Amii Stewart

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Amii Stewart vuonna 2016.

Amy Paulette Stewart (29. tammikuuta 1956 Washington D.C., Yhdysvallat) on yhdysvaltalaissyntyinen Italiassa asuva poplaulaja ja näyttelijä, joka tunnetaan eritoten diskosävelmästä Knock on Wood vuodelta 1979. Hän on myös toiminut Unicefin hyvän tahdon lähettiläänä ja osallistunut muun muassa AIDSin vastaisiin projekteihin. Stewart on laulajana ja näyttelijänä tunnetun Sinitta Malonen täti.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amii Stewart aloitti tanssi- ja laulutunnit nelivuotiaana ja loi pohjan uralle arvostettuna diskotaiteilijana. Ennen levytysuraansa Stewart esiintyi musikaalissa Bubbling Brown Sugar. Hänen ensilevytyksensä oli You Really Touch My Heart (Barry Lengin ja Simon Mayn sävellys, tuottajana Leng). Sitä seuranneella albumilla oli viisi Lengin ja Mayn sävelmää, yksi Lengin ja Morrisin sävelmä ja kolme coverkappaletta. Stewartin ensimmäinen singlejulkaisu, diskoversio Eddie Floydin vuoden 1966 hitistä Knock On Wood (Floyd/Cropper) nousi listaykköseksi Yhdysvalloissa huhtikuussa 1979 ja myi platinaa. Se jäi hänen ainoaksi menestyskappaleekseen Yhdysvalloissa. Myöhemmin hänellä oli tosin muutamia menestyksiä Yhdysvaltain tanssilistoilla.

Euroopassa Amii Stewart alkoi niittää suosiota 1970-luvun lopulla. Vuonna 1979 hänellä oli kaksi hittiä Britannian top 10 -listalla: Knock On Wood ja Light My Fire/137 Disco Heaven. Jealousy menestyi myös manner-Euroopassa. Diskomusiikin menettäessä suosiotaan Stewart alkoi suuntautua muihin musiikkityyleihin Vuonna 1980 ilmestyi Stewartin ja Johnny Bristolin single My Guy/My Girl (medley). Vuonna 1983 Stewart osallistui Sanremon musiikkijuhlille Italiassa kappaleella Working Late Tonight. 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla Stewartin yhteistyökumppaneita olivat Greg Walsh, Narada Michael Walden, Climie Fisher, Bolland & Bolland, Giorgio Moroder ja kuuluisa italialainen elokuvasäveltäjä Ennio Morricone.

Stewart on asunut Italiassa 1980-luvun puolivälistä lähtien ja on menestynyt uudessa kotimaassaan. Vuosina 1993 ja 1994 hänet kutsuttiin eräiden muiden laulajien kanssa esiintymään Vatikaaniin paavin joulukulkueeseen. Vaikka Stewart on synnyinmaassaan Yhdysvalloissa jäänyt Knock On Wood -kappaleellaan lähinnä yhden hitin ihmeeksi, hän on Euroopassa saavuttanut kaupallista suosiota vuosikymmenien ajan tusinalla studioalbumeja ja noin 50:llä singlejulkaisulla, joista useimmat lukeutuvat soul- ja rhythm and blues -genreihin.

Vuonna 2000 Stewart kiersi Italiaa Magdalan Marian osassa rock-oopperassa Jesus Christ Superstar. Mukana oli myös Carl Anderson, jolla oli sama Juudas Iskariotin rooli kuin vuoden 1971 elokuvaversiossa. Vuonna 2003 Stewartilla oli pääosa Billie Holidayna käsikirjoittamassaan ja tuottamassaan musikaalissa Lady Day. Stewart on toiminut vuodesta 2001 Italian Unicefin hyvän tahdon lähettiläänä ja osallistunut muun muassa projekteihin Uniti per i bambini sekä Uniti contro l'AIDS (Yhdessä lasten puolesta, Yhdessä aidsia vastaan). Vuonna 2006 Stewart julkaisi pitkäaikaisen ystävänsä ja yhteistyökumppaninsa Ennio Morriconen kanssa singlen Love Song englanniksi, italiaksi, ranskaksi, espanjaksi kuin myös monikielisenä versiona. Singlen tuotto annettiin Unicefin kampanjaan Check Out For Children.

Toukokuussa 2007 Stewart esitti Sanremon musiikkijuhlilla Piero Mazzocchettin kanssa dueton Schiavo d'amore.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit ja keskeiset kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Knock On Wood (1979)
  • Paradise Bird (1979)
  • Images (Eurooppa) (1981)
  • I'm Gonna Get Your Love (USA) (1981)
  • Amii Stewart (1983)
  • Try Love (1984)
  • The Hits (1985)
  • Amii (1986)
  • Time For Fantasy (1988)
  • Pearls - Amii Stewart Sings Ennio Morricone (1990)
  • Magic (1992)
  • Lady To Ladies (1994)
  • All Of Me (1995)
  • The Men I Love (1995)
  • Love Affair (1996)
  • Knock On Wood - The Best Of Amii Stewart (1996)
  • Unstoppable (1999)
  • Lady Day (2004)
  • The Greatest Hits (2005)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]