Anaheim Ducks

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Anaheim Ducks
Konferenssi Läntinen
Divisioona Tyynenmeren
Perustettu 1993
Historia Mighty Ducks of Anaheim
19932006
Anaheim Ducks
2006
Kotiareena Honda Center
Kaupunki Yhdysvaltain lippu Anaheim, Kalifornia
Värit                         
Omistaja(t) Yhdysvaltain lippu Henry Samueli
Yhdysvaltain lippu Susan Samueli
Toimitusjohtaja Kanadan lippu Bob Murray
Päävalmentaja Kanadan lippu Bruce Boudreau
Kapteeni Kanadan lippu Ryan Getzlaf
Yhteistyöseurat Norfolk Admirals (AHL)
Utah Grizzlies (ECHL)
Stanley Cupit 1 (2007)
Konferenssin mestaruudet 2 (2003, 2007)
Divisioonan mestaruudet 2 (2007, 2013, 2014)
Anaheim pelaa kotiottelunsa vuonna 1993 valmistuneessa Honda Centerissä.

Anaheim Ducks on Pohjois-Amerikan NHL-jääkiekkoliigassa pelaava ammattitason joukkue, joka on kotoisin Anaheimin kaupungista, Kalifornian osavaltiosta Yhdysvalloista. Joukkue liittyi liigaan kaudella 1993–1994 ja on pelannut siitä lähtien liigassa yhtäjaksoisesti, ja sen kotiotteluiden näytösareenana toimii Honda Center. Hallin nimi oli vuoteen 2006 asti Arrowhead Pond of Anaheim, josta johtuen hallia kutsutaan yleisesti nykyäänkin nimellä "The Pond"[1].

Seuran perusti vuonna 1993 Walt Disney Company, ja perustamisestaan vuoteen 2006 seura pelasi nimellä The Mighty Ducks of Anaheim. Vaikka seuran menestys liigassa sen ensimmäisten kausien aikana ei ollut loistokasta, oli se koko liigan tuottoisin joukkue valtaisan oheistuotekauppansa ansiosta. Kun organisaatio myytiin vuonna 2005 Henry ja Susan Samuelille, nimi lyhennettiin ennen NHL-kauden 2006–2007 alkua yksinkertaisempaan muotoon[2]lähde tarkemmin?. Historiansa aikana seura on pelannut pudotuspeleissä yhdeksän kertaa ja voittanut kaksi konferenssimestaruutta, kaksi divisioonamestaruutta ja kerran koko liigan mestaruuden.

AHL-liigassa pelaava Anaheimin farmijoukkue on Norfolk Admirals.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mighty Ducks of Anaheim (1993–2006)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuran perustaminen ja ensimmäinen NHL-kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Walt Disney Company perusti Mighty Ducks of Anaheimin vuonna 1992. NHL-liiga myönsi Anaheimille ja toiselle uudelle seuralle, Florida Pantherslle peliluvan kaudeksi 1993-1994.[3] Liittyminen NHL:ään maksoi Walt Disney Companylle yhteensä 50 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, joista 25 miljoonaa dollaria maksettiin NHL:lle ja toinen 25 miljoonaa dollaria NHL-seura Los Angeles Kingsille samasta markkina-alueesta johtuneen konfliktin vuoksi. Kesäkuussa Anaheimiin avattiin seuran uusi kotiareena Anaheim Arena, joka sai valmistuttuaan nimen Arrowhead Pond of Anaheim.[3] Nimensä Mighty Ducks of Anaheim sai Walt Disney Picturesin menestyselokuvan Mestarit (engl. The Mighty Ducks, 1992) mukaan.[4] Elokuva sai kolme jatko-osaa, ja myöhemmin Disney tuotti Mighty Ducksin seuran pohjalta myös fiktiivisestä Mighty Ducksin jääkiekkojoukkueesta kertovan animaatiosarjan Mighty Ducks vuonna 1996.

Seuran puheenjohtajaksi valittiin Tony Tavares ja toimitusjohtajaksi Jack Ferreira,[3] joka oli aiemmin toiminut Minnesota North Starsin ja San Jose Sharksin toimitusjohtajana. Seuran historian ensimmäiseksi päävalmentajaksi palkattiin Ron Wilson.[5] Vuoden 1993 NHL:n laajennusvaraustilaisuudessa Mighty Ducks ja toisena uutena seurana NHL:ään liittynyt Florida Panthers täydensivät joukkueitaan uusin pelaajin. Anaheim valitsi maalivahtikaksikko Guy Hebertin ja Glenn Healyn, puolustaja Aleksei Kasatonovin ja laitahyökkääjä Steven Kingin. Varsinaisessa vuoden 1993 varaustilaisuudessa seuran ensimmäinen valinta oli neljännellä varausnumerolla varattu laitahyökkääjä Paul Kariya.[6] Kariya pelasi Anaheimissa ensi kertaa kaudella 1994-1995, ja hänestä tuli yksi Anaheimin seurahistorian merkittävimmistä pelaajista. Anaheimilla oli vuonna 1993 koko NHL:n vaatimattomimmalla, 7,9 miljoonan Yhdysvaltain dollarin budjetilla rakennettu joukkue. Suomalaisista jääkiekkoilijoista Anaheimin seurahistorian ensimmäinen varaus oli Antti Aalto, joka varattiin niin ikään vuoden 1993 varaustilaisuudessa numerolla 134.[6]

Anaheim jäi ensimmäisellä NHL-kaudellaan 1993-1994 odotetulla tavalla pudotuspelien ulkopuolelle. Anaheimin seurahistorian ensimmäiseksi kapteeniksi valittiin laitahyökkääjä Troy Loney,[5] joka oli voittanut Pittsburgh Penguinsissa kaksi Stanley Cup -mestaruutta. Seura pelasi ensimmäisen ottelunsa 8. lokakuuta 1993 kotihallissaan Detroit Red Wingsiä vastaan ja hävisi Detroitille lukemin 7-2. Anaheim saavutti ensimmäisen voittonsa NHL:ssä kaksi ottelua myöhemmin, kun se voitti 13. lokakuuta pelatussa ottelussa Edmonton Oilersin maalein 4-3. Päävalmentaja Ron Wilsonin johdolla Anaheim voitti ensimmäisestä 38 runkosarjan ottelustaan 14, ja 15. joulukuuta Toronto Maple Leafsia vastaan pelatussa ottelussa Anaheim voitti ensi kertaa vastustajansa nollapelillä, kun ottelu päättyi Anaheimin hyväksi maalein 1-0.[7] Anaheimin maalilla torjui ottelussa Guy Hebert.[7] Helmikuussa 1994 Mighty Ducks oli NHL:n läntisen konferenssin kahdeksas, mutta joukkueen pudotuspelipaikan tavoittelu päättyi lopullisesti huhtikuussa San Jose Sharksille kärsityn tappion johdosta. Sekä Anaheim että Florida Panthers voittivat kaudella yhteensä 33 ottelua varsinaisella peliajalla,[8] ja siitä tuli NHL:n yhden kauden ennätys laajennusjoukkueen saavuttamien voittojen määrässä. Anaheim voitti 19 vierasottelua,[8] joka on myös laajennusjoukkueiden ennätys. 82 runkosarjan ottelusta Mighty Ducks keräsi yhteensä 71 pistettä.[8]

Vaikka urheilullinen menestys oli vielä ensimmäisellä kaudella seuran ulottumattomissa, Walt Disney Company toi markkinoille valtavan määrän Mighty Ducksin fanituotteita mikä nosti Anaheimin fanituotemyynnin NHL-seurojen parhaimmaksi.[4] Mighty Ducks herätti myös kiinnostusta eteläisessä Kaliforniassa, jossa jääkiekko oli vielä suhteellisen vieras laji Los Angeles Kingsin ja San Jose Sharksin mukanaoloa lukuunottamatta. Kauden 1993-1994 Anaheimin 41 kotiottelusta 27 myytiin loppuun. Vuonna 1994 NHL:n täydennysvaraustilaisuudessa Anaheim varasi keskushyökkääjä Steve Rucchinin, joka liittyi seuraan kaudeksi 1994-1995.

Paul Kariyan ja Teemu Selänteen aikakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laitahyökkääjä Paul Kariya edusti Anaheimia yhdeksän kauden ajan, joista seitsemän kautta hän pelasi seuran kapteenina.

NHL-kautta 1994-1995 viivästytti työsulku, minkä vuoksi Anaheimissa pelattiin seuraava NHL-ottelu vasta vuoden 1995 tammikuussa. Työsulkukausi oli Anaheimin vuoden 1993 ykköskierroksen varaus Paul Kariyan ensimmäinen vuosi NHL:ssä, ja hän teki 47 runkosarjan ottelussa tehopisteet 18+21=39. Työsulkukaudella Anaheim paransi edellisestä kaudestaan ja voitti 48 ottelustaan 16 keräten runkosarjassa 37 pistettä.[8] Seura jäi kuitenkin toistamiseen pudotuspelien ulkopuolelle. Anaheimin kapteenina toimi puolustaja Randy Ladouceur,[5] sillä Troy Loney pelasi Anaheimissa vietetyn kauden 1993-1994 uransa lopun New York Rangersissa

Kaudella 1995-1996 Paul Kariya nousi Anaheimin tähtipelaajaksi, ja hänet valittiin NHL:n tähdistöotteluun ainoana Mighty Ducksin pelaajana. Joukkueen maalinteko nojasi lähes yksinomaan Kariyaan, joka oli vuoden 1996 tammikuussa tehnyt runkosarjassa 51 tehopistettä ja oli koko NHL:n pistepörssin 14. sijalla. Helmikuussa 1996 Anaheim teki yhden seurahistoriansa merkittävimmistä kaupoista, kun se kauppasi Winnipeg Jetsiin puolustaja Oleg Tverdovskin, laitahyökkääjä Chad Kilgerin ja oikeuden kolmannen kierroksen varausvuoroon vuoden 1996 varaustilaisuuteen.[9] Winnipegistä Anaheimiin sen sijaan siirtyivät yksi neljännen kierroksen varausvuoro, keskushyökkääjä Marc Chouinard ja laitahyökkääjä Teemu Selänne.[9]

Kaudella 1996-1997 Anaheimin hyökkäyspeli oli saanut piristyksen Selänteen myötä. Selänne, Paul Kariya ja keskushyökkääjä Steve Rucchin muodostivat Anaheimin tehokkaimman hyökkäyskolmikon. Selänne oli NHL:n pistepörssissä kauden päätyttyä toinen tehopistein 51+58=109 ja Paul Kariya kolmas pistein 44+55=99. Kolmikon täydentänyt Rucchin teki kauden aikana uransa yhden kauden piste- ja syöttöennätyksen merkkauttaessaan runkosarjassa tehopisteet 19+48=67. Paul Kariya voitti jo toisen kerran peräkkäin NHL:n Lady Byng Trophyn ja pelasi Selänteen kanssa NHL:n tähdistöottelussa. Anaheim oli runkosarjassa oman divisioonansa toinen ja pääsi ensimmäisen kerran historiansa aikana pudotuspeleihin, jossa kuitenkin hävisi konferenssin semifinaaleissa Detroit Red Wingsille. Kausi oli päävalmentaja Ron Wilsonin viimeinen Anaheimissa, sillä Mighty Ducks ei halunnut jatkaa Wilsonin sopimusta.[3] Hän valmensi seuraavalla kaudella Washington Capitalsin aina Stanley Cupin finaalisarjaan asti.

Uuden päävalmentajansa Pierre Pagén kanssa Anaheimin pelillinen menestys laski edellisestä kaudesta, eikä seura yltänyt kaudella 1997-1998 pudotuspeleihin. Paul Kariya oli lähes koko kauden sivussa, ja joukkueen maalinteosta lähes yksin vastannut Teemu Selänne pelasi kauden Anaheimin kapteenina Kariyan loukkaannuttua. Selänne oli 52 maalillaan koko NHL:n paras maalintekijä ja sijoittui 86 tehopisteellään NHL:n pistepörssin kahdeksanneksi.

Välivuoden jälkeen Anaheim pelasi jälleen pudotuspeleissä kaudella 1998–1999. Craig Hartsburg korvasi ennen kauden alkua Pierre Pagén seuran päävalmentajana.[5] Anaheimin pudotuspelitaival katkesi jo ensimmäisellä kierroksella, kun se hävisi Detroit Red Wingsille otteluvoitoin 4-0. Runkosarjassa Teemu Selänne oli jälleen NHL:n paras maalintekijä 47 maalillaan, ja hän voitti kaikkien aikojen ensimmäisenä jääkiekkoilijana Maurice ”Rocket” Richard Trophyn, joka annetaan NHL:n runkosarjan parhaalle maalintekijälle kauden päätteeksi. Hän oli NHL:n pistepörssin toinen (47+60=107) ja Kariya kolmas (39+62=101).

Kolme seuraavaa vuotta olivat Anaheimille urheilullisesti haastavia, eikä seura yltänyt pudotuspeleihin kolmeen vuoteen. Kesken kauden 2000-2001 Anaheim kauppasi Selänteen San Jose Sharksiin vaihdossa laitahyökkääjä Jeff Frieseniin, maalivahti Steve Shieldsiin ja toisen kierroksen varausvuoroon,[9] ja erotti päävalmentajansa Craig Hartsburgin kesken kauden.[3] Anaheimia valmensi kauden loppuun Guy Charron, joka oli aiemmin toiminut seuran apuvalmentajana.[5] Anaheim oli konferenssinsa viimeinen, ja Paul Kariyan maalinteko kärsi Selänteen siirryttyä San Jose Sharksiin.

Menestyskausi 2002-2003, omistajien vaihto ja seuran uudelleenrakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalivahti Jean-Sébastien Giguère oli Anaheimin tärkeimpiä pelaajia, kun seura pelasi Stanley Cupista kaudella 2002-2003.

Mike Babcock palkattiin Anaheimin päävalmentajaksi kehnosti sujuneen kauden 2001-2002 päätyttyä.[5] Kausi oli Babcockin ensimmäinen NHL-seuran päävalmentajana, mutta hän johdatti Anaheimin jo ensimmäisellä kaudellaan oman konferenssinsa mestariksi ja Stanley Cupin finaaliin. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Anaheim kohtasi jälleen Detroit Red Wingsin, mutta teki jo ensimmäisellä kierroksella yllätyksen voittaen Detroitin otteluin 4-0. Anaheimin ratkaisevan maalin laukoi Steve Rucchin neljännen ottelun jatkoajalla. Finaalissa Anaheim kohtasi New Jersey Devilsin, joka kuitenkin voitti mestaruuden seitsemännessä ottelussa. Pudotuspeleissä Anaheimin ehdoton tukiranka oli maalivahti Jean-Sébastien Giguère. Kautta seuranneena kesänä Paul Kariya jätti Anaheimin siirtyäkseen Colorado Avalancheen, jossa hän sai mahdollisuuden pelata jälleen Teemu Selänteen kanssa.

NHL-kauden 2004-2005 peruutti työsulku, jonka aikana Walt Disney Company pyrki aktiivisesti kauppaamaan Mighty Ducksin uuteen omistukseen. Yhtiö vastaanotti vain noin 40 miljoonan dollarin tarjouksia, mikä oli vähemmän kuin seuran alkuperäinen hinta. Kesäkuussa 2005 Broadcomin perustaja Henry Samueli ja hänen vaimonsa Susan ilmoittivat ostaneensa seuran Disneyltä 75 miljoonalla Yhdysvaltain dollarilla.[3] Samuelit lupasivat oston yhteydessä pitää seuran Anaheimissa. Brian Burke, entinen Vancouver Canucksin toimitusjohtaja, nimitettiin Anaheimin uudeksi toimitusjohtajaksi oston jälkeen 20. kesäkuuta 2005. Aiemmin IHL-seura Manitoba Moosea valmentanut, James Norris Memorial Trophyllä NHL-uransa aikana palkittu entinen puolustaja Randy Carlyle palkattiin Mighty Ducksin uudeksi päävalmentajaksi vuoden 2005 elokuussa.[3] Carlyle korvasi tehtävässä Detroit Red Wingsiin siirtyneen Mike Babcockin, ja hänestä tuli näin Mighty Ducksin historian seitsemäs valmentaja.

Elokuussa Mighty Ducks hankki kokoonpanoonsa kolminkertaisen Stanley Cup -voittajan ja kaudella 2003-2004 James Norris Memorial Trophyllä palkitun puolustaja Scott Niedermayerin, jonka veli Rob pelasi jo entuudestaan Anaheimissa keskushyökkääjänä. Anaheim sai hankittua takaisin myös Colorado Avalanchessa kaudella 2003-2004 pelannneen Teemu Selänteen, joka teki Anaheimin kanssa taloudellisesti hyvin pienen sopimuksen seuran vähäisen budjetin vuoksi. Kaudella 2005-2006 Selänne oli tehopistein 40+50=90 Anaheimin tehokkain pelaaja, ja hän ylitti kauden aikana 1 000 tehopisteen rajan NHL:n runkosarjassa. Kauden aikana Anaheimissa pelasivat ensi kertaa seuran tulevien vuosien tähtipelaajat, keskushyökkääjä Ryan Getzlaf ja laitahyökkääjä Corey Perry. Laitahyökkääjä Chris Kunitz, jonka Atlanta Thrashers oli asettanut waivers-listalle, teki myös sopimuksen Anaheimiin. Marraskuussa 2005 seura kauppasi keskushyökkääjä Sergei Fjodorovin ja viidennen kierroksen varausvuoron Columbus Blue Jacketsiin vaihdossa puolustajakaksikko Tyler Wrightiin ja François Beaucheminiin.

Vuoden 2006 tammikuussa Henry Samueli ilmoitti seuran pelaavan seuraavasta kaudesta lähtien yksinkertaistetulla nimellä Anaheim Ducks. Lopullinen muutos tapahtui 22. kesäkuuta 2006, jolloin seura sai myös uuden tunnuksen ja uudet värit.[3]

Anaheim pelasi kauden 2005-2006 aikana tiensä jälleen pudotuspeleihin, jossa se ylsi aina oman konferenssinsa finaaliin asti. Konferenssifinaalissa se kuitenkin hävisi Edmonton Oilersille otteluvoitoin 4-1. Teemu Selänteen ohella seuran tärkeimpiä pelaajia oli Ilya Bryzgalov, joka pelasi joukkueen aloittavana maalivahtina konferenssifinaaleissa.

Anaheim Ducks (2006–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stanley Cupin voittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laitahyökkääjänä pelannut Teemu Selänne on muun muassa Anaheimin seurahistorian maali-, syöttö- ja pistetilaston kärkipelaaja runkosarjan otteluissa.

Kautta 2006-2007 edeltäneenä kesänä Anaheim teki puolustuspään kannalta tärkeän hankinnan. Anaheim kauppasi puolustaja Ladislav Šmídin, laitahyökkääjä Joffrey Lupulin ja kolme varausvuoroa Edmonton Oilersille saaden vaihdossa puolustaja Chris Prongerin. Jo ennen kauden alkua vahvan joukkueen koonnutta Anaheimia pidettiin ennakkosuosikkina tulevan kauden mestariksi. Marraskuussa Anaheim voitti Vancouver Canucksin vierasottelussa ja asetti samalla nykymuotoisen NHL:n pisimmän voittoputken ennätyksen runkosarjassa, sillä voitto oli Anaheimille jo 16. perättäinen eikä joukkue ollut hävinnyt otteluakaan. Edellisen kerran vastaavaan suoritukseen oli yltänyt vain Edmonton Oilers kaudella 1983-1984, ja myöhemmin 24 voittoa ilman tappioita pelannut Chicago Blackhawks kaudella 2012-2013. Tammikuussa 2007 Anaheim pelasi seurahistoriansa tuhannen ottelun, ja maaliskuussa seura saavutti koko historiansa tuhannen pisteen NHL:n runkosarjassa voitettuaan Vancouver Canucksin. Ducks voitti toista kertaa historiassaan oman konferenssinsa, ja ensimmäistä kertaa myös oman divisioonansa.

Pudotuspelien aikana Anaheim voitti sekä Minnesota Wildin että Vancouver Canucksin otteluvoitoin 4-1, ja konferenssinsa finaalissa se pelasi jälleen Detroit Red Wingsiä vastaan. Chris Pronger taklasi seurojen kolmannessa keskinäisessä ottelussa Tomas Holmströmia kyynärpäätaklauksella, ja sai yhden ottelun pelikiellon. Ottelusarja ratkesi lopulta kuudennessa ottelussa ja näin ollen Anaheim eteni toista kertaa seurahistoriansa aikana Stanley Cupin finaaliin, jossa se kohtasi Ottawa Senatorsin. Ottelusarja ratkesi viidennessä ottelussa Anaheimin kotiareenalla Honda Centerissä, kun Anaheim voitti Ottawan 6-2 ja saavutti historiansa ensimmäisen Stanley Cup-mestaruuden. Ottelun voittomaalin laukoi laitahyökkääjä Travis Moen, ja kapteeni Scott Niedermayerista tuli kaikkien aikojen toinen Anaheimin pelaaja, joka on voittanut Conn Smythe Trophyn pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana. Anaheimista tuli kaikkien aikojen ensimmäinen kalifornialainen Stanley Cupin voittanut NHL-seura, ja ensimmäinen mestaruuden voittanut länsirannikon NHL-seura sitten vuoden 1925, jolloin Victoria Cougars voitti mestaruuden.

Mestaruuden jälkeiset muutokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mestaruuden jälkeisen kauden 2007-2008 puolustava mestari Ducks aloitti ilman puolustaja Scott Niedermayeria ja laitahyökkääjä Teemu Selännettä, jotka kumpikin pohtivat yhä oman NHL-uransa jatkoa. Chris Pronger korvasi Niedermayerin joukkueen kapteenina, ja Anaheim hankki puolustaja Mathieu Schneiderin ja hyökkääjä Todd Bertuzzin täyttämään Niedermayerin ja Selänteen jättämiä aukkoja. Kauden aikana seura asetti maalivahti Ilja Bryzgalovin waivers-listalle, ja hän siirtyi lopulta kesken kauden Phoenix Coyotesiin. Anaheim solmi vapaana agenttina olleen maalivahti Jonas Hillerin kanssa sopimuksen, mutta seuran aloittavana maalivahtina jatkoi yhä Jean-Sébastien Giguère. Kauden edetessä sekä Scott Niedermayer että Teemu Selänne päättivät palata Anaheimiin. Pudotuspeleissä mestaruutta puolustaneelle Anaheimille kauden jatkuminen jäi lyhyeksi, kun Dallas Stars voitti Anaheimin jo ensimmäisellä kierroksella. Koska Niedermayer ja Selänne olivat kumpikin palanneet Anaheimiin, kauden jälkeen seura osti ulos sopimuksensa Todd Bertuzzin kanssa ja kauppasi Mathieu Schneiderin Atlanta Thrashersiin.

Toimitusjohtaja Brian Burke erosi tehtävästään marraskuussa 2008 Anaheimin aloitettua kauden 2008-2009 vaihtelevalla menestyksellä. Burke siirtyi toimitusjohtajaksi Toronto Maple Leafsiin, ja Anaheimissa hänen tehtäväänsä jatkoi Bob Murray. Vaikea runkosarja oli lähellä viedä Anaheimin pudotuspelimahdollisuudet, mutta lopulta Ducksin kausi jatkui aina konferenssin välieriin asti, jossa se kuitenkin hävisi Detroit Red Wingsille. Kesken kauden seura teki muutoksia kokoonpanoonsa ja kauppasi pois monia entisen mestarijoukkueensa pelaajia. Seura kauppasi muun muassa laitahyökkääjä Chris Kunitzin Pittsburgh Penguinsiin saaden vaihdossa puolustaja Ryan Whitneyn, keskushyökkääjä Samuel Påhlssonin Chicago Blackhawksiin vaihdossa puolustaja James Wisniewskiin ja Stanley Cupin ratkaisumaalin tehneen Travis Moenin San Jose Sharksiin, josta Anaheimiin saapuivat keskushyökkääjä Nick Bonino ja maalivahti Timo Pielmeier. Muutosten myötä joukkueen peli piristyi, ja joukkue pelasi jälleen konferenssin välierissä, jossa se hävisi kuitenkin Detroit Red Wingsille. Jonas Hiller nousi seuran aloittavan maalivahdin asemaan runkosarjan lopulla.

Ennen kautta 2009-2010 Ducks kauppasi Stanley Cupin seurassa voittaneen puolustaja Chris Prongerin Philadelphia Flyersiin vaihdossa puolustaja Luca Sbisaan ja kahteen ensimmäisen kierroksen varausvuoroon. Puolustaja François Beauchemin teki sopimuksen Toronto Maple Leafsiin ja keskushyökkääjä Rob Niedermayer New Jersey Devilsiin, ja Anaheim puolestaan kiinnitti joukkueeseensa vapaana agenttina sopimuksen seuran kanssa tehneen keskushyökkääjä Saku Koivun. Kesän 2009 varaustilaisuudessa Anaheim varasi muun muassa puolustaja Sami Vatasen. Kauden alkaessa Anaheim aloitti jälleen vaisusti, ja ennen NHL:n siirtorajan umpeutumista seura kauppasi pitkäaikaisen luottomaalivahtinsa Jean-Sébastien Giguèren Toronto Maple Leafsiin vaihdossa laitahyökkääjä Jason Blakeen ja maalivahti Vesa Toskalaan. Lisäksi Anaheim jatkoi aloittavan maalivahdin paikan ottaneen Jonas Hillerin sopimusta. Ennen siirtorajan umpeutumista Anaheim kauppasi myös puolustaja Ryan Whitneyn Edmonton Oilersiin vaihdossa puolustaja Ľubomír Višňovskýyn, ja hankki Carolina Hurricanesista puolustaja Aaron Wardin ja Calgary Flamesista maalivahti Curtis McElhinneyn. Anaheim jäi kauden päättyessä ensi kertaa pudotuspelien ulkopuolelle sitten kauden 2003-2004.

Vuonna 2010 Anaheimissa Stanley Cupin voittanut puolustaja ja seuran kapteeni Scott Niedermayer ilmoitti jäävänsä eläkkeelle. Ducks jatkoi keskushyökkääjä Saku Koivun sopimusta kahdella vuodella, ja puolustaja Toni Lydman teki kesällä seuran kanssa vapaana agenttina kolmen vuoden sopimuksen. Kesän 2010 varaustilaisuudessa Ducks teki tärkeän hankinnan varatessaan puolustaja Cam Fowlerin, ja seura teki myös puolustaja Andy Suttonin kanssa kaksivuotisen ja laitahyökkääjä Bobby Ryanin kanssa viisivuotisen sopimuksen.

Ryan Getzlafin ja Corey Perryn aikakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

NHL-kausi 2010-2011 alkoi Anaheimille jälleen heikoissa merkeissä joukkueen hävitessä kolme ottelua perättäin, mutta joukkue selvisi lopulta vaikeuksitta pudotuspeleihin. Laitahyökkääjä Corey Perry pelasi vahvan kauden viimeistelemällä 50 maalia ja 98 tehopistettä, ja hänet palkittiin kauden päätteeksi Hart Memorial Trophylla ja Maurice ”Rocket” Richard Trophylla. Perrystä tuli kaikkien aikojen ensimmäinen Hart Memorial Trophyn voittanut Anaheimin pelaaja ja Teemu Selänteen jälkeen toinen Anaheimin pelaaja, joka on voittanut Maurice ”Rocket” Richard Trophyn liigan parhaana maalintekijänä. Hän pelasi myös NHL:n tähdistöottelussa maalivahti Jonas Hillerin kanssa, mutta Hiller loukkaantui ottelussa ja joutui jättämään kauden kesken. Perryn, Hillerin, Selänteen, Višňovskýn ja kapteeni Ryan Getzlafin johdolla vahvan kauden pelannut Anaheim eteni pudotuspeleihin, jossa se kuitenkin hävisi jo ensimmäisellä kierroksella Nashville Predatorsille.

Vuodesta 2011 seuran päävalmentajana toiminut Bruce Boudreau ja Anaheimin pelaajat Saku Koivu, Andrew Cogliano ja Teemu Selänne.

Ducks aloitti kauden 2011-2012 Suomessa ottelulla Buffalo Sabresia vastaan. Seura kunnioitti myös entistä puolustajaansa Ruslan Saleita, joka oli menehtynyt Lokomotiv Jaroslavlin lento-onnettomuudessa. Heikon alun kaudelleen saanut Anaheim valahti konferenssinsa pohjalle ja irtisanoi päävalmentajansa Randy Carlylen marraskuussa 2011, jonka jälkeen seuran uudeksi päävalmentajaksi palkattiin Bruce Boudreau.[10] Anaheim paransi asemiaan keväällä, mutta ei enää päässyt pudotuspeleihin.

Työsulku lyhensi NHL-kauden 2012-2013 48 runkosarjaottelun mittaiseksi. Anaheim voitti varsinaisella peliajalla otteluistaan 30 ja voitti oman divisioonansa mestaruuden toisen kerran historiansa aikana, mutta pudotuspeleissä se hävisi jälleen Detroit Red Wingsille konferenssinsa välierissä.

NHL-kausi 2013-2014 oli runkosarjassa Anaheimille suuri menestys, ja seura esittikin runkosarjassa joukkueena parhaita otteitaan sitten mestaruuteen päättyneen kauden 2006-2007. Pudotuspeleissä seura voitti ensimmäisellä kierroksella Dallas Starsin, mutta hävisi konferenssin välierässä Los Angeles Kingsille. Kausi oli Anaheimin seurahistorian tehokkaimman pelaajan, Teemu Selänteen uran viimeinen kausi.

Toukokuussa 2014 Anaheim tiedotti jatkaneensa toimitusjohtaja Bob Murrayn sopimusta neljällä vuodella.

Logot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuran logot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaihtoehtoiset logot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen joukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(Tilanne 16. syyskuuta 2014)[11]

Maalivahdit
Numero Pelaaja Hanskakäsi Sopimus Syntymäpaikka
31 Tanskan lippu Frederik Andersen L 2016 Herning, Tanska
Puolustajat
Numero Pelaaja Kätisyys Sopimus Syntymäpaikka
4 Yhdysvaltain lippuKanadan lippu Cam Fowler L 2018 Windsor, Ontario, Kanada
6 Yhdysvaltain lippu Ben Lovejoy R 2016 Concord, New Hampshire, Yhdysvallat
23 Kanadan lippu François Beauchemin L 2015 Sorel, Québec, Kanada
28 Kanadan lippu Mark Fistric L 2017 Edmonton, Alberta, Kanada
44 Kanadan lippu Sheldon Souray L 2015 Elk Point, Alberta, Kanada
45 Suomen lippu Sami Vatanen R 2016 Jyväskylä, Suomi
47 Ruotsin lippu Hampus Lindholm L 2017 Helsingborg, Ruotsi
55 Kanadan lippu Bryan Allen L 2015 Kingston, Ontario, Kanada
Kanadan lippu Clayton Stoner L 2018 Port McNeill, Brittiläinen Kolumbia, Kanada
Hyökkääjät
Numero Pelaaja Kätisyys Pelipaikka Sopimus Syntymäpaikka
7 Kanadan lippu Andrew Cogliano L H 2018 Toronto, Ontario, Kanad
10 Kanadan lippu Corey Perry R OLH 2021 Peterborough, Ontario, Kanada
15 Kanadan lippu Ryan Getzlaf C R KH 2021 Regina, Saskatchewan, Kanada
18 Yhdysvaltain lippu Tim Jackman R OLH 2015 Minot, Pohjois-Dakota, Yhdysvallat
21 Yhdysvaltain lippu Kyle Palmieri R OLH / KH 2016 Montvale, New Jersey, Yhdysvallat
33 Ruotsin lippu Jakob Silfverberg R VLH 2015 Gävle, Ruotsi
39 Kanadan lippu Matt Beleskey L VLH 2015 Midhurst, Ontario, Kanada
62 Yhdysvaltain lippu Patrick Maroon L VLH 2017 St.Louis, Missouri, Yhdysvallat
65 Yhdysvaltain lippu Emerson Etem L OLH 2015 Long Beach, Kalifornia, Yhdysvallat
67 Ruotsin lippu Rickard Rakell R KH 2016 Sundbyberg, Ruotsi
77 Kanadan lippu Devante Smith-Pelly R LH 2016 Scarborough, Ontario, Kanada
Kanadan lippuSaksan lippu Dany Heatley L LH 2015 Freiburg im Breisgau, Baden-Württemberg, Saksa
Yhdysvaltain lippu Ryan Kesler R KH 2016 Livonia, Michigan, Yhdysvallat
Kanadan lippu Louis Leblanc R KH 2015 Point-Claire, Quebec, Kanada
Yhdysvaltain lippu Nate Thompson L VLH / KH 2017 Anchorage, Alaska, Yhdysvallat

Kapteenit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[12][13]

Jäädytetyt numerot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[12]

  • Eniten maaleja kaudessa: Suomen lippu Teemu Selänne, 52 (1997–1998)
  • Eniten syöttöjä kaudessa: Kanadan lippu Ryan Getzlaf, 66 (2008–2009)
  • Eniten pisteitä kaudessa: Suomen lippu Teemu Selänne, 109 (1996–1997)
  • Eniten kausia: Suomen lippu Teemu Selänne, 15
  • Eniten jäähyjä kaudessa: Kanadan lippu Todd Ewen, 285 (1995–1996)
  • Paras +/- kaudessa: Kanadan lippu Paul Kariya, 36 (1996–1997)
  • Eniten ylivoimamaaleja kaudessa: Suomen lippu Teemu Selänne, 25 (1999–1999 ja 2006–2007)
  • Eniten alivoimamaaleja kaudessa: Kanadan lippu Corey Perry, 4 (2010–2011)
  • Eniten voittomaaleja kaudessa: Kanadan lippu Corey Perry, 11 (2010–2011)
  • Eniten nollapelejä kaudessa: Kanadan lippu Jean-Sébastien Giguère, 8 (2002–2003)
  • Eniten pisteitä kaudessa tulokkaana: Yhdysvaltain lippu Bobby Ryan, 57 (2008–2009)
  • Eniten pisteitä kaudessa puolustajana: Kanadan lippu Scott Niedermayer, 69 (2006–2007)

Joukkueenjohto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anaheim Ducks kausi kaudelta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi O V H T JAH Pist. TM PM RM Valmentaja Runkosarja Pudotuspelit
1993–1994 84 33 46 5 0 71 229 251 1 507 Kanadan lippuYhdysvaltain lippu Ron Wilson Divisioonan 4. Ei pudotuspeleihin
1994–1995 48 16 27 5 0 37 125 164 731 Kanadan lippuYhdysvaltain lippu Ron Wilson Divisioonan 6. Ei pudotuspeleihin
1995–1996 82 35 39 8 0 78 234 247 1 707 Kanadan lippuYhdysvaltain lippu Ron Wilson Divisioonan 4. Ei pudotuspeleihin
1996–1997 82 36 33 13 0 85 245 233 1 710 Kanadan lippuYhdysvaltain lippu Ron Wilson Divisioonan 2. Hävisi konferenssin semifinaalissa (Detroit)
1997–1998 82 26 43 13 0 65 205 261 1 843 Kanadan lippu Pierre Pagé Divisioonan 6. Ei pudotuspeleihin
1998–1999 82 35 34 13 0 83 215 206 1 323 Kanadan lippu Craig Hartsburg Divisioonan 3. Hävisi konferenssin neljännesfinaalissa (Detroit)
1999–2000 82 34 33 12 3 83 217 227 926 Kanadan lippu Craig Hartsburg Divisioonan 5. Ei pudotuspeleihin
2000–2001 82 25 41 11 5 66 188 245 1 136 Kanadan lippu Craig Hartsburg
Kanadan lippu Guy Charron
Divisioonan 5. Ei pudotuspeleihin
2001–2002 82 29 42 8 3 69 175 198 1 254 Kanadan lippu Bryan Murray Divisioonan 5. Ei pudotuspeleihin
2002–2003 82 40 27 9 6 95 203 193 954 Kanadan lippu Mike Babcock Divisioonan 2. Hävisi Stanley Cup -finaalissa (New Jersey)
2003–2004 82 29 35 10 8 76 184 213 1 131 Kanadan lippu Mike Babcock Divisioonan 4. Ei pudotuspeleihin
2004–2005 Ei pelattu työsulun vuoksi
2005–2006 82 43 27 - 12 98 254 229 1 462 Kanadan lippu Randy Carlyle Divisioonan 3. Hävisi konferenssin finaalissa (Edmonton)
2006–2007 82 48 20 - 14 110 258 208 1 263 Kanadan lippu Randy Carlyle Divisioonan 1. Stanley Cup -mestaruus (Ottawa)
2007–2008 82 47 27 - 8 102 205 191 1 465 Kanadan lippu Randy Carlyle Divisioonan 2. Hävisi konferenssin neljännesfinaalissa (Dallas)
2008–2009 82 42 33 - 7 91 238 235 1 535 Kanadan lippu Randy Carlyle Divisioonan 2. Hävisi konferenssin semifinaalissa (Detroit)
2009–2010 82 39 32 - 11 89 238 251 1 317 Kanadan lippu Randy Carlyle Divisioonan 4. Ei pudotuspeleihin
2010–2011 82 47 30 - 5 99 239 235 1 178 Kanadan lippu Randy Carlyle Divisioonan 2. Hävisi konferenssin neljännesfinaalissa (Nashville)
2011–2012 82 34 36 - 12 80 204 231 Kanadan lippu Randy Carlyle
Kanadan lippu Bruce Boudreau
Divisioonan 5. Ei pudotuspeleihin
2012–2013 48 30 12 - 6 66 140 118 Kanadan lippu Bruce Boudreau Divisioonan 1. Hävisi konferenssin neljännesfinaalissa (Detroit)

O = ottelut, V = voitot, H = häviöt, T = tasapelit, JAH = jatkoaikahäviöt, Pist. = pisteet, TM = tehdyt maalit, PM = päästetyt maalit, RM = rangaistusminuutit

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ballparks.com Honda Center. Viitattu 9.8.2011.
  2. Major announcements Anaheim Ducks. Viitattu 24.2.2008.
  3. a b c d e f g h Anaheim Ducks History - Major Announcements Anaheim Ducksin verkkosivusto. Viitattu 27.5.2014. (englanniksi)
  4. a b Anaheim Ducks History - The Ducks Look Anaheim Ducksin verkkosivusto. Viitattu 27.5.2014. (englanniksi)
  5. a b c d e f Anaheim Ducks History - Captains and Coaches Anaheim Ducksin verkkosivusto. Viitattu 27.5.2014. (englanniksi)
  6. a b Anaheim Ducks History - All Draft Choices Anaheim Ducksin verkkosivusto. Viitattu 27.5.2014. (englanniksi)
  7. a b Anaheim Ducks History - Hat Tricks and Shutouts Anaheim Ducksin verkkosivusto. Viitattu 27.5.2014. (englanniksi)
  8. a b c d Anaheim Ducks History - Year by Year Record Anaheim Ducksin verkkosivusto. Viitattu 27.5.2014. (englanniksi)
  9. a b c Anaheim Ducks History - All-Time Trades in Ducks History Anaheim Ducksin verkkosivusto. Viitattu 27.5.2014. (englanniksi)
  10. Ducks hire Bruce Boudreau as coach 1.12.2011. ESPN. Viitattu 2.11.2012. (englanniksi)
  11. Ducks Roster Anaheim Ducks. Viitattu 29.10.2013. (englanniksi)
  12. a b Kausiopas 2008. Pro Hockey, syyskuu 2008, nro 7, s. 60. Egmont.
  13. Captains and Coaches Anaheim Ducks. Viitattu 2.11.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Anaheim Ducks.