Il Divo
Il Divo on vuonna 2004 perustettu kansainvälinen pop-oopperakvartetti. Yhtye on Pop Idol -tuomarina tunnetun Simon Cowellin luoma yhtye.
Kvartetin debyyttialbumi Il Divo julkaistiin loppuvuonna 2004 (Suomessa maaliskuussa 2005) ja seuraava albumi, Ancora julkaistiin marraskuussa 2005. Il Divo ja Ancora olivat kaksi vuoden 2005 myydyintä albumia Suomessa. [1]lähde tarkemmin?
Sisällysluettelo |
Jäsenet [muokkaa]
- Urs Bühler - tenori (Sveitsi)
Bühler aloitti laulamisen 17-vuotiaana rock-yhtyeessä, josta hän siirtyi Amsterdamin konservatorioon harjoittamaan laulutaitoaan. Hän on tunnettu oopperalaulaja kotimaassaan Sveitsissä ja Hollannisa.
- David Miller - tenori (USA)
Jo 10 vuotta oopperalaulajana toiminut Miller on esittänyt monia kuuluisia oopperoita Yhdysvalloissa ja Euroopassa, kuten esimerkiksi Westside Storyn ja La Scalan Milanossa ja Puccinin La Boheme Broadwaylla.
- Sébastien Izambard - vox popul (Ranska)
Izambard on ryhmän ainoa jäsen, jolla ei ole klassisen oopperan koulutusta, vaan on itseoppinut laulaja. Hän on kotimaassaan tunnettu myös säveltäjänä ja sanoittajana sekä tuottajana usealle ranskalaiselle artistille.
- Carlos Marín - baritoni (Espanja)
Madridilaista Marínia arvostetaan kovasti kotimaassaan Espanjassa. Hänet onkin nähty kotimaansa näyttämöillä mm. Les Miserablesissa, Kaunottaressa ja Hirviössä, La Traviatassa, Madame Butterflyssa ja La Bohemessa.
Diskografia [muokkaa]
- Il Divo (2004) (Suomessa maaliskuussa 2005)
- Ancora (2005)
- Christmas Collection (2005)
- Siempre (2006)
- The Promise (2008)
- Live in Barcelona (2009)
- Wicked Game (2011)
Musiikkivideot [muokkaa]
- ”Unbreak my heart” (Regresa me)
- Kuvattiin Sloveniassa vuonna 2004. Ohjaajana oli Sharon Maguire
- ”Mama”
- ”The Time of Our Lives”
- Toni Braxtonin kanssa esitetty vuoden 2006 jalkapallon MM-kisojen tunnuskappaleena. Se esitettiin MM-kisojen avausottelun (Saksa-Costa rica) puoliajalla ja heinäkuun 9. päivä kisojen päätösseremoniassa. Kappale on saatavilla Voicesja Toni Braxtonin omalta albumiltaan, Libre. Laulua ei ole vielä julkaistu millään Il Divon omalla levyllä.
DVD:t [muokkaa]
- Mama
- Encore
Encore sisältää liveosuuden äänitettynä Espanjassa. Mukana ovat Si Tú Me Amas, Isabel, O Holy Night, Heroe sekä All by Myself (Solo Otra Vez). DVD sisältää lisäksi tunnin mittaisen dokumentaarin.
Live at the Greek Theatre [muokkaa]
Kuvattu Il divon vuoden 2006 maailmankiertueen konsertista, joka oli Los Anglesissa 27.6.
Kirjaluettelo [muokkaa]
Romancing The World [muokkaa]
- Kirjoittaja: Allegra Rossi
- Formaatti: kovakantinen 256 sivua
- Julkaisupäivä: 10/11/2005
- Kustantaja: Orion
- ISBN 9780752875194
Our Music, Our Journey, Our Words [muokkaa]
- Kirjoittaja: Il Divo
- Formaatti: kovakantinen 192 sivua
- Julkaisupäivä: 06/09/2007
- Kustantaja: Headline Book Publishing
- ISBN 9780755316571
Aiheesta muualla [muokkaa]
Viite [muokkaa]
- ↑ Ylen virallisen listan 2005 viikoittaisten myyntiraporttien mukaan
Sivulta puuttuu