Panssarinyrkki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Panssarinyrkkejä Helsingin sotamuseossa
Panssarinyrkki ja panssarikauhun ammus
Panssarinyrkeillä aseistettuja suomalaissotilaita ohittamassa rynnäkkötykin tuhoamaa T-34-panssarivaunua Tali-Ihantalassa vuonna 1944.

Panssarinyrkki (saks. Panzerfaust) oli saksalainen toisen maailmansodan aikainen kevyt kertasinko. Aseen eri versioita valmistettiin miljoonittain, ja myös suomalaisilla oli jatkosodassa käytössä saksalaisten toimittamia panssarinyrkkejä. Bazookan ja Panssarikauhun ohella panssarinyrkki on nykyisten sinkoaseiden edeltäjä.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panssarinyrkki oli yhden miehen ase, joka muodostui putkesta ja putken päässä olevasta ammuksesta. Ammuksessa oli kiinteäpolttoaineinen raketti, joka lennätti ammuksen muutaman kymmenen sekuntimetrin nopeudella kohteeseensa. Sytytin räjäytti panoksen, joka muotoutui kuumaksi metallisuihkuksi, jonka nopeus oli 8 000 metriä sekunnissa ja joka porautui panssarivaunun panssarin läpi ja kuumuudellaan aiheutti vaunun sisällä vaurioita ja mahdollisesti sen omien ampumatarvikkeiden räjähdyksiä. Aseen vaikutus ei siis perustunut iskuenergiaan, vaan suunnattuun räjähdysvaikutukseen. Toisen maailmansodan aikana panssarinyrkillä oli mahdollista tuhota kaikki rintamakäytössä olevat panssarivaunutyypit. Taktisesti aseen suurin ongelma oli ammuksen alhaisen lähtönopeuden aiheuttama lyhyt ampumaetäisyys ja ampujan suojattomuus. Kehittyneimmän mallin ampumaetäisyys oli 125 metriä, mutta esimerkiksi tyyppi 30:n kantama oli vain noin 30 metriä.

Ase painoi noin viisi kiloa, mistä ammuksen paino oli noin kolme kiloa. Ammuksen halkaisija oli 150 mm. Panssarinyrkki oli halpa massa-ase, vuonna 1944 valmistusmäärä oli yli viisi miljoonaa.

Putken takapäästä purkautuvien ammuksen raketin kuumien palokaasujen vuoksi putken takana täytyi olla useita metrejä vapaata tilaa.

Käyttö Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikkiaan Saksasta ostettiin Suomeen 1944 yli 25 000 panssarinyrkkiä. Alku ei sujunut aivan ongelmitta, sillä kaikki käyttöohjeet olivat saksaksi, ja uusi ase oli joukoille outo. Hämmennystä aiheutti esimerkiksi se, että putken reikäpää piti suunnata kohteesta poispäin. Saksan kielen taitajat tai tekniikkaa ymmärtävät oivalsivat melko nopeasti, miten ase toimi ja miten sillä piti tähdätä. Aseen perässä oleva tulisuihkusta varoittava ilmoitus jäi joskus huomioimatta, jolloin ampujan takana oleva loukkaantui, tai aseen käyttäjä loukkasi itsensä, jos hän sattui pitämään putken perää olkapäätään vasten, tai takana oli kiinteä este.

Suomen käytössä oli kesällä 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen torjunnassa panssarinyrkistä useimmiten tyyppi 30, jonka läpäisykyky suorassa kulmassa oli noin 200 mm ja kantama vain noin 30 metriä. Ase siis piti laukaista huomattavan läheltä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hogg, Ian: Twentieth-Century Artillery, Grange Books, 2000, ISBN 1-84013-315-5
  • Pohjamo, Eino: Ihantalan murskattu teräs, Karisto, 1981, ISBN 951-23-1811-3
  • Itsenäisyyden puolustajat, Sodan taisteluja 2, Jatkosota. Ari Raunio, Juri Kilin, Weilin+Göös, 2005 ISBN 951-593-927-5

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]