Conan O’Brien
| Conan O’Brien | |
|---|---|
Conan O’Brien Helsingissä helmikuussa 2006. |
|
| Syntynyt | 18. huhtikuuta 1963 (ikä 50) Brookline, Massachusetts, Boston, Yhdysvallat |
| Ammatti | koomikko, televisiotuottaja, käsikirjoittaja |
| Siviilisääty | Naimisissa |
| Allekirjoitus | |
| Kotisivu | Team Coco |
Conan Christopher O’Brien (s. 18. huhtikuuta 1963) on yhdysvaltalainen keskusteluohjelmien juontaja, käsikirjoittaja ja koomikko. Hän isännöi vuodesta 1993 vuoteen 2009 asti omaan nimeään kantavaa Late Night with Conan O’Brien -keskusteluohjelmaa. Viihdeohjelma saavutti suosiota ympäri maailmaa. O’Brien siirtyi Yhdysvaltain suosituimman keskusteluohjelman The Tonight Show’n vetäjäksi kesällä 2009, mutta hän erosi jo tammikuussa 2010 ajauduttuaan riitoihin NBC-kanavan kanssa. Nykyään hän työskentelee TBS:lle uudella talk show’llaan Conan.
Sisällysluettelo |
Tausta [muokkaa]
Conan O’Brien syntyi Brooklinessa Massachusettsissa, Bostonin lähiössä 18. huhtikuuta 1963 klo 13.38.[1] Hän on kuusilapsisen amerikanirlantilaisen perheen kolmas lapsi. O'Brienin isä Thomas O'Brien on mikrobiologi ja työskennellyt tartuntatauteihin erikoistuneena apulaisprofessorina Harvard Medical Schoolissa ja äiti Ruth O'Brien (os. Reardon) on lakimies ja ollut osakkaana bostonilaisessa lakiyhtiössä Ropes & Gray.[2]
Brookline High Schoolista luokkansa parhaana valmistunut Conan lähti opiskelemaan Harvardin yliopistoon ja valmistui sieltä 1985 pääaineinaan kirjallisuus ja Amerikan historia. Hänen lopputyönsä nimi oli Literary Progeria in the Works of Flannery O’Connor and William Faulkner. Harvardin aikana hän toimi myös huumorilehti Harvard Lampoonin kirjoittajana ja päätoimittajana.
O’Brien meni naimisiin 12. tammikuuta 2002 Liza Powelin kanssa ja heillä on kaksi lasta: tytär Neve (s. 14. lokakuuta 2003) ja poika Beckett (s. 9. marraskuuta 2005).[1] Perheeseen kuuluu myös kultainen noutaja, jonka nimi ei ole julkisessa tiedossa. Perheen edellinen lemmikki (myös kultainen noutaja) Hudson menehtyi muutama vuosi sitten.[3] He asuvat Los Angelesissa, Kaliforniassa.
Televisioura [muokkaa]
Harvardin yliopistosta valmistumisensa jälkeen vuonna 1985 O’Brien muutti Los Angelesiin ja hänet palkattiin HBO:n sketsisarjan Not Necessarily the News käsikirjoitustiimiin, jossa hän oli töissä yli vuoden, kunnes sai potkut. Potkut johtivat O’Brienin uran alamäkeen. Uutta työtä televiossa ei ollut tarjolla ja sinä aikana hän muun muassa esiintyi televisiomainoksissa ja tarjoili juomia teatterissa. Vuonna 1987 O’Brien pääsi seuraavan työhönsä television maailmassa, hän toimi lämmittelijäkoomikkona FOX-kanavan The Wilton North Report -uutissatiiriohjelmassa. The Wilton North Report kesti vain neljä viikkoa, kunnes FOX päätti viimein lopettaa sen.[4]
O’Brienin uran käännekohta tapahtui vuonna 1988, kun hänet palkattiin Saturday Night Liven käsikirjoittajaksi. Vuonna 1989 Saturday Night Liven käsikirjoittajat palkittiin Emmy-palkinnolla parhaasta komedia- tai varieteekäsikirjoituksesta. O’Brien työskenteli ohjelmassa kolme ja puoli vuotta.[4]
Vuodesta 1991 vuoteen 1993 O’Brien toimi Simpsonien käsikirjoittajana ennen siirtymistään Late Nightiin. Yhdysvaltain viihdeteollisuus on pitkään uskonut Simpsonien päättäjien keränneen parhaat saatavilla olevat komedian käsikirjoittajat. O’Brien kirjoitti neljä Simpsonien jaksoa. Yksi Conanin suurimmista saavutuksissa Simpsoneissa oli kapteeni Horatio McCallisterin luominen ja kirjoittamistaan jaksoista hän on maininnut omaksi suosikikseen jakson ”Marge vs. the Monorail”.[5]
Late Nightin isännäksi [muokkaa]
Vuonna 1993 O’Brien seurasi huippusuosittua David Lettermania Late Night -sarjassa. Ensimmäinen jakso esitettiin 13. syyskuuta 1993. Late Night with Conan O’Brien -sarjaa kritisoitiin paljon ensimmäiset 2–3 vuotta, ja viimeisimmät kriitikot pyörsivät negatiivisen kantansa vasta vuosina 1997–1999. Erityisesti O’Brienin ”sidekick” Andy Richter haluttiin pois ohjelmasta. Koko show’ta uhkasi lakkauttaminen, mutta sen annettiin kuitenkin jatkaa lähinnä siksi, että korvaajaakaan ei ollut.
Myöhemmin suosio kuitenkin parani ja tiimin käsikirjoittajia on usein asetettu Emmy-ehdokkaaksi parhaasta komedia- tai varieteekäsikirjoituksesta. Sarja oli esittämisaikansa katsotuin ohjelma noin 2,5 miljoonalla katsojallaan ja se näkyi useissa eri maissa Suomi mukaan lukien.
Vuonna 2001 Conan O’Brien perusti oman tuotantoyhtiönsä, Conacon.
The Tonight Show [muokkaa]
Vuonna 2004 O’Brien nimettiin vuonna 2009 eläkkeelle siirtyvän Jay Lenon seuraajaksi The Tonight Show’hun. 21. heinäkuuta 2008 NBC julkisti, että O’Brien aloittaa The Tonight Show’ssa 1. kesäkuuta 2009. Kanava lähetti Late Nightin uusintoja kunnes Saturday Night Livessa suosiota saavuttanut Jimmy Fallon korvasi O’Brienin.[6] Tonight Show with Conan O’Brienin ensimmäinen jakso esitettiin 1. kesäkuuta 2009. Tonight Show’n katsojaluvut laskivat selvästi O’Brienin aikakaudella. Tästä syystä ohjelmaa esittävä NBC ilmoitti tammikuussa 2010 suunnittelevansa ohjelman siirtämistä puolella tunnilla myöhäisempään katseluaikaan ja tilalla esitettäisiin Jay Lenon uusi The Jay Leno Show. O’Brien ilmoitti ettei aio suostua muutokseen.[7] Hän isännöi viimeistä kertaa Tonight Show’ta 22. tammikuuta.[8]
The Tonight Show’n jälkeen [muokkaa]
Huhtikuussa 2010 Conan aloitti kesän ajan kestäneen Legally Prohibited From Being Funny on Television -kiertueen, jonka aikana hän esiintyi 30 kaupungissa Yhdysvalloissa. Kiertueella olivat mukana myös Andy Richter ja The Tonight Show Band.[9]
O’Brienin uusi, Conan-niminen sarja alkoi Yhdysvalloissa Time Warner -yhtiön omistamalla TBS-kaapelikanavalla marraskuussa 2010.[10] Syyskuussa 2010 ilmoitettiin, että Max Weinberg ei tule mukaan Conanin showbändiin. Conanissa musiikista tulee vastamaan Jimmy Vivino and the Basic Cable Band, joka koostuu Weinbergia lukuun ottamatta entisistä The Tonight Show Bandin jäsenistä.[11]
Muissa ohjelmissa ja elokuvissa [muokkaa]
Conan O’Brien on esiintynyt itsenään myös Simpsoneissa, jossa Bart on Late Nightissa vieraana. South Park -elokuvassa South Park: Isompi, pidempi ja leikkaamaton O’Brien tekee itsemurhan hyppäämällä ikkunan läpi kadulle 112. kerroksesta. Marraskuussa 2006 O’Brien esiintyi 30 Rockissa, jolloin hänen vieraanaan Late Nightissa oli sarjan hahmo Tracy Jordan.
O’Brien juonsi Los Angelesissa 58. Emmy Awards -gaalan 27. elokuuta 2006. Hän juonsi myös vuonna 1996 USS Intrepidilla järjestetyn Kiss-yhtyeen tiedotustilaisuuden, jonka yhteydessä yhtyeen alkuperäiskokoonpano teki paluun.
Conan O’Brienin suhde Suomeen [muokkaa]
| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. |
Conanin ohjelma näkyi Suomessa Subilla. Conanilla on ollut mediassakin huomiota herättänyt suhde Suomeen ja suomalaisiin. Tämä suhde alkoi kesällä 2004, kun Conan pilaili ruotsalaisten kustannuksella mutta jätti Suomen mainitsematta. Hän sai tämän takia vihaisia fanikirjeitä joissa vaadittiin Conanin loukkaavan sketsin mukaisesti myös Suomea. Conan pyysi anteeksi huomaamattomuuttaan ja loukkasi fanien pyynnöstä myös Suomea.
Syksyllä 2005 Conan otti taas Suomen esille ohjelmassaan. Hän huomasi, että hänen ohjelmansa yleisössä on todella paljon suomalaisia. Kerran kaksi suomalaista vierasta näytti hänelle valokuvan Tarja Halosesta ja sanoivat Conanin näyttävän häneltä. Koska Suomessa oli juuri tällöin presidentinvaalit käynnissä, Conan julisti julkisesti tukevansa Tarja Halosen uudelleenvalintaa presidentiksi, vaikka ei tiennytkään mitään Suomen politiikasta. ”Minusta on vain hauska näyttää presidentiltä, olkoonkin että tämä on nainen”, kertoi Conan eräässä haastattelussa. Conan alkoi muutenkin vitsailla ohjelmassaan Suomesta ja suomalaisista ja teki näin Suomea hyvin tunnetuksi ohjelmassaan.
Vitsien ansiosta O’Brien sai taas paljon huomiota sekä postia suomalaisilta, muun muassa kutsuja kaupunkeihin ja jopa ihmisten koteihin. Niiden innoittamana hän teki kuvausmatkan Suomeen 11.−15. helmikuuta 2006. Vierailullaan hän tapasi muun muassa Tarja Halosen 14. helmikuuta 2006 ja vieraili Arto Nybergin ohjelmassa sunnuntaina 12. helmikuuta 2006. Hän myös vieraili Lapissa ja kävi pokkaamassa Telvis-gaalasta ”Vuoden väriläiskä” -palkinnon. Conan tapasi myös viisipäiväisellä matkallaan fanejaan, ja vieraili heidän kotonaankin.
Conan O’Brienin vierailu Suomessa sai valtavasti huomiota sekä suomalaisessa että amerikkalaisessa mediassa. Etenkin presidentti Tarja Halosen tapaaminen sai suurta painoarvoa uutisissa. Presidentti oli varannut kiireisestä päivästään 20 minuuttia aikaa Conanin tapamiseen, ja kiitti siitä, että tämä on tehnyt Suomea tunnetuksi maailmalla.
Conan O’Brienin kuvaama Suomi-jakso esitettiin Yhdysvalloissa 10. maaliskuuta 2006. Jakso oli hyvin epätavallinen, koska jaksossa ei ollut normaaleja studiovieraita ja esiintyjiä, vaan se oli omistettu kokonaan Suomelle ja O’Brienin kuvausryhmän Suomessa kuvaamalle materiaalille.
Conanin ”Finland Fridayksi” nimittämä jakso tarjosi lämmintä ja huumoripitoista kuvaa erikoisesta Suomesta. Jakson kehuttiin olevan loistavaa mainosta Suomelle, ja edistävän Suomen matkailua. Jakso oli suosittu ja sai hyvät katsojaluvut Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa. Jaksoa kehuttiin sekä suomalaisessa että yhdysvaltalaisessa mediassa.
Televisiokanava Sub esitti ”Finland Friday” -jakson 15. maaliskuuta 2006 Suomessa. Jakso keräsi 399 000 katsojaa ja on Subin katsojatilastossa kanavan historian katsotuin ulkomainen ohjelma.
O’Brienin aloitettua nimensä mukaisen uuden sarjan, Conanin, huomattiin että ohjelmaa ei esitetty Suomessa. Tämän takia O’Brien alkoi ottaa Suomen taas esille, ja alkoi vaatia suomalaisia televisiojohtajia näyttämään Conan-sarjaa. Tähän liittyi eräänlainen teemaviikko, nimeltä Finland’s Week Stream, jonka tarkoitus oli saada viikon ajaksi Conan-ohjelman nettisivut käyttöön Suomessa. Conan oli käsitellyt viikon aikana muun maussa suomalaista Angry Birds -peliä, suomalaisia perinneruokia sekä Nokia-matkapuhelinyhtiötä, jonka tunnusmusiikista tehtiin uusi versio sanoitusten kera. SuomiTV alkoi esittää Conan-ohjelmaa 15. elokuuta 2011 lähtien.[12] Ohjelman näyttäminen lopetettiin vuoden 2012 syksyllä, eikä ohjelman jatkosta Suomessa ole tiedossa ainakaan toistaiseksi.
Lähteet [muokkaa]
- Rainisto, Sami: Conan O'Brienin maailma. Ajatus, 2006. ISBN 951-20-7204-1.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ a b Rainisto (2006), s. 180–181
- ↑ Rainisto (2006), s. 57–58
- ↑ http://blog.nbc.com/latenight/2008/05/late_night_with_jimmy_fallon.php#comments
- ↑ a b Rainisto (2006), s. 15–16
- ↑ About Conan O'Brien NBC. Viitattu 29.9.2007. (englanniksi)
- ↑ The Associated Press: Leno out on May 29, O’Brien in on June 1 MSNBC. Viitattu 5.8.2008. (englanniksi)
- ↑ Conan O'Brien riitautui, tv-show'n jatko epävarmaa HS.fi. 13.1.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 2.10.2010.
- ↑ Conan O'Brien jättämässä Tonight Show'n HS.fi. 18.1.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 2.10.2010.
- ↑ Conan O'Brien vie show'nsa kiertueelle HS.fi. 11.3.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 2.10.2010.
- ↑ Conan O'Brien sai töitä IS. 12.4.2010. Ilta-Sanomat. Viitattu 2.10.2010.
- ↑ Max Weinberg poistuu Conan O'Brienin rinnalta IS. 27.9.2010. Ilta-Sanomat. Viitattu 2.10.2010.
- ↑ Conan O´Brien nähdään taas syksyllä Suomessa uusisuomi.fi. Viitattu 15.6.2011.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Conan O’Brien Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
- Yle Elävä arkisto: Conan O'Brien Suomessa
| Edeltäjä: Jay Leno |
The Tonight Show'n juontaja 2009–2010 |
Seuraaja: Jay Leno |