Sinko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yhdysvaltalainen kevyt kertasinko M72 LAW, joka Suomessa tunnetaan paremmin nimellä 66 KES 75.

Sinko on rekyylitön pääsääntöisesti panssarintorjuntaan tarkoitettu ampuma-ase. Nimitystä käytetään useista eri tavalla toimivista aseista. Kaikkien sinkoaseiden yhteispiirre on alusta asti ollut ontelopanosten käyttö panssarin läpäisyyn. Useilla singoilla voi ampua myös muita erilaisia kranaatteja kuten asutuskeskustaistelussa sekä linnoitteiden tuhoamisessa ampumatarvikkeina ovat esimerkiksi sirpale- ja miinakranaatti sekä termobaarinen kranaatti. Tykistä sinko eroaa siten, että laukaisulaite on kevytrakenteinen, yleensä kädessä pidettävä ja ammus liikkuu siksi omalla voimallaan. Rakettitoimisista singoista käytetään lyhennettä RPG (ven. Rutšnoi Protivotankovyi Granatomet, engl. Rocket Propelled Grenade).

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalaisia bazookamiehiä Korean sodassa
Kanadalaiset sotilaat käyttävät PIATia
Suomalaiset varusmiehet siirtävät raskasta sinkoa

Sinkojen kehitys alkoi toisen maailmansodan aikaisesta saksalaisesta panssarinyrkistä (Panzerfaust), ja panssarikauhusta (Panzerschreck). Panzerfaust oli yksinkertainen putki, josta ammus laukaisiin mustaruutipanoksella ja raketti vei sen kohteeseen. Panssarikauhu taas oli uudelleen ladattavaa mallia. Liittoutuneiden vastaavia aseita olivat yhdysvaltalainen Bazooka (virallisesti Rocket Launcher M1) ja brittiläinen PIAT (Projector, Infantry, Anti-Tank). PIATissa kranaatti laukaistiin jousella ja raketti syttyi lennon aikana.

Kuuluisa RPG-7 otettiin puna-armeijan käyttöön 1961. Siinä kranaatti lähtee aseesta rekyylittömällä laukauksella ja raketin matkamoottori syttyy kymmenen metrin lennon jälkeen.

Kuuluisimpia moderneja sinkoaseita ovat venäläisen RPG-sarjan lisäksi yhdysvaltalainen kevyt kertasinko M72 LAW ja ruotsalainen M3 Carl Gustav. Niiden tehokas kantama on 50–300 metriä säästä ja ammustarvikkeesta riippuen.

Käyttöperiaatteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singot ovat nykyään jalkaväen perusaseistusta, jolla se kykenee toimimaan panssaroituja ajoneuvoja ja esimerkiksi pesäkkeitä vastaan. Singoilla ammutaan maaten tai muuten alhaisessa painopisteessä. Sinkoja käytetään yleensä taistelupareittain ampuja-tähystäjä periaatteella ja sinkoja/ammuksia voidaan tarvita useampia maalin tuhoamiseen. Tehokkaan vastatoiminnan takia sinkojen käyttö edellyttää hyvää maaston käyttöä, suojautumista, useita valmisteltuja asemia ja nopeaa asemanvaihtoa.

Kaikkien sinkojen laukaisuääni on lisäksi erittäin voimakas, raskaan singon verrattavissa tykkiin, mikä tekee ampumisesta erittäin epämiellyttävää. Laukauksen ääni ja sen aiheuttama pöllähdys ja hitaasti lentävän rakettiammuksen lentorata paljastaa ampujan. Ampujien suojaksi on Suomessa kehitetty aidon singon laukausta matkivan efektin tuottava hämäyspanos: tällöin vihollista kuormitetaan useilla havainnoilla, jotka vaikeuttavat oikean singon laukauksen erottamista.

Sinkotyyppejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kevyet kertasingot ovat yksinkertaisia jokaisen sotilaan aseita. Kertasingoissa on molemmista päistään avoin putki, yleensä lasikuitua, josta ammus lähtee liikkeelle raketin voimalla. Laukaus on rekyylitön ja tuottaa vaarallisen tuli- ja kaasusuihkun aseen taakse. Laukaisun jälkeen sinko hylätään, tai se on palautettava ladattavaksi. Useimmat niistä eivät läpäise uusimpia taistelupanssarivaunuja edestä, mutta ovat tehokkaita muita panssaroituja ajoneuvoja, kuten rynnäkköpanssarivaunuja, vastaan.

Kevyt sinko on suhteellisen käyttökelpoinen panssarintorjunta-ase: 100 metrin matkalta kokenut ampuja voi saada useita laukauksia halkaisijaltaan 20–30 sentin maaliin. Toisaalta aseen kantomatka on varsin lyhyt, käytännössä paikallaan olevaan maaliin noin 200–250 metriä, liikkuvaan 100–150 metriä. Singon ammuksen lentorata on voimakkaan kaareva ja tämä haittaa singon käyttöä esimerkiksi puustoisessa maastossa. Lisäksi voimakas takaliekki (useita metrejä) rajoittaa usein singon käyttöä suljetussa tilassa, mutta on myös sinkomalleja joilla voidaan ampua ahtaasta tilasta.

Erotukseksi kertasingosta jotkut singot ovat laukauksen jälkeen ladattavissa toistuvasti uudella ammuksella. Tällaiseen sinkoon kuuluu metallinen putki, seula, laukaisulaite ja tähtäinkaukoputki. Seula on kartiomainen, rei'itetty putkeen sisälle kiinnitetty suppilo. Seulan tehtävä on luoda vastapaine, jotta putkesta lähtevä ammus ei veisi sinkoa mukanaan. Silti kevyt sinko liikkuu eteenpäin, ”nyökkää” ammuttaessa. Jos seula tukkeutuu edes osittain, sinko käyttäytyy rekyyliaseen tavoin.

Raskaita sinkoja käyttävät panssarintorjuntaan erikoistuneet joukot. Raskaita sinkoja käytetään ennen kaikkea taistelupanssarivaunuja vastaan. Raskas sinko voi olla kertasinko, mutta sen kaliiperi ja panssarinläpäisy ovat suuremmat kuin kevyillä singoilla.

Raskas sinko voi olla tyypiltään myös rekyylitön tykki (RCL, englannista recoilless rifle), jossa ammus lähtee putkesta kuten tykissä, eikä siinä välttämättä ole rakettimoottoria. Osa ruudin palokaasuista ohjataan aseen taakse, jolloin rekyyli vaimenee olemattomaksi. Tällaisia raskaita sinkoja ovat muun muassa yhdysvaltalainen M40 ja suomalainen 95 S 58–61, ”Musti”. Ase on kiinnitetty painonsa vuoksi usein ajoneuvoon kuten jeeppiin. Monissa länsimaissa tällaiset raskaat singot on korvattu ohjuksilla. Raskas sinko tosin on saanut uutta suosiota sen monipuolisten ja ennen kaikkea halpojen ampumatarvikkeiden vuoksi: ohjuslaukaukset ovat kalliita ja asutuskeskustaisteluissa niiden käyttökelpoisuus on siksi rajallinen. Raskas sinko on myös mahdollista asentaa avolavapakettiauton lavalle tai pikaveneen kannelle, ja näin saada aikaan nopea taisteluajoneuvo.

Suomen puolustusvoimien sinkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen armeijassa käytössä ovat:

  • Kevyt kertasinko 66 KES 88 (yhdysvaltalainen M72 LAW, valmistettu lisenssillä Norjassa) (tehokas ampumaetäisyys 25–300 m)
  • Raskas kertasinko 112 RsKes APILAS (ranskalainen Armor-Piercing Infantry Light Arm System) (tehokas ampumaetäisyys 25–350 m)
  • Raskas sinko 95 S 58–61, ”Musti” (tehokas ampumaetäisyys: liikkuva maali 700 m ja paikallaan oleva 1 000 m)

Käytöstä poistuneita sinkoja

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Erkki Käkelän kirja Marskin panssarintuhoojat (ISBN 951-0-24638-7) kertoo suomalaisen panssarintorjunnan teoriasta ja käytännöstä vuosina 1917–1945.
  • Terry J. Ganderin kirja The Bazooka (ISBN 1-902616-15-4) kertoo liittoutuneiden ja akselivaltojen singoista ja niiden ammustarvikkeista toisen maailmansodan aikana.
  • Panssarintorjuntaohjesääntö I osa (PstO I): Kevyt sinko. N:o 2121/Ohjeststo/8b. Helsinki 1960

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta M72 LAW.