Chicago Blackhawks

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Chicago Blackhawks
Konferenssi Läntinen
Divisioona Keskinen
Perustettu 1926
Historia Chicago Black Hawks
19261986
Chicago Blackhawks
1986
Kotiareena United Center
Kaupunki Yhdysvaltain lippu Chicago, Illinois
Värit               
Omistaja(t) Yhdysvaltain lippu Rocky Wirtz
Toimitusjohtaja Kanadan lippu Stan Bowman
Päävalmentaja Kanadan lippu Joel Quenneville
Kapteeni Kanadan lippu Jonathan Toews
Yhteistyöseurat Rockford IceHogs (AHL)
Indianapolis Fuel (ECHL)
Toledo Walleye (ECHL)
Stanley Cupit 5 (1934, 1938, 1961, 2010, 2013)
Konferenssin mestaruudet 7 (1971, 1972, 1973, 1992, 2010, 2013)
Divisioonan mestaruudet 15 (1970, 1971, 1972, 1973, 1976, 1978, 1979, 1980, 1983, 1986, 1990, 1991, 1993, 2010, 2013)

Chicago Blackhawks on yhdysvaltalainen, jääkiekon National Hockey Leaguessa pelaava seura. Blackhawks pelaa läntisessä konferenssissa ja keskisessä divisioonassa. Vuoteen 1986 asti seuran nimi kirjoitettiin muodossa Chicago Black Hawks. Joukkueen kapteeni on Jonathan Toews, jonka johdolla seura on saavuttanut Stanley Cupin kahdesti, vuosina 2010 ja 2013.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chicago Blackhawks perustettiin vuonna 1926, jolloin Frederic McLaughlin liitti seuran NHL-liigaan. McLaughlin osti Portland Rose Buds -seuran ja siirsi taitavimmat pelaajat sieltä uuteen Blackhawksiin. Tällä hetkellä Black Hawks oli vielä nimetön seura. McLaughlin oli ensimmäisen maailmansodan aikana palvellut joukko-osastossa, jonka lempinimi oli Black Hawks. Tämä nimi oli luonnollinen valinta myös uudelle jääkiekkoseuralle.

Ensimmäisen pelinsä Black Hawks pelasi marraskuussa 1926, jolloin se kaatoi Toronto St. Patricksin luvuin 4-1. Ensimmäinen kausi menikin mallikkaasti seuran sijoittuessa kolmanneksi omassa divisioonassaan. Pudotuspelit eivät kuitenkaan sujuneet mallikkaasti, vaan seura putosi jo ensimmäisellä kierroksella. McLaughlin erotti seuran päävalmentaja Pete Muldoonin, joka sanoi että Black Hawks ei tule ikinä voittamaan runkosarjaa. Tästä sanonnasta tuli tunnettu Muldoonsin kirous, jonka rikkomiseen meni 40 vuotta. Kauden jälkeen Black Hawks vaihtoi kotistadioninsa Chicago Stadiumiin, joka toimikin heidän kotiareenanaan vuoteen 1994 saakka.

Kaudeksi 1933–1934 McLaughlin sai kasattua liigan parhaan joukkueen, joka maalivahti Charlie Gardinerin johdolla voitti seuran ensimmäisen Stanley Cup -pokaalin. Gardiner kuoli vain muutama kuukausi voiton jälkeen ja tämä jätti seuraan ammottavan aukon. Black Hawks jäi ilman pudotuspelipaikkaa kaudella 1936–1937 ja seuraavakin kausi näytti surkealta, kunnes seura teki jättiyllätyksen kaatamalla Montreal Canadiensin ja pääsemällä jatkoon. Black Hawks jatkoi huippuotteitaan aina finaalipeleihin saakka ja valloitti historiansa toisen Stanley Cupin.

McLaughlin kuoli 1944 ja Black Hawks pääsi pudotuspeleihin vain kerran vuosien 19461958 aikana. Yksilötasolla löytyi kuitenkin huippuja. Max Bentley voitti ensimmäisen Black Hawksin pelaajana Hart Trophyn, palkinnon, joka annetaan kauden arvokkaimmalle pelaajalle. Bill Mosienko teki kolme maalia 21 sekunnin sisään kaudella 1944–1945. Doug ja Max Bentley muodostivatkin Mosienkon kanssa liigan tehokkaimman ketjun, joka sai lempinimen Pony Line.

Kaudella NHL-kausi 1953–1954 Black Hawks aloitti nousun takaisin kohti huippua. Entiset Detroit Red Wings -osakkaat James D. Norris ja Arthur Wirtz ottivat komennon joukkueessa ja ensitöikseen palkkasivat entisen Detroit-miehen Tommy Ivanin kokoamaan Black Hawksille menestyvän joukkueen. Ivanilla meni seitsemän vuotta, kunnes Black Hawks voitti jälleen Stanley Cupin vuonna kaudella 1960–1961. He rikkoivat samalla kaudella kaikki runkosarjan voitto- ja piste-ennätyksensä. Tällä kaudella joukkueessa pelasivat Stan Mikita ja Bobby Hull, jotka vieläkin ovat Black Hawksin sisäisen pistepörssin kärkinimet.

Kaudella 1966–1967 Black Hawks mursi "Muldoonsin kirouksen" voittaen runkosarjan, mutta pudotuspeleissä tie katkesi. Tämän kauden jälkeen NHL laajeni, mutta Black Hawks palasi runkosarjan voittajaksi kaudella 1969–1970, lähinnä huikean tulokaskauden pelanneen Tony Espositon ansiosta. Seuraavien vuosien aikana Black Hawks pääsi finaaliin neljä kertaa, mutta ei voittanut kertaakaan.

1970-luvun alun jälkeen Black Hawksin menestys oli hyvin vaatimatonta. Meni yli kymmenen vuotta, kunnes kaudella 1981–1982 he pelasivat uskomattomat pudotuspelit huonosti menneen kauden jälkeen. Tämä loi uskoa Black Hawksin kannattajiin ja halli alkoi jälleen täyttyä lähes katastrofaalisen yleisökadon jälkeen. Seuraavalla kaudella he voittivatkin divisioonansa. He pääsivät aina konferenssifinaaliin saakka, mutta finaalipaikka jäi haaveeksi. Vuonna 1986 Black Hawksin nimi vaihtui Blackhawksiin, koska se oli alkuperäisessä sopimuksessa 1926 painettu Blackhawks.

Mike Keenan otti vastuun Blackhawksin valmennuksesta kaudella 1988–1989 ja joukkue selviytyi heti seuraavana keväänä konferenssifinaaliin. Vuonna 1992 Blackhawks pääsi NHL:n loppuotteluun saakka, jossa se hävisi Pittsburgh Penguinsille. Tuolloin intiaanipaidassa pelasivat muun muassa Chris Chelios, Jeremy Roenick ja Ed Belfour.

Vuonna 1994 Blackhawksin kotihalli vaihtui Chicago Stadiumista United Centeriin. Kevään 1995 jälkeisinä 13 kautena seura ei selviytynyt edes konferenssifinaalin saakka. Kausi 2008–2009 oli Chicagon parhaimpia kausia vuosiin, sillä joukkue selviytyi pudotuspeleihin, pudotti ensimmäisellä kierroksella Calgary Flamesin otteluvoitoin 4-2 ja toisella kierroksella Vancouver Canucksin voitoin 4-2 ja selviytyi konferenssifinaaliin.

Blackhawksin joukkue Valkoisessa talossa Stanley Cupin 2013 voiton kunniaksi yhdessä Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman kanssa.

Kaudella 2009–2010 Chicago voitti ensimmäisen Stanley Cupinsa lähes puolen vuosisadan jälkeen. Joukkue kaatoi finaalisarjassa Philadelphia Flyersin voitoin 4-2. Mestaruuden ratkaisseen ottelun voittomaalin teki jatkoajalla Patrick Kane.[1] Pudotuspelien arvokkaimman pelaajan palkinnon, Conn Smythe Trophyn sai Jonathan Toews.[2]

Kaudella 2012-2013 Chicago Blackhawks voitti seurahistoriansa viidennen Stanley Cupin[3] ja toisen Presidents' Trophyn[4] voitettuaan NHL:n runkosarjan (77 pistettä).[5] Pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Blackhawks-hyökkääjä Patrick Kane, joka teki 19 tehopistettä 23 pudotuspeliottelussa.[6][7]

Kotihallit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paddy Harmon halusi perustaa Chicagoon NHL-joukkueen, mutta myöhästyi. Hän kuitenkin päätti, että hallin hän voi kuitenkin rakentaa ja näin ollen hän sijoitti 2,5 miljoonaa dollaria omia rahojansa Chicago Stadiumin rakentamista varten. Halli valmistui vuonna 1929 ja ensimmäinen tapahtuma siellä oli nyrkkeilyottelu. Yhdeksän kuukautta myöhemmin Blackhawks pelasi ensimmäisen ottelunsa siellä 14212 katsojan todistamana. Se oli yli 6000 katsojaa enemmän kuin koskaan entisessä kotihallissa Chicago Coliseumilla koskaan oli.

Chicago Stadiumia pidettiin arkkitehtuurisesti hienona ja muutenkin massiivisena. Sinne mahtuikin lähes tuplaten Madison Square Gardenin katsojaluku, joka oli siihen aikaan suurin halli. Halli olikin hyvin suosittu paikka konserteille, urheilutapahtumille ja poliittisille tapahtumille.

Viimeinen ottelu hallissa pelattiin vuonna 1994 Toronto Maple Leafsia vastaan.

Nykyään Blackhawks pelaa ottelunsa United Centerissä, jonka rakentaminen aloitettiin vuonna 1992. Blackhawks pelasi ensimmäisen ottelunsa United Centerissä 1995 kaataen Edmonton Oilersin luvuin 5-1. Hallin rakentaminen maksoi 175 miljoonaa dollaria ja sinne mahtuu 20500 katsojaa.

Pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilanne 16. marraskuuta 2014[8][9]

Maalivahdit
Numero Pelaaja Hanskakäsi Sopimus Syntymäpaikka
31 Suomen lippu Antti Raanta L 2016 Rauma, Suomi
33 Yhdysvaltain lippu Scott Darling L 2015 Lemont, Illinois, Yhdysvallat
50 Kanadan lippu Corey Crawford L 2020 Montréal, Québec, Kanada
Puolustajat
Numero Pelaaja Kätisyys Sopimus Syntymäpaikka
2 Kanadan lippu Duncan Keith A L 2023 Winnipeg, Manitoba, Kanada
4 Ruotsin lippu Niklas Hjalmarsson L 2019 Eksjö, Ruotsi
5 Ruotsin lippu David Rundblad R 2015 Lycksele, Ruotsi
7 Kanadan lippu Brent Seabrook A R 2016 Richmond, Brittiläinen Kolumbia, Kanada
26 Kanadan lippu Kyle Cumiskey L 2015 Abbotsford, Brittiläinen Kolumbia, Kanada
27 Ruotsin lippu Johnny Oduya L 2015 Tukholma, Ruotsi
32 Tšekin lippu Michal Rozsíval R 2015 Vlasim, Tšekki, Tšekkoslovakia
57 Yhdysvaltain lippu Trevor van Riemsdyk R 2016 Middletown Township, New Jersey, Yhdysvallat
Hyökkääjät
Numero Pelaaja Kätisyys Pelipaikka Sopimus Syntymäpaikka
10 Kanadan lippu Patrick Sharp A R VLH 2017 Thunder Bay, Ontario, Kanada
11 Yhdysvaltain lippu Jeremy Morin R OLH 2016 Auburn, New York, Yhdysvallat
12 Tanskan lippu Peter Regin L KH 2015 Herning, Tanska
13 Kanadan lippuItalian lippu Daniel Carcillo L VLH 2015 King City, Ontario, Kanada
16 Ruotsin lippu Marcus Krüger L KH 2015 Tukholma, Ruotsi
19 Kanadan lippu Jonathan Toews C L KH 2023 Winnipeg, Manitoba, Kanada
20 Yhdysvaltain lippu Brandon Saad L VLH 2015 Gibsonia, Pennsylvania, Yhdysvallat
23 Kanadan lippu Kris Versteeg R LH 2016 Lethbridge, Alberta, Kanada
28 Yhdysvaltain lippu Ben Smith R OLH 2016 Winston-Salem, North Carolina, Yhdysvallat
29 Kanadan lippu Bryan Bickell L LH 2017 Orono, Ontario, Kanada
65 Kanadan lippu Andrew Shaw R KH 2016 Belleville, Ontario, Kanada
81 Slovakian lippu Marián Hossa L OLH 2021 Stará Ľubovňa, Slovakia, Tšekkoslovakia
88 Yhdysvaltain lippu Patrick Kane L OLH 2023 Buffalo, New York, Yhdysvallat
91 Kanadan lippu Brad Richards L KH 2015 Murray Harbour, Prinssi Edwardin saari, Kanada

Joukkueenjohto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäädytetyt numerot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hall Of Fame -pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 49 vuoden odotus päättyi - Chicago mestariksi! YLE Urheilu. 10.6.2010. Helsinki: Yleisradio. Viitattu 10.6.2010.
  2. Finaalien floppaajasta pudotuspelien arvokkain YLE Urheilu. 10.6.2010. Helsinki: Yleisradio. Viitattu 10.6.2010.
  3. http://www.iltasanomat.fi/nhl/art-1288577094886.html
  4. http://www.nhl.com/ice/page.htm?id=24945
  5. http://www.nhl.com/ice/recap.htm?id=2012030416&navid=DL%7CNHL%7Chome
  6. Conn Smythe Trophy NHL.com. 2013. NHL. Viitattu 25.6.2013. (englanniksi)
  7. 2012–2013 – Playoffs – Stats NHL.com. NHL. Viitattu 25.6.2013. (englanniksi)
  8. Blackhawks Roster Chicago Blackhawks. Viitattu 9.2.2014. (englanniksi)
  9. Chicago Blackhawks: Sopimuspelaajat jatkoaika.com. Jatkoaika. Viitattu 9.2.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]