factor.

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Simon Cowell syntyi 7. lokakuuta 1959 Lontoossa. Hänen isänsä Eric oli kiinteistöalalla ja äitinsä Julie entinen tanssija.[1] Cowell on juutalais-skottilais-englantilaista syntyperää[2]. Hän lopetti koulunkäynnin 16-vuotiaana ja vältteli aluksi töitä, joita hänen isänsä hänelle yritti järjestää. Lopulta hän aloitti työt EMI Music Publishing -levy-yhtiössä, jossa hänen isänsä oli korkeassa asemassa. Cowellin ensimmäinen työ oli yhtiön postihuoneessa, mutta hän oli määrätietoinen ja kunnianhimoinen, ja nousi pian korkeampiin asemiin.[3]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pian Cowell oli EMI:ssä jo tuottaja, A&R-henkilö ja kykyjenetsijä. Hän kuitenkin lähti yhtiöstä ja perusti E&S Music -yhtiön EMI:n esimiehensä kanssa. Muutaman vuoden jälkeen Cowell lähti E&S Musicista ja perusti 1985 levy-yhtiön nimeltä Fanfare Records. Hän teki silloisesta tyttöystävästään Sinittasta menestyvän artistin kappaleilla "So Macho" ja "Toyboy", sekä julkaisi Power Rangers -televisiosarjan teemakappaleen. Fanfare Records meni nurin 1989, ja takaisin vanhempiensa luo muuttanut Cowell jatkoi uraansa BMG:llä A&R-konsulttina. Siellä hän menestyi hyvin uusien kykyjen löytäjänä: he myivät yhteensä 150 miljoonaa levyä ja saivat 70 listahittiä.[3][1]

Televisioura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2001 Cowell palkattiin Simon Fullerin kehittämään brittiläiseen Pop Idol -kykyjenetsintäohjelmaan tuomariksi. Seuraavana vuonna sarja alkoi Yhdysvalloissa nimellä American Idol, ja Cowell aloitti sen tuomarina yhdessä Paula Abdulin ja Randy Jacksonin kanssa. Cowellin tyyli puhua kilpailijoille oli ohjelmien alusta alkaen brutaalin suora, kuten "Olet kehittänyt uuden kidutusmuodon".[3]

Cowell loi vuonna 2003 kansainvälisen laulukvartetin Il Divon, josta tuli suurmenestys, sekä tuotti Leona Lewisin musiikkia.[3][1]

Cowellin tuotantoyhtiö SYCOtv aloitti The X Factor -kykyohjelman vuonna 2004, ja Cowell itse toimi sen tuomarina. Fuller haastoi Cowellin oikeuteen Idol-konseptin plagioinnista; juttu soviteltiin oikeuden ulkopuolella. Cowell tuotti vuonna 2006 myös ABC:n sarjan American Inventor sekä loi NBC:n sarjan America's Got Talent.[3][1]

Vuoden 2010 American Idol -kausi jäi Cowellin viimeiseksi ohjelmassa, koska hän halusi keskittyä kokonaan X Factorin tuomaroinnille[3]. Cowell toi X Factorin Yhdysvaltoihin vuonna 2011[1].

Entertainment Weekly valitsi Cowellin vuonna 2004 yhdeksi vuoden viihdyttäjistä, ja Forbes valitsi hänet vuonna 2007 kolmanneksi TV-kasvojen listallaan. Hänen palkkionsa vuonna 2006 American Idolista oli 40 miljoonaa dollaria. Cowell loi myös Idol Gives Back -hyväntekeväisyyskeräyksen, jolla kerättiin 76 miljoonaa dollaria.[1]

Cowell on vieraillut Simpsonit-sarjan jaksoissa ”Välkky ja välkympi” ja ”Tuomion hetket”.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cowell ei ole koskaan ollut naimisissa. Hän oli kolmen vuoden ajan kihloissa meikkitaiteilija Mezhgan Hussainyn kanssa, mutta kihlaus purkautui vuonna 2012.[4]

Cowell kannattaa julkisesti Britannian konservatiivipuoluetta.[5]

Vuonna 2003 Cowell julkaisi muistelmansa, televisiossa käyttämänsä lausahduksen mukaan nimetyn "I Don't Mean to be Rude, But...", jossa hän kuvailee lapsuuttaan ja kokemuksiaan levyalalla.[3]

Cowellin omaisuuden arvoksi huhtikuussa 2012 arvioitiin 350 miljoonaa dollaria.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Simon Cowell biography Biography.com. Viitattu 22.12.2012.
  2. a b Simon Cowell Net Worth TheRichest.org. Viitattu 22.12.2012.
  3. a b c d e f g Simon Cowell People.com. Viitattu 22.12.2012.
  4. Hope, Hannah: My affair with Dannii: Simon Cowell confesses to nights of passion with fellow X Factor judge 15.4.2012. Mirror. Viitattu 22.12.2012.
  5. Cameron's got talent: Tory leader is the Prime Minister Britain needs, says Simon Cowell 5.5.2012. Mail Online. Viitattu 22.12.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.