Ontelokranaatti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Poikkileikkaus ontelokranaatista
Vietnamilaisten 57 mm kranaatin osumia M113:n kyljessä

Ontelokranaatti on suunnattuun räjähdysvaikutukseen perustuva panssarintorjunta-ase. Se on kehitetty erityisesti panssarivaunujen tuhoamiseen. Ontelopanoksia käytettiin tiettävästi ensi kertaa keväällä 1940, saksalaisten erikoisjoukkojen räjäyttäessä belgialaisen Eben-Emaelin linnoituksen asepesäkkeiden teräksisiin suojakupuihin reiät mahdollistaen varsinaisten pommien ujuttamisen vahvojen suojakupujen sisään. Suunnattua räjähdysvaikutusta käytetään, jotta taistelukärjestä muodostuvalle hiukkassuihkulle saadaan riittävä nopeus luokkaa 10×luodin nopeus paksun panssarin läpäisemiseksi.

Tyypillisesti ontelokranaatti koostuu karkeasti ottaen metallisesta kartiosta, jota ympäröi räjähdysaine. Suunnattu räjähdysvaikutus muodostaa kärkikartiometallista suurinopeuksisen suihkun (Shaped Charged Jet), ilmiötä kutsutaan Munroe-efektiksi. Suihkun energia syntyy räjähdysaineen detonaatiorintamien yhdistyessä luoden suuren impulssimomentin suihkun kärkiosalle ja peräosalle. Kärkisuihkun nopeus voi olla luokkaa 8 000–9 000 m/s. Ainoastaan pieni osa kartiometallista muodostaa kärkisuihkun loppuosan jäädessä vaikutuksiltaan vähäiseksi jätteeksi (slug), mikä muodoltaan muistuttaa porkkanaa. Suihkun lämpötila jää alle metallin sulamispisteen. Kärkisuihkun osumakohdalla panssarissa metalli käyttäytyy nesteen tavoin, puhutaan hydrodynaamisesta ilmiöstä. Suihkulla ei ole muuta energiaa kuin liike-energia, siksi suihkumetallin tiheydellä ja sitkeydellä on suuri merkitys. Kärkikartiometallina voidaan käyttää myös terästä, alumiinia, tantaalia, kultaa, kuparia, volframia tai köyhdytettyä uraania (DU).[1]

Taistelukäyttö ja vastatoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taistelutoiminnassa ontelokranaatilla pyritään puhkaisemaan esimerkiksi kohteena olevan ajoneuvon panssarointi. Syntyneestä reiästä suihkuaa sisätiloihin suurella paineella sirpaleita ja sulaa metallia, jotka aiheuttavat vammoja miehistölle. Osuma ammusvarastoon tai polttoainesäiliöön tuhoaa yleensä kohteen. Koska suihku on varsin kapea, se voi myös läpäistä panssarivaunun aiheuttamatta suurempia vaurioita, jollei osumakohta ole kriittinen.

Ontelopanoksia ja nuoliammuksia vastaan panssarivaunut voidaan suojata eri tavoin, yleisimmin reaktiivipanssarilla, aktiivipanssarilla tai muuta aktiivista suojausta käyttäen. Peruspanssarin kasvattaminen johtaa liian suureen vaunun painoon. Reaktiivipanssari on metalli- tai komposiittilaatikko, jonka sisältämä flegmatisoitu räjähdysaine syttyy ontelopanosiskusta lähettäen suihkua vastaan metalli- tai komposiittilevyjä. Nämä sotkevat suihkun etenemistä ja kuluttavat sen läpäisykykyä merkittävästi. Panssarointia voidaan käyttää vain varsinaisissa panssarivaunuissa, joiden peruspanssari on riittävä jälkiläpäisyä ajatellen. Se muodostaa vaaratekijän vaunun ympärillä olevalle miehistölle. Nykyisin esimerkiksi RPG-7 ontelokranaatti voidaan varustaa kaksoiskärjellä (PG-7VR) jonka ensimmäinen kärki tuhoaa reaktiivipanssarin ja seuraava kärki läpäisee panssarin.

Ontelopanos on lentovaiheessaan verrattain helppo torjua nykytekniikalla esimerkiksi lähettämällä sitä vastaan erilaisia heitteitä, kuten esimerkiksi venäläinen Arena. Järjestelmä edellyttää nopeita tutkia ja kehittynyttä muuta elektroniikkaa. Ontelopanoksen teho riippuu voimakkaasti sytytysetäisyydestä. Tätä ominaisuutta voidaan hyödyntää torjunnassa monin tavoin vrt. esimerkiksi ruotsalainen Stridsvagn 103. Vaunun etuosaan ennen panssarointia on sijoitettu terästangoista rakennettu ”aitapuskuri”.

Muita sovellusalueita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen puolustusvoimat käyttävät ontelokranaatista sovellettua routapanosta avustamaan muun muassa poteron kaivamista talvella. Tällöin suunnattu räjähdysvaikutus ohjataan maata kohti, jolloin kuuma kuparisuihku tekee maahan syvyydeltään vähintään 40 cm kokoisen kuopan. Tämän jälkeen aukkoon asetetaan TNT-panos, joka kuopassa räjähtäessään rikkoo tehokkaasti roudan sen ympäriltä helpottaen kaivamista huomattavasti. Räjähdysaineena routapanoksissa käytetään usein aniittia. Pohjamiina ja kylkimiina toimivat eri periaatteella, niissä ei synnytetä kärkisuihkua, vaan kärkikartiosta muodostetaan ”ammus”, minkä nopeus on noin 2 000 m/s. Tästä a-tarvikkeesta käytetään myös nimitystä räjäyttämällä muovattava ammus.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lisätietoja esimerkiksi kirjasta Fundamentals of Shaped Charge Technology.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]