Sinitta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sinitta Renet Malone (19. lokakuuta 1966 Seattle, Washington, Yhdysvallat) on yhdysvaltalaisbrittiläinen laulaja ja näyttelijä. Hänen hittilevytyksiään ovat muun muassa Toy Boy, G.T.O. sekä Cruising. Sinitta oli suosionsa huipulla 1980-luvun lopulla, jolloin hänet tunnettiin ensisijaisesti tuottajien Stock Aitken Waterman laulajana. Hän on esiintynyt myös useissa musikaaleissa.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinitta Malone oli koulunsa ainoa tummaihoinen tyttö. Hän kertoo olleensa "luokan klovni" ja "viihdyttäjä".[1] Grease-elokuva vaikutti nuoren Sinittan päätökseen ryhtyä seuraamaan sukulaistensa jalanjälkiä viihdeteollisuuteen. Hänen äitinsä on laulaja Miquel Brown ja tätinsä laulaja Amii Stewart.

Koreografi Gillian Gregory kiinnitti Sinittan Francinen osaan yhdysvaltalaisessa elokuvassa Shock Treatment vuonna 1981. Tämän jälkeen Sinitta esiintyi eräissä musikaaleissa Lontoon lavoilla. Tulevina vuosina hän sai yhä uusia rooleja esityksissä Lontoon West Endissä. Hän oli mukana muun muassa musikaaleissa Street Angels, Cats, Mutiny ja Hair. Vuonna 1986 Sinittalla oli sivuosa intiaanineitona elokuvassa Foreign Body.

Sooloartistina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinittan ensimmäinen soololevytys oli Never Too Late Magnate Records -yhtiölle. Laulun mixasi tuottaja Jellybean. Sitä seurasi kappale I Could Be. Hän alkoi saada runsaasti työtehtäviä taustalaulajana. Ennen varsinaista soolouraansa hän lauloi myös muun muassa mainossävelmiä. Laulajattaren ensimmäinen hittisingle oli So Macho. Kappaleen tuottivat J.G. Hargreaves ja Mick Parker. Vuonna 1987 Sinitta levytti joukon singlejä tuottajakolmikko Stock Aitken Watermanin (SAW) johdolla: Toy Boy, G.T.O. ja Cross My Broken Heart olivat hittejä ympäri Eurooppaa. Ne julkaistiin albumilla Sinitta (1988). Sinitta lopetti esiintymisen musikaaleissa ja alkoi keikkailla maailmalla. Euroopan lisäksi hänen laulunsa menestyivät Yhdysvalloissa, Japanissa sekä Australiassa.

Vuonna 1989 ilmestyneellä Wicked-albumilla julkaistiin yksi SAW-tuotanto: I Don't Believe in Miracles. Samalla albumilla oli useita uusia tulkintoja 1970-luvun hiteistä, kuten Right Back Where Started From, Hitchin' a Ride sekä Love on the Mountain Top. Tuottajina olivat Ralf René Maué sekä Phil Harding.

SAW:n vaikutus hiipui 1990-luvulla ja myös Sinittan suosio laski. Hän vaihtoi tyyliä ja nauhoitti Supremes EP:n (1993) sekä albumin Naughty Naughty (1995). Kumpainenkin sisältää uusia versioita Motownin kappaleista. Vuonna 1990 Sinitta tulkitsi Joan Armatradingin sävelmän Love and affection. Vuonna 1993 julkaistiin Aquarius, joka on sävelmä musikaalista Hair.

Huippusuosion jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinitta palasi musikaalien pariin. Hänet nähtiin teoksissa Hair sekä Smokey Joe's Café. Musikaalissa What a Feeling hän esitti itseään. 1997 Sinitta antoi äänensä kuvitteellisen The Mojams-yhtyeen singlejulkaisulle You Can Do Magic. Singlen tuottivat Mike Stock ja Matt Aitken. Singlen kansikuvana käytettiin Britannian entisen terveysministerin Edwina Currien tyttären Debbie Currien kasvoja. Sinittan nimeä ei mainittu lainkaan.

2000-luvulla Sinitta on työskennellyt myös kulissien takana uusien kykyjen löytämiseksi ja kehittämiseksi. Näihin lukeutuvat muun muassa Daniel ja Natasha Bedingfield sekä Mylene Klass. Sinitta on ollut mukana myös erinäisissä televisiotuotannoissa Britanniassa, kuten tuomarina ITV-kanavan ohjelmassa Grease Is the Word, jossa haettiin henkilöitä Sandyn ja Dannyn osiin musikaalissa Grease. Vuonna 2007 Sinitta levytti uuden version 1980-luvun hitistään Toy Boy.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinitta Malone nai maaliskuussa 2002 tuolloin 47-vuotiaan liikemies Andy Willnerin.[2] Useiden keskenmenojen jälkeen pari päätyi adoptoimaan ja vuonna 2007 Sinittan perhe kasvoi Zac-pojalla ja Magdalena-tyttärellä. Sinitta kertoi brittiläisessä Daily Mail -lehdessä tammikuussa 2008 adoptioprosessistaan:

»"Katselin (lehdestä) kaunista mustaihoista vauvaa Madonnan sylissä ja yksinkertaisesti purskahdin kyyneliin. Kaipuun ja menetyksen tunne vyöryi ylitseni. Vapisin ja tärisin, mutta soitin sosiaalineuvojalleni kännykästäni ja rukoilin häneltä. Sanoin: 'Tiedän, ettei meitä ole vielä hyväksytty (adoptoimaan), ja tiedän etten ole Madonna, mutta jos se mitä teen työkseni auttaa asiaa, herran tähden auttakaa minua...' Sosiaalineuvoja sanoi: 'Emme ole unohtaneet Teitä. Itse asiassa tapasimme pienen tytön jokin aika sitten ja tulitte mieleemme. Hän jopa muistuttaa Teitä ulkonäöltään.'"[3]»

Nuoruudessaan Sinitta seurusteli muun muassa näyttelijä Brad Pittin kanssa.lähde?

Eräissä lähteissä Sinitta Malonen syntymäpaikaksi on mainittu Washington (DC). Hänen syntymävuodekseen on mainittu lähteestä riippuen 1964, 1966 tai 1968.

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinitta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CD Atlantic (1988)
  1. Toy Boy (3:27)
  2. Who's Gonna Catch You (When You Fall) (3:16)
  3. Cross My Broken Heart (6:50)
  4. G.T.O. (3:31)
  5. Rock Me Slow (4:54)
  6. So Macho (3:23)
  7. Oh Boy (You've Got A Lot To Learn) (5:15)
  8. If I Let You Go (7:09)
  9. Feels Like The First Time (3:49)
  10. Cruising (5:04)

Sinitta Special[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(Julkaistu Skandinaviassa) CD Mega (1989)
  1. Toy Boy (Extended Bicep Mix) (7:37)
  2. Cross My Broken Heart (HI'N'RG Mix) (6:45)
  3. Feels Like The First Time (3:49)
  4. Cruising (Vocal Mix) (6:21)
  5. G.T.O. (Modina's Red Roaring Mix) (7:31)
  6. So Macho (Extended Remix) (5:42)
  7. Oh Boy (You've Got A Lot To Learn) (Short) (3:28)
  8. Showdown (Remix) (5:27)
  9. Toy Boy (Pumped Up Megamix) (9:48)
  10. Cross My Broken Heart (Extra Pulsing Beat Mix) (6:44)

Wicked[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CD Fanfare (1989)
  1. Right Back Where We Started From (3:16)
  2. I Don't Believe In Miracles (3:29) (1988 Fanfare Records)
  3. I Just Wanna Spend Some Time with You (3:28)
  4. Hitchin' A Ride (3:42)
  5. Lay Me Down Easy (3:44)
  6. You Keep Me Hanging On (3:31)
  7. Right Back Where We Started From (12" Remix) (5:20) (bonus track)
  8. Love On A Mountain Top (3:25)
  9. Love Love Love (3:48)
  10. Where Do Nice Girls Go (3:45)
  11. Body Shopping (3:20)
  12. Don't Tell Me Not To Cry (3:53)
  13. It Would Be So Easy (3:33)
  14. I Just Can't Help It (3:45)
  15. Love On A Mountain Top (12" Remix) (bonus track)

Dance Mix![muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(Japanin julkaisu) CD Victor (1990)
  1. Hitchin' A Ride (4:06)
  2. Toy Boy (Sequenced) (3:23)
  3. Right Back Where We Started From (3:13)
  4. G.T.O. (3:07)
  5. Cross My Broken Heart (3:52)
  6. Who's Gonna Catch You (When You Fall) (3:13)
  7. I Just Wanna Spend Some Time With You (3:23)
  8. Body Shopping (3:05)
  9. I Don't Believe In Miracles (3:27)
  10. Love Love Love (4:04)

Naughty Naughty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(Aasian painos) CD Timbuktu (1995)
  1. "" (4:07)
  2. "" (3:55)
  3. "" (3:39)
  4. "" (4:08)
  5. Hotel California (5:00)
  6. Naughty Naughty (3:31)
  7. Shame Shame Shame (3:53)
  8. Where Did Our Love Go (4:16)
  9. Never Knew Love Like This Before (3:30)
  10. You Really Got Me (3:05)
  11. Naughty Naughty (Brand New Heavies Mix) (bonus track)

The Best Of Sinitta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(Japanin painos) CD RCA/BMG (1998)
  1. Toy Boy (3:30)
  2. So Macho (3:26)
  3. Hitchin' A Ride (3:40)
  4. Right Back Where We Started From (3:14)
  5. G.T.O. (3:32)
  6. Cross My Broken Heart (3:45)
  7. Feels Like The First Time (3:50)
  8. Love On A Mountain Top (3:23)
  9. Don't Tell Me Not To Cry (3:52)
  10. I Just Can't Help It (3:41)
  11. It Would Be So Easy (3:32)
  12. Where Do Nice Girls Go (3:44)
  13. I Don't Believe In Miracles (3:28)
  14. Love Love Love" (3:46)
  15. Toy Boy (Extended Bicep Mix) (7:37) (bonus track)
  16. Right Back Where We Started From (12" Remix) (5:18) (bonus track)
  17. Cross My Broken Heart (12" Remix) (5:24) (bonus track)

The Very Best Of...Sinitta/Toy Boy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CD Going For A Song (1999)
  1. Cruising (4:26) (re-recording)
  2. Toy Boy (3:38) (re-recording)
  3. G.T.O. (3:40) (re-recording)
  4. Cross My Broken Heart (3:52) (re-recording)
  5. Love And Affection (3:32) (re-recording)
  6. Right Back Where We Started From (3:14) (re-recording)
  7. Free (3:17)
  8. You Can't Hurry Love (3:17) (re-recording)
  9. Shame Shame Shame (3:34) (re-recording)
  10. Baby Love (3:02)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]