Black Veil Brides

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Black Veil Brides on yhdysvaltalainen metalcore tai rock-yhtye. Heidän tunnetuin kappaleensa on nimeltään Knives and Pens. Yhtye julkaisi debyyttialbuminsa We Stitch These Woundsin 20. heinäkuuta 2010. Toinen albumi Set the World on Fire julkaistiin 14. kesäkuuta 2011.

Historiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtye perustettiin vuonna 2006. Vuonna 2009 yhtye liitettiin StandBy Records-nimiselle indielevy-yhtiölle. Samoihin aikoihin yhtyeen ensimmäinen albumikokoonpano vakiintui entisen Amen- ja The Dreaming-kitaristi Jinxxin liityttyä yhtyeeseen. Ensimmäisen albumin sävellyksistä vastasivatkin lähinnä kitaristit Jake Pitts ja Jinxx lähestulkoon yksinään. Tosin he mainitsivat Set the World on Firen sävellyksistä vastaavan myös rumpali Christian Coman.

We Stitch these Wounds debytoi sijalla 36 Billboardilla ja myi 10.000 kappaletta julkaisuviikollaan. Yhtye nousi ykköseksi Independent-listalla.

Set The World on Fire debytoi sijalla 17 Billboardilla, sijalla 3 Kanadan virallisella listalla, sekä myös Englannin Rock-listalla. Yhtyeen suosio on ollutkin rajusti nousujohteista vuodesta 2009 lähtien.

Kitaristit Jinxx ja Jake Pitts ovat maininneet kirjoittavansa uusia kappaleita ja suunnittelevansa seuraavaa LP:tä vuodelle 2012.

Yhtye on myös vieraillut suomessa vuonna 2013.

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

We Stitch These Wounds[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Outcasts (Call To Arms)
  • We Stitch These Wounds
  • Beautiful Remains
  • Children Surrender
  • Perfect Weapon
  • Knives And Pens
  • The Mortician's Daughter
  • All Your Hate
  • Heaven's Calling
  • Never Give In
  • Sweet Blasphemy
  • Carolyn

We Stitch these Wounds sisälsi paljon Hardcore- ja Screamohenkisiä kappaleita, vihaisten ja jossainmäärin "inspiroivien" sanojen pohjalla oli voimakkaasti Avenged Sevenfold-vaikutteista, kitaravetoista metallimusiikkia.

Set the World on Fire[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • New Religion
  • Set The World On Fire
  • Fallen Angels
  • Love Isn't Always Fair
  • God Bless You
  • Rebel Love Song
  • Saviour
  • The Legacy
  • Die For You
  • Ritual
  • Youth And Whisky

Set The World on Fire oli edeltäjäänsä huomattavasti kevyempi ja radioystävällisempi albumi, kappaleet olivat positiivisempia ja yhtye siirtyi Screamovaikutteista Glam Metallimaisempaan suuntaan.

Rebels[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wretched and Divine: The Story of the Wild Ones[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki kappaleet säv. ja san. Black Veil Brides. 

Nro Nimi Kesto
1. Exordium   0:24
2. I Am Bulletproof   3:34
3. New Year's Day   3:25
4. F.E.A.R. Transmission 1: Stay Close   0:35
5. Wretched and Divine   3:37
6. We Don't Belong   3:36
7. F.E.A.R. Transmission 2: Trust   0:20
8. Devil's Choir   2:57
9. Resurrect the Sun   4:34
10. Overture   1:37
11. Shadows Die   5:25
12. Abeyance   0:14
13. Days Are Numbered (feat. Bert McCracken of The Used) 3:40
14. Done for You   2:33
15. Nobody's Hero   3:35
16. Lost It All (feat. Juliet Simms) 5:19
17. F.E.A.R. Transmission 3: As War Fades   0:58
18. In the End   3:48
19. F.E.A.R. Final Transmission   0:54
20. Revelation    
55:20

Muita kappaleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Gunsling
  • A Devil for Me
  • Sex and Hollywood
  • Hello my Hate

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Chris "Craven" Riesenburg - rummut, (2006 - 2007)
  • Phil "Catalyst" Cenedella - bassokitara (2006 - 2007)
  • Nate Shipp - kitara (2006 - 2008)
  • Bobby "Badass" Thomas - bassokitara (2006 - 2008)
  • James Dorman - kitara (2007 - 2008)
  • Zach "Heartless" Riegler - rummut, (2007 - 2008)
  • Chris Stewart - kitara (2007 - 2008)
  • David "Pan" Burton - kitara (2008 - 2009)
  • Chris "Hollywood" Bluser - kitara, bassokitara, laulu (2008 - 2009)
  • Sandra Alvarenga - rummut, (2009 - 2010)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]