David Letterman

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
David Michael Letterman
David Letterman viihdyttämässä yhdysvaltalaisia sotilaita Irakissa.
David Letterman viihdyttämässä yhdysvaltalaisia sotilaita Irakissa.
Syntynyt 12. huhtikuuta 1947
Indianapolis, Yhdysvallat.
Ammatti Käsikirjoittaja,koomikko.
Siviilisääty Suhde Regina Laskon kanssa, yksi lapsi Harry Joseph Letterman.
Kotisivu Late Show'n kotisivut.

David Michael Letterman (s. 12. huhtikuuta, 1947, Indianapolis, Indiana, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen koomikko ja talk show -juontaja. Hänet tunnetaan parhaiten, Late Show with David Letterman -talk show'n isäntänä. Hän on isännöinyt ohjelmaa vuodesta 1982 asti jolloin sen nimi oli vielä Late Night with David Letterman. Nimi kuitenkin vaihtui vuonna 1993 kun Yhdysvalloissa sarja siirrettiin NBC:ltä CBS:lle, jolloin NBC otti auki jäänelle ohjelmapaikalle uuden show'n, Late Night with Conan O'Brienin. Letterman omistaa itse perustamansa Worldwide Pants Incorporated -tuotantoyhtiön, joka tekee ohjelmia lähinnä CBS:lle. David Letterman on jäänyt Suomessa lähes tuntemattomaksi, mihin suurin syy lienee se, että Lettermanin ohjelmia ei ole juurikaan näytetty Suomen kanavilla. Vuonna 2002 YLE24 esitti Late Show with David Letterman -talk showta. Vuoden 2008 maaliskuussa ohjelmaa alkoi esittää maksullinen MTV3 MAX.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Uran alku

Letterman valmistui Indianapolisin Broad Ripple High Schoolista, jonka jälkeen hän lähti opiskelemaan Ball Staten Yliopistoon, josta hän myös valmistui. Letterman aloitti uransa opiskelijoiden ylläpitämällä radioasemalla, WAGO-AM 570:lla (nykyisin WCRD, 91.3).

[muokkaa] Muutto Los Angelesiin

Vuonna 1975 Letterman muutti Los Angelesiin, hänen toiveissaan oli tulla komediakäsikirjoittajaksi, joten hän alkoi kirjoittaa materiaalia eri sitcomeille, kuten Good Timesille. Hän alkoi myös esiintyä stand-up kerho The Comedy Storessa. Lettermanin kuiva ja sarkastinen huumori kiinnitti The Tonight Show Starring Johnny Carsonin kykyjenetsijien huomion, ja Lettermanista tuli nopeasti ohjelman säännöllinen vieras.

David Letterman voitti Emmy -palkinnon 1987.
David Letterman voitti Emmy -palkinnon 1987.

[muokkaa] Ura NBC:llä

Pian tämän jälkeen NBC -televisiokanava antoi Lettermanille oman aamuohjelman, The David Letterman Shown, ohjelma oli kriitikoiden ylistämä ja sarja voittikin kaksi Emmy-palkintoa, mutta katsojia ei ollut tarpeeksi, joten ohjelma lopetettiin samana vuonna, 1980.

[muokkaa] Late Night

NBC oli tarjonnut Steve Allenille isännän paikkaa uudessa talk show -ohjelmassa, joka lähetettäisiin heti The Tonight Shown jälkeen klo 00.30 ohjelmapaikalla, mutta Lettermanin oppi-isä, legendaarinen talk show -juontaja Johnny Carson halusi kuitenkin Allenin tilalle David Lettermanin. NBC suostui Carsonin pyyntöön ja tarjosi Lettermanille paikkaa.

Ohjelma alkoi 1. helmikuuta 1982 nimellä Late Night with David Letterman ja kyseinen ohjelma teki Lettermanista kuuluisuuden.

[muokkaa] Siirtyminen CBS:lle

Johnny Carsonin jäädessä eläkkeelle The Tonight Show'n juontajan virasta toukokuussa 1992, hänen paikastaan alkoi kisata koomikot Jay Leno ja David Letterman. Vaikka Letterman oli ennakkosuosikki, NBC päätti kuitenkin valita huumoriltaan turvallisemman Jay Lenon. Letterman katkeroitui tästä valinnasta ja lähti tekemään uutta talk show'ta NBC:n kilpailijalle, CBSlle.

[muokkaa] Televisio-ohjelmia

[muokkaa] Yksityiselämä

Letterman on eronnut kerran, Michelle Cookista, ja hänellä on ollut suhde entisen Late Nightin käsikirjoittajan ja tuottajan Merrill Markoen kanssa. Nykyisin Lettermanilla on pitkäaikainen suhde häntä 13 vuotta nuoremman Regina Laskon kanssa. He saivat yhteisen lapsen Harry Joseph Lettermanin 3. marraskuuta 2003. Nykyisin Letterman asuu New Yorkissa.

Henkilökohtaiset työkalut