T-34

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
T-34-76A
T-34 Model 1940.jpg
esisarjan A-34-prototyyppivaunu
Pituus
– putki edessä 5,92 m
– pelkkä runko 6,68 m
Leveys 3,00 m
Korkeus 2,45 m
Taistelupaino 30,9 t
Telaketjut 500 mm
Maksiminopeus
– tiellä 55 km/h
– maastossa 30 km/h
Toimintasäde 300 km tiellä
Pääase 76,2 mm L-11-panssarivaunukanuuna
Muu aseistus 2 x 7,62 mm DT-pikakivääriä
Panssarointi 45 mm
Moottori V-2-34 V-12 Diesel 38,88l
500 hv
373 kW
Miehistö 4, johtaja/lataaja, ajaja, ampuja, radiomies/kk-ampuja
Valmistusmaa Neuvostoliitto
T-34-85
S2020016.JPG
T-34-85
Pituus
– putki edessä 8,15 m
– pelkkä runko ? m
Leveys 3,00 m
Korkeus 2,74 m
Taistelupaino 35 t
Telaketjut 500 mm
Maksiminopeus
– tiellä 55 km/h
– maastossa 30 km/h
Toimintasäde 300 km tiellä
Pääase 85 mm D-15T-panssarivaunukanuuna
Muu aseistus 2 x 7,62 mm DT-pikakivääriä
Panssarointi 75 mm keula muuten 35-65
Moottori V-2-34 V-12
500 hv
373 kW
Miehistö 5: johtaja, lataaja, ajaja, ampuja, radiomies/kk-ampuja
Valmistusmaa Neuvostoliitto

T-34 (lyhennys sanasta танк-34) on neuvostoliittolainen keskiraskas panssarivaunu, jonka valmistus alkoi 1940. T-34 oli neuvostojoukkojen pääkalustoa läpi toisen maailmansodan ja sitä käytettiin laajasti sen jälkeenkin.

T-34:ään saatiin vaikutteita 1930-luvun BT-sarjan vaunuista. Nopeat BT-vaunut olivat kevyesti panssaroituja ja aseistettuja, ne perustuivat yhdysvaltalaisen suunnittelijan J. Walter Christien vaunuihin. Kyseiset vaunut myytiin Neuvostoliittoon koska Yhdysvaltain armeija kieltäytyi ostamasta niitä. T-34-vaunussa käytettiin Christie-tyyppistä ratkaisua jousituksessa: jokaisen telapyörän vaappuvivussa oli rungon sisällä oma pystysuunnassa oleva kierrejousensa, paitsi etummaisissa telapyörissä, joissa oli kaksi kierrejousta sisäkkäin. Christien peruja oli myös telapyörästön toteuttaminen suurilla alatelapyörillä ilman ylätelapyöriä, muuten vaunu oli täysin uutta suunnittelua. Uuden muotoilun lisäksi vaunussa oli voimakas V-12 diesel ja maastokelpoiset leveät telaketjut, mikä teki siitä erittäin vaarallisen vastustajan, joka ei syttynyt helpolla tuleen.

T-34:n kehitys alkoi 1936 Stalinin mahtikäskyllä ja prototyyppi valmistui 1939. Sarjatuotanto alkoi kesällä 1940. T-34 oli tarkoitettu korvaamaan keskiraskas T-28-vaunu. Valmistuessaan siinä yhdistyi paras olemassa ollut panssarointi, liikkuvuus ja tulivoima. T-34 oli nopea rakentaa ja helppo huoltaa kentällä. Kaiken kaikkiaan se oli ilmestyessään rintamalle uudenaikaisin ja tehokkain panssarivaunu. T-34:n taistelukykyä haittasi pieni kahden miehen torni. Vaununjohtajan näkökenttä oli rajoitettu ja johtajan täytyi myös toimia ampujana, tosin miehistöä lisättiin myöhemmin viiteen. Radioita ei ollut paitsi komentovaunuissa. Taistelussa osastoa täytyi johtaa käsimerkeillä.

Ensimmäinen malli oli aseistettu 76,2 mm L-11-tykillä. Lisänä oli kaksi 7,62 mm DT-pikakivääriä. Lyhytputkinen L-11-tykki vaihdettiin jo vuonna 1941 valmistuneissa vaunuissa pidempiputkiseen, mutta samankaliiperiseen F-34-malliin. Operaatio Barbarossan alkaessa T-34 yllätti saksalaiset, joiden yleisin pst-tykki, 37 mm:n PaK 36, ei kyennyt läpäisemään T-34:n panssarointia. PaK 38 (50 mm) pystyi lyhyiltä etäisyyksiltä läpäisyyn mutta oli aluksi harvinainen. Sodan alkaessa vain joka kymmenes Neuvostoliiton vaunuista oli T-34-mallia, mutta 1943 puoleenväliin mennessä jo 50–60 %. T-34:n korvattua vanhemmat mallit sen vastineeksi suunniteltu saksalainen Panther ilmestyi taistelukentille. Sitä vastaan suunnattiin Josif Stalin -panssarivaunut.

Myöhään vuonna 1943 T-34:stä alettiin valmistaa mallia T-34-85, jossa oli uusi isompi kolmen miehen torni ja ensimmäistä kertaa erillinen vaununjohtaja. 76,2 mm tykki vaihdettiin 85 mm D-5T-malliin, ja hieman myöhemmin uuteen 85 mm ZiS-S-53:een. Parannettu T-34-85 oli käytössä sodan loppuun ja vielä pitkään sen jälkeenkin. Vuosina 19401944 rakennettiin lähes 40 000 T-34-76-vaunua. Vuosina 19441945 rakennettiin 31 000 lisää T-34-85-mallia. Valmistus lopetettiin Neuvostoliitossa 1946 ja vaunu korvattiin T-44- ja T-54-vaunuilla. T-34:n valmistusta jatkettiin Puolassa ja Tšekkoslovakiassa 1950-luvulle saakka. Pohjois-Korea ilmeisesti käyttää vaunua edelleen. T-34:ää on pidetty toisen maailmansodan parhaana kompromissina ominaisuuksien ja mahdollisimman suurien tuotantolukujen välillä.lähde?

Mallit ja muunnokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • T-34-76A - Vuoden 1940 tuotantomalli
  • T-34-76B - Vuoden 1941 malli, raskaampi panssarointi ja hitsattu torni, uuden mallin tykki.
  • T-34-76C - Vuoden 1942 malli, raskaampi panssarointi ja uudelleensuunniteltu torni.
  • T-34-76D - Vuoden 1943 malli, hitsattu torni, parempi panssarointi
  • T-34-76E - Vuoden 1943 malli, vaununjohtajan kupu
  • T-34-76F - Vuoden 1943 malli, valettu versio T-34-76D-mallin tornista
  • T-34-85 - Vuoden 1943 malli, 85 mm tykki ja parannettu torni
  • OT-34 ja OT-34-85 - Runkopikakiväärin tilalla liekinheitin

Panzerkampfwagen T-34(r) oli saksalaisten nimitys sotasaalisvaunuille.

T-34:n runko oli perustana rynnäkkötykeille ja panssarintuhoajille kuten SU-122, SU-85 ja SU-100.

  • SU-122, rynnäkkötykki ilman tornia, 122 mm M-30-haupitsi, 1100 rakennettu, 1942–1944
  • SU-122m, rynnäkkötykki ilman tornia, 122 mm U-11-haupitsi
  • SU-85, panssarintorjuntavaunu, 85 mm D-5S-tykki, ilman tornia
  • SU-85M, käytti SU-100:n runkoa
  • SU-100, panssarintorjuntavaunu, 100 mm D-10-tykki SU-85:n rungolla, 2335 rakennettiin

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moottori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

V-2-moottori Parolan panssarimuseossa

V-2 ja V2/34 olivat 12-sylinterisiä V-moottoreita, tyypiltään vapaasti hengittäviä nestejäähdytteisiä suorasuihkutusdieseleitä. Sylinterilohkot olivat 60 asteen kulmassa. Kyseessä on sivukiertokankimoottori, jossa pääkiertokanki oli laakeroitu kampiakselille ja toisen sylinterilohkon mäntien kiertokanget pääkiertokankien alapäähän. Rakenteesta johtuen iskun pituus ja puristussuhde olivat suuremmat oikeassa sylinterilohkossa kuin vasemmassa. Kiertokankien rakenteesta johtuen moottorissa oli noin 1200–1300 kierrosluvulla värinäalue, jota ei saanut käyttää pitkäaikaisesti. Sylinterin halkaisija oli 120 mm. Iskunpituus oli vasemmassa lohkossa 180 mm ja oikeassa lohkossa 186,7 mm. Puristussuhde oli vasemmassa lohkossa 15 ja oikeassa 15,08. Iskutilavuus oli 38,88 litraa. V-2 oli keskinopea dieselmoottori, teholtaan 500 hv/368 kW 1800 K/min, huippuvääntömomentti 2200 Nm saatiin n.1400-1550 k/min. Käyttökierroslukualue on 1600–1700 ja teho 1700 kierroksella minuutissa 400 hv / 294 kW. Vain hetkellisesti voitiin käyttää suurinta tehoa 1800 kierroksella minuutissa. Suurin vääntömomentti saavutettiin kierrosluvulla 1100–1200. Moottorin suurin kierrosluku oli 2050.lähde?

V-2-moottoria käytettiin T-34- ja KV (Kliment Vorosilov) -vaunuissa, V-2/34-moottoria puolestaan erikoisajoneuvoissa kuten telavetäjissä. Moottori painoi 750 kg. V-2-moottorin kampikammio, sylinterilohko ja sylinterinkannet olivat alumiinia. Kummassakin kannessa oli 2 nokka-akselia, joiden nokat painoivat suoraan venttiileitä. Joka sylinterissä 2 imu- ja 2 pakoventtiiliä. Moottorin kaikki apulaitteet olivat hammaspyöräkäyttöisiä. Polttoaineen siirtopumppu oli hammaspyöräpumppu ja ruiskutuspumppu 12-mäntäinen rivipumppu, joka sijaitsi sylinterilohkojen välissä. Moottorin käynnistys tapahtui T-34-vaunuissa sähköllä ja varajärjestelmänä oli paineilmakäynnistys. Moottorin käyttöikä on suomalaisten kokemusten perusteella noin 4000 käyttötuntia.

Moottori oli niin edistyksellinen, että sen perusrakenne on yhä käytössä venäläisissä (neuvostoliittolaisissa) panssarivaunuissa, vain apulaitteita on paranneltu ja sijoiteltu eri tavalla. Lisäksi suurimpaan osaan moottoreista on nykyjään laitettu turboahdin. Kyseinen moottori on edelleen myös siviilikäytössä muun muassa laivoissa ja generaattoreiden pyörittäjänä, se on myös saanut suosiota tractor pulling -harrastajien keskuudessa.

Voimansiirto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • T-34-76: (1939-1943) Pääkytkin (moottori) 22-levyinen kuiva monilevykytkin. Tämä kuiva monilevykytkin oli T-34:n harvoja herkkiä kohtia. Jos kytkin pääsi hetkeksikään luistamaan, kytkimen lamellit taipuivat eikä kytkin irrottanut levyjään. Tämä tekee liikkeelle lähtemisen lähes mahdottomaksi. Vaihdelaatikko oli synkronoimaton suorahampainen 4+R-siirtohammaspyörävaihteisto.
  • T-34-85:den (1943-1945) voimansiirto on muuten sama mutta siihen kehitettiin uusi suorahampainen synkronoimaton 5+R-siirtoholkkivaihdelaatikko, joka oli suurimassa osassa T-34-85-vaunuja 1943-45, mutta pieni osa tehtiin myös vanhalla vaihdelaatikolla. Kaikissa sodan jälkeen tehdyissä T-34-vaunuissa oli uudempi vaihteisto.

Ohjausjärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kytkin-jarru-ohjausjärjestelmän vaihdelaatikosta lähtee kumpaankin telaan oma akseli. Kummallakin telalla on oma kytkin, jolla voimansiirto voidaan katkaista ja näin ohjata vaunua hidastamalla toista telaa. Telan hidastamista tehostetaan tiukassa mutkassa rumpujarruilla.

Alusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kummallakin sivulla keskellä on viisi kierrejousitettua alatelapyörää, ei ylätelapyöriä. Telapyörät olivat yleensä kumitettuja, mutta kumipulan vuoksi niitä jouduttiin tekemään ilman kumia. Edessä kaksoiskierrejousitettu johtopyörä ja takana vetopyörä. Telaketjujen leveys on n. 500 mm. Yhdysvaltalaisessa Christie-tyyppisestä vaunusta kopioidusta edistyksellisestä alustasta johtuen telakenkiä on kahdenlaisia: joka toisessa on vetopyörään keskellä oleviin loviin vastaava harja. Nimenomaan tämä alustatyyppi isoine telapyörineen ja leveine ketjuineen teki T-34:stä niin maastokelpoisen kuin se on.

Sähköjärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

24 voltin tasavirta(=laturi). Starttimoottorina työntökiertokäynnistin.

Vuosimallin 1941 T-34-76 vaunuja lähellä Leningradia vuonna 1942.


Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisessa maailmansodassa T-34:ää käytettiin itärintamalla vuodesta 1941 alkaen. Pohjois-Korea käytti vaunuja Korean sodassa, ja Pohjois-Vietnam Vietnamin sodassa. Vaunua on käytetty myös Bosnian sodassa.

Käyttäjämaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

T-34:n käyttäjämaat Zaloga & Kinnear 1996:34:n mukaan, valtiot, joissa vaunu oli lähteen mukaan vielä käytössä vuonna 1996 on merkitty tähdellä.

Eurooppa ja Amerikat

Lähi-itä ja Aasia

Afrikka


Käyttö Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

T-34-vaunu (Ps. 231-2) Karkialammen varuskunta-alueella Mikkelissä

Toisen maailmansodan aikana Suomen armeija sai sotasaaliiksi yhteensä 15 T-34-vaunua, joista viisi oli tyyppiä T-34-76 ja yhdeksän tyyppiä T-34-85. Lisäksi Saksasta ostettiin kolme T-34-76-vaunua kesällä 1944.[1] Suomessa T-34-76-vaunu tunnettiin nimellä Sotka ja T-34-85 nimellä pitkäputkinen Sotka.[2] Suurin osa vaunuista säilyi koulutuskäytössä vuonna 1961 tapahtuneeseen poistoon saakka.[3][4]

Sotka-nimi syntyi, kun Panssaripataljoonassa palvellut panssarimies Suominen kertoi työskennelleensä ennen sotaa Sotka-nimisellä hinaajalla, jossa oli pitkä savupiippu. Kun kersantti, Mannerheim-ristin ritari Lauri Heino ajoi ensimmäisen valtaamansa T-34:n Äänislinnaan, joku totesi vaunun tykinputken nähdessään “sen Suomisen Sotkan nyt tulevan”.[5][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Käkelä, Erkki: Laguksen miehet – Marskin nyrkki. Parolannummi: Panssarikilta ry., 1992. ISBN 952-90-3858-5.
  • Muikku, Esa; Purhonen, Jukka: Suomalaiset panssarivaunut 1918–1997. Tampere: Apali, 1998. ISBN 952-5026-09-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Muikku; Purhonen 1998 s. 11
  2. Kuusisto, Reijo: Suomalainen T-34/76 lyhytputkinen Sotka. Pienoismalli, 1994, nro 1, s. 50. Helsinki: Helsinki Media.
  3. Muikku; Purhonen 1998 s. 13
  4. Muikku; Purhonen 1998 s. 191
  5. Käkelä 1992 s. 164
  6. Panssarien kunniavartio valvoo Parolassa Mtv3.fi. 22.7.2004. Mtv3. Viitattu 21.3.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta T-34.