Kiss Alive/35 World Tour

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
KISS Alive 35/World Tour
Kiss
Kiss Alive 35 alternative posters.jpg
Alive/35 -kiertueen julisteet. Saksaa varten yhtyeen nimi piti kirjoittaa eri tavalla.
Esitykset 54, joista yksi peruuntui

KISS Alive 35/World Tour on Kiss-yhtyeen 28.kiertue. Kiertue on yhtyeen läpimurtolevyn, Alive!n juhlakiertue. Kiertueella soitettiin levy alusta loppuun, ja se oli shown virallinen runko. Kiertueen aikana yhtyeellä oli yllään Destroyer-kiertueen aikaisista puvuista modifioidut esiintymisasut, jollaisia yhtye käytti myös Psycho Circus- ja Farewell Tour -kiertueilla 1998-2002. Yhtye konsertoi kiertueella myös ensimmäistä kertaa Euroopassa sitten vuosien 1998-1999 välisen Psycho Circus-kiertueen, ja esiintyi myös kahdesti Helsingin Hartwall Areenalla. Kiertueella yhtyeen kokoonpanoon kuuluivat Paul Stanley (rytmikitara/laulu), Gene Simmons (bassokitara/laulu), Tommy Thayer (soolokitara/laulu) ja Eric Singer (rummut/laulu). Kiertue alkoi Melbourne Grand Pix Circuit-tapahtumasta Australiassa, jossa yhtye tapasi myös F1-maailmanmestari Kimi Räikkösen.

Settilista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Australia/Uusi-Seelanti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. "Deuce"
  2. "Shout It Out Loud"
  3. "C'mon And Love Me"
  4. "Lick It Up"
  5. "I Love It Loud"
  6. "Calling Dr. Love"
  7. "Tommy Thayerin kitarasoolo"
  8. "Shock Me"
  9. "Let Me Go, Rock n' Roll"
  10. "Firehouse & Gene Simmonsin tulennielentä"
  11. "100,000 Years"
  12. "Eric Singerin rumpusoolo"
  13. "Gene Simmonsin bassosoolo, verensylkeminen"
  14. "God of Thunder"
  15. "Black Diamond"
  16. "Love Gun"
  17. "Detroit Rock City"
  18. "Shandi" (Paul Stanleyn yksin esittämänä)
  19. "I Was Made For Lovin' You"
  20. "Rock And Roll All Nite"

Eurooppa/Etelä-Amerikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiss Alive/35-kiertueella Helsingin Hartwall-areenalla 2008.
Kissin johtajahahmot Gene Simmons ja Paul Stanley Tukholmassa 2008

"The Who - Won't Let Fooled Again" (Intro)

  1. "Deuce"
  2. "Strutter"
  3. "Got to Choose"
  4. "Hotter Than Hell & Gene Simmonsin tulennielentä"
  5. "Nothin' To Lose"
  6. "C'mon And Love Me"
  7. "Parasite"
  8. "She"
  9. "Tommy Thayerin kitarasoolo"
  10. "100,000 Years"
  11. "Eric Singerin rumpusoolo"
  12. "Cold Gin"
  13. "Let Me Go, Rock N' Roll"
  14. "Black Diamond"
  15. "Rock And Roll All Nite"

Encoret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. "Shout It Out Loud
  2. "Lick It Up"
  3. "Gene Simmonsin bassosoolo"
  4. "I Love It Loud"
  5. "I Was Made For Lovin' You"
  6. "Love Gun"
  7. "Detroit Rock City"
  8. "God Gave Rock N' Roll To You II" (alkoi soida konsertin loputtua)

Pohjois-Amerikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. "The Who - Won't Let Fooled Again" (Intro)
  2. "Deuce"
  3. "Strutter"
  4. "Got to Choose"
  5. "Hotter Than Hell"
  6. "Nothin' To Lose"
  7. "C'mon And Love Me"
  8. "Parasite"
  9. "She"
  10. "Tommy Thayerin kitarasoolo"
  11. "Watchin' You"
  12. "100,000 Years"
  13. "Eric Singerin rumpusoolo"
  14. "Cold Gin"
  15. "Let Me Go, Rock N' Roll"
  16. "Led Zeppelin - Stairway To Heaven" (Intro)
  17. "Black Diamond"
  18. "Forever"
  19. "Rock And Roll All Nite"

Encoret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. "Shout It Out Loud"
  2. "Lick It Up"
  3. "Gene Simmonsin bassosoolo"
  4. "I Love It Loud"
  5. "I Was Made For Lovin' You"
  6. "Love Gun"
  7. "Detroit Rock City"
  8. "God Gave Rock N' Roll To You II"

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]