Saku Koivu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Saku Koivu
Saku Koivu Halifaxissa vuonna 2008.
Saku Koivu Halifaxissa vuonna 2008.
Henkilötiedot
Syntynyt 23. marraskuuta 1974 (ikä 38)
Turku, Suomi
Kansalaisuus Suomen lippu Suomi
Pelipaikka keskushyökkääjä
Maila vasen
Pituus 178 cm
Paino 82 kg
Lempinimi Captain K
Seura
Seura Anaheim Ducks
Sarja NHL
Pelinumero 11
Pelaajaura
Pääsarjaura 1992–
Aik. seurat Turun Palloseura (SML)
Montréal Canadiens (NHL)
NHL-varaus 21. varaus, 1993
Montréal Canadiens
Mitalit
Koivu vuoden 2008 MM-kilpailuissa.
Koivu vuoden 2008 MM-kilpailuissa.
Miesten jääkiekko
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Torino 2006 jääkiekko
Pronssia Pronssia Lillehammer 1994 jääkiekko
Pronssia Pronssia Nagano 1998 jääkiekko
Pronssia Pronssia Vancouver 2010 jääkiekko
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Ruotsi 1995 jääkiekko
Hopeaa Hopeaa Italia 1994 jääkiekko
Hopeaa Hopeaa Norja 1999 jääkiekko
Pronssia Pronssia Kanada 2008 jääkiekko
Maailmancup
Hopeaa Hopeaa 2004 jääkiekko

Saku Antero Koivu (s. 23. marraskuuta 1974 Turku) on suomalainen jääkiekkoilija sekä olympia- ja MM-mitalisti. Hän edustaa Pohjois-Amerikan NHL-liigassa pelaavaa Anaheim Ducksia.[1]

Koivun ammattilaisura käynnistyi Turun Palloseurassa, jossa hän voitti 1990-luvun alkupuoliskolla kaksi Suomen mestaruutta saavuttaen myös lukuisia henkilökohtaisia pelaajapalkintoja. Montréal Canadiens varasi Koivun NHL:ään vuoden 1993 varaustilaisuudessa numerolla 21,[2] ja Koivu siirtyi NHL:ään voitettuaan jääkiekon maailmanmestaruuden vuoden 1995 keväällä. Montréalissa Koivusta tuli hyvin pian seuran kannattajien suosikki, ja hänet valittiin vuonna 1999 seuran kapteeniksi ensimmäisenä eurooppalaisena jääkiekkoilijana kautta aikain.[3] Koivu toimi Canadiensin kapteenina aina kevääseen 2009 asti, jolloin hän siirtyi nykyseuraansa Anaheimiin.[3]

Koivun pelaajauraa ovat varjostaneet lukuisat loukkaantumiset ja sairaudet, ja hän on vain kahdella kaudellaan NHL:ssä pelannut täyden 82 ottelun mittaisen runkosarjan osallistuen jokaiseen joukkueensa otteluun. Hän on joutunut sivuuttamaan yli 260 NHL-ottelua väliin loukkaantumisten vuoksi, ja hänen uransa on uhannut päättyä vuonna 2001 havaittuun imusolmukesyöpä non-Hodgkinin lymfoomaan ja vuonna 2006 silmävammaan, minkä vuoksi hänen silmäänsä pääsi vuotamaan vaarallisesti verta.[4] Voitettuaan taistelunsa syöpää vastaan Koivu palkittiin sisukkuutta, urheiluhenkeä ja omistautumista jääkiekolle osoittaneena pelaajana Bill Masterton Memorial Trophyn muodossa, ja vuonna 2007 hänet palkittiin King Clancy Trophylla humanitaarisesta työstään syövästä kärsivien avuksi.[5]

Suomen jääkiekkomaajoukkueessa pelatessaan Koivu on lähes poikkeuksetta toiminut aina joukkueensa kapteenina. Hän on saavuttanut maajoukkueurallaan yhden MM-kullan, kaksi -pronssia ja yhden -hopean. Olympiakisoissa hän on saavuttanut yhden olympiahopean ja kolme -pronssia, ja vuoden 2004 maailmancupissa hän toimi Suomen kapteenina joukkueen sijoittuessa toiseksi. Torinon talviolympialaisissa vuonna 2006 Koivu valittiin olympialaisten tähdistökentälliseen, ja MM-kisoissa hänet on valittu niin ikään tähdistökentälliseen kolme kertaa. Hänet on myös palkittu kaksi kertaa MM-kisojen parhaana hyökkääjänä, ja hän on myös voittanut kisojen pistepörssin vuonna 1999.

Sisällysluettelo

Seuraura [muokkaa]

Nuoruus ja ammattilaisuran alku Turun Palloseurassa (1992-1995) [muokkaa]

Koivu syntyi 23. marraskuuta 1974 Tuire ja Jukka Koivun esikoiseksi. Hän kävi peruskoulun ala-asteen Turun Hepokullassa, yläasteen Rieskalähteen koulussa ja valmistui ylioppilaaksi Aurajoen urheilulukiosta vuonna 1993.[6] Hän kävi 15-vuotiaana jääkiekkorippikoulun Turun Ruissalossa ja harrasti jääkiekon ohella jalkapalloa monen muun ikäisensä tavoin.[6] 15-vuotiaana hän oli merkittävässä roolissa Turun Palloseuran C-nuorten joukkueen voittaessa Suomen mestaruuden.[6]

Lukiovuosina jääkiekko sai yhä vankemman jalansijan Koivun elämässä, ja hän teki debyyttinsä jääkiekon SM-liigassa kaudella 1992–1993 Turun Palloseuran liigamiehistössä Vladimir Jurzinovin valmennuksessa.[2] 46 ottelua runkosarjassa pelannut Koivu oli merkittävässä osassa turkulaisseuran edetessä Suomen mestaruuteen vuoden 1993 keväällä,[2] mutta todellisen läpimurtonsa SM-liigaan hän teki seuraavalla kaudella viimeistellessään runkosarjan 47 ottelussa tehopisteet 23+30=53. Pudotuspeleissä Koivu joukkueineen selviytyi loppuotteluun mutta jäi hopealle hävittyään Helsingin Jokereille. Koivu valittiin SM-liigan vuoden pelaajaksi, ja seuraavalla kaudella hän nousi Turun Palloseuran todelliseksi johtohahmoksi voittaessaan koko SM-liigan pistepörssin sekä runkosarjassa (27+47=74) että pudotuspeleissä (7+10=17). Koivun johdolla TPS voitti loppuotteluissa Helsingin Jokerit ja Koivu palkittiin kauden päätteeksi pudotuspelien parhaalle pelaajalle annettavalla Jari Kurri -palkinnolla,[7] pistepörssin voittajalle annettavalla Veli-Pekka Ketola -palkinnolla[8] sekä runkosarjan parhaalle pelaajalle myönnettävällä Lasse Oksanen -palkinnolla.[9] Lisäksi SM-liigan pelaajat äänestivät hänet keskuudestaan parhaaksi ja näin ollen hänet palkittiin Kultaisella kypärällä. Koivu valittiin myös SM-liigan tähdistökentälliseen ja Osuuspankki palkitsi hänet vuoden "avainpelaajana". Kahden SM-kullan ja kevään 1995 maailmanmestaruuden jälkeen Koivu siirtyi Pohjois-Amerikan NHL:ään.

Seuraikoniksi Montréal Canadiensissa (1995-2009) [muokkaa]

Tuomareiden kanssa keskusteleva Koivu Montréal Canadiensin kapteenina.

Voitettuaan Suomessa kaksi SM-kultaa Turun Palloseuran kanssa sekä maailmanmestaruuden maajoukkueessa Koivu päätti siirtyä luomaan uraansa NHL:ään ja Montréal Canadiensiin, joka oli varannut Koivun NHL:ään vuoden 1993 varaustilaisuudessa ensimmäisellä kierroksella numerolla 21. Koivu avasi maalitilinsä NHL:ssä runkosarjan seitsemännessä ottelussaan Los Angeles Kingsiä vastaan, ja yhteensä hän teki tulokaskaudellaan 1995-1996 tehopisteet 20+25=45, ja hän oli NHL:n tulokkaiden keskuudesta pisteiden valossa neljänneksi paras. Hän sai jo ensimmäisellä kaudella Montréalissa valtavasti vastuuta osallistuen muun muassa jokaiseen runkosarjan 82 otteluun, ja Canadiens saavutti kaudella myös pudotuspelipaikan pudoten kuitenkin jo avauskierroksellaan New York Rangersin edetessä jatkoon. Pudotuspeleissä Koivu oli joukkueensa neljänneksi tehokkain pelaaja.

Seuraavana syksynä Koivu johti koko NHL:n pistepörssiä aloitettuaan kauden loistavasti, mutta loukattuaan polvensa hän joutui jättämään kaukalot joksikin aikaa.[10] Toivuttuaan Koivu ylsi jälleen komeaan pelivireeseen, ja hän saavuttikin runkosarjan 50 ottelussa yhteensä 56 tehopistettä.

Kaudella 1997–1998 Koivu ehti pelaamaan yli 60 ottelua ja merkkauttaen 57 tehopistettä, ja hänet valittiin myös NHL:n tähdistöotteluun vuoden 1998 puolella. Hän muodosti tähdistöottelussa maajoukkueesta tutun hyökkäyskolmikon Jere Lehtisen ja Teemu Selänteen kanssa saavuttaen ottelussa kolme syöttöpistettä Selänteen tehtyä ottelussa kypärätempun.[11]

Koivun merkitys Montréalin joukkueelle kasvoi kausi kaudelta yhä suuremmaksi, ja johdonmukaisena seurauksena hänet valittiin ennen kauden 1999-2000 alkua järjestyksessään Canadiensin seurahistorian 32. kapteeniksi. Hänestä tuli myös ensimmäinen eurooppalainen kapteeni seuran historiassa, sillä aiemmin jokainen Montréalin kapteeni, poikkeuksena yhdysvaltalainen Chris Chelios, oli kansalaisuudeltaan kanadalainen. Ensimmäisellä kaudellaan kapteenina Koivu pelasi loukkaantumisten vuoksi vain 24 ottelua tehopistein 3+18=21, ja hän muodosti varsin tehokkaan kaksikon Mark Recchin kanssa. Seuraavaa kautta haittasi jälleen uusi polvivamma, minkä takia Koivun runkosarja rajautui 54 ottelun mittaiseksi. Terveenä pelatessaan Koivu oli kuitenkin joukkueensa ykkösnimi, ja hän saavuttikin kaudella loukkaantumisista huolimatta 47 tehopistettä.

Vuoden 2001 syksyllä Koivun diagnosoitiin sairastavan syöpätauti non-Hodgkinin lymfoomaa,[12] joka havaittiin Koivun ollessa huonovointinen lentomatkalla Suomesta Montréaliin.[13] Vaikka hänen sytostaattihoitonsa käynnistettiinkin pikaisesti, sekä hänen peliuransa että koko elämänsä olivat hetkellisesti vaakalaudalla.[12] Koivu kertoi diagnoosin olleen hänelle valtava shokki,[14] ja hän oli sairautensa vuoksi kauden 2001-2002 lähes kokonaan poissa. Koivu vannoi Canadiensin järjestämässä lehdistötilaisuudessa kuitenkin selättävänsä sairautensa ja palaavan jäälle, ennen kuin hänen poissaoloaan olisi ehditty edes huomata.[13] Hän oli sivussa jääkiekkoilusta kaikkiaan seitsemän kuukautta saaden hoitovaiheessa vatsanseudun syövän taltuttamiseksi kemoterapiaa, joka päättyi vuoden 2002 helmikuun alussa kahdeksan lääkehoitokuurin jälkeen.[13] Solumyrkkyhoitojen loputtua Koivu kävi läpi kuuden viikon harjoituskuurin, kunnes sai lääkäreiltä vihdoin luvan palata takaisin kaukaloon.[13] Koivu kertoi myöhemmin keskustelleensa paljon muun muassa Mario Lemieuxin, Lance Armstrongin ja John Cullenin kanssa sairaudestaan, sillä jokainen myös edellämainituista urheilijoista oli voittanut syövän ja palannut onnistuneesti oman lajinsa huipulle. Lisäksi hän sai tuhansittain positiivisa kannustuksia sisältäneitä kirjeitä ja sähköposteja jääkiekon ja Montréalin kannattajilta.[15] Liukuessaan jäälle ennen ottelun aloittamista Koivu sai valtaisat suosionosoitukset paitsi kotiyleisöltään, myös vierasjoukkue Ottawa Senatorsin pelaajilta ja kannattajilta.[15][10] Paluunsa myötä Koivu ehti syöpädiagnoosin jälkeen jäälle jo kevään viimeisiin runkosarjaotteluihin sekä pudotuspeleihin.[2] Hän merkkautti pelaamissaan kolmessa runkosarjan ottelussa kaksi syöttöpistettä, ja pudotuspeleissä hän pääsi vauhtiin toden teolla iskemällä 12 pudotuspeliottelussa tehopisteet 4+6=10. Onnistuneen paluun johdosta Koivu palkittiin sisukkuutta, urheiluhenkeä ja omistautumista jääkiekolle osoittaneena pelaajana Bill Masterton Memorial Trophylla. Palkinnolla haluttiin kunnioittaa Koivun syöpää vastaa käymää taistelua sekä syöpähoitojen raskauden huomioon ottaen uskomattoman nopeaa kaukaloon paluuta. Koivun nopea toipuminen ja raskas kamppailu syöpää vastaan nosti hänet lopullisesti Montréalin ikonien joukkoon ja seuran kannattajien sydämiin.

Koivu ja entinen seuratoveri Jason Blake Anaheim Ducksin vieraspeliasussa ottelussa Detroit Red Wingsiä vastaan kaudella 2010-2011.

Koivu pelasi urallaan vasta toisen kerran runkosarjan jokaisessa 82 ottelussa ilman loukkaantumisia kaudella 2002–2003. Syövästä toipunut Koivu oli kaudella huikeassa pelivireessä merkkauttaen NHL-uransa siihenastisen piste-ennätyksensä tehden 21 maalia, 50 maalisyöttöä ja näin ollen yhteensä 71 tehopistettä.[10] Hän oli runkosarjassa joukkueensa paras pistemies, ja erinoimaisesti sujuneen paluun NHL:ään kruunasi valinta NHL:n tähdistöotteluun.[11] Hän joutui kuitenkin jättämään tapahtuman väliin rutiinimaisen lääkärintarkastuksen vuoksi, sillä Koivun tuli tarkistuttaa toipumisensa edistyminen imukesolmusyövän jälkeen.[16]Vaikka kausi oli henkilökohtainen menestys Koivulle, Montréal jäi seitsemän pisteen päähän pudotuspeleistä ja sijoittui itäisessä konferenssissa kymmenenneksi.[17]

Koivun pelaaminen kärsi jälleen loukkaatumisista kaudella 2003-2004. Hän loukkasi polvensa harjoitusottelussa ennen kauden alkua, minkä vuoksi hän joutui olemaan sivussa kaukalosta 13 runkosarjaottelun ajan.[17] Hän onnistui tekemään kuitenkin jälleen onnistuneen paluun kaukaloon, ja ennen runkosarjan päättymistä hän ehti merkkauttaa 55 tehopistettä johdattaen Montréalin pudotuspeleihin, jossa Koivu loisti ja oli jälleen joukkueensa tehokkain pelaaja. Montréalin tie mestaruustavoittelussa katkesi kuitenkin lyhyeen, kun joukkue putosi toisella kierroksella Tampa Bay Lightningia vastaan.

NHL-kauden 2004-2005 peruutti työsulku, kun seuraomistajat ja liigan pelaajayhdistys eivät päässeet yksimielisyyteen uuden työehtosopimuksen suhteen. Työsulun johdosta monet NHL-kiekkoilijat palasivat omiin kasvattajaseuroihinsa, ja myös Koivu siirtyi Suomeen ja Turun Palloseuran riveihin. Tuolloin turkulaisseuran päävalmentajana toimi hänen isänsä Jukka, mutta sitä vastoin hänen pikkuveljensä Mikko Koivu oli ehtinyt jo lähteä käynnistämään kansainvälistä uraansa siirtymällä AHL-liiga Houston Aerosiin. Jääkiekon SM-liigassa Koivu pelasi 20 runkosarjaottelua tehden 16 tehopistettä, ja pudotuspelien kuudessa ottelussa hänen tililleen kertyi yhteensä viisi tehopistettä. Myös Suomessa Koivun otteita varjosti polvivamma, sillä hän väänsi polvensa ottelussa Jyväskylän JYPiä vastaan.[18] Koivu loukkaantui vain viisi sekuntia ennen toisen erän loppua kaksinkamppailutilanteen seurauksena kaatuen pahasti jalkansa päälle, minkä johdosta polvi jouduttiin luonnollisesti magneettikuvaamaan.[18] Magneettikuvauksissa selvisi, että vamma oli pelättyä lievempi, sillä Koivun nivelsiteistä ei löytynyt vaurioita.[19] Sen sijaan hänen reisilihaksensa repeämän vuoksi lääkärit eivät antaneet Koivulle pelilupaa.[19]

Kaudella 2005–2006 Koivu pelasi runkosarjassa 71 ottelua tehden 62 tehopistettä. Keväällä 2006 Koivu kärsi jälleen vakavan loukkaantmisen, kun Carolina Hurricanesin hyökkääjä Justin Williamsin maila osui vahingossa Koivun silmään.[4] Runsaasti verta vuotanut Koivu kiidätettiin kaukalosta suoraan Montréalin keskussairaalaan,[4] ja vasemman silmän yläpuolelle osunut isku vei näön hänen silmästään lähes kokonaan.[4] Lisäksi silmän yläpuolella sijaitseva luu murtui, ja silmään päätyi runsaasti verta.[4] Silmä jouduttiinkin leikkaamaan, mutta Koivu ei enää pelannut kauden aikana vammansa vuoksi.[20][10]

Silmävammastaan toipunut Koivu teki jälleen uuden henkilökohtaisen piste-ennätyksensä kaudella 2006-2007, kun hän teki 81 runkosarjan ottelussa 22 maalia ja 53 syöttöpistettä, merkkauttaen näin ollen yhteensä 75 tehopistettä.[10][2] 9. tammikuuta 2007 Koivu saavutti uuden merkkipaalun urallaan, kun Canadiens kaatoi Atlanta Thrashersin kotiareenallaan lukemin 4-2.[21] Koivu saavutti ottelussa NHL-uransa 500. tehopisteen, ja hänestä tuli kaikkien aikojen viides suomalainen jääkiekkoilija joka ylitti kyseisen rajan: ennen häntä kyseiseen merkkipaaluun olivat ennättäneet Jari Kurri, Teemu Selänne, Esa Tikkanen ja Teppo Numminen.[21] Koivun hyvistä otteista huolimatta Montréal ei edennyt pudotuspeleihin, mutta Koivu sen sijaan palkittiin kauden päätteeksi King Clancy Trophylla kunnianosoituksena työstä, jota hän teki kaukalon ulkopuolella syövästä kärsivien hyväksi.[5]

Seuraavalla kaudellaan 2007–2008 Koivu jatkoi Canadiensissa ja sen kapteenina. Impact! Magazine listasi Koivun Montréalin historian 10. parhaaksi kapteeniksi sitten 1980-luvun lopun Koivun merkkauttaessa 56 tehopistettä. Montreal sijoittui oman konferenssinsa ensimmäiseksi ja eteni suurin odotuksin pudotuspeleihin, missä Koivu joutui jälleen sivuun loukkaannuttuaan. Pudotuspelien seitsemässä ottelussaan hän kuitenkin oli jälleen oivassa vireessä tehtyään kolme maalia ja yhdeksän tehopistettä.

Kausi 2008–2009 oli Koivun viimeinen Montréalissa. Kausi oli Montréalille jo sadas NHL-kausi, minkä vuoksi joukkueella oli kovat paineet menestymisen suhteen. 18. lokakuuta 2008 Koivu nousi seitsemännelle sijalle Canadiensin kaikkien aikojen syöttötilastossa ohittaen seuralegenda Maurice Richardin Canadiensin voittaessa Phoenix Coyotesin luvuin 4-1.[22] Seuraavassa ottelussaan kaksi päivää myöhemmin Koivu merkkautti uransa 600. tehopisteen NHL:n runkosarjassa Montréalin voittaessa Florida Panthersin kotonaan numeroin 3-1.[23] Lisäksi 30. lokakuuta pelatussa ottelussa Koivun veljekset kohtasivat ensi kertaa NHL-kaukalossa, kun Mikko Koivun edustama Minnesota Wild kohtasi Montrealin.[24] Kyseessä oli ensimmäinen kerta NHL:ssä, kun eri seuroja edustavat veljekset kohtasivat toisensa omien seurojensa kapteeneina. Sakun edustama Montréal voitti lopulta kyseisen ottelun.[24] 14. helmikuuta 2009 Koivu jatkoi nousuaan seuransa syöttötilastossa ohittaen Yvan Cournoyerin pohjustettuaan kaksi osumaa Montréalin voittaessa Atlanta Thrashersin numeroin 4-2 ja näin ollen nousten jo kuudennelle sijalle.[25] Kauden aikana Koivu keräsi yhteensä 50 tehopistettä, mutta joukkueena Canadiens ei menestynyt juuri ollenkaan. Kauden päätteeksi Montréal ei enää tarjonnut Koivulle jatkosopimusta, vaan panosti pitkäaikaisen kapteeninsa sijaan Scott Gomeziin ja Mike Cammalleriin, jotka solmivat seuran kanssa sen historian rahakkaimmat sopimukset.[3] Koivun viimeinen kausi seuran kanssa päättyi karvaaseen 0-4-tappioon Boston Bruinsille pudotuspeleissä,[3] eikä hän saavuttanut seuran riveissä yhtäkään mestaruutta.[26]

Anaheim Ducks (2009-) [muokkaa]

Koivu kumartumassa aloitukseen Vancouver Canucksin Henrik Sediniä vastaan vierasottelussa kaudella 2009-2010.

Kaudeksi 2009–2010 Koivu siirtyi Anaheim Ducksiin, jonka kanssa hän solmi yksivuotisen ja 3,25 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen.[1] Kymmenen kauden ajan Montréalissa kapteenina toiminut Koivu nimettiin myös Anaheimissa seuransa kapteenistoon,[1] tällä kertaa kuitenkin varakapteeniksi sillä puolustaja Scott Niedermayer toimi vielä tuolloin seuran kapteenina.[27] Koivu mainitsi, että yksi tekijä Anaheimin joukkueen ja hyvän organisaation ohella oli myös se, että maajoukkueessa tehokkaan kaksikon Teemu Selänteen kanssa muodostanut Koivu pääsi nyt pelaamaan Selänteen kanssa myös seurajoukkuetasolla.[1]

Kaudesta povattiin Anaheimille menestystä Koivun tulon myötä, mutta seuran mestaruustavoittelu alkoi hitaanpuoleisesti loukkaantumisten vaivatessa koko joukkuetta. Tammikuussa 2010 Selänteen leuka murtui, kun hän sai Ryan Whitneyn ampuman kiekon kasvoihinsa.[28] Myös Koivu loukkaantui ottelussa Los Angeles Kingsiä vastaan satuttaen polvensa,[29] mikä oli paha takaisku Suomen jääkiekkomaajoukkueelle juuri ennen Vancouverin talviolympialaisten alkua, sillä myös Carolina Hurricanesin hyökkääjä Tuomo Ruutu oli loukkaantunut juuri olympialaisten alla.[29] Kolmikon osallistuminen olympialaisiin oli epävarmaa, mutta lopulta hyökkääjäkolmikko pääsi osallistumaan olympialaisiin jossa Suomi saalisti pronssia. Vaikeahkosta kaudesta huolimatta Koivu nousi jo ensimmäisellä kaudellaan Anaheimissa joukkueensa parhaaksi alivoimapelaajaksi. Hän teki 71 runkosarjan ottelussa 52 tehopistettä, ja tehotilastossa hänen lukemansa kauden päättyessä oli +14. Kauden päätteeksi Koivu solmi Anaheimin kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.[30] Kaudella 2010–2011 Koivu jatkoi Anaheimin varakapteenina yhdessä Selänteen kanssa Ryan Getzlafin noustua seuran uudeksi kapteeniksi Scott Niedermayerin jäätyä eläkkeelle. Vuoden 2010 joulukuussa hän ylitti 700. tehopisteen rajan tehtyään kaksi maalia ottelussa Nashville Predatorsia vastaan.[31] Aluksi Koivu vei ensimmäisellä maalillaan joukkueensa 2-1-johtoon,[31] ja 700. tehopisteensä hän saavutti ottelun kolmannessa erässä ohjatessaan Anaheim-puolustaja Toni Lydmanin laukauksen maaliin ylivoimalla.[31]

22. tammikuuta 2011 Koivu palasi ensimmäistä kertaa Montréal Canadiensin kotiareenalle lähtönsä jälkeen, kun Ducks kohtasi Canadiensin vierasottelussa.[32] Ennen ottelun alkua Koivu sai yleisöltä valtaisat suosionosoitukset ollessaan ainoa jäällä ol lut pelaaja.[32] Ottelun kakkostähdeksi valittu Koivu merkkautti myös yhden syöttöpisteen Anaheimin voittaessa ottelun rangaistuslaukauskilpailun päätteeksi 4-3.[32] Runkosarjassa Koivu merkkautti 75 ottelun aikana 45 tehopistettä, ja pudotuspeleissä hän teki 6 ottelussa 7 pistettä, mutta Anaheim putosi jo pudotuspelien avauskierroksella hävittyään Nashville Predatorsille.

Kaudella 2011–2012 Koivu ja Selänne jatkoivat jälleen seuransa kapteenistossa. Kauden alkupuolella joulukuussa Koivu loukkaantui ottelussa St. Louis Bluesia vastaan ja joutui jättämään ottelun kesken.[33] Palatessaan jäälle Colorado Avalanchea vastaan Koivu syötti molemmat joukkueensa osumat,[34] mutta Colorado voitti ottelun lopulta numeroin 4-2.[34] 11. tammikuuta 2012 Koivu iski kolme maalia eli kypärätempun Dallas Starsia vastaan pelatussa ottelussa, jonka Anaheim voitti lukemin 5-2.[35] Kyseessä oli vasta toinen kerta, kun Koivu onnistui tekemään kolme maalia NHL-ottelussa.[35][36] Samainen ottelu oli Teemu Selänteen 1300. runkosarjaottelu NHL:ssä, ja myös hän merkkautti ottelussa kaksi syöttöpistettä.[35] 12. maaliskuuta Koivu puolestaan pelasi 1000. runkosarjaottelunsa NHL:ssä, kun Anaheim kohtasi Colorado Avalanchen vieraskaukalossa.[37] Ottelun myötä Koivusta tuli viides suomalainen jääkiekkoilija, joka on ylittänyt 1000 NHL:n runkosarjaottelun rajan: ennen häntä kyseisen merkkipaalun olivat ehtineet saavuttaa vain Teppo Numminen, Teemu Selänne, Jari Kurri ja Olli Jokinen.[37] Samainen ottelu oli suomalaisittain varsin huikea, sillä Koivun saavuttaman merkkipaalun ohella Teemu Selänne nousi tekemänsä tasoitusmaalin johdosta kaikkien aikojen eniten tehopisteitä NHL:ssä tehneeksi suomalaispelaajaksi ohittaen Jari Kurrin.[38] Selänteen iskemän maalin johdosta ottelu venyi jatkoajalle, mutta lopulta Colorado voitti ottelun lukemin 3-2 vaikeuttaessaan jo ennestään hankaluuksissa olleen Anaheimin haaveita pudotuspeleihin pääsystä.[38] Kauden aikana Koivu teki runkosarjan 74 ottelussa yhteensä 38 tehopistettä,[39] Hän oli näin ollen joukkueensa viidenneksi paras pistemies ja teholukemallaan +7 joukkueensa ykkönen.[39] Vuoden 2012 toukokuussa hän solmi Anaheimin kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.[39]

NHL-kausi 2012–2013 myöhästyi alkuperäisestä aikataulustaan työsulun vuoksi, minkä johdosta NHL-kauden runkosarja jouduttiin supistamaan 48 ottelun mittaiseksi.[40] NHL-kauden myöhästyttyä lukuisten suomalaisten NHL-tähtien paluusta Suomeen ja Jääkiekon SM-liigaan huhuttiin, ja näin ollen myös Koivu liitettiin huhuihin Turun Palloseuran suhteen.[41] Hän ehtikin jo harjoittelemaan seuran mukana vuoden 2012 joulukuussa,[42] mutta hän ei pelannut Suomessa otteluakaan vaan palasi vuoden 2013 tammikuussa takaisin Pohjois-Amerikkaan kun NHL:n työehtosopimusneuvottelut työsulun lopettamiseksi saivat uutta puhtia.[43] Lopulta liigan työsulku tuli päätökseensä tammikuun alkupuolella uuden työehtosopimuksen synnyttyä.[44] Anaheim kohtasi kauden avauskierroksella Vancouver Canucksin, joka jäi kuitenkin täydellisesti jyrän alle Anaheimin voittaessa ottelun murskalukemin 7-3.[45] Myös Koivu aloitti kauden lupaavasti merkkauttaen ottelussa kaksi syöttöpistettä.[45] Muutamia otteluita myöhemmin Koivu ja Selänne sijoitettiin yllätyksellisesti eri ketjuihin, ja Anaheimin päävalmentaja Bruce Boudreau sijoitti Koivun joukkueen kolmannen hyökkäysketjun keskushyökkääjäksi Andrew Coglianon ja Daniel Winnikin rinnalle.[46] Ketjumuutos ei vaikuttanut kuitenkaan Koivun otteisiin kaukalossa, sillä 24 runkosarjaottelun jälkeen Koivu oli tehtaillut jo tehopisteet 7+14=21 ja noussut NHL:n suomalaisten pelaajien pistekärjeksi.[46] Koivu pelasi yhtä ottelua vaille täyden runkosarjan eli 47 ottelua ja merkkautti tehopisteet 8+19=27. NHL:n suomalaispelaajien keskinäisessä vertailussa Koivu sijoittui tehopisteiden saralla kolmanneksi Mikko Koivun ja Kimmo Timosen jälkeen, ja kahdeksalla maalillaan hän oli viidenneksi paras suomalainen maalintekijä. Anaheim voitti oman divisioonansa kirkkaasti ja nousi pudotuspeleihin, mikä puolestaan toi Koivulle tauon jälkeen tilaisuuden taistella Stanley Cupin voitosta.[47] Hänen ja Anaheimin tavoitteet mestaruudesta kuitenkin kariutuivat jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Detroit Red Wingsiä vastaan; Anaheim eteni pudotuspelisarjassaan aina ratkaisevaan, seitsemänteen otteluun asti mutta hävisi lopulta lukemin 2-3 kotiareenallaan ja tippui mestaruusjahdista.[48]

Maajoukkue [muokkaa]

Koivu aloituksessa Venäjän Pavel Datsjukia vastaan vuoden 2006 talviolympialaisten välierässä.

Koivu pääsi debytoimaan Suomen jääkiekkomaajoukkueessa vuonna 1994 pelaten sekä Lillehammerin olympiaturnauksessa että MM-turnauksessa Italiassa. Koivu pääsi molemmissa kisoissaan välittömästi mitalikantaan, sillä Lillehammerin olympialaiset tuottivat Koivulle pronssimitalin ja MM-kilpailut hopeaa. Tuolloin Koivu, Turun Palloseurassa hänen kanssaan pelannut Jere Lehtinen sekä Helsingin IFK:n Ville Peltonen pelasivat ensimmäisen kerran samassa hyökkäyskolmikossa, ja vuotta myöhemmin Ruotsissa järjestetyissä MM-kilpailuissa sama kolmikko oli hyvin merkittävässä osassa Suomen edetessä historiansa ensimmäiseen maailmanmestaruuteen. Ruotsia vastaan pelatussa loppuottelussa Peltonen tykitti kypärätempun Koivun merkkauttaessa kaksi syöttöpistettä, ja näin ollen Koivu voitti yhden kevään aikana sekä Suomen mestaruuden että MM-kullan.

Maajoukkuetta edustaessaan Koivu on lähes poikkeuksetta toiminut aina joukkueensa kapteenina. Hän korvasi peliuransa päättäneet Timo Jutilan maajoukkueen kapteenina toimien ensimmäistä kertaa Suomen kapteenina vuoden 1998 talviolympialaisissa Naganossa. Koivu oli turnauksen kärkinimiä tehopistein 2+8=10, ja hän jakoi olympiaturnauksen pistepörssin voiton Teemu Selänteen (4+6=10) kanssa. Hän muodosti tehokkaan hyökkäyskolmikon Selänteen ja Jere Lehtisen kanssa, mutta Selänne loukkaantui turnauksen välierissä ja näin ollen Ville Peltonen nostettiin jälleen Koivun ja Lehtisen rinnalle. Venäjän jääkiekkomaajoukkue sysäsi Suomen turnauksen pronssiotteluun Kanadan jääkiekkomaajoukkuetta vastaan. Koivu syötti ottelussa Lehtisen 2-1-maalin sekä Peltosen iskemän voittomaalin Suomen voittaessa pronssia.[49] Kevään 1998 MM-kilpailuihin Koivu ei päässyt osallistumaan loukkaantumisen vuoksi, mutta vuoden 1999 MM-kilpailuissa Koivu oli loistavassa iskussa; hän voitti turnauksen pistepörssin tehoin 4+12=16 viiden pisteen erolla turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittuun Teemu Selänteeseen, hänet palkittiin turnauksen parhaana hyökkääjänä ja valittiin myös turnauksen tähdistökentälliseen.

Syöpänsä vuoksi Koivu esiintyi seuraavan kerran maajoukkuepaidassa vasta vuoden 2003 MM-kilpailuissa. Tehopistein 1+10=11 Koivu jakoi turnauksen pistepörssin viidennen sijan Selänteen (8+3=11) kanssa, mutta Suomen osalta turnaus oli katastrofaalinen, kun Ruotsi sysäsi kisaisäntänä toimineen Suomen tylysti ulos jatko-otteluista voitettuaan joukkueiden välisen puolivälieräottelun lukemin 6-5. Tämä oli Suomelle todellinen katastrofi, sillä joukkue oli johtanut ottelua jo lukemin 1-5 ennen kuin Ruotsi nousi rinnalle ja lopulta ohi kaksi maalia tehneen Peter Forsbergin johdolla.[50] Vuoden 2004 maailmancupissa Koivu joutui joukkueineen nielemään jälleen katkeran tappion Kanadan voittaessa loppuottelun numeroin 3-2.

Vuonna 2006 Koivu koki kenties yhden uransa katkerimmista tappioista. Loistavasti Torinon talviolympialaisissa kiekkoillut Suomi eteni puhtaasti ilman tappioita aina loppuotteluun, jossa Ruotsi voitti äärimmäisen tiukan ottelun päätteeksi olympiakultaa. Vaikka Montréal ei kyseisellä kaudella selviytynyt NHL:n pudotuspeleihin, Koivu kieltäytyi kutsusta MM-kilpailuihin samana keväänä. Olympialaisten yhteydessä Koivu valittiin myös Kansainvälisen olympiakomitean urheilijakomissioon.[51] Koivu sai äänestyksessä 412 ääntä, mikä oli koko äänestyksen toiseksi suurin äänimäärä.[51] Ainoastaan maastohiihtäjä Beckie Scott sai enemmän ääniä kuin Koivu.[51] Äänestämään olivat oikeutettuja kaikki olympiakisoihin osallistuneet urheilijat, joista 2 003 käytti äänioikeuttaan. Koivun kahdeksanvuotinen pesti KOK:ssa käynnistyi 26. helmikuuta 2006, ja hän on ainoa jääkiekkoilija tämän hetken komissiossa.[51] Olympiakomitean jäsenenä Koivu pääsi myös kantamaan olympiatulta ennen Lontoossa järjestettyjen vuoden 2012 kesäolympialaisten alkua.[52]

Vuoden 2008 MM-kilpailuihin polvivammansa jälkeen. Kyseisissä MM-kilpailuissa Suomen kapteenina toimi Ville Peltonen, ja Koivu mainitsi kisoihin saapuessaan ettei tahtoisi viedä kapteenin tehtävää Peltoselta, vaikka sitä hänelle tarjottaisiinkin.[53] Kisojen kuudessa pelaamassaan ottelussa Koivu merkkautti kolme syöttöpistettä ja Suomi saavutti kisoissa pronssimitalin. Maajoukkueen pronssijuhlien yhteydessä Koivu mainitsi haastattelussa olevansa kiinnostunut maajoukkueessa pelaamisesta myös vuoden 2010 talviolympialaisissa.[54] Maajoukkueen päävalmentajaksi saapunut Jukka Jalonen kutsui Koivun olympiaturnauksen kokoonpanoon, ja neljänsissä olympiakisoissaan Koivu saalisti niin ikään neljännen mitalinsa Suomen kukistaessa kisojen pronssiottelussa Slovakian jääkiekkomaajoukkueen numeroin 5-3.[55]

Vancouverin olympialaisten päätyttyä Koivu ei ole pelannut otteluakaan maajoukkueessa. Hän on maininnut, ettei myöskään ole tehnyt päätöstä maajoukkueuransa päättämisestä,[56] ja hän on myös kertonut olevansa innokas palaamaan maajoukkueeseen jälleen vuoden 2014 talviolympialaisiin.[56]

Pelitapa ja pelaajakuva [muokkaa]

Koivu tunnetaan taitavana pelinrakentajana ja joukkueelleen tärkeänä johtajana sekä kaukalossa että sen ulkopuolella.[2] Muun muassa Koivun kanssa pitkän yhteisen uran maajoukkueessa luonut Jere Lehtinen on todennut että "Suomen voittaessa maailmanmestaruuden Koivu oli maailman paras keskushyökkääjä".[57] Koivu tunnetaan sekä seura- että maajoukkuetasolla esikuvallisena, rohkeana ja periksiantamattomana pelaajana minkä johdosta hän kuuluu useimmiten seuransa kapteenistoon ja johtaviin pelaajiin.[58]

Koivu ei ole koskaan ollut joukkueensa paras maalintekijä, vaan hän on nimenomaan aina pyrkinyt luomaan maalintekomahdollisuuksia hyökkäysketjunsa muille jäsenille itsensä sijaan. Hänen uransa suurin maalimäärä, 27 osumaa, syntyi hänen viimeisellä kaudellaan Turun Palloseurassa. Hänen NHL-uransa suurin yhden kauden maalilukema on 22 kun taas 17 kautta kestäneellä NHL-urallaan hän on ylittänyt 30 maalisyötön rajan kaksitoista kertaa ja jäänyt alle 20 maalisyötön ainoastaan kolme kertaa; kausilla 1999-2000, 2012-2013 ja 2001-2002 jolloin hän kiekkoili ainoastaan kolmessa ottelussa.

Koivun uraa ovat varjostaneet lukuisat eri loukkaantumiset ja loukkaantumisherkkyys on ainoa seikka, joka voitaneen lukea Koivun ainoaksi heikkoudeksi pelaajana.[2] Tulokaskautensa 1995-1996 jälkeen Koivu on pelannut NHL:ssä täyden runkosarjan ainoastaan yhden kerran, kaudella 2002-2003.

Perhe [muokkaa]

Koivun vanhemmat ovat Tuire ja Jukka Koivu.[59] Jukka on tunnettu jääkiekkovalmentaja ja -vaikuttaja, ja hän on muun muassa toiminut Turun Palloseuran päävalmentajana vuosina 2003-2005 sekä vuonna 2011.[60] Myös Sakun pikkuveli Mikko Koivu on ammattilaisjääkiekkoilija, ja hän on NHL-seura Minnesota Wildin kapteeni ja jääkiekon maailmanmestari vuoden 2011 MM-kilpailuista. Saku ja Mikko tekivät jääkiekon historiaa 30. lokakuuta 2008 pelatussa ottelussa, kun Minnesota kohtasi Montréalin; Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun eurooppalainen veljespari kohtasi toisensa NHL:ssä omien joukkueidensa kapteeneina.[24] Heillä on myös vuonna 1973 syntynyt velipuoli.[61]

Koivu kihlautui Hanna Norion kanssa vuonna 2001 Kakskerrassa, ja heidät vihittiin kesällä 2002.[59][62] Pariskunnan esikoistytär Ilona syntyi loppuvuonna 2004,[62] ja heidän toinen lapsensa, poika Aatos syntyi kesäkuussa 2006.[63][64]

Ammattilaisuran tilastot [muokkaa]

Seuraura [muokkaa]

    Runkosarja   Pudotuspelit   Palkinnot
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM            
1992–1993 Turun Palloseura SML 46 3 7 10 28 11 3 2 5 2 Kanada-malja
1993–1994 Turun Palloseura SML 47 23 30 53 42 11 4 8 12 16
1994–1995 Turun Palloseura SML 45 27 47 74 73 13 7 10 17 16 Kanada-malja Lasse Oksanen -palkinto Ykköstähdistö
1995–1996 Montréal Canadiens NHL 82 20 25 45 40 6 3 1 4 8
1996–1997 Montréal Canadiens NHL 50 17 39 56 38 5 1 3 4 10
1997–1998 Montréal Canadiens NHL 69 14 43 57 48 6 2 3 5 2
1998–1999 Montréal Canadiens NHL 65 14 30 44 38 -- -- -- -- --
1999–2000 Montréal Canadiens (C) NHL 24 3 18 21 14 -- -- -- -- --
2000–2001 Montréal Canadiens (C) NHL 54 17 30 47 40 -- -- -- -- --
2001–2002 Montréal Canadiens (C) NHL 3 0 2 2 0 12 4 6 10 4 Bill Masterton Memorial Trophy
2002–2003 Montréal Canadiens (C) NHL 82 21 50 71 72 -- -- -- -- --
2003–2004 Montréal Canadiens (C) NHL 68 14 41 55 52 11 3 8 11 10
2004–2005 Turun Palloseura SML 20 8 8 16 28 6 3 2 5 30
2005–2006 Montréal Canadiens (C) NHL 72 17 45 62 70 3 0 2 2 2
2006–2007 Montréal Canadiens (C) NHL 81 22 53 75 74 -- -- -- -- --
2007–2008 Montréal Canadiens (C) NHL 77 16 40 56 93 7 3 6 9 4
2008–2009 Montréal Canadiens (C) NHL 65 16 34 50 44 4 0 3 3 2
2009–2010 Anaheim Ducks (A) NHL 71 19 33 52 36 -- -- -- -- --
2010–2011 Anaheim Ducks (A) NHL 75 15 30 45 36 6 1 6 7 6
2011–2012 Anaheim Ducks (A) NHL 74 11 27 38 50 -- -- -- -- --
2012-2013 Anaheim Ducks (A) NHL 47 8 19 27 18 7 1 2 3 6
4 kautta YHTEENSÄ SML 158 61 92 153 165 41 17 22 39 64
17 kautta YHTEENSÄ NHL 1059 244 559 803 763 67 18 40 58 54

Kansainvälinen ura [muokkaa]

Arvokisat
Sijoitus Vuosi Joukkue Turnaus O M S Pist. RM
2. 1994 Suomi MM-kilpailut 8 5 6 11 2
3. 1994 Suomi olympialaiset 8 4 3 7 12
1. 1995 Suomi MM-kilpailut 8 5 5 10 18
5. 1996 Suomi maailmancup 4 1 3 4 4
3. 1998 Suomi olympialaiset 6 2 8 10 4
2. 1999 Suomi MM-kilpailut 10 4 12 16 4
5. 2003 Suomi (C) MM-kilpailut 7 1 10 11 4
2. 2004 Suomi (C) maailmancup 6 3 1 4 2
2. 2006 Suomi (C) olympialaiset 8 3 8 11 12
3. 2008 Suomi (A) MM-kilpailut 6 0 3 3 4
3. 2010 Suomi (C) olympialaiset 4 0 2 2 6

Palkinnot ja saavutukset [muokkaa]

Jääkiekon SM-liiga [muokkaa]

NHL [muokkaa]

Maajoukkue [muokkaa]

Muita palkintoja [muokkaa]


Lähteet [muokkaa]

  1. ↑ a b c d Saku Koivu siirtyy Anaheimiin 8.7.2009. Ilta-Sanomat. Viitattu 11.1.2013.
  2. ↑ a b c d e f g Saku Koivu - Anaheim - NHL Jatkoaika.com. Viitattu 22.1.2013.
  3. ↑ a b c d Montreal ei tarjonnut Saku Koivulle jatkoa 2.7.2009. Turun Sanomat. Viitattu 5.5.2013.
  4. ↑ a b c d e Saku Koivun silmä vakavassa vaarassa 28.4.2006. Iltalehti. Viitattu 11.3.2012.
  5. ↑ a b NHL jakoi palkintonsa: Koivulle King Clancy Trophy 15.6.2007. Jatkoaika.com. Viitattu 11.1.2013.
  6. ↑ a b c d Nuortennetin idolikortit - Saku Koivu Nuortennetti. Viitattu 22.1.2013.
  7. ↑ Jari Kurri -palkinto Jääkiekon SM-liiga. Viitattu 22.1.2013.
  8. ↑ Veli-Pekka Ketola -palkinto Jääkiekon SM-liiga. Viitattu 22.1.2013.
  9. ↑ Lasse Oksanen -palkinto Jääkiekon SM-liiga. Viitattu 22.1.2013.
  10. ↑ a b c d e Saku Koivun ja Montréalin 16 vuoden taival. Ilta-Sanomien urheiluliite, 2009, nro 3.7., s. 3.
  11. ↑ a b Saku Koivu NHL:n tähdistöotteluun 17.1.2003. Kaleva. Viitattu 23.1.2013.
  12. ↑ a b Saku Koivun syöpä ei pahinta laatua 13.9.2001. Ilta-Sanomat. Viitattu 21.1.2013.
  13. ↑ a b c d Saku Koivu palaa NHL-peleihin ensi yönä 9.4.2002. Kaleva. Viitattu 21.1.2013.
  14. ↑ Saku Koivu: "Syöpädiagnoosi oli valtava sokki" 7.10.2011. MTV3. Viitattu 21.1.2013.
  15. ↑ a b Koivu vs. Cancer 20.3.2002. ESPN. Viitattu 21.1.2013. (englanniksi)
  16. ↑ Koivu jää pois tähdistöottelusta 28.1.2003. Kaleva. Viitattu 23.1.2013.
  17. ↑ a b Kausi 2003-04: Canadiensissa on suunnattu katseet tulevaisuuteen 7.10.2003. Jatkoaika.com. Viitattu 21.1.2013.
  18. ↑ a b Saku Koivun polvi vääntyi Kaleva. Viitattu 21.1.2013.
  19. ↑ a b Saku Koivun polvivamma pelättyä lievempi 3.3.2005. Turun Sanomat. Viitattu 21.1.2013.
  20. ↑ Saku Koivun silmä leikattiin 8.5.2006. Jatkoaika.com. Viitattu 11.1.2013.
  21. ↑ a b Saku Koivulle uran 500. tehopiste 10.1.2007. Ilta-Sanomat. Viitattu 11.1.2013.
  22. ↑ Saku Koivu johti joukkonsa voittoon Phoenixistä 19.10.2008. Yleisradio. Viitattu 23.1.2013.
  23. ↑ Saku Koivulle 600. tehopiste 22.10.2008. Turun Sanomat. Viitattu 1.5.2013.
  24. ↑ a b c Isoveli juhli kapteeni-Koivujen taistelussa 01.11.2008. Yleisradio. Viitattu 13.4.2009.
  25. ↑ Saku Koivu kuudenneksi Montrealin syöttölistalla 14.2.2012. Ilta-Sanomat. Viitattu 23.1.2013.
  26. ↑ TOP 10: Suomalaispelaajat ilman Stanley Cupia 17.6.2011. MTV3. Viitattu 23.1.2013.
  27. ↑ Saku Koivu Anaheimin kapteenistoon 2.10.2009. Iltalehti. Viitattu 1.5.2013.
  28. ↑ Teemu Selänteen leuka murtui 14.1.2010. Yleisradio. Viitattu 1.5.2013.
  29. ↑ a b Nyt loukkaantui myös Saku Koivu 15.1.2010. Ilta-Sanomat. Viitattu 11.1.2013.
  30. ↑ Saku Koivu vielä kaksi kautta Anaheim Ducksissa 2.7.2010. Iltalehti. Viitattu 11.1.2013.
  31. ↑ a b c Selänne ja Koivu kurittivat Nashvilleä 8.11.2010. Yleisradio. Viitattu 11.1.2013.
  32. ↑ a b c Saku Koivulla tunteikas paluu Montrealiin 23.1.2011. Iltalehti. Viitattu 11.1.2013.
  33. ↑ Anaheimin tuska kasvaa, Saku Koivu loukkaantui 9.12.2011. Helsingin Sanomat. Viitattu 1.5.2013.
  34. ↑ a b Nyrhinen, Matti: Koivu palasi tehokkaasti - Anaheimin vuosi päättyi tutusti 1.1.2012. MTV3. Viitattu 11.1.2013.
  35. ↑ a b c Koivu teki hattutempun Selänteen juhlapelissä 11.1.2012. Yleisradio. Viitattu 11.1.2013.
  36. ↑ Saku Koivu laukoi NHL-uransa toisen hattutempun 11.1.2012. Helsingin Sanomat. Viitattu 11.1.2013.
  37. ↑ a b Takala, Kalle: Saku Koivu pelaa 1000. NHL-ottelunsa 12.3.2012. Ilta-Sanomat. Viitattu 11.1.2013.
  38. ↑ a b Selänne ohitti Kurrin, Koivulle 1000. peli 13.3.2012. Yleisradio. Viitattu 11.1.2013.
  39. ↑ a b c Pilvinen, Sami: Saku Koivulle vuoden jatkosopimus 10.5.2012. Iltalehti. Viitattu 11.1.2013.
  40. ↑ NHL-runkosarjaan 48 vai 50 ottelua? 7.1.2013. MTV3. Viitattu 11.1.2013.
  41. ↑ Saarinen, Ossi: Saku Koivu tulossa Turkuun 7.12.2012. Yleisradio. Viitattu 11.1.2013.
  42. ↑ Ampuja, Eetu: Saku Koivu treenasi Turussa - "Huomenna annetaan jo kovuutta" 10.12.2012. Ilta-Sanomat. Viitattu 11.1.2013.
  43. ↑ Saarinen, Ossi: Toivo NHL-kauden alkamisesta kasvaa - Saku Koivu palaa Amerikkaan 4.1.2013. Viitattu 11.1.2013.
  44. ↑ Kunnas, Kasperi: NHL:n työsulku päätökseen! 6.1.2013. MTV3. Viitattu 11.1.2013.
  45. ↑ a b Kunnari, Timo: Koivu alusti kaksi komeaa maalia: "Sovimme että yksi menee maalille" 20.1.2013. MTV3. Viitattu 20.1.2013.
  46. ↑ a b Tuominen, Pasi: Saku Koivulla lentokeli! 10.3.2013. Iltalehti. Viitattu 12.3.2013.
  47. ↑ Nyrhinen, Matti: Koivulla viimein mahdollisuus: "Tämä minulta on puuttunut koko uran ajan" 30.4.2013. MTV3. Viitattu 1.5.2013.
  48. ↑ Nyrhinen, Matti: Filppula iski Anaheimin kesälomalle – Selänteen viimeinen? 13.5.2013. MTV3. Viitattu 13.5.2013.
  49. ↑ Lindfors, Jukka: Suomi löi NHL-tähdet Naganossa 23.4.2007. Yleisradion Elävä arkisto. Viitattu 22.1.2013.
  50. ↑ Lindfors, Jukka: Kiekkohistoriaa 1991-2003 25.4.2007. Yleisradion Elävä arkisto. Viitattu 22.1.2013.
  51. ↑ a b c d Saku Koivu valittiin KOK:n urheilijakomissioon 23.2.2006. Suomen olympiakomitea. Viitattu 22.1.2013.
  52. ↑ Saku Koivu kantoi olympiasoihtua Lontoossa 24.7.2012. Yleisradio. Viitattu 23.1.2013.
  53. ↑ Kulmala, Ilkka: Koivu ei halua kapteeniksi 7.5.2008. Keskisuomalainen. Viitattu 22.1.2013.
  54. ↑ Saku Koivu tyrkyllä Vancouveriin 30.7.2008. Yleisradio. Viitattu 22.1.2013.
  55. ↑ Saku Koivu haluaa pronssin 27.2.2010. Yleisradio. Viitattu 22.1.2013.
  56. ↑ a b Takala, Kalle: Koivu ei jätä Leijonia - hinkuu jo olympiajäille 30.3.2012. Ilta-Sanomat. Viitattu 22.1.2013.
  57. ↑ Yli-Ojanperä, Elina: Tupun, Hupun ja Lupun unelmaketju 7.5.2007. Yleisradion Elävä arkisto. Viitattu 11.5.2013.
  58. ↑ Yli-Ojanperä, Elina: Kaukalokapteeni Saku Koivu 21.2.2005. Yleisradion Elävä arkisto. Viitattu 11.5.2013.
  59. ↑ a b Vaalisto, Heidi: Sarasvuo sijoitti miljoonan vuokra-asuntoihin 26.1.2009. Taloussanomat. Viitattu 22.1.2013.
  60. ↑ Herättääkö Jukka Koivu TPS:n 25.1.2011. Ilta-Sanomat. Viitattu 22.1.2013.
  61. ↑ Mikko ja Saku Koivulla vaiettu velipuoli 17.6.2011. MTV3. Viitattu 22.1.2013.
  62. ↑ a b Saku Koivusta tulee isä 23.4.2004. Turun Sanomat. Viitattu 22.1.2013.
  63. ↑ Kunnari, Timo: Saku juhli lastensa kanssa 18.5.2008. Iltalehti. Viitattu 22.1.2013.
  64. ↑ Saku Koivun poika ihastutti – jäällä isänsä kanssa 10.4.2013. MTV3. Viitattu 1.5.2013.
  65. ↑ Tälle huikealle listalle liitettiin Mikael Granlundin nimi - Vuoden jääkiekkoilijat 1948-2011 16.1.2012. Leijonat.fi. Viitattu 11.5.2013.
  66. ↑ Mikko Koivulle merkittävä kiekkopalkinto 6.5.2012. Leijonat.fi. Viitattu 11.5.2013.

Aiheesta muualla [muokkaa]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saku Koivu.
Suomen joukkue – Jääkiekon MM-kilpailut 1995

2 Kiprusoff | 3 Nummelin | 4 Hämäläinen | 5 Jutila (C) | 6 Niinimaa | 8 Ojanen (A) | 9 Keskinen | 11 Koivu (A) | 13 Palo | 14 Helminen | 15 Törmänen | 16 Peltonen | 20 Lehtinen | 21 Ylönen | 23 Virta | 24 Kapanen | 26 Strömberg | 27 Lehterä | 30 Tammi | 31 Sulander | 35 Myllys | 40 Nieminen | 52 Summanen | Valmentaja Lindström

Suomen joukkue – Jääkiekon MM-kilpailut 2008

4 Koistinen | 6 Väänänen | 7 Niemi | 8 Selänne | 9 M. Koivu | 10 Pirnes | 11 S. Koivu | 12 O. Jokinen | 15 Ruutu | 16 Peltonen | 18 Hyvönen | 19 Luoma | 20 Bergenheim | 21 Niskala | 23 Hahl | 27 Jokela | 31 Rämö | 32 Bäckström | 33 Salmela | 35 Vehanen | 36 J. Jokinen | 37 Pyörälä | 38 Pihlström | 39 Kapanen | 40 Lepistö | Valmentaja Shedden

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Saku_Koivu&oldid=13270629