Kiss

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee yhdysvaltalaista hard rock -yhtyettä. Muita merkityksiä luetellaan täsmennyssivulla.
KISS logo.svg
Kiss nykyisessä kokoonpanossaan vuonna 2013, vasemmalta: Gene Simmons, Paul Stanley, Eric Singer ja Tommy Thayer.
Kiss nykyisessä kokoonpanossaan vuonna 2013, vasemmalta: Gene Simmons, Paul Stanley, Eric Singer ja Tommy Thayer.
Tiedot
Toiminnassa: 1973
Tyylilaji: hard rock, heavy metal, glam rock, glam metal, shock rock
Kotipaikka: Yhdysvaltain lippu New York, Yhdysvallat
Laulukieli: englanti
Sivusto: kissonline.com
Jäsenet
Paul Stanley laulu, kitara (1973-)
Gene Simmons laulu, basso (1973-)
Eric Singer rummut, laulu (199196, 200102, 2004–)
Tommy Thayer kitara, laulu (2002-)
Entiset jäsenet
Ace Frehley kitara, laulu (197382, 19962002)
Vinnie Vincent kitara (198284)
Mark St. John kitara (1984)
Bruce Kulick kitara (198496)
Peter Criss rummut, laulu (197380, 19962001, 200204)
Eric Carr rummut, laulu (198091)
Levy-yhtiöt
Casablanca Records 19731982
Mercury Records 19822003
Sanctuary Records 2003
Universal Music Group  
Sony Music Entertainment 2008

Kiss on yhdysvaltalainen rockmusiikkia esittävä yhtye, jonka laulaja-rytmikitaristi Paul Stanley ja laulaja-basisti Gene Simmons perustivat vuonna 1973 New Yorkissa. Yhtyeen alkuperäisen ja tunnetuimman kokoonpanon täydensivät soolokitaristi Ace Frehley ja rumpali Peter Criss.[1] Kissin nykyisen kokoonpanon muodostavat Stanley, Simmons, soolokitaristi Tommy Thayer ja rumpali Eric Singer. Yhtye on tunnettu musiikkinsa ohella erityisesti jäsentensä teatriaalisesta ulkonäöstä ja vaikuttavasta, runsaasti pyrotekniikkaa sisältävästä lavaesiintymisestään.[2]

Kissin musiikki on läpi yhtyeen uran ollut suurimmaksi osaksi hard rockia ja heavy metalia, mutta yhtye on levytyksillään ammentanut vaikutteita myös muun muassa diskomusiikista, progressiivisesta rockista, glam metalista ja grungesta. Kiss on urallaan julkaissut 20 studioalbumia, joista viimeisin on vuoden 2012 Monster. Maailmanlaajuisesti yhtyeen albumeita on myyty yli 100 miljoonaa kappaletta.[3] Pelkästään Yhdysvalloissa Kissin albuminmyynti on ylittänyt 40 miljoonan kappaleen rajan, ja yhtye on saavuttanut Yhdysvalloissa 28 kultalevyä.[3]

Kiss on yksi kaikkien aikojen pitkäikäisimpiä yhä toimivia yhtyeitä rockmusiikissa. Heavy metalin ja hard rockin rajoja koetellut, pieniltä klubeilta stadionkonserttien maailmanlaajuiseksi veteraaniesiintyjäksi noussut Kiss on urallaan muun muassa esiintynyt Melbournen sinfoniaorkesterin kanssa Australiassa, Super Bowl XXXIII:n alkuseremoniassa sekä vuoden 2002 Salt Lake Cityn talviolympialaisten päätösseremoniassa.[4] Yhtyeen alkuperäinen kokoonpano valittiin Rock and Roll Hall of Famen jäseneksi vuonna 2014.[5] Suomessa Kiss on konsertoinut seitsemän kertaa Helsingissä sekä kerran Oulussa ja Tampereella.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissin esiasteet: Rainbow ja Wicked Lester[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gene Simmons ja Paul Stanley tapasivat toisensa vuonna 1970. Aluksi heidän välillään oli vain pelkkää halveksuntaa, mutta Simmons rohkeni kuitenkin kysyä Stanleytä mukaan perustamaansa Rainbow-yhtyeeseen. Stanley suostui liittymään yhtyeeseen. Vuonna 1972 yhtyeen nimeksi vaihdettiin Wicked Lester. Jäsenet pysyivät kuitenkin samoina kuin Rainbow’ssakin. Wicked Lesterin tie oli kuitenkin kivikkoinen: kysyntää ei ollut muutamaa klubiesiintymistä lukuun ottamatta ja yhtyeen jäsenten rahatilanne oli varsin heikko. Wicked Lester otti riskin ja päätti levyttää omakustanteisen debyyttialbuminsa. Levytetty materiaali ei saanut kehuja ja jopa yhtye itse piti materiaalia hirveänä. Levy-yhtiö Epic Records hyllytti Wicked Lesterin äänittämän albumin, eikä sitä julkaistu koskaan sellaisenaan.[6]

Wicked Lesterin ura junnasi paikoillaan ja Stanley ja Simmons tulivat pisteeseen, jossa oli tehtävä pikaisia muutoksia. Yhtye ei ollut tyyliltään yhtenäinen ja Stanleyn mukaan Wicked Lester ”ei näyttänyt bändiltä”. Lopulta Simmons ja Stanley erottivat Wicked Lesterin muut jäsenet ja päättivät perustaa uuden, täysin erilaisen yhtyeen.[6]

Simmons löysi Rolling Stone -lehdestä ilmoituksen, jossa rumpali Peter Criss ilmoitti lyhyesti: ”Rumpali, 11-vuotinen kokemus, suostuu ihan mihin vain.” Criss, Simmons ja Stanley muodostivat siten vielä nimettömän trion. Tammikuussa vuonna 1973 mukaan liittyi koesoittojen kautta pestinsä saanut soolokitaristi Paul ”Ace” Frehley. Samana vuonna Wicked Lester muutti nimensä Kissiksi. Kissin nimen on väitetty tarkoittavan sanoja ”Knights (tai kids/kings) in Satan’s Service”, eli ritarit Saatanan palveluksessa. Yhtye kuitenkin itse kiistää tämän.[7] Erään lähteen mukaan nimen keksijä Paul Stanley on kommentoinut, että nimi vain kuulosti vaaralliselta (kuolon suudelma) ja seksikkäältä samaan aikaan.[8] Ace suunnitteli nimenvaihdon jälkeen Kissin logon, joka eroaa nykyisestä vain i-kirjaimen timantinmuotoisen hatun osalta. Logon S-kirjaimilla on Acen mukaan haettu salaman muotoja, vaikka niitä onkin väitetty natsien SS-riimuiksi.[6]

Kiss syntyy: 1974–1975[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissin ensimmäiset esiintymiset olivat vuonna 1973. Ensimmäinen albumi Kiss julkaistiin 18. helmikuuta 1974. Albumi ei menestynyt hyvin (debytoi Yhdysvaltain Top100-listalla sijalla 87), mutta siitä nousivat Kiss-klassikoiksi kappaleet ”Strutter”, ”Nothin’ to Lose”, ”Firehouse”, ”Cold Gin”, ”Deuce”, ”100,000 Years” ja ”Black Diamond”. Kiss kasvatti hitaasti mainetta live-esiintyjänä, mutta pienten klubiesiintymisten ja lämmittely-yhtyeenä toimimisen lomassa manageri Bill Aucoin päätti, että yhtyeen on saatava levyttää lisää materiaalia. Hotter Than Hell oli Kissin toinen albumi, joka julkaistiin vain kahdeksan kuukautta debyyttilevytyksen jälkeen 22. lokakuuta 1974. Hotter Than Hell myi noin 125 000 kappaletta ja ilman listasijoituksia, mutta erityisesti raidat ”Hotter Than Hell”, ”Parasite”, ”Got to Choose” ja ”Let Me Go, Rock ’n’ Roll” päätyivät konserttien vakiokappaleiksi.[9]

Dressed to Kill (1975) oli kolmas Kiss-albumi ja se menestyikin paremmin kuin edelliset, saavuttaen sijan 32 Billboardin listoilla. Albumi ei kuitenkaan päässyt kultarajan yli vielä julkaisuvuonnaan, vaan vasta vuonna 1977. Dressed to Killiltä nousi myös Kissin ensimmäinen tunnuskappale ”Rock and Roll All Nite”, jonka he soittavat yleensä keikoilla viimeisenä kappaleena.[10]

Vaikka Kissin maine energisenä lava-aktina kasvoikin monien lyhyiden kiertueiden myötä, yhtyeen levymyynti oli hyvin heikkoa. Kissin olemassaolo oli kirjaimellisesti yhtyeen managerin Bill Aucoinin luottokortin varassa, mutta silti vuonna 1975 Casablanca Recordsin Neil Bogart päätti ottaa riskin; Kiss levytti ensimmäisen konserttitaltiointinsa, Alive!:n.[11]

Suosion huipulla: 1976–1977[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gene Simmons ja Ace Frehley Alive II Tour-kiertueella New Havenissa vuonna 1978.

Casablanca Recordsin riskinotto Alive!:n julkaisemisen suhteen osoittautui onnistuneeksi ratkaisuksi. Albumin myynti ylitti kultalevyrajan joulukuussa 1975 ja vuoden 1976 tammikuussa yhtye saavutti albumista uransa ensimmäisen platinalevyn Alive!:n ylitettyä yli miljoonan myydyn äänitteen rajan Yhdysvalloissa. Albumin menestyminen valoi pohjan sekä Casablancan että Kissin tulevaisuudelle ja yhtyeen suosio ja näkyvyys alkoivat kasvaa.[12] Alive!:n kappale "Rock and Roll All Nite" julkaistiin myös singlenä ja sen noustua Yhdysvalloissa singlelistan kahdennelletoista sijalle yhtye alkoi saavuttaa riittävää radiosoittoa uransa edistämiseksi.[12] Vuoden 1975 lopulla Kiss oli kasvanut kahden vuoden sisällä niin suuren luokan yhtyeeksi, että Blue Öyster Cultin tapaiset yhtyeet joiden lämmittelijänä Kiss oli aiemmin esiintynyt, toimivat nyt Kissin lämmittelijöinä.[12]

Vuoden 1975 syksyllä Kiss aloitti tuottaja Bob Ezrinin kanssa seuraavan studioalbuminsa Destroyerin äänittämisen. Albumi oli musiikillisesti hienosäätöinen tuotannoltaan ja sovitustekniikaltaan, minkä vuoksi yhtyeen vanhemmat fanit vierastivat albumin musiikkia.[13] Ace Frehleyn mukaan yhtyeelle alkoi maaliskuussa 1976 julkaistun Destroyerin jälkeen saapua närkästynyttä fanipostia, jossa kritisoitiin albumin olevan enemmänkin Bob Ezrinin studioluomus kuin Kissin albumi.[13] Albumin alussa kohtaamista vaikeuksista huolimatta siitä tuli lopulta huikean menestyksekäs julkaisu ja se ylitti platinalevyrajan vuoden 1976 syyskuussa.[13] Rumpali Peter Crissin, Ezrinin ja muusikko Stan Pendigren kirjoittama balladi "Beth" julkaistiin alun perin "Detroit Rock City"-singlen b-puolena kesällä 1976.[13] "Beth" sai kuitenkin radiossa huomattavasti enemmän soittoaikaa kuin "Detroit Rock City" ja näin ollen Casablanca Records julkaisi elokuussa "Bethin" uudelleen singlenä, tällä kertaa b-puolenaan "Detroit Rock City". Kappale palkittiin myös arvostetulla People's Choice Award-palkinnolla vuonna 1977. Albumin kappaleista myös "Detroit Rock City", "Shout It Out Loud" ja "Flaming Youth"-singlen b-puolella julkaistu "God of Thunder" muodostuivat sekä albumin että yhtyeen koko uran klassikkokappaleiksi. Destroyeria seuranneella, yhtyeen uran ensimmäisellä maailmankiertueella Kiss konsertoi ensi kertaa urallaan Euroopassa.

Seuraava Kissin studioalbumi ja Destroyerin seuraaja Rock and Roll Over äänitettiin vuoden 1976 syyskuussa New Yorkin osavaltion pohjoisosassa sijainneessa Nanuet Star Theatre-teatterissa tuottaja Eddie Kramerin kanssa.[13] Yhtye esiintyi syksyllä myös ensimmäistä kertaa valtakunnallisessa televisioverkossa parhaaseen katseluaikaan vieraillessaan Paul Lynde Halloween Show'ssa. Kiss oli vain hieman yli vuodessa tehnyt onnistuneen läpimurron ja yhtye esiintyi loppuunmyydyissä areenakonserteissa ympäri Yhdysvaltoja. Vuonna 1976 Kiss julkaisi myös yhtyeen kolme ensimmäistä studioalbumia sisältäneen kokoelma-albumin The Originals.

Kuten aiemmat kaksi vuotta, myös vuosi 1977 oli Kissille työntäyteinen. Keväällä yhtye teki huippusuosion saavuttaneen kiertueen Japaniin ja esiintyi myös New Yorkissa Madison Square Gardenin loppuunmyydyn yleisön edessä,[13] mikä puolestaan sinetöi Kissin maineen yhtyeen kotikaupungissa.[14] Japanissa yhtye esiintyi viidessä loppuunmyydyssä konsertissa Budokan-areenalla ja rikkoi The Beatlesin vuonna 1965 asettaman, neljän loppuunmyydyn konsertin ennätyksen. Japanissa Kissin on arvioitu olevan edelleenkin The Beatlesia suositumpi yhtye, mitä voidaan pitää todella merkittävänä saavutuksena.[4] Toukokuussa yhtye lähti lyhyen loman jälkeen takaisin studioon levyttääkseen jo kolmannen studioalbuminsa hieman yli yhden ja puolen vuoden sisään. Rock and Roll Overilla hyvin toiminut yhteistyö tuottaja Eddie Kramerin kanssa jatkui myös kesäkuun lopussa julkaistulla studioalbumilla Love Gun, joka ylitti Yhdysvalloissa miljoonan myydyn kappaleen rajan jo pelkästään ennakkotilauksilla.[14] Love Gun sisälsi myös soolokitaristi Ace Frehleyn kirjoittaman ja laulaman kappaleen "Shock Me", josta tuli Kissin ensimmäinen kappale jossa Frehley oli laulajana. "Shock Me", albumin nimikkoraita "Love Gun", singlejulkaisu "Christine Sixteen" ja kappale "I Stole Your Love" muodostuivat yhtyeen tunnetuimmiksi kappaleiksi.

Albumia seuranneella Love Gun Tour-kiertueella yhtye nauhoitti myös seuraavan livealbuminsa, vuoden 1977 marraskuussa julkaistun Alive II:n joka sisälsi myös uudet studiossa äänitetyt kappaleet "All American Man", "Rockin' in the U.S.A.", "Larger Than Life" ja "Rocket Ride". Frehleyn laulama "Rocket Ride" julkaistiin myös singlenä ja se nousi Billboardin listalla sijalle 39, minkä johdosta siitä tuli yhtyeen seitsemäs 40 parhaan joukkoon Yhdysvalloissa yltänyt singlejulkaisu. "Rocket Ride" oli myös albumin uusista kappaleista ainoa, jolla Frehley soitti, sillä muilla kappaleilla soolokitaristin osuudet äänitti aiemmin yhtyeen kitaristiksi pyrkinyt Bob Kulick.[15]

Huikean levynmyynnin ohella Kiss aloiti myös valtavan oheistuotevalikoimansa myynnin ja markkinoimisen. Erilaisia yhtyeen jäsenten kasvoilla ja logolla varustettuja tuotteita tuotiin markkinoille tuhansittain. Rock and Roll Overin, Love Gunin ja Alive II:n mukana levynostajat saivat myös lomakkeita oheistuotteiden tilaamiseen, ja muun muassa Rock and Roll Overin alkuperäisenä liitteenä oli nelivärikuva, Love Gunin liitteenä pahvinen ase ja Alive II:n liitteenä siirtokuvatatuointeja ja kahdeksansivuinen nelivärivihko "The Evolution of Kiss".[16] Yhtyeen suosion aiheuttaman maailmanlaajuisen hysterian vanavedessä Kissistä tuli 1970-luvun ilmiö.

Diskoaikakauden vaikutukset ja paluu raskaaseen rockiin: 1978–1982[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peter Criss Love Gun Tour -kiertueella vuonna 1977.

Vuonna 1978 yhtyeen jäsenten välillä alkoi syntyä riitoja. Asiaan vaikutti olennaisesti se, että Peter Criss oli alkanut käyttää huumeita. Samana vuonna Kiss päätti kokeilla rajojaan uudella aluevaltauksella elokuvarintamalla, minkä tuloksena syntyi elokuva Kiss ja huvipuiston haamu. Vauhdikkaana toimintaelokuvana markkinoitu tuotos sai murskatuomion kriitikoilta ja teki mahalaskun teatterilevityksessä.[17] Se oli kuitenkin vuonna 1978 katsotuimpia televisioelokuvia Yhdysvalloissa.

Myöhemmin vuonna 1978 Kissin jäsenet päättivät, että kukin levyttäisi oman sooloalbuminsa, jolloin julkaistiin myös kokoelma Double Platinum ja The Originalsin jatko-osa The Originals II, joka sisälsi albumit Destroyer, Rock and Roll Over ja Love Gun. Neljä sooloalbumia myivät yhteensä suunnilleen saman verran kuin Love Gun yksinään. Ace Frehleyn sooloalbumin myyntiluvut olivat nelikon parhaat ja singlenäkin julkaistu raita ”New York Groove” otettiin myös osaksi Kissin konserttien settilistaa. Sooloalbumien heikko myynti ja arvostelujen negatiivisuus olivat viimeiset vastoinkäymiset ennen jäsenten jo tulehtuneiden välien täydellistä jäätymistä. Yhtyeen jäsenet alkoivat kilpailla sooloalbumien myötä keskinäisestä suosiosta, eikä yhteistyö sujunut enää entiseen malliin. Riitely näkyi jo seuraavalla, vuonna 1979 ilmestyneellä Dynasty -albumilla, jolla Peter Criss soitti rumpuja vain kappaleessa ”Dirty Livin'”. Muut rumpuraidat albumille soitti studiorumpali Anton Fig.[18]

Dynastylta suurimmaksi hitiksi nousi varsin diskovivahteinen kappale ”I Was Made for Lovin' You”, joka on edelleen yhtyeen suosituimpia kappaleita. Ironista kappaleen suosiossa oli sen erilaisuus: muut albumin kappaleet eivät olleet läheskään niin diskokelpoisia, vaan lähinnä kevyttä rockia. Kappaleen tekijä, Paul Stanley teki kappaleen todistaakseen, että jokainen voi tehdä diskohitin. Dynasty sisälsi myös The Rolling Stonesin cover-kappaleen ”2000 Man”, jonka lauloi Ace Frehley, Frehley lauloi myös kahdella muulla kappaleella. Vaikka Dynasty-albumi poikkesi edeltäjistään melko radikaalisti, albumin myynti ylitti Yhdysvalloissa vielä vuoden 1979 loppuun mennessä platinalevyrajan.[18][19]

Vuoden 1980 Unmasked -albumi jatkoi lähes siitä mihin Dynastylla vuotta aiemmin jäätiin. Musiikillinen linja oli pehmentynyt popahtavaksi rockiksi. Unmasked poiki Kissille Yhdysvalloissa taas kerran kultalevyn, sekä varsinkin Australiassa ja Japanissa suositun kestohitin ”Shandi”. “Talk to Me“ -kappale nousi Euroopassa pienimuotoiseksi hitiksi, mutta ”Shandi” jäi lopulta ainoaksi albumin kappaleeksi, joka soi pitkään radioissa. Unmasked oli yhtyeelle muutenkin muutosten aikaa. Koska Peter Criss oli erotettu yhtyeestä, Unmaskedilla rumpalina toimi jälleen Anton Fig.[18]

Vuonna 1980 Kiss oli virallisesti vailla rumpalia, kun Anton Fig kieltäytyi Gene Simmonsin ja Paul Stanleyn tarjouksesta oman yhtyeensä kiireiden vuoksi. Stanley ja Simmons järjestivät julkisen haun ja kymmeniä koesoittotilaisuuksia, joista Crissin tilalle lopulta seulottiin rumpaliksi aiemmin tuntematon muusikko Eric Carr (oikealta nimeltään Paul Caravello). Carrin lavahahmo nimettiin Ketuksi (The Fox). Eric Carr soitti rumpuja jo Unmasked Tour -kiertueella.[18]

Yrityksenään voittaa takaisin menetetty suosio Kiss yhdisti jälleen voimansa Destroyerin tuottaneen Bob Ezrinin kanssa.[20] Yhtye aloitti työstämään Gene Simmonsin ideoimaa tarinaa nuorukaisen sankarillisesta odysseiasta konseptialbumiksi Music from “The Elder“.[20] Ace Frehley oli tyytymätön yhtyeen uuteen ja kypsempään ilmaisuun jonka tarkoituksena oli profiloida yhtyeen jäsenet vakavasti otettavina muusikkoina ja lauluntekijöinä.[20] Hän osallistui albumilla ainoastaan kappaleiden “Escape from the Island“ ja “Dark Light“ säveltämiseen,[21] ja hän vastusti albumin tekoa alusta alkaen.[22] Hän vältteli yhteistyön tekemistä muun yhtyeen kanssa ja jäi äänittämään omia osuuksiaan albumia varten kotistudioonsa, kun yhtyeen muut jäsenet ja albumia työstänyt henkilöstö siirtyivät äänittämään albumia Kanadaan.[22] Hän on myöhemmin myös todennut, että jos hän voisi palata ajassa taaksepäin ja jättää jonkin vaiheen Kissin historiassa toteuttamatta, se olisi Music from “The Elder“.[23] Paul Stanley ja Gene Simmons kirjoittivat kumpikin albumille yksinään vain yhden kappaleen ja yhtyeeseen vastikään liittynyt Eric Carr osallistui kahden albumin kappaleen säveltämiseen.[24] Albumilla vaikutti jälleen myös ulkopuolisia tekijöitä: Dynastylla ja Unmaskedilla suurimmaksi osaksi rumpuja soittanut Anton Fig ja lauluntekijä Lou Reed muun muassa sävelsivät Frehleyn ja Simmonsin kanssa “Dark Lightin“.[24] Music from “The Elderin“ tunnetuimmaksi kappaleeksi muodostui Lou Reedin ja Simmonsin sävellys, balladi “A World Without Heroes“, joka julkaistiin albumin ainoana singlenä ja musiikkivideona.

Music from “The Elder“ julkaistiin vuoden 1981 marraskuussa.[25] Albumi erosi progressiiviselta tunnelmaltaan Kissin entisestä tuotannosta ja se vieroitti faneja yhtyeestä entisestään.[26] Albumi ylsi vaivoin Yhdysvalloissa 75. listasijalle ja se sai fanien keskuudessa hyvin nihkeän vastaanoton, mutta kriitikoiden keskuudessa albumi menestyi sen sijaan yllättävän hyvin edellämainittuihin seikkoihin nähden.[27]

Vuonna 1982 yhtyeen henkilökemiat ajautuivat jälleen vaikeuksiin. Ace Frehley oli Peter Crissin lähdettyä jäänyt yhtyeessä ”yksin”, kun Simmons ja Stanley olivat ottaneet Kissin lopullisesti omaan haltuunsa. Eric Carrilla ei yhtyeen tuoreimpana jäsenenä ollut päätösvaltaa yhtyeen asioita koskien ja Frehley jäi paljolti päätösten teon ulkopuolelle. Asemaansa täysin turhautunut Frehley halusi lopulta erota Kissistä ja samana vuonna julkaistulla kokoelmalevyllä Killers Frehley soitti muutamia kitaraosuuksia albumin neljään uuteen kappaleeseen, mutta pääosin albumin soolokitaristina toimi Kissin aiemminkin, Alive II:lla, käyttämä studiomuusikko Bob Kulick. Yhtye halusi jo seuraavalle albumilleen kitaristin, joka auttaisi kääntämään Kissin suosion uuteen nousuun. Uudeksi kitaristiksi löytyi lopulta Vinnie Vincent), jonka lavahahmoksi tuli ”The Warrior (Sotilas)”. Vincentin lavameikkiä koristi egyptiläinen ankh-symboli otsassa. Voimasointuja ja metalliriffejä viljelevänä säveltäjänä Vinnie Vincent toi ryhtiä yhtyeeseen ja Kiss julkaisi raskaimman albuminsa sitten vuoden 1977 Love Gunin: Creatures of the Nightin, jonka suurimmaksi hitiksi nousi singlenäkin julkaistu ”I Love It Loud”. Albumia seuranneella kiertueella oli kuitenkin selvää, että suurin yleisö oli jo valmis hylkäämään yhtyeen vuosien 1979–1981 disko- ja pop-vaikutteisten harha-askelten ja epäonnistuneen Elder-kokeilun jälkeen.[28]

Kiss luopuu maskeista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissin suosio oli jo 1980-luvulle tultaessa laskussa ja yhtyeen 1970-luvun menestys oli enää kaukainen muisto. Kissin oli tehtävä joitain radikaaleja muutoksia ja yrittää siten saada suosio nousemaan. Yhtye soitti maskit päällä viimeiset konserttinsa Creatures of the Night -kiertueella Rio de Janeirossa Maracana-stadionilla, Belo Horizontessa Mineraro-stadionilla ja viimeisen keikkansa São Paulossa Morumbi-stadionilla kesäkuussa 1983.[28]

Ensimmäinen ja näkyvin muutos koettiin Etelä-Amerikan kiertueen jälkeen syksyllä 1983. Kissin uuden Lick It Up -albumin myötä yhtyeen jäsenet esiintyivät ensimmäistä kertaa ilman maskia suorassa MTV:n lähetyksessä 18. syyskuuta 1983. Samassa ohjelmassa sai maailmanensi-iltansa kappaleen Lick It Up video. Päätös naamioiden riisumisesta järkytti monia faneja, joille Kiss oli muodostunut elämää suuremmaksi ilmiöksi ja intohimon kohteeksi. Kärkkäimmin maskien riisumista vastusti yhtyeen manageri Bill Aucoin. Hänellekään maskien poistaminen ei tullut kovin suurena yllätyksenä, sillä asiasta oli ollut puhetta jo aiemmin, muun muassa Unmasked-albumin julkaisun aikoihin.[28]

Naamioiden poisjättäminen oli yhtyeeltä kieltämättä rohkea mutta myös välttämätön ratkaisu. Jo maskikaudella median kiinnostus siviili-Kissiä kohtaan oli noussut jo niin valtavaksi, että yhtyeen jäsenten täytyi ajoittain jopa vältellä julkisuutta pitääkseen yksityisyytensä salassa. Varsinkin Euroopassa ns. ”keltainen lehdistö” kärkkyi yhtyettä ja ruotsalaisissa lehdissä julkaistiin kuvia Kissistä ilman maskeja. Lisäksi rasvavärimaskien käytöstä olisi ennen pitkää saattanut aiheutua iho-ongelmia.[28]

Glam metal -vuodet: 1983–1989[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1984 Kiss oli taas harmillisessa tilanteessa. Yhtye joutui jälleen etsimään uuden kitaristin, sillä Vinnie Vincent erotettiin yhtyeestä henkilökohtaisista syistä. Tilalle valittiin Mark Norton, taiteilijanimeltään Mark St. John, joka oli toiminut aikaisemmin soitonopettajana. Mark St. John pääsi mukaan jo seuraavalle albumille, joka oli Animalize. Pesti ei kuitenkaan kestänyt Animalize-albumia kauemmin, sillä St. John kärsi Reiterin taudista, eikä siksi pystynyt enää soittamaan pitkillä kiertueilla. Hänen tilalleen valittiin jälleen uusi kitaristi, aiemmin Kissin kanssa yhteistyötä tehneen Bob Kulickin veli, Bruce Kulick.

Lyhytaikaisiksi kiinnityksiksi osoittautuneista Vinnie Vincentistä ja Mark St. Johnista poiketen Bruce Kulick vaikutti Kissin soolokitaristina yli vuosikymmenen ajan.[29] Hän oli soittanut jo Animalizen kappaleissa "Lonely is the Hunter" ja "Murder in High Heels", mutta Kissin varsinaisena jäsenenä hän esiintyi vasta vuoden 1985 studioalbumilla Asylum. Gene Simmonsin ja Paul Stanleyn tuottama, pitkälti Lick It Upilla ja Animalizella hyväksi havaittua kaavaa hyödyntänyt Asylum sai Yhdysvalloissa jokseenkin ristiriitaisen vastaanoton,[30] se saavutti kultalevyn myyntimäärän jo vajaat kaksi kuukautta julkaisunsa jälkeen.[31] Albumi nousi Billboard 200-listalla 20. listasijalle ja Paul Stanleyn kirjoittaman singlelohkaisu "Tears Are Fallingin" musiikkivideo nousi valtavan suosituksi Music Televisionilla Dial MTV-ohjelmassa, jossa musiikkivideoa esitettiin niin tiuhaan että Music Television joutui ottamaan käyttöönsä uuden säännön, jonka mukaan ohjelmassa toivottujen musiikkivideoiden täytyi olla jo muutamia viikkoja vanha että niitä voitaisiin esittää.lähde? Myös kappaleista "Uh! All Night" ja "Who Wants to Be Lonely" julkaistiin musiikkivideot.

Vuonna 1987 Kiss julkaisi harvinaisista konserttivideoista ja haastatteluista koostetun, dokumentaarisen videojulkaisun Exposed jota seurasi piakkoin uusi studioalbumi. Kissin neljännentoista studioalbumin, Crazy Nightsin, tuottajaksi palkattiin vastikään moninkertaista platinaa myyneiden Heartin ja Ozzy Osbournen tuotoksilla ansioitunut Ron Nevison.[29] Syyskuussa 1987 julkaistu, syntetisaattoreilla ja melodisilla kitarasooloille höystetty Crazy Nights nousi Yhdysvalloissa kahdeksannelletoista sijalle singlejulkaisujensa, nimikkoraita "Crazy Crazy Nightsin" ja radioystävällisen rock-balladi "Reason to Liven" johdosta, mutta albumi ei täyttänyt Yhdysvaltain-menestyksellään yhtyeen sille asettamia odotuksia.[29] Euroopassa albumi kuitenkin menestyi loistavasti: Britannian albumilistalla albumi kipusi neljännelle sijalle ja kappaleesta "Crazy Crazy Nights" muodostui maassa valtavan suosittu hitti. Suosio Britanniassa toi Kissille myös mahdollisuuden esiintyä Castle Doningtonissa vuonna 1988 järjestetyssä, massiivisessa Monsters of Rock-festivaalitapahtumassa Iron Maidenin, Guns N' Rosesin, Megadethin ja David Lee Rothin kaltaisten tähtien rinnalla.[32]

Crazy Nights Tour-kiertueen päätyttyä vuonna 1988 yhtye julkaisi kokoelma-albumin Smashes, Thrashes & Hits, joka sisälsi niin vanhojen hittikappaleiden ohella myös kaksi uutta studioraitaa, "Let's Put the X in Sex" ja "(You Make Me) Rock Hard", jotka julkaistiin myös singleinä. Eric Carr lauloi albumille myös oman versionsa yhtyeen menestysballadista "Beth", joka oli tullut tunnetuksi yhtyeen alkuperäisrumpali Peter Crissin tulkitsemana. Helmikuussa 1989 Paul Stanley suuntasi lyhyelle Yhdysvaltain-klubikiertueelle sooloartistina esittäen vanhoja Kissin kappaleita taustayhtyeensä kanssa.

Vuoden 1989 lokakuussa Kiss julkaisi jälleen uuden studioalbumin, Hot in the Shaden, tuottivat jälleen Paul Stanley ja Gene Simmons, joka keskittyi jälleen musiikkiin näyttelemisen sijaan ymmärrettyään musiikin ulkopuolisten harrastuksien vaikuttavan negatiivisesti yhtyeen menestykseen. Albumi menestyi Yhdysvalloissa Paul Stanleyn ja Michael Boltonin kirjoittaman balladin "Forever" johdolla, sillä kappale ylsi Billboardin singlelistalla peräti kahdeksannelle sijalle ja oli Kissin suurin singlemenestys sitten "I Was Made for Lovin' Youn".

Sekä Lick It Up, Animalize, Asylum että Crazy Nights ylsivät lopulta jokainen platinalevyn arvoiseen myyntiin.[28]

Synkkä 1990-luku: 1991–1995[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1991 yhtyettä kohtasi tragedia: rumpali Eric Carr sairastui harvinaiseen sydänsyöpään. Yhtye oli juuri aloittamassa tulevan albuminsa Revengen äänityksiä. Pian Carrin diagnoosin jälkeen selvisi, että hänen terveydentilansa ei kestäisi enää uuden albumin äänittämistä. Kiss tarvitsi nopeasti uuden rumpalin paikkaamaan Carrin, ja Revenge-albumilla yhtyeen rumpalina debytoi lopulta Badlandsissa, Black Sabbathissa ja Alice Cooperin yhtyeessä sekä Paul Stanleyn vuoden 1989 soolokiertueella soittanut Eric Singer. Eric Carr menehtyi lopulta sairautensa aiheuttamiin komplikaatioihin 24. marraskuuta vuonna 1991. Hänen viimeiseksi esiintymisekseen Kississä jäi taustalaulajana esiintyminen kappaleessa “God Gave Rock ’N’ Roll to You II:n“ sekä kappaleen musiikkivideossa esiintyminen.

Revenge julkaistiin 1992. Se oli raskassointinen sekä tyyliltään hyvin erilainen kuin valtaosa yhtyeen edellisen vuosikymmenen levytyksistä. Albumi sai valtaosin hyvän vastaanoton ja ylitti kultalevymyynnin Yhdysvalloissa, vaikka myyntilukemien toivottiin olevan jälleen kerran korkeampia kuin mitä albumi lopulta onnistui saavuttamaan. Albumilta julkaistiin viisi singleä: jo aiemmin julkaistu ja Euroopassa hitiksi noussut “God Gave Rock ’N’ Roll to You II“, Norjassa singlelistan toiselle sijalle yltänyt “Unholy“, Yhdysvalloissa 30 parhaan joukkoon noussut “Domino“ ja “I Just Wanna“. Albumin viimeisenä singlenä julkaistiin Paul Stanleyn kirjoittama balladi “Every Time I Look at You“, josta Stanley oli toivonut uutta “Foreverin“ hittiballadia. Kappale nousi kuitenkin listoille vain Ruotsissa. Jokaisesta albumin singlestä julkaistiin myös musiikkivideo. Vuoden 1992 elokuussa yhtye julkaisi historiaansa käsittelevän sekä ennen julkaisemattomia konsertti- ja haastattelupätkiä sisältäneen dokumentaarisen videojulkaisun X-treme Close-Up, joka myi Yhdysvalloissa platinaa.

Toukokuussa 1993 Kiss julkaisi Eddie Kramerin tuottaman livealbumin Alive III, joka oli taltioitu edellisvuoden Revenge Tour-kiertueella. Alive III nousi Billboardin listan yhdeksänneksi ja sen singlenä lohkaistu live-versio kappaleesta “I Love It Loud“ ylsi Hot Mainstream Rock Tracks-listan 22. sijalle. Albumi saavutti kultalevymyynnin Yhdysvalloissa vuoden 1994 lokakuussa.[33] Yhtye julkaisi albumin tiimoilta konserttivideon Konfidential vuoden 1993 syksyllä. Konfidential ylitti kultalevymyynnin Yhdysvalloissa vain muutamaa kuukautta julkaisunsa jälkeen.[34]

Vuoden 1995 elokuussa Kiss esiintyi Music Televisionin suositussa televisiosarjassa MTV Unplugged, jossa yhtyeet ja artistit esittivät kappaleitaan akustisesti pienen yleisön edessä. Myös Peter Criss ja Ace Frehley nousivat konsertissa lavalle ja esiintyivät Stanleyn ja Simmonsin kanssa yhdessä ensimmäistä kertaa yli 15 vuoteen.

Marraskuussa 1995 Kiss aloitti yhteistyön tuottaja Toby Wrightin kanssa äänittääkseen seuraavan studioalbuminsa Carnival of Souls: The Final Sessionsin, jolla yhtyeen musiikki ammensi huomattavan paljon vaikutteita alternative rockista ja grungesta. Wright oli tuottajaksi oiva valinta, sillä hän oli muun muassa tuottanut grungen kärkinimiin kuuluvan Alice in Chainsia. Hän oli myös toiminut Kissin Crazy Nights-studioalbumin tuottaneen Ron Nevisonin assistenttina albumia äänitettäessä.[35] Soolokitaristi Bruce Kulickin panos albumilla oli aiempaa suurempi: hän oli säveltämässä albumille yhdeksää kappaletta, soitti bassokitaraa kuudessa kappaleessa ja myös lauloi kappaleen "I Walk Alone".[35] Albumi pääsi vuotamaan ja leviämään internetissä ennen kuin se julkaistiin virallisesti vuoden 1997 lokakuussa.[36][37] Levy-yhtiö Mercury Records ei paneutunut albumin markkinoimiseen ja tämän vuoksi albumin menestys oli vaatimatonta.[36] Albumin sijoitus Billboardin listalla Yhdysvalloissa oli selvästi aiempaa heikompi, sillä se ylsi korkeimmillaan vaatimattomalle listasijalle 27.[38]. Albumin ainoa singlejulkaisu "Jungle" onnistui kuitenkin saavuttamaan pientä menestystä: kappale valittiin muun muassa yhdysvaltalaisen Metal Edge-musiikkilehden lukijaäänestyksessä vuoden parhaaksi kappaleeksi ja se ylsi Billboardin Hot Mainstream Rock Tracks-kategoriassa kahdeksannelle listasijalle.[38][39] Carnival of Souls: The Final Sessionsista tuli kuitenkin Kissin uran toinen studioalbumi, joka ei saavuttanut kultalevymyyntiä Yhdysvalloissa.

Esiinnyttyään MTV Unpluggedissa Stanley ja Simmons aloittivat neuvottelut Frehleyn ja Crissin kanssa yhtyeen alkuperäisen kokoonpanon paluun suhteen,[40] ja lopulta televisioesiintymisen jälkeen yhtye palasi alkuperäisessä kokoonpanossaan, esiintymisasuissaan ja –meikeissään vierailemaan vuoden 1996 Grammy-palkintogaalaan.[41] Alkuperäisen kokoonpanon paluu yhteen johti Carnival of Souls: The Final Sessionsin hyllyttämiseen, ja albumi julkaistiin vasta vuonna 1997.[36] Huhtikuussa yhtye järjesti New Yorkissa lentotukialus USS intrepidillä lehdistötilaisuuden koskien alkuperäisen kokoonpanon tulevaa Alive/Worldwide Tour-maailmankiertuetta.[42] Lehdistötilaisuus televisioitiin 58 maahan ja tilaisuuden juonsi Conan O'Brien. Kiertue käynnistyi loppuunmyydyllä konsertilla Detroitin Tiger-stadionilta yhtyeen esiintyessä 40 000 hengen yleisölle,[43] Kiertue oli maailmanlaajuinen menestys ja se päättyi vuonna 1997 Lontoon Finsbury Parkiin. Kiertueen aikana yhtye myös esiintyi neljä kertaa kotikaupungissaan New Yorkissa loppuunmyydyn Madison Square Gardenin lavalla ja konsertoi myös vuoden 1997 kesäkuussa Helsingin Hartwall-areenalla Suomessa. Lähes kaksisataa konserttia kattanut Alive/Worldwide Tour oli vuoden 1996 tuottoisin konserttikiertue.

Alkuperäinen kokoonpano jälleen yhdessä: 1995–2002[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Menestyksekkään, maailmanlaajuisesti yli 143 miljoonaa dollaria tuottaneen paluukiertueen jälkeen yhtye aloitti tulevan studioalbuminsa Psycho Circusin äänittämisen tuottaja Bruce Fairbairnin kanssa. Yhtye halusi alun perin Bob Ezrinin tuottavan albumin, mutta tämä ei muiden työkiireidensä vuoksi ennättänyt äänittämään albumia toivotun aikataulun mukaisesti.[44] Lopulta albumin tuottajaksi palkattiin Fairbairn, joka oli aiemmin tehnyt menestyksekästä yhteistyötä muun muassa Bon Jovin ja Aerosmithin kanssa. Vaikka albumia markkinoitiin Kissin alkuperäisen kokoonpanon ensimmäisenä studioalbumina lähes kahteen vuosikymmeneen, albumilla soittivat Paul Stanleyn ja Gene Simmonsin ohella lähinnä palkatut studiomuusikot.[45] Albumilla äänittäjänä työskennelleen Mike Plotnikoffin mukaan syy Ace Frehleyn ja Peter Crissin vähäiseen panokseen Psycho Circusilla johtui Fairbairnin päätöksestä.[45] Lopulta alkuperäinen nelikko soitti yhdessä ainoastaan Ace Frehleyn laulamassa kappaleessa "Into the Void". Muutoin albumin kaikki rumpuosuudet soitti Kevin Valentine ja soolokitaraa Frehleyn sijaan soitti suurimmaksi osaksi Tommy Thayer.[46] Psycho Circus debytoi Billboardin albumilistan kolmannella sijalla ja Suomessa albumi ylsi korkeimmillaan viidennelle sijalle.[47] Listakärjeksi albumi ylsi Australiassa ja Ruotsissa, ja Kanadassa sen sijoitus oli toinen.[48] Albumin nimikkoraita ja singlelohkaisu "Psycho Circus" saavutti Billboardin Hot Mainstream Rock Tracks-listan kärkipaikan,[48] ja se huomioitiin myös Grammy-palkintoehdokkuudella kategoriassa "Best Hard Rock Performance".[49] Kappaleen musiikkivideoa ei juurikaan huomioitu Music Televisionilla joten yhtye julkaisi musiikkivideon kokonaan omana, 3D-efekteillä varustettuna videojulkaisunaan Psycho Circus 3D-Video. Videojulkaisu saavutti kultalevymyynnin vuoden 1998 marraskuussa ja platinamyynnin seuraavan vuoden tammikuussa ja itse albumi ylsi kultalevymyyntiin vain kuukausi julkaisunsa jälkeen.[50]

Psycho Circusia seurasi uusi maailmankiertue. Näyttävin 3D-efektein varustetty Psycho Circus Tour tuotti maailmanlaajuisesti yli 100 miljoonaa dollaria.[51] Kiertue oli historiallinen, sillä se oli kaikkien aikojen ensimmäinen 3D-grafiikkaa ja -efektejä hyödyntänyt konserttikiertue.[52] Lisäksi Kiss hankki käyttöönsä kaikkien aikojen isoimmat lavojen reunoille asetetut videokuvaa esittäneet näytöt.[52] Kiss esiintyi kiertueen aikana myös Helsingin Hartwall-areenalla vuoden 1999 helmikuussa.[53] Yhtye sai myös esiintymiskiellon Saksan Bremeniin käytettyään loppuunmyydyssä konsertissaan pyrotekniikkaa kaupungin palolaitoksen kiellosta huolimatta.[54]

Vuonna 1999 Kiss sai oman tähden Hollywoodin Walk of Fame-kävelykadulle muiden kuuluisuuksien rinnalle ja yhtyeen myötävaikutuksella valmistui myös elokuva Detroit Rock City.[55] Elokuvassa kuultiin myös yhtyeen uusi kappale, baladivoittoinen "Nothing Can Keep Me from You" jonka Diane Warren oli säveltänyt.[56] Alkuvuodesta 2000 yhtye käynnisti The Farewell Tour-nimellä markkinoidun jäähyväiskiertueensa, jonka edetessä Peter Criss jätti yhtyeen sopimusriitojen vuoksi. Myös Ace Frehley jättäytyi sivuun vuonna 2002 kyllästyttyään ikuisesti jatkuvaan jäähyväiskiertueeseen ja samojen kappaleiden soittamiseen. Osuutta asiaan oli myös Frehleyn päihdeongelmien pahenemisella, mitä etenkään täydellisenä absolutistina tunnettu Simmons ei voinut sietää.[57]

Hiljaiselon vuodet osittain uusitulla kokoonpanolla: 2002–2007[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tommy Thayer ja Paul Stanley Rising Sun Tour-kiertueella Kaliforniassa vuonna 2006.

Yhtyeen alkuperäisen kokoonpanon jäähyväiskiertueen päätyttyä Kiss päätti jatkaa uraansa uudella kokoonpanolla. Soolokitaristi Tommy Thayer korvasi Ace Frehleyn, ja Peter Crissin jättämän paikan täytti jälleen Eric Singer. Tommy Thayer oli yhtyeen pitkäaikainen yhteistyökumppani: hän oli muun muassa säveltänyt yhtyeelle kappalemateriaalia vuoden 1989 studioalbumia Hot in the Shade varten, toiminut yhtyeen kiertuemanagerina ja tuotantokoordinaattorina sekä soittanut lähes kaikki soolokitaraosuudet Kissin edellisellä studioalbumilla Psycho Circus. Koska Paul Stanley ja Gene Simmons olivat Frehleyn ja Crissin kanssa solmimiensa sopimusten nojalla hankkineet Frehleyn "The Spaceman"- ja Crissin "The Catman"-lavahahmot, he päättivät siirtää Thayerin ja Singerin käyttöön edeltäjiensä lavahahmot. Päätös hahmojen kierrättämisestä närkästytti etenkin yhtyeen pitkäaikaisimpia ja vannoutuneimpia faneja.

Vuoden 2003 helmikuussa Columbia Records julkaisi tribuuttialbumin We're a Happy Family: A Tribute to Ramones, joka sisälsi eri yhtyeiden ja artistien versiointeja Ramones-yhtyeen kappaleista. Kiss nauhoitti albumille oman versionsa kappaleesta "Do You Remember Rock 'n' Roll Radio?" kolmihenkisellä kokoonpanolla, jonka muodostivat Stanley, Simmons ja Singer. Helmikuussa Peter Criss palasi hetkellisesti yhtyeeseen ja Kiss esiintyi Melbournen sinfoniaorkesterin säestämänä Australiassa. Yhtyeen esiintyminen taltioitiin ja julkaistiin heinäkuussa livealbumina Kiss Symphony: Alive IV ja syyskuussa DVD:nä Kiss Symphony. Albumin tuotti Mark Opitz ja se julkaistiin Sanctuary Records-levymerkillä. Albumi nousi Billboardin listalla 18. sijalle[58] Suomessa albumi oli korkeimmillaan listan sijalla 30.[59] DVD-julkaisu oli valtava myyntimenestys ja se ylitti Yhdysvalloissa tuplaplatinarajan jo vuoden 2003 joulukuussa.[60] Sinfoniakonsertti oli Tommy Thayerin ensimmäinen Kississä. Elokuussa 2003 Universal Music Group julkaisi Kissin tunnetuimpia 1970-luvun kappaleita sisältäneen kokoelma-albumin The Best of Kiss: The Millennium Collection osana 20th Century Masters-julkaisusarjaansa. Elokuussa Kiss käynnisti World Domination Tour-konserttikiertueensa, jonka aikana yhtye kiersi Yhdysvaltoja Aerosmithin kanssa.

World Domination Tour jäi Peter Crissin viimeiseksi Kississä, ja kiertueen päätyttyä Eric Singer palasi jälleen yhtyeeseen. Uusi, nelihenkinen Kiss esiintyi ensi kerran vuonna 2004 Rock the Nation Tour-maailmankiertueella, joka ulottui Yhdysvalloista Australiaan, Japaniin ja Meksikoon. Yhtye taltioi kesäkuussa konserttinsa Virginiassa ja julkaisi sen vuoden 2005 joulukuussa DVD:nä Rock the Nation Live!, joka oli jälleen uusi myyntimenestys: sitä on myyty Yhdysvalloissa yli 200 000 kappaletta eli yli tuplaplatinarajan,[61] ja muun muassa Suomessa DVD sijoittui listan kolmannelle sijalle.[62] Gene Simmons julkaisi kesäkuussa 2004 uuden sooloalbuminsa Asshole, joka sijoittui Billboardin listalla sijalle 86.[63] Hän myös esiintyi realitysarjoissa Rokkikoulu, jota Suomessa esitettiin Nelosella, sekä hänen omasta yksityiselämästään kertovassa sarjassa Gene Simmonsin sukukalleudet, jota Suomessa esittää JIM. Universal Music Group julkaisi vuonna 2004 20th Century Masters-julkaisusarjan toisen Kissin tuotantoa sisältäneen kokoelma-albumin The Best of Kiss: The Millennium Collection, Vol. 2, jota puolestaan seurasi kolmas julkaisu The Best of Kiss: The Millennium Collection, Vol. 3 vuonna 2006.

Vuonna 2005 Kiss vietti konserttitaukoa Paul Stanleyn lonkkaleikkauksen vuoksi. Yhtye toi kuitenkin markkinoille tammikuussa kahden levyn kokoelma-albumin Gold ja kesäkuussa kolme ensimmäistä studioalbumia sisältäneen kokoelman Kiss Chronicles.

Vuoden 2006 lokakuussa Paul Stanley julkaisi uuden sooloalbuminsa Live to Win, joka nousi Billboardin listan sijalle 53.[64] Albumin tiimoilta Stanley kiersi Yhdysvaltoja sooloartistina varsin menestyksekkäällä klubikiertueella, jonka Chicagon House of Bluesissa järjestetty konsertti julkaistiin vuoden 2008 lokakuussa DVD:nä One Live Kiss.

Vuonna 2006 Kiss julkaisi neljän levyn kokoelma-albumin Kiss Alive! 1975–2000, joka sisälsi yhtyeen kolme ensimmäistä Alive-livealbumia sekä ennen julkaisemattoman, vuoden 1999 uudenvuodenaattona äänitetyn The Millenium Concert-konsertin, joka oli alun perin ollut määrä julkaista neljäntenä Alive-äänitteenä ennen Kiss Symphonya.[65] Lokakuussa 2006 Kiss julkaisi mittavan määrän materiaalia sisältäneen Kissology Volume One: 1974–1977-DVD:n, joka avasi yhtyeen historiaa vuosilta 1974-1977 konserttitaltiointien ja TV-esiintymisten merkeissä. Se oli Kissille jälleen menestyksekäs DVD-julkaisu Yhdysvalloissa jossa sitä myytiin yli viisi miljoonaa kappaletta.[66] Kissology-sarjan toinen osa Kissology Volume Two: 1978-1991 julkaistiin hieman alle vuotta myöhemmin ja se sisälsi muun muassa vuoden 1978 Kiss-aiheisen televisioelokuvan Kiss ja huvipuiston haamu. Toista osaa on myyty Yhdysvalloissa yli kuusi miljoonaa kappaletta ja vuoden 2007 joulukuussa julkaistua kolmatta osaa Kissology Volume Three: 1992–2000 yli kahdeksan miljoonaa kappaletta.[67][68] Kissology-DVD:t olivat jokainen myös menestyksekkäitä julkaisuja Suomessa, jossa ne kaikki sijoittuivat Musiikki-DVD-listan kärkikymmenikköön.[69]

Vuosina 2006 ja 2007 Kiss kiersi Pohjois-Amerikkaa ja Japania lyhyehköjen Rising Sun Tour- ja Hit 'n Run Tour-kiertueiden merkeissä. Hit 'n Run Tour-kiertue sai dramaattisen käänteen Paul Stanleyn saatua ennen konsertin alkua vakavan sairaskohtauksen, jolloin hänen sydämensä löi epätavallisen nopeaan tahtiin.[70] Stanley kiidätettiin tapahtuneen vuoksi sairaalaan jossa hän sai nopeasti hoitoa vaivaansa, mutta häntä hoitaneet lääkärit kielsivät häntä osallistumasta tulevaan konserttiin minkä johdosta Gene Simmons, Tommy Thayer ja Eric Singer nousivat lavalle kolmihenkisenä kokoonpanona.[70]

Kissin vuoden 1984 studioalbumilla Animalize esiintynyt soolokitaristi Mark St. John menehtyi kotonaan 5. huhtikuuta 2007 aivoverenvuotoon.[71] St. John oli kuollessaan 51-vuotias.[71]

Paluu huipulle ja uusi maailmankiertue: 2008–2009[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2008 keväällä Universal Music Group julkaisi Kanadassa kokoelma-albumin The Best of Kiss osana Green Series-julkaisusarjaansa, jossa eri artistien tunnetuimpia kappaleita koottiin kokoelma-albumeiksi ja julkaistiin ympäristöystävällisissä pakkausmateriaaleissa.[72] Universal julkaisi myös neljän levyn kokoelma-albumin Playlist Plus, joka koostui Universalin aiemmin 2000-luvulla julkaisemista Kissin tuotantoa sisältäneistä 20th Century Masters: The Millenium Collection-kokoelmaäänitteistä.[73] Playlist Plusin julkaisua seurasi jälleen toisen Universalin organisoiman kokoelma-albumin Playlist Your Way julkaisu vuoden 2008 toukokuussa.[74]

Vuoden 2008 maaliskuussa Kiss juhlisti 35-vuotista uraansa ja käynnisti Melbournesta, Australiasta maailmankiertueensa Kiss Alive/35 World Tour-maailmankiertueensa. Kiertue ulottui myös Eurooppaan, jossa yhtye esiintyi ensi kertaa sitten vuoden 1999 Psycho Circus Tour-kiertueen.[75] Euroopassa Kiss konsertoi lähes kahdessakymmenessä eri maassa ja ensimmäistä kertaa urallaan muun muassa Venäjän Moskovassa ja Pietarissa sekä Italian Veronassa.[75] Kiertue toi Kissin myös esiintymään Suomeen Helsingin Hartwall-areenalle.[76]

Kiss Alive/35 Tourin lipunmyynti oli todella vilkasta. Yhtyeen 28. toukokuuta järjestetyn Suomen-konsertin lipunmyynti alkoi 26. helmikuuta,[76] ja konsertin liput myytiin loppuun vain kuudessa minuutissa, joista seisomapaikkaliput myytiin loppuun peräti puolessa minuutissa.[77] Tämän johdosta Helsingin-konsertista tuli kaikkien aikojen nopeimmin loppunmyyty konsertti sekä Kissin että koko Suomen historiassa. Valtavan suosion ja kysynnän vuoksi yhtyeelle järjestettiin lisäkonsertti Hartwall-areenalle toukokuun 27. päivälle.[78] Myös lisäkonsertin liput myytiin loppuun yhdeksässä minuutissa.[79] Kiertueen aikana Kissin oli määrä esiintyä myös Serbiassa, mutta yhtye perui konsertin vedoten maan poliittiseen tilanteeseen.[75][80] Brittiläinen Clear Channel Entertainment äänitti kiertueen konserteista 14 ja julkaisi jokaisen osana Alive 35-konserttijulkaisusarjaa.[81] Myös ensimmäinen kahdesta Helsingin-konsertista äänitettiin ja julkaistiin.[81] Äänitteitä myytiin kiertueen aikana oheistuotemyyntipisteissä ja niitä oli myös mahdollisuus tilata postitse, eivätkä ne ole saatavilla valtakunnallisista levynmyyntipisteistä.[81]

Sony Music Entertainment ja sen japanilainen tytäryhtiö DefStar Records julkaisivat elokuussa Japanin-markkinoille albumin Jigoku-Retsuden – New Recordings Best, joka koostui Kissin nykykokoonpanon uudelleenäänittämistä, vanhoista kappaleista.[82] Albumista julkaistiin myös erikoispainos, joka sisälsi DVD-formaatissa Kissin vuonna 1977 Japanin Budokanissa taltioiman konsertin.[82][83] Universal Musicin toimesta Japanissa julkaistiin vuoden 2008 kuluessa myös yhdentoista Kiss-albumin laajuinen Unmasked Box Set ja kymmenen albumia sisältänyt Destroyer Box Set, jotka olivat kumpainenkin rajoitettuja erikoisjulkaisuja.

Lokakuussa 2008 Kiss julkaisi mittavan neljän levyn kokoelma-albumin Ikons.[84]

Sonic Boom: 2009–2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiss konsertoimassa Helsingin Hartwall-areenalla vuonna 2008 Kiss Alive/35 Tour-kiertueella.

Vuoden 2008 lopulla Kiss ilmoitti pyörtäneen puheensa ja kertoi työstävänsä uutta studioalbumia.[85] Yhtye kertoi, että albumin tuottaisi Paul Stanley itse ja että albumi julkaistaisiin vuoden 2009 syksyllä. Yhtye kuvaili tulevan albumin materiaalia hyvin samanhenkiseksi kuten 1970-luvulla julkaistut Kiss-albumit Rock and Roll Over ja Love Gun.[85][86]

Kiss julkaisi ennakkomaistiaisena albumilta singlelohkaisun "Modern Day Delilah" vuoden 2009 elokuussa virallisella verkkosivustollaan.[87] Yhtyeen edellinen single "You Wanted the Best" oli julkaistu lähes yksitoista vuotta aiemmin Kissin edellisen studioalbumin Psycho Circus vanavedessä. Lopulta Kissin uran 19. studioalbumi, nimeltään Sonic Boom, julkaistiin vuoden 2009 lokakuussa. Yhdysvalloissa albumi nousi Billboardin albumilistan toiseksi,[88] mikä on Kissin uran korkein listasijoitus Yhdysvalloissa. Albumin singlelohkaisu "Modern Day Delilah" nousi Billboardin Mainstream Rock-listalla sijalle 50,[88] ja albumilta julkaistiin joulukuussa toinen single "Say Yeah" ja vuoden 2010 kesäkuussa kolmas single "Never Enough". "Say Yeah" nousi singlelistan kärkeen Venäjällä toisella listaviikollaan ja "Never Enough" Billboardin Heritage Rock Tracks-listalla sijalle 30. Sonic Boom sai osakseen hyviä arvioita kriitikoiden keskuudessa ja nousi albumilistoilla kymmenen parhaan joukkoon Ruotsissa (3.), Norjassa (2.), Saksassa (4.), Itävallassa (6.) ja Suomessa (7.).[89] Albumi julkaistiin myös kolmen levyn erikoispainoksena, joka sisälsi uuden studioalbumin ohella myös aiemmin ainoastaan Japanissa julkaistun Jigoku-Retsuden – New Recordings Best-kokoelman sekä kuuden kappaleen mittaisen DVD:n, joka oli taltiointi yhtyeen Buenos Airesin-konsertista edellisen kevään Kiss Alive/35-kiertueelta. Sonic Boomia myytiin Yhdysvalloissa julkaisuvuotensa aikana yhteensä 237,627 kappaletta.[89]

Vuonna 2009 Kiss oli ehdolla ensimmäistä kertaa urallaan Rock and Roll Hall of Fameen.[90] Rock and Roll Hall of Famen kriteerinä on, että ehdolle asetettavan yhtyeen ensilevyn on täytynyt ilmestyä 25 vuotta ennen ehdolle astumista. Kiss on näin ollen ollut ehdolla Rock and Roll Hall of Famen jäseneksi vuodesta 1999, mutta Hall of Fameen valitsevien 500 musiikkialan asiantuntijan keskuudessa Kiss ei osoittautunut kelvolliseksi Hall of Fameen vielä kymmenen vuotta myöhemminkään.

Sonic Boomin julkaisua seurasi Euroopan-kiertue Sonic Boom Over Europe Tour: From the Beginning to the Boom. Kiertue käynnistyi Sheffieldistä[91] ja rantautui Suomeen vuoden 2010 kesäkuussa, jolloin Kiss oli pääesiintyjänä Tampereella järjestetyssä Sauna Open Air-festivaalitapahtumassa.[92] Kiss uudisti albumin tiimoilta myös esiintymisasunsa ja lavarakennelmansa. Yhdysvalloissa Kiss promotoi albumia The Hottest Show on Earth-kiertueen merkeissä vuosien 2010 ja 2011 aikana.

Monster ja valinta Rock and Roll Hall of Fameen: 2012–[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2012 kesällä Kiss ja Mötley Crüe järjestivät Pohjois-Amerikassa yhteisen The Tour-konserttikiertueen,[93] ja yhtye myös esitti uuden kappaleensa "Hell or Hallelujah" ensimmäistä kertaa liveyleisön edessä Lontoossa järjestetyssä konsertissa 4. heinäkuuta.[94]

Kissin 20. studioalbumi Monster julkaistiin vuoden 2012 lokakuussa. Billboard 200-listalla albumi nousi kolmanneksi[95] ja Suomessa kahdeksanneksi.[96] Albumin tuotti jälleen Paul Stanley yhdessä Greg Collinsin kanssa.[97] Albumia seurasi mittava Monster Tour-maailmankiertue joka käynnistyi vuoden 2012 marraskuussa Etelä-Amerikasta, kun yhtye konsertoi Buenos Airesin River Plate Stadiumilla. Kiertueen Euroopan-osio käynnistyi Ruotsin Tukholmasta kesäkuun alussa ja yhtye otti tämän myötä käyttöönsä myös uuden Spider-lavarakennelman ja uudet hydrauliset nostimet, jolla yhtyeen jäsenet voidaan nostaa useiden metrien korkeuteen yleisön ylle. Yhtye konsertoi myös Suomessa Helsingin Hartwall-areenalla 3. kesäkuuta lähes loppuunmyydylle yleisölle.[98][99] Gene Simmons vieraili Suomessa haastateltavana myös Helsingin Hard Rock Cafessa jossa hän myös jakoi nimikirjoituksia ja esitteli bassokitaroitaan.[100]

Vuoden 2013 joulukuussa julkaistiin tieto Kissin valinnasta Rock and Roll Hall of Famen jäseneksi ja että yhtye tultaisiin liittämään osaksi Hall of Famea vuoden 2014 keväällä.[5] Yhtye oli aiemmin voittanut internetissä järjestetyn yleisöäänestyksen muiden ehdolla olleiden artistien kesken yli 17 prosentin äänimäärällä.[101] Yhtye jätti äänestyksessä taakseen muun muassa Nirvanan ja Deep Purplen.[101] Yhtyeen valinnan myötä puheet alkuperäisen kokoonpanon mahdollisesta paluusta yhteen juhlatapahtumassa alkoivat velloa mediassa.[102] Gene Simmons kertoi Rolling Stonen haastattelussa olevansa avoin esiintymään alkuperäisen kokoonpanon muiden jäsenten kanssa,[103] ja alkuperäinen soolokitaristi Ace Frehley kommentoi alkuperäisen kokoonpanon paluun juhlatapahtumassa olevan loistava idea.[104] Paul Stanley julkaisi puolestaan Twitter-tilillään päivityksen, jossa hän viesti keskustelleensa Hall of Fameen liittyvistä seikoista alkuperäisrumpali Peter Crissin kanssa.[105] Lukuisista spekulaatioista huolimatta Kiss ei esiintynyt huhtikuussa 2014 missään kokoonpanossa vastaanottaessaan palkintonsa Hall of Famen seremoniassa, sillä Rock and Roll Hall of Fame valitsi jäsenikseen ainoastaan yhtyeen alkuperäisen kokoonpanon, mistä erityisesti Paul Stanley pahoitti mielensä. Hän ja Gene Simmons kritisoivat julkisesti Rock and Roll Hall of Famen valintakriteerejä[106] ja sitä, miten Kiss oli kerta toisensa jälkeen jätetty valitsematta osaksi Hall of Famea. Yhtyeen palkitsemisseremonia järjestettiin New York Cityn Brooklynissä. Vaikka Kiss ei esiintynyt seremonian aikana missään kokoonpanossa, yhtyeen alkuperäinen kokoonpano nousi yleisön eteen ensimmäisen kerran yhdessä sitten 2000-luvun alun välittämään kiitospuheensa ja vastaanottamaan palkintonsa.[107] Tilaisuudessa esipuheen yhtyeelle piti Rage Against the Machine -yhtyeen Tom Morello.

25. tammikuuta 2014 Kiss esiintyi Los Angelesin Dodger Stadiumilla jääkiekkoliiga NHL:n Anaheim Ducksin ja Los Angeles Kingsin välisessä ulkoilmaottelussa.[108][109]

Alkukeväästä 2014 Kiss ja Def Leppard tiedottivat järjestävänsä yhteisen konserttikiertueen Pohjois-Amerikassa kesällä 2014. Kiss toi myös markkinoille vanhan tuotantonsa uudelleen vinyylilevyinä.

Lavaesiintyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ace Frehley ja savuava kitara Love Gun-kiertueella vuonna 1977.

Yhtye herätti huomiota alusta asti sekä äänekkäällä rockmusiikillaan että omalaatuisella ulkoasullaan: Kissin jäsenet käyttivät mustavalkoista kasvomeikkiä, mustia vartalonmyötäisistä nahka- ja elastaani-asuja sekä korkeita platform-kenkiä. Asujen ja maskien oli tarkoitus peittää jäsenten oma siviili-identiteetti ja samalla korostaa kunkin jäsenen omaksumaa sarjakuvamaista lavapersoonaa: The Demon (Simmons), Starchild (Stanley), avaruusmies Spaceman (Frehley) ja kissamies The Catman (Criss). Kun Peter Criss erotettiin yhtyeesä 1980-luvun alussa, hänet korvanneelle Eric Carrille luotiin lavapersoona The Fox ja Frehleyn vuonna 1982 korvanneelle Vinnie Vincentille lavapersoona The Warrior. Alkuperäisen kokoonpanon jäähyväiskiertueen jälkeen yhtyeeeseen liittyneille Tommy Thayerille ja Eric Singerille sen sijaan ei luotu omia lavapersoonia, vaan he esiintyvät edeltäjiensä Frehleyn ja Crissin hahmoissa.[110]

Kissin konserteissa korostuvat edelleen näyttävä pyrotekniikka ja lavashow, jossa jäsenet toistavat ennalta suunnittelemaansa koreografiaa. Yhtyeellä oli jo 1970-luvulla monimutkaisissa lavarakennelmissaan käytössä suuri valoista muodostettu Kiss-logo sekä erilaisia hydraulisia nostimia. Kiss on kokeillut 2000-luvulla myös kolmiulotteista kuvaa tuottavia videonäyttöjä.[111] Yhtyeen konsertteja on kehuttu maailman näyttävimmiksi ja yhtyeestä on käytetty myös nimitystä "rockin Cirque du Soleil".[112]

Kiss kuulutetaan joka konsertissa lavalle sanoin: "Halusitte parasta ja saitte parasta. Maailman kuumin yhtye: Kiss!" (engl. "You wanted the best, you got the best. The hottest band in the world: Kiss!"). Yhtyeen alkutaipaleella kuulutuksen tekivät yleensä teknikot, roudarit tai yhtyeen turvamiehet, mutta myöhemmin käytössä on ollut nauhoite. Vuosina 1974–1976 kuulutus oli hieman nykyistä vaatimattomampi: sen mukaan Kiss oli vain "maan kuumin yhtye" (engl. "...hottest band in the land: Kiss!").[110]

Gene Simmonsin lavaesiintymisellä on kenties kaikkein näkyvin osa Kissin muusikoiden keskuudessa. Kissin konserttien aikana Simmonsin show-elementtejä ovat veren sylkeminen, tulen puhaltaminen ja lavarakenteisiin kiinnitettyjen vaijereiden avulla lentäminen. Ajatus veren sylkemisestä syttyi, kun kauhuelokuvien ja –sarjakuvien ihailijana tunnettu Simmons halusi toistaa lavalla Dracula-hahmon kohtauksen, jossa Dracula ensin puraisi jotakuta ja sen jälkeen virnuili suu veressä.[113] Tulen syöksemistä hän harjoitteli yhtyeen manageri Bill Aucoinin palkkaaman taikurin kanssa.[114] Koska kukaan muu yhtyeen alkuperäisnelikosta ei suostunut ottamaan nimiinsä tulensyöksemisnumeroa, tehtävä päätyi Simmonsille.[115] Syöstessään tulta Simmons ottaa suuhunsa pienen annoksen lamppuöljyä, nostaa palavan soihdun kasvojensa korkeudelle ja sylkäisee lamppuöljyn suustaan palavaan liekkiin.[115]

Ace Frehley kehitti savuavan kitaran efektinsä jo Kissin ollessa uransa ensimmäisellä kiertueella Kanadassa.[116] Hän osti paikallisesta pilatavarakaupasta savupommeja ja ilotulitteita pyrkimyksenään sisällyttää ne osaksi yhtyeen lavaesiintymistä. Hän asetti savupommit kitaransa sisään, mutta hänen Gibson Les Paul-kitaransa rakenne aiheutti ongelman asian suhteen: kitaran peitelevy oli ilmatiivis, minkä vuoksi savu pääsisi ulos ainoastaan kitaran mikeille johtavan piuhakanavan kautta.[116] Kitarasoolonsa aikana Frehley sytytti savupommien sytytyslangan ja savu tuprusi ulos kitaran mikeistä, mutta se myös osittain pilasi kitaran laitteiston.[116] Ajoittain efekti ei onnistunut, ja se aiheutti Frehleyn käsiin ja reisiin palovammoja.[115] Niinpä hän jätti savupommien käytön hetkeksi sivuun, kunnes pystyisi kehittämään efektin käytännöllisemmäksi.[116] Myöhemmin Frehley asensi kitaraansa erikoisvalmisteiset mikit, joiden sisällä oli pieni valo.[117] Hän myös juotti kytkennän, joka automaattisesti sytytti kitaran savupommit ja mikkien valaistuksen päälle.[117] Myöhemmin savuavan kitaran ohella Frehley ampui kitarastaan lavalla raketteja valorakenteisiin,[117] ja alkuperäisen kokoonpanon jäähyväiskiertueella hänen kitaransa lapaan kiinnitettiin pyöriviä ilotulitteita jotka suihkusivat kipinöitä.[117] Sittemmin myös Tommy Thayer on kitarasoolonsa aikana ampunut kitarastaan raketteja.

Peter Crissin lavaesiintymisessä huomionarvoisin elementti oli nouseva rumpukoroke.[115] Yhtyeellä ei varhaisina vuosinaan ollut käytössään hydraulisia nostimia, joten Crissin rumpukoroke nostettiin kahden ja puolen metrin korkeuteen varsin epäluotettavan ketjuvirityksen avulla.[118] Hänen rumpusettinsä kiinnitettiin korokkeeseen, jonka jokaiseen kulmaan kiinnitettiin ketju jotka olivat yhteydessä toiseen ketjuun välikappaleena toimineen koukun avulla.[118] Tämän jälkeen rumpukoroke nostettiin ilmaan neljän kiertuetyöntekijän voimin.[118] Kuten Frehleyn savuavan kitaran kanssa, myös Crissin rumpukorokkeen nostamisessa oli ajoittain vaikeuksia: joinain iltoina humaltuneet kiertuetyöntekijät eivät Crissin mukaan pystyneet nostamaan koroketta ylös tasaisesti, joten rummut liukuivat korokkeen toiseen reunaan.[118] Hänen mukaansa monien esiintymisten aikana ketju löystyi ja koko setti saattoi kesken nousun pudota puoli metriä tai metrin alaspäin.[118] Myöhemmin yhtyeen taloudellinen tilanne salli hydraulisten nostimien hankkimisen, minkä johdosta Criss rumpuineen voitiin nostaa turvallisesti vielä aiempaa ylemmäs.[118] Sittemmin Eric Singerin rumpukorokkeessa on käytetty hydraulisia nostimia. Crissin korvanneen Eric Carrin rumpusetti pystytettiin 1980-luvun varhaisina vuosina panssarivaunun muotoisen korokkeen päälle, ja hänen rumpusoolonsa aikana panssarivaunurakennelma liikkui lavan takaosasta eteen kuten aito panssarivaunu telaketjujensa varassa. Unmasked-kiertueella hänellä oli käytössään pyörivä rumpukoroke, johon oli kiinnitetty pyrotekniikkaa.

Vuonna 1977 koko yhtye otti käyttöönsä Crissin rumpusettiä mukailleen rakennelman, jonka avulla myös muut jäsenet pystyttiin nostamaan lukuisien metrien korkeudelle. Samaa rakennelmaa käytettiin sittemmin myös yhtyeen alkuperäisen kokoonpanon paluukiertueella 1990-luvulla. Vuonna 2013 Kiss esitteli uuden Spider-lavarakennelmansa Monster-kiertueensa Euroopan-osuuden käynnistyessä. Lavarakennelman käyttöönoton myötä yhtyeen jäsenet saapuivat lavalle mekaanisen hämähäkkirakennelman selässä. Monster-kiertueella Eric Singer otti rumpusoolonsa aikana käyttöön myös kipinöitä suihkuavan singon singon. Yhtye lanseerasi myös uudet nostimet, joiden avulla muu yhtye voitiin siirtää permannolla seisoneen yleisön yläpuolelle konsertin aikana.

Oheistuotteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiss on tullut uransa varrella tunnetuksi myös runsaasta oheistuotetarjonnastaan. Yhtyeen oheistuotevalikoima on laajempi kuin millään muulla yhtyeellä tai ryhmällä. Erikoisimpiin tuotteisiin kuuluvat muun muassa ruumisarkku, joka toimii myös jääkaappina, sekä Pez-karamelliautomaatti, jonka eri aiheina olivat Kissin jäsenet. Lisäksi Myrtle Beachille Etelä-Carolinaan avattiin 27. kesäkuuta 2006 KISS-kahvila. Kiss-tuotteet ovat nousseet vuosien myötä keräilyharvinaisuuksien joukkoon ja varsinkin 70-luvun Kiss-tavaroilla, kuten nukeilla ja eväslaatikolla on merkittävää rahallista arvoa. Kissin jäseniä muistuttavat keräilyhahmot olivat jo 1970- ja 1980-luvuilla erityisen suosittuja leluja. Keräilyhahmojen suosio kasvoi entisestään vuoden 1996 Alive! Worldwide -kiertueen myötä.[119]

Vuosien varrella on julkaistu myös lukuisia Kiss-aiheisia sarjakuva-albumeita, joista ehkä tunnetuin on Marvel Comicsin vuonna 1977 julkaisema sarjakuva-albumi, jonka painomusteeseen sekoitettiin pr-tempauksena pieni määrä yhtyeen kaikkien alkuperäisjäsenten verta.[119] Kiss-aiheinen flipperi 1970-luvulta on keräilyharvinaisuus ja arvoltaan 1 500 dollaria ja siitä ylöspäin.[119].

Kiss on päätynyt myös erilaisten tietokone- ja konsolipelien aiheeksi. Kiss Pinball on PlayStation-pelikonsolille vuonna 2001 julkaistu flipperiaiheinen videopeli ja Kiss: Psycho Circus - The Nightmare Child on ensimmäisen persoonan ammuntapeli Kiss-aiheisessa fantasiamaailmassa. Kiss esiintyy myös vuoden 2003 syksyllä julkaistussa rullalautailupelissä Tony Hawk's Underground. Pelissä on avattavana pelialueena kenttä "Hotter Than Hell", Gene Simmons on yksi pelin pelattavista hahmoista, ja pelin musiikkiin lukeutuvat myös Kissin kappaleet "Lick it Up", "Rock and Roll All Nite" ja "God of Thunder".

Vuonna 2013 Paul Stanleyn ja Gene Simmonsin omistaman Arena football-joukkue Los Angeles Kissin tiedotettiin liittyvän osaksi Arena Football Leagueta.[120]

Kiss Army[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiss Armyn mainoslipuke vuodelta 1978.

Kiss Army on Kissin virallinen kannattajajärjestö, jonka Bill Starkey ja Jay Evans perustivat vuonna 1975 Terre Hauten kaupungissa Indianassa. Kiss Army sai alkunsa vuoden 1975 tammikuussa, kun Starkey ja Evans yrittivät saada Terre Hauten paikallisen radioasema WVTS:n soittamaan Kissin musiikkia. He ottivat yhteyttä asemaan lukuisia kertoja, mutta tästä huolimatta WVTS ei suostunut soittamaan Kissin musiikkia lainkaan. Tämän jälkeen Starkey ja Evans alkoivat lähestyä asemaa kirjein, jossa he kutsuivat itseään Kiss-armeijaksi (engl. Kiss Army).[121] Vuoden 1975 heinäkuuhun mennessä WVTS oli aloittanut Kissin musiikin soittamisen radiossa ja usein myös maininnut Kiss Armyn, ja pian kanavaa kuunnelleet Kissin fanit alkoivat ottaa asemaan yhteyttä tiedustellakseen, miten he voisivat liittyä Kiss Armyn jäseniksi.[121]

Kiss Armya on yleisesti pidetty musiikkialan uskollisimpana kannattajajärjestönä ja sen jäsenmäärä kasvaa yhä.[122] Kiss Armylla on myös lukuisia maakohtaisia alajaostoja, ja myös Suomessa on oma, suomalainen kannattajajärjestö Kiss Army Finland. Järjestön perusti ensimmäisen kerran 1990-luvulla Tomi Putaansuu, joka sittemmin perusti Lordi-yhtyeen ja joka tunnetaan hyvin suurena Kissin fanina. Putaansuu ei kuitenkaan enää ole mukana järjestön toiminnassa. Kiss Army Finland lopetti toimintansa muutaman vuoden kuluttua perustamisestaan, mutta se aloitti toimintansa uudelleen vuonna 2005 ja se rekisteröitiin viralliseksi yhdistykseksi vuonna 2008.

Vincent DiGerlando suunnitteli Kiss Armyn tunnetun logon vuonna 1976 Kissin manageri Bill Aucoinin pyynnöstä, ja tämän jälkeen Kissin albumien oheisliitteinä julkaistiin lomake, jolla levynostaja saattoi liittyä Kiss Armyn jäseneksi. Ensimmäisen kerran lomake tuli liitteenä vuoden 1976 albumin Destroyer mukana, jossa myös Kiss Armyn logo esiintyi ensimmäisen kerran.

Kissin perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissin kokoonpanot
Alkuperäinen
(1/1973–5/1980)
(5/1980–7/1980)
  • Paul Stanley – laulu/kitara
  • Gene Simmons – laulu/basso
  • Ace Frehley – kitara
(7/1980–3/1982)
  • Paul Stanley – laulu/kitara
  • Gene Simmons – laulu/basso
  • Ace Frehley – kitara
  • Eric Carr – rummut
(3/1982–12/1982)
  • Paul Stanley – laulu/kitara
  • Gene Simmons – laulu/basso
  • Eric Carr – rummut
(12/1982–5/1984)
  • Paul Stanley – laulu/kitara
  • Gene Simmons – laulu/basso
  • Vinnie Vincent – kitara
  • Eric Carr – rummut
(5/1984–12/1984)
  • Paul Stanley – laulu/kitara
  • Gene Simmons – laulu/basso
  • Mark St. John – kitara
  • Eric Carr – rummut
(12/1984–11/1991)
  • Paul Stanley – laulu/kitara
  • Gene Simmons – laulu/basso
  • Bruce Kulick – kitara
  • Eric Carr – rummut
(11/1991–4/1996)
  • Paul Stanley – laulu/kitara
  • Gene Simmons – laulu/basso
  • Bruce Kulick – kitara
  • Eric Singer – rummut
Alkuperäinen
(reunion)
(8/1996–1/2001)
(1/2001–2/2002)
  • Paul Stanley – laulu/kitara
  • Gene Simmons – laulu/basso
  • Ace Frehley – kitara
  • Eric Singer – rummut
(2/2002–10/2002)
  • Paul Stanley – laulu/kitara
  • Gene Simmons – laulu/basso
  • Tommy Thayer – kitara
  • Eric Singer – rummut
(10/2002–3/2004)
  • Paul Stanley – laulu/kitara
  • Gene Simmons – laulu/basso
  • Tommy Thayer – kitara
  • Peter Criss – rummut
Nykyinen
(3/2004–)
  • Paul Stanley – laulu/kitara
  • Gene Simmons – laulu/basso
  • Tommy Thayer – kitara
  • Eric Singer – rummut

Kissin innoittajina ovat toimineet muun muassa 1960- ja 1970-luvun shock rock -yhtye/artisti Alice Cooper, New York Dolls, Elvis Presley, The Who, Rolling Stones, Led Zeppelin sekä Simmonsin mukaan yhtenä suurimmista vaikuttajista Slade.[123]

Kiss on ollut monen kuuluisan artistin ja yhtyeen esikuva. Ulkomaalaisista yhtyeistä Kiss-vaikutteita ovat saaneet muun muassa X Japan, Dokken, Faster Pussycat, Guns N’ Roses, Mötley Crüe, Iron Maiden, Pantera, Poison, Ratt, Skid Row, Slipknot, Van Halen, Black Veil Brides ja Warrant. Kissin esikuvakseen eri haastatteluissa tunnustaneita artisteja on myös pitkä liuta: muun muassa Sebastian Bach, Mr. Lordi, Slash, Scott Ian, Gilby Clarke, Tommy Lee, Bret Michaels ja Rob Zombie.[124]

Kiss on auttanut myös monia yhtyeitä urallaan eteenpäin ottamalla nämä kiertueilleen lämmittelijöiksi. Kissin tunnetuimpia lämmittelijöitä ovat olleet Iron Maiden, Van Halen, Mötley Crüe, Accept, AC/DC ja Bon Jovi.[124]

Kissin esikuvakseen tunnustaneista tunnetuimpia suomalaisia yhtyeitä ovat Lordin lisäksi HIM, Thunderstone ja The 69 Eyes. Suomalaisista tunnetuin Kiss-fani lienee Lordi-yhtyeen Tomi Putaansuu. Hän on myös myöntänyt oman yhtyeensä saaneen runsaasti vaikutteita Kissiltä, muun muassa platform-kengät, maskit ja näyttävä pyrotekniikka.[125]

Kiss, Aerosmith, Led Zeppelin ja Queen tekivät kymmenilletuhansille katsojille tarkoitetuista stadion- ja urheiluhalliesiintymisistä tavallisia jo 1970-luvulla. Tätä perinnettä ovat jatkaneet 1980-, 1990- ja 2000-luvuilla suurille yleisöjoukoille esiintyneet Bruce Springsteen, Rolling Stones ja U2. Parhaimmillaan Kiss on esiintynyt jopa 200 000 katsojalle, Brasilian Rio de Janeirossa.[126]

Kiss sai oman tähden Hollywood Walk of Fame -kadun muusikoille varattuun osaan 11. elokuuta 1999. Clevelandissä, Ohiossa sijaitsevan Rock and Roll Hall of Famen jäseneksi Kiss pääsi vuonna 2014.

Saavutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiss on historian kolmanneksi menestynein yhtye kultalevyjen määrissä mitattuna (24).[127] Ainoastaan The Beatles ja Rolling Stones ovat keränneet Yhdysvalloissa enemmän kultalevyjä. Lisäksi yhtyeen 28 albumista peräti 26 on myynyt joko kultaa, platinaa tai multiplatinaa. Ainoastaan The Beatles on pystynyt parempaan.[128]

Kiss on myynyt myös Detroitin Tiger Stadiumin 40 000 katsomopaikkaa loppuun ennätyksellisen nopeasti, jopa 47 minuutissa. Yhtyeen reunion-kiertue vuodelta 1996 on yhä yksi maailman tuottoisimmista kiertueista.[129] Vuonna 2007 julkaistu KISS-sarjakuva KISS 4K on maailman suurin sarjakuva.[130]

Keväällä 2008 Kiss myi Suomessa yli 13 000-paikkaisen Hartwall-areenan loppuun kuudessa minuutissa, joka on kaikkien aikojen ennätysaika Suomessa yhdessä Rammsteinin vuoden 2010 järjestämän konsertin lippujen loppuunmyyntiajan kanssa. Suuren kysynnän vuoksi Kissille järjestettiin Hartwall-areenalle toinenkin konsertti. Myös se myytiin yhdeksässä minuutissa loppuun ja se on Euroopan ennätys.[131][79]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rumpalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kitaristit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kissin diskografia

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Videografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viralliset videojulkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esiintymiset Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alla listattuna esiintymispaikka ja -aika sekä kiertue, jonka aikana yhtye vieraili Suomessa.

  • Helsingin jäähalli, Helsinki (23. marraskuuta 1983, Lick It Up Tour)
  • Raksilan jäähalli, Oulu (25. marraskuuta 1983, Lick It Up Tour)
  • Helsingin jäähalli, Helsinki (19. syyskuuta 1988, Crazy Nights Tour)
  • Hartwall-areena, Helsinki (17. kesäkuuta 1997, Alive/Worldwide Tour)
  • Hartwall-areena, Helsinki (26. helmikuuta 1999, Psycho Circus Tour)
  • Hartwall-areena, Helsinki (27. toukokuuta 2008, Kiss Alive/35 Tour)
  • Hartwall-areena, Helsinki (28. toukokuuta 2008, Kiss Alive/35 Tour)
  • Sauna Open Air, Tampere (10. kesäkuuta 2010, Sonic Boom Over Europe Tour: From the Beginning to the Boom)
  • Hartwall-areena, Helsinki (3. kesäkuuta 2013, Monster Tour)

Kiertueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Leaf & Sharp, s. 20
  2. Leaf & Sharp, s. 10
  3. a b Sacks, Ethan: It's been 40 years since Kiss put on paint and changed the face of rock and roll 23.3.2013. New York Daily News. Viitattu 10.8.2013. (englanniksi)
  4. a b Leaf & Sharp, s.129
  5. a b Kiss viimein rockin aatelistoon, N.W.A ei – mikä lienee ainakin itkuraivaroineen Gene Simmonsin mieleen 17.12.2013. Rumba. Viitattu 19.12.2013.
  6. a b c Leaf, Sharp s.66-75
  7. Gene Simmons: Gene Simmons.com: Your letters genesimmons.com. Viitattu 2. tammikuuta 2007. (englanniksi)
  8. ThinkQuest: ROCK BANDS - Name Origins Viitattu 2. tammikuuta 2007. (englanniksi)
  9. Leaf, Sharp s.89
  10. Leaf, Sharp s.92
  11. Leaf, Sharp s.95
  12. a b c Leaf, Sharp s. 95"
  13. a b c d e f Leaf, Sharp s. 96"
  14. a b Leaf, Sharp s. 97"
  15. David Leaf ja Ken Sharp: Maskin takaa, s. 358
  16. Leaf, Sharp s. 501"
  17. Leaf, Sharp s.103-105
  18. a b c d Leaf, Sharp s.132-134
  19. Tarkistettu 28.12.2006: RIAA.com, http://www.riaa.com/gp/database/default.asp, hakusanoilla "Kiss" ja "Dynasty"
  20. a b c Leaf, Sharp s. 134
  21. Frehley, Layden, Ostrosky s. 229
  22. a b Frehley, Layden, Ostrosky s. 230
  23. Frehley, Layden, Ostrosky s. 231
  24. a b Leaf, Sharp s. 504
  25. Leaf, Sharp s. 409
  26. Leaf, Sharp s. 413
  27. Leaf, Sharp s. 135
  28. a b c d e Leaf, Sharp s. 135-139
  29. a b c Leaf, Sharp, s. 138
  30. Kiss - Asylum (1985) - Songs, Reviews, Credits and Awards on Allmusic Allmusic.com. Viitattu 16.3.2013. (englanniksi)
  31. Kiss - Asylum (1985) Cerfitications Recording Industry Association of America. Viitattu 16.3.2013. (englanniksi)
  32. Leaf, Sharp, s. 139
  33. Kiss - Alive III (1993) Certifications Recording Industry Association of America. Viitattu 4.1.2013. (englanniksi)
  34. American Video Certifications: Kiss - Konfidential (1993) Recording Industry Association of America. Viitattu 4.1.2013. (englanniksi)
  35. a b David Leaf ja Ken Sharp: Maskin takaa, s. 480
  36. a b c Maskin takaa, s 482
  37. David Leaf ja Ken Sharp: Maskin takaa, s. 478
  38. a b Kiss – Carnival of Souls: The Final Sessions (1997) – Awards on Allmusic.com Allmusic. (englanniksi)
  39. David Leaf ja Ken Sharp: Maskin takaa, s. 486
  40. David Leaf ja Ken Sharp: Maskin takaa, s. 143
  41. David Leaf ja Ken Sharp: Maskin takaa, s. 142
  42. David Leaf ja Ken Sharp: Maskin takaa, s. 143-144
  43. David Leaf ja Ken Sharp: Maskin takaa, s. 147
  44. David Leaf ja Ken Sharp: Maskin takaa, s. 488
  45. a b David Leaf ja Ken Sharp: Maskin takaa, s. 489
  46. Maskin takaa, s. 490
  47. Suomen virallinen lista - Kiss: Psycho Circus Musiikkituottajat. Viitattu 3.8.2013.
  48. a b Kiss – Psycho Circus (1998) - Awards on Allmusic allmusic.com. Viitattu 3.8.2013. (englanniksi)
  49. 1999 Grammy Nominees 27.11.1998. NME. Viitattu 3.8.2013. (englanniksi)
  50. Kiss - Psycho Circus (1998) Certifications Recording Industry Association of America. Viitattu 3.8.2013. (englanniksi)
  51. David Leaf ja Ken Sharp: Maskin takaa, s. 140-146
  52. a b David Leaf ja Ken Sharp: Maskin takaa, s. 149
  53. Concertography - February 26, 1999 – Hartwall Arena, Helsinki, Finland The KissFaq. Viitattu 13.7.2012. (englanniksi)
  54. Concertography - March 12 – Stadthalle, Bremen, Germany The KissFaq. Viitattu 13.7.2012. (englanniksi)
  55. David Leaf ja Ken Sharp: Maskin takaa, s. 217
  56. David Leaf ja Ken Sharp: Maskin takaa, s. 222
  57. Leaf, Sharp s.152-153
  58. Kiss - Kiss Symphony: Alive IV (2003) - Awards allmusic.com. Viitattu 20.12.2013. (englanniksi)
  59. Suomen virallinen lista: Kiss - Kiss Symphony: Alive IV (2003) Musiikkituottajat. Viitattu 20.12.2013.
  60. American Video Certifications: Kiss - Kiss Symphony (2003) Recording Industry Association of America. Viitattu 20.12.2013. (englanniksi)
  61. American Video Certifications: Kiss - Rock the Nation Live! (2005) Recording Industry Association of America. Viitattu 20.12.2013. (englanniksi)
  62. Suomen virallinen lista: Kiss - Rock the Nation Live! (2005) Musiikkituottajat. Viitattu 20.12.2013.
  63. Gene Simmons - Asshole (2004) - Awards allmusic.com. Viitattu 20.12.2013. (englanniksi)
  64. Paul Stanley - Live to Win (2006) - Awards allmusic.com. Viitattu 20.12.2013. (englanniksi)
  65. Kiss Album Discography - Kiss Alive! 1975-2000 (2006) kissmonster.com. Viitattu 20.12.2013. (englanniksi)
  66. American Video Certifications: Kiss - Kissology Volume One: 1974–1977 (2006) Recording Industry Association of America. Viitattu 20.12.2013. (englanniksi)
  67. American Video Certifications: Kiss - Kissology Volume Two: 1978-1991 (2007) Recording Industry Association of America. Viitattu 20.12.2013. (englanniksi)
  68. American Video Certifications: Kiss - Kissology Volume Three: 1992–2000 (2007) Recording Industry Association of America. Viitattu 20.12.2013. (englanniksi)
  69. Suomen virallinen lista - Artistit: Kiss Musiikkituottajat. Viitattu 20.12.2013.
  70. a b Kissin solisti kärsi sydänoireista 30.7.2007. Iltalehti. Viitattu 20.12.2013.
  71. a b Ex-Kiss Guitarist Mark St. John Dead at 51 9.4.2007. guitarworld.com. Viitattu 20.12.2013. (englanniksi)
  72. Kiss Album Discography - 2008 - The Best of Kiss kissmonster.com. Viitattu 23.11.2013. (englanniksi)
  73. Kiss Album Discography - 2008 - Playlist Plus kissmonster.com. Viitattu 23.11.2013. (englanniksi)
  74. Kiss Album Discography - 2008 - Playlist Your Way kissmonster.com. Viitattu 23.11.2013. (englanniksi)
  75. a b c Kiss aloittaa Euroopan-kiertueensa 9.5.2008. Yleisradio. Viitattu 23.11.2013.
  76. a b Kiss Suomeen toukokuussa 19.2.2008. Yleisradio. Viitattu 23.11.2008.
  77. Kissin Suomen-konsertin liput myytiin ennätysajassa 27.2.2008. Yleisradio. Viitattu 23.11.2013.
  78. Kissin toinen konsertti Suomessa varmistui 28.2.2008. Yleisradio. Viitattu 23.11.2013.
  79. a b Kissille järjestyi toinen konsertti Helsinkiin Iltalehti. 28.2.2008. Viitattu 8.4.2009.
  80. Kiss ei suostu esiintymään Serbiassa 11.4.2008. Yleisradio. Viitattu 23.11.2013.
  81. a b c Kiss Album Discography - 2008 - Alive 35 kissmonster.com. Viitattu 23.11.2013. (englanniksi)
  82. a b Kiss Album Discography - 2008 - Jigoku-Retsuden – New Recordings Best kissmonster.com. Viitattu 23.11.2013. (englanniksi)
  83. J.A. Kaunisto: Kissin uudelleen äänitetyt hitit julkaistaan elokuussa 05.07.2008. V2.fi. Viitattu 8.4.2009.
  84. Kiss Album Discography - 2008 - Ikons kissmonster.com. Viitattu 23.11.2013. (englanniksi)
  85. a b Kiss työstää albumia 10 vuoden jälkeen 12.12.2008. Yleisradio. Viitattu 23.11.2013.
  86. Kiss käy uuden albumin kimppuun 28.11.2008. soundi.fi. Viitattu 23.11.2013.
  87. Kiss esittelee tuoreen "Modern Day Delilah" -biisin 20.8.2009. soundi.fi. Viitattu 23.11.2013.
  88. a b Kiss - Sonic Boom (2009) - Awards allmusic.com. Viitattu 23.11.2013. (englanniksi)
  89. a b Kiss Album Discography - 2009 - Sonic Boom kissmonster.com. Viitattu 23.11.2013. (englanniksi)
  90. Kiss ja Abba ehdolla Hall of Fameen 24.9.2009. Yleisradio. Viitattu 23.11.2013.
  91. Kiss polkaisi Euroopan-kiertueen käyntiin 2.5.2010. soundi.fi. Viitattu 23.11.2013.
  92. Sauna Open Air pamauttaa: Kiss ja muita mainioita nimiä 23.11.2009. soundi.fi. Viitattu 23.11.2013.
  93. Kiss ja Mötley Crüe julkistivat yhteisen kesäkiertueen Helsingin Sanomat. Viitattu 5.8.2013.
  94. Kiss perform new single "Hell or Hallelujah" live Ultimate Classic Rock. Viitattu 5.8.2013. (englanniksi)
  95. Kiss' Monster debuts at 3 on Billboard 200 ABC News. Viitattu 5.8.2013. (englanniksi)
  96. Suomen virallinen lista - Albumit 41/2012 Musiikkituottajat. Viitattu 5.8.2013.
  97. Kiss-yhtyeen uutuslevy Monster ilmestyy perjantaina Pohjolan Sanomat. Viitattu 5.8.2013.
  98. Kiss tulee Suomeen! Iltalehti. Viitattu 5.8.2013.
  99. Rocklegenda Kiss saapuu Suomeen MTV3. Viitattu 5.8.2013.
  100. Kissin Gene Simmons vierailee Hard Rock Cafe’ssa 27.5.2013. helsinginuutiset.fi. Viitattu 5.8.2013.
  101. a b Kiss Win Fan Vote for Rock and Roll Hall of Fame Ultimate Classic Rock. Viitattu 19.12.2013. (englanniksi)
  102. Kissin alkuperäiskokoonpano nousee todennäköisesti lauteille Hall of Fame -keikalla 19.12.2013. Rytmi. Viitattu 19.12.2013.
  103. Gene Simmons Open to Rock Hall of Fame Kiss Reunion With Ace and Peter 17.12.2013. Rolling Stone. Viitattu 19.12.2013. (englanniksi)
  104. Kiss' Ace Frehley on Hall of Fame: 'I Don't Foresee Any Bad Blood' 17.12.2013. Rolling Stone. Viitattu 19.12.2013. (englanniksi)
  105. Paul Stanleyn Twitter-päivitys 17.12.2013. Twitter. Viitattu 19.12.2013. (englanniksi)
  106. Isoaho, Timo: Kiss-legenda: “Mitä h**vettiä Run-DMC ja Madonna tekevät Rock And Roll Hall Of Famessa?“ 18.3.2014. Soundi. Viitattu 13.4.2014.
  107. Isoaho, Timo: Grungelegenda nousi lavalle - solisteinaan erikoisnaisia... Eikä unohdeta Kissiä! 11.4.2014. Soundi. Viitattu 13.4.2014.
  108. Kiss to perform at Stadium Series in L.A. 2.1.2014. nhl.com. Viitattu 4.1.2013. (englanniksi)
  109. Isoaho, Timo: Saakohan Teemu Selänne vinkkejä olympialaisiin Gene Simmonsilta? 3.1.2014. Soundi. Viitattu 13.4.2014.
  110. a b Leaf, Sharp s.162
  111. Leaf, Sharp. 176-180
  112. Leaf, Sharp s.172
  113. Leaf, Sharp s. 194
  114. Frehley, Layden & Ostrosky s. 113
  115. a b c d Frehley, Layden & Ostrosky s. 114
  116. a b c d Frehley, Layden & Ostrosky s. 126
  117. a b c d Sharp, Leaf s. 197
  118. a b c d e f Criss, Sloman s. 95
  119. a b c Leaf, Sharp s.200-203
  120. Honda Center, arena football to KISS, make up 16.8.2013. Orange County Register. Viitattu 16.8.2013. (englanniksi)
  121. a b Gooch & Suhs: Kiss Alive Forever: The Complete Touring History
  122. Leaf, Sharp s.238-241
  123. Leaf, Sharp s.26
  124. a b Leaf, Sharp s.172-173
  125. Leaf, Sharp s.138-140
  126. Leaf, Sharp s.147
  127. RIAA.com
  128. Leaf, Sharp s.14
  129. Leaf, Sharp s.140-146
  130. Guinnes World Records 2008
  131. Konsertti myytiin loppuun 6 minuutissa Iltalehti. 26.2.2008. Viitattu 8.4.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kiss.